Jeesus ymmärtää

Väärinkohtelluksi joutuneita tulleita uskovia.

Hebrealaiskirje:
4:15 Sillä ei meillä ole sellainen ylimmäinen pappi, joka ei voi sääliä meidän heikkouksiamme, vaan joka on ollut kaikessa kiusattu samalla lailla kuin mekin, kuitenkin ilman syntiä.

Hebrealaiskirje:
5:2 ja hän voi säälien kohdella tietämättömiä ja eksyviä, koska hän itsekin on heikkouden alainen,
46<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 46

Vanhimmat

En minä oikein ymmärrä,vaikka Jeesus ymmärtää,miten hän voi auttaa,kun ei ole maan päällä.Emmekö me tarvitse ihmisiä,jotka meitä rikkoutuneita auttaa.Tuota Jeesus auttaa ja ymmärtää,olen kuullut uskiksilta,sitten jätetään haavoittunut yksin.Tämä on sairasta.

Äänestä
  • Olen samaa mieltä! Turhat hokemat pois ja auttamaan niitä, jotka apua tarvitsevat. Yli 40 vuotta oon uskossa ollut enkä oo kertaakaan Jeesusta omin silmin nähnyt enkä omin korvin kuullut. Eikä oo Jeesus kertonut auttaneensa muitakaan.

    Jumala on kyllä ilmaissut itsensä vaikka apu onkin jäänyt tuhansia kertoja saamatta. Mutta Jeesus ei ookkaan mitään Jumalaan nähden.

    Äänestä

  • 2.Korinttolaiskirje:
    5:7 sillä me vaellamme uskossa emmekä näkemisessä.

    Herra on aina läsnä ja kanssasi, Hän auttaa ylittämään kaikki vaikeudet ja kestämään ne. Herraa on täällä maan päällä joskus vaikea ymmärtää sillä Hänen ajatukset on paljon korkealla sinua kohtaan, mutta myöhemmin tulet ymmärtämään Häntä.

    Hänellä on ajatuksia sinua kohtaan, ne ei ole turmion ajatukset; vaan rauhan ajatukset, Hän antaa sinulle tulevaisuuen ja toivon.

    Kaikki vuoret (ongelnat, murheet, huolenaiheet, vaikeudet ja ahdistukset jne) väistyköön ja kukkulat horjukoot, mutta Hänen armo ei sinusta väisty.

    Äänestä

  • Jesaja:
    55:8 Sillä minun ajatukseni eivät ole teidän ajatuksianne, eivätkä teidän tienne ole minun teitäni, sanoo Herra.
    55:9 Vaan niin paljon korkeampi kuin taivas on maata, ovat minun tieni korkeammat teidän teitänne ja minun ajatukseni teidän ajatuksianne.

    Jeremia:
    29:11 Sillä minä tunnen ajatukseni, jotka minulla on teitä kohtaan, sanoo Herra: rauhan eikä turmion ajatukset; minä annan teille tulevaisuuden ja toivon.

    Jesaja:
    54:10 Sillä vuoret väistykööt ja kukkulat horjukoot, mutta minun armoni ei sinusta väisty, eikä minun rauhanliittoni horju, sanoo Herra, sinun armahtajasi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    2.Korinttolaiskirje:
    5:7 sillä me vaellamme uskossa emmekä näkemisessä.

    Herra on aina läsnä ja kanssasi, Hän auttaa ylittämään kaikki vaikeudet ja kestämään ne. Herraa on täällä maan päällä joskus vaikea ymmärtää sillä Hänen ajatukset on paljon korkealla sinua kohtaan, mutta myöhemmin tulet ymmärtämään Häntä.

    Hänellä on ajatuksia sinua kohtaan, ne ei ole turmion ajatukset; vaan rauhan ajatukset, Hän antaa sinulle tulevaisuuen ja toivon.

    Kaikki vuoret (ongelnat, murheet, huolenaiheet, vaikeudet ja ahdistukset jne) väistyköön ja kukkulat horjukoot, mutta Hänen armo ei sinusta väisty.

    Just joo,farisealaiset menevät raamatun paikkojen taakse.Jos joku on kaatunut ojaan,luetko vain jumalan sanaan vieressä,etkä auta ylös tätä uhria.Laiska sanoo,ulkona on leijona.Jeesuksella oli rakastavia,palvelevia ihmisiä ympärillä.

    Äänestä

  • se nyt vaan on: "koko lahko sairas" !!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    se nyt vaan on: "koko lahko sairas" !!

    Siihen tulokseen minäkin olen tullut.Heissä on jotain todella sairastuttavaa!!!!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Just joo,farisealaiset menevät raamatun paikkojen taakse.Jos joku on kaatunut ojaan,luetko vain jumalan sanaan vieressä,etkä auta ylös tätä uhria.Laiska sanoo,ulkona on leijona.Jeesuksella oli rakastavia,palvelevia ihmisiä ympärillä.

    Näinhän siinä taaskin kävi :(

    Eikä edes mitään omaa sanottavaa. Ei liene omakohtaista kokemusta Jeesuksen ymmärtämisestä saatikka avusta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Siihen tulokseen minäkin olen tullut.Heissä on jotain todella sairastuttavaa!!!!

    ne helluntailaiset, jotka kutakuinkin tiedän, ne on KAIKKI sairastuneet henkisesti, jo silmistä, katseesta huomaa:(
    jotkut ovat "viisastuneet", ja ymmärtäneet jättää koko sairastuttavan lahkon.

    löytäisin "tuhat" raamatun jaetta, jossa Jeesus puhuu fariseuksille, ja liittyy muuten juurikin näihin lahkoihin, kuten: "ei sokea voi sokeaa taluttaa", jne.

    Äänestä

Matt.27:40 ja sanoivat: Sinä, joka hajotat maahan temppelin ja kolmessa päivässä sen rakennat, auta itseäsi, jos olet Jumalan Poika, ja astu alas ristiltä. Matt.27:42 Muita hän on auttanut, itseään ei voi auttaa. Onhan hän Israelin kuningas; astukoon nyt alas ristiltä, niin me uskomme häneen. Mark.15:30-32 Auta itseäsi ja astu alas ristitä. Samoin ylipapitkin ynnä kirjanoppineet keskenään pilkkasivat häntä ja sanoivat: Muita hän on auttanut, itseään ei voi auttaa. Astukoon hän, Kristus, Israelin kuningas, nyt alas ristiltä, että me näkisimme ja uskoisimme. Myöskin ne, jotka ristiinnaulitut hänen kansaan, herjasivat häntä.

Äänestä

Ja helluntailaiaet menivät ihan mykiksi! Heillä ei ole tähän mitään sanottavaa.

Äänestä
  • Voisitko lopettaa tuon? Tuo kommentti on asiaton ja epärakentava.

    Jesaja:
    54:10 Sillä vuoret väistykööt ja kukkulat horjukoot, mutta minun armoni ei sinusta väisty, eikä minun rauhanliittoni horju, sanoo Herra, sinun armahtajasi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Voisitko lopettaa tuon? Tuo kommentti on asiaton ja epärakentava.

    Jesaja:
    54:10 Sillä vuoret väistykööt ja kukkulat horjukoot, mutta minun armoni ei sinusta väisty, eikä minun rauhanliittoni horju, sanoo Herra, sinun armahtajasi.

    Anteeksi, väärä kohta.

    Jaakobin kirje:
    3:13 Kuka on viisas ja ymmärtäväinen teidän joukossanne? Tuokoon hän näkyviin tekonsa hyvällä vaelluksellaan viisauden sävyisyydessä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Anteeksi, väärä kohta.

    Jaakobin kirje:
    3:13 Kuka on viisas ja ymmärtäväinen teidän joukossanne? Tuokoon hän näkyviin tekonsa hyvällä vaelluksellaan viisauden sävyisyydessä.

    Menikö puurot ja vellit sekaisin farisealaiselta.Joka itsensä ylentää,se alennetaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Menikö puurot ja vellit sekaisin farisealaiselta.Joka itsensä ylentää,se alennetaan.

    Lopeta tuo kärkäs ja syyllistävä kommentti! Vaikutat huomionkipeältä. Muista nostaa katseesi Kristusta kohtaan, äläkä etsi vikoja meistä, me kaikki ollaan AINA vajavaisia. Olet rakas lähimmäinen ja myös Jumalalle.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Voisitko lopettaa tuon? Tuo kommentti on asiaton ja epärakentava.

    Jesaja:
    54:10 Sillä vuoret väistykööt ja kukkulat horjukoot, mutta minun armoni ei sinusta väisty, eikä minun rauhanliittoni horju, sanoo Herra, sinun armahtajasi.

    Eikä sinullakaan ole mitää omaa aiheeseen liittyvää sanottavana. Enpä odottanutkaan. Ehkäpä sinullakaan ei ole kokemuksia siitä, että Jeesus olisi ymmärtänyt sinua.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Lopeta tuo kärkäs ja syyllistävä kommentti! Vaikutat huomionkipeältä. Muista nostaa katseesi Kristusta kohtaan, äläkä etsi vikoja meistä, me kaikki ollaan AINA vajavaisia. Olet rakas lähimmäinen ja myös Jumalalle.

    Miten nostan katseeni Kristusta kohti,enhän edes näe häntä?Jos minä huomiota tarvitsen,niin sitä saan aivan toisesta paikasta,kuin lahkolaisilta.Koeta nyt rauhoittua ja hyväksyä,jotkut ovat kyllästyneet tuollaiseen uskonnollisuuteen ja teeskentelyyn.Tiedän kokemuksesta,että hellarit eivät kestä totuutta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eikä sinullakaan ole mitää omaa aiheeseen liittyvää sanottavana. Enpä odottanutkaan. Ehkäpä sinullakaan ei ole kokemuksia siitä, että Jeesus olisi ymmärtänyt sinua.

    Voisitko ystävällisesti kertoa, miksi olet ilkeä? On minulla vaikeuksia ollut ja olen saanut kokea Jumalan lohdullista ja rakksudellista läsnäoloa. Jumala ei ole hylännyt eikä koskaan hylkää sinuakin. Olet Jumalalle rakas lapsi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miten nostan katseeni Kristusta kohti,enhän edes näe häntä?Jos minä huomiota tarvitsen,niin sitä saan aivan toisesta paikasta,kuin lahkolaisilta.Koeta nyt rauhoittua ja hyväksyä,jotkut ovat kyllästyneet tuollaiseen uskonnollisuuteen ja teeskentelyyn.Tiedän kokemuksesta,että hellarit eivät kestä totuutta.

    2.Korinttolaiskirje:
    5:7 sillä me vaellamme uskossa emmekä näkemisessä.

    En tiedä helluntailaisista.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miten nostan katseeni Kristusta kohti,enhän edes näe häntä?Jos minä huomiota tarvitsen,niin sitä saan aivan toisesta paikasta,kuin lahkolaisilta.Koeta nyt rauhoittua ja hyväksyä,jotkut ovat kyllästyneet tuollaiseen uskonnollisuuteen ja teeskentelyyn.Tiedän kokemuksesta,että hellarit eivät kestä totuutta.

    Hyvä, että saat huomiota.

    totuutta, ne ei todellakaan kestä . . . ja miten voisivatkaan, kun useimmat ovat rikollisesta maailmasta "entisessä elämässään", ja yks ` kaks`, "hokkus pokkus", ovatkin "pyhempiä" kuin muut, normaali-elämää elävät, joilla ei sitä alkoholin huuruista menneisyyttä, jne.
    todellisuudessa, siellä vallitsee myös, kateus . . . kun EI OLE, "suurta" kerrottavaa MENNEISYYDESTÄ . . .
    - hekumoitsevat suurella rikollisella menneisyydellään . . .

    "voi hyvää päivää"

    Juuri näin,todella vastenmielistä!!!!Totuus on heille aivan vieras käsite.Muistan kerran,kun kokoukseen tuli julkkiksia,pastori kehoitti heitä tulemaan etupenkkiin aploodien kanssa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Voisitko ystävällisesti kertoa, miksi olet ilkeä? On minulla vaikeuksia ollut ja olen saanut kokea Jumalan lohdullista ja rakksudellista läsnäoloa. Jumala ei ole hylännyt eikä koskaan hylkää sinuakin. Olet Jumalalle rakas lapsi.

    Mitä ilkeää siinä on jos totean, että sinäkään et pysty antamaa omakohtaista todistusta Jeesuksen ymmärtämisestä, kun sinä et sitä kerta kaikkiaan ole pystynyt antamaan. Sehän on vain FAKTA eikä mitään muuta. Jos et todella pysty kertomaan, miten se Jeesus on sinua konkreettisesti ymmärtänyt, niin miksi otat sen ilkeilynä?

    Jumala ei anna kokea itseään läsnäolona. Se on sinun oma tunneperäinen maailmasi, jossa luulet vain kokevasi jotakin sellaista. Jos Jumala kulkisi asuinrakennuksesi ohi ilman, että sinulla olisi ennakkotietoa siitä, niin väitätkö, että aistisit sen seinien takaa?

    Usko ei perustu fiiliksiin. "Jeesus ymmärtää" tarkoittaa, että pelastus ei ole kiinni suorituksistamme tai täydellisyydestämme. Jos joku saa siitä fiilisten tasolla lohtua, niin hienoa. Jumalan armo ei kuitenkaan ole riippuvainen fiiliksistä.

    Jeesuksen empatia on erilaista kuin ihmisten empatiaksi kuvittelemat tunteet. Hän ei rohkaise kenenkään uhriutumista tai itsesääliä, vaan auttaa ihmistä nousemaan niiden yläpuolelle ja vapautumaan myös itsekeskeisestä tunneriippuvuudesta.

    Jeesuksen ymmärryksen ydin on tässä:

    Hepr. 4:15
    Sillä ei meillä ole sellainen ylimmäinen pappi, joka ei voi sääliä meidän heikkouksiamme, vaan joka on ollut kaikessa kiusattu samalla lailla kuin mekin, kuitenkin ilman syntiä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Juuri näin,todella vastenmielistä!!!!Totuus on heille aivan vieras käsite.Muistan kerran,kun kokoukseen tuli julkkiksia,pastori kehoitti heitä tulemaan etupenkkiin aploodien kanssa.

    Jaa j a mitä sitten mahtoi tapahtua kun ihan etupenkkiin, sinä varmaan olisit pytänyt heitä jäämään eteiseen naulakoiden taakse, sekö olisi ollut sitä jotain oikeaa jota kovasti olet kaipaavinasi hah, voi pöllöyden määrää.

    ja miten tuo lapsellinen kartomasi mahta aliittyä totuuteen, kerro?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Usko ei perustu fiiliksiin. "Jeesus ymmärtää" tarkoittaa, että pelastus ei ole kiinni suorituksistamme tai täydellisyydestämme. Jos joku saa siitä fiilisten tasolla lohtua, niin hienoa. Jumalan armo ei kuitenkaan ole riippuvainen fiiliksistä.

    Jeesuksen empatia on erilaista kuin ihmisten empatiaksi kuvittelemat tunteet. Hän ei rohkaise kenenkään uhriutumista tai itsesääliä, vaan auttaa ihmistä nousemaan niiden yläpuolelle ja vapautumaan myös itsekeskeisestä tunneriippuvuudesta.

    Jeesuksen ymmärryksen ydin on tässä:

    Hepr. 4:15
    Sillä ei meillä ole sellainen ylimmäinen pappi, joka ei voi sääliä meidän heikkouksiamme, vaan joka on ollut kaikessa kiusattu samalla lailla kuin mekin, kuitenkin ilman syntiä.

    Ei perustu ei!

    Mutta miten se Jeesus sitten ymmärtää?

    Ei siis mitään kovin konkreettista. Vain huulten liikettä, joka tulee ihmisiltä. Tuulikin on vakuuttavampi ymmärtäjä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jaa j a mitä sitten mahtoi tapahtua kun ihan etupenkkiin, sinä varmaan olisit pytänyt heitä jäämään eteiseen naulakoiden taakse, sekö olisi ollut sitä jotain oikeaa jota kovasti olet kaipaavinasi hah, voi pöllöyden määrää.

    Voi yökötys näitä sairaita hellareita.Ei ketään muitakaan,kutsuta eteen aploodien kanssa.No,vapaasti saivatkin istua edessä,kuuntelemassa saastaisen papin puhetta.Iida mummin kutsuminen eteen kunnioittavasti,olisi ollut Jumalan silmissä kallisarvoinen teko,mutta hänhän on mitätön teidän lihan hekumassa olevassa kirkossa,teatteria.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ja miten tuo lapsellinen kartomasi mahta aliittyä totuuteen, kerro?

    Voi häiriintynyttä,ei edes osaa oikeinkirjoitusta,tätä tasoa ovat hellarit.

    Äänestä

Jeesuksen asiantuntemuksella ja sivistyksellä nyt ei eroteta edes sikaa satellitista.

Äänestä

Nythän on niin, että Jeesusta ja Jumalaa ei pysty aistimaan eikä näiden läsnäoloa tunnistamaan vaikka kuinka valehtelisi olevansa jossakin läsnäolossa. Kaikki tällainen on kuvitelmaa ja sekä sanahelinää.

Äänestä
  • No näin näyttää olevan. OMAN KOKEMUKSENI mukaan. Sairastin kliinistä vaikeaa masennusta ja kaikki tunteet olivat poissa. Poissa oli sekin tunne, jota olin pitänyt Pyhän hengen läsnäolona ja Jumalan läsnäolona. Luulin, että oli menettänyt uskoni. Kun masennus vuosien päästä poistui, palasivat tunteet ja myöskin se tunne, jota ihmiset väittävät Pyhän läsnäoloksi. Mutta usko oli vahvempaa kuin koskaan.

    Tätä "Pyhän hengen läsnäoloa" jotkut sitten luulevat tankkaavansa ylistyskokouksissa vaikka kyseessä on vain omat tunteet.

    Äänestä

Melkoisen usealle hebrealaisuus sitten päättyykin noihin lainauksiin.

Äänestä

Kyseessä on joko kielikuva, itselleen uskottelu taikka suoranainen uskovaisten valehtelu.

Joillakin uskovaisilla on taipumus omia Raamatun lupauksia itseään koskeviksi vaikka todellisuudessa hyvin hyvin harva ns. Raamatunlupaus edes koskee nykypäivän uskovaisia. He omivat myös tuon Jeesus välittää asenteensa ihan muille kirjoitetusta tekstistä. Sama koskee siunauksien omimista. Mitään konkreettista todistetta siitä, että se olisi juuri Jeesus, joka on tämän tietyn onnenkantamoisen, välittämisen tai siunauksen takana, ei löydy. Kyseessä onkin useimmiten uskovan luulottelu itselleen ja psyykkaus siitä, että kyllä se Jeesus tai Jumala nyt sitten siunaa/ymmärtää. Mieti miten surulliseksi sellaiset uskovaiset tulevat, jotka eivät rehellisyytensä tähden harrasta tällaista luulottelua ja pettyvät kun he eivätkään saa kokea Jeesuksen ymmärtämistä/siunauksia totena niin kuin muut väittävät saavansa.

Sitten on tämä läsnäolon ajatus. Uskovaiselta on vastuutonta valehtelua väittää Jumalan läsnäoloa todelliseksi tapahtumaksi kun se ei sitä ole. Tällä väitteellään hän saa toiset uskovaiset kokemaan pettymyksen tunteita ja Jumalalle kelpaamattomuuden tunteita näiden jäädessä ilman tuollaisia kuviteltuja tuntemuksia kun he eivät suostu valehtelemaan asiasta niin kui jotkut toiset.

Sama koskee kielillä puhumista. En ole koskaa pystynyt puristamaan itsestäni irti kielillä puhumista. Olen rehellinen enkä suostu valehtelemaan kaiken maailman itse keksittyjä säksätyksiä ja liirumlaarumeita kielillä puhumisiksi. Itseasiassa minulla nousee karvat pystyyn kun joku luulee puhuvansa kielillä ja kuulen sen. On kuin itse Saatana olisi äänessä. Olo on hyvin epämukava. Ilmeisesti minulle onkin annettu kielillä puhumisen armolahjan sijaan henkien tunnistamisen lahja.

Olen kuitenkin ollut yli 30 vuotta uskossa ja uskoni on palava. Rakkauteni Jumalaan on suurta ja uskoni vahva. Olen ollut uudestisyntynyt jo vuodesta 2012 lähtien. Silti en edelleenkään ole saanut kokea Jumalan, Pyhän hengen enkä Jeesuksen läsnäoloa. Joskus minusta tuntuu, että itse Isä Jumala on välittänyt mutta hyvin harvoin. Sen sijaan ympärillä kyllä pyörii näitä uskottelijoita pilvin pimein hakemassa jotakin erityistä kokemusta elämäänsä, etteivät vaan jäisi huonommaksi uskovaksi kuin muut. Usko ei kuitenkaan ole kokemus eikä tunne. Sitä ei voi itse kuvitella eikä vahvistaa. Se tulee Jumalalta lahjana. Usko on siis lahja mutta se on myös elämäntapa. Todelliseen uskoon ei kuulu luulottelut vaan rehellisyys itseään ja Jumalaansa kohtaan.

Äänestä
  • Miten voit sanoa rakastavasi suuresti Jumalaa,kun toisaalta sanot,ettet ole kokenut Jumalan läsnäoloa?En minä koe rakastavaa Jumalaa,niiden kärsimysten keskellä,mitä olen kokenut,ei ole auttanut.En myöskään ymmärrä,kun jotkut hurmoksissa hokevat,minä rakastan sinua Jeesus,en voi noin sanoa,en ole häntä nähnyt,enkä kokenut.

    Äänestä

  • Jumalan lapset ovat erilaisis yksilöuskovia, toiset aistivat ihan selvästi Jumalan rakkaudellisen läsnäolon, ja taas toiset eivät. Ennen kaikkea tärkeintä on uskoa Jumalaan ja Raamattuun. Uskolla ei ole mitään tekemistä tunteen kanssa. Ankkuroidaan Jumalan Sanaan (lihaan tulleeseen Jeesukseen) ja juurrutaan siihen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miten voit sanoa rakastavasi suuresti Jumalaa,kun toisaalta sanot,ettet ole kokenut Jumalan läsnäoloa?En minä koe rakastavaa Jumalaa,niiden kärsimysten keskellä,mitä olen kokenut,ei ole auttanut.En myöskään ymmärrä,kun jotkut hurmoksissa hokevat,minä rakastan sinua Jeesus,en voi noin sanoa,en ole häntä nähnyt,enkä kokenut.

    Rakastan häntä sen tähden, että hän antoi ainutsyntyisen poikansa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jumalan lapset ovat erilaisis yksilöuskovia, toiset aistivat ihan selvästi Jumalan rakkaudellisen läsnäolon, ja taas toiset eivät. Ennen kaikkea tärkeintä on uskoa Jumalaan ja Raamattuun. Uskolla ei ole mitään tekemistä tunteen kanssa. Ankkuroidaan Jumalan Sanaan (lihaan tulleeseen Jeesukseen) ja juurrutaan siihen.

    "Uskolla ei ole mitään tekemistä tunteen kanssa."

    Mutta silti väität että:

    " toiset aistivat ihan selvästi Jumalan rakkaudellisen läsnäolon, ja taas toiset eivät"

    Nämä aistimuksensa ovat silti kuitenkin vain tunteita.

    Äänestä

Hebrealaiskirjeen kohta tarkoittaa, että Jeesus ymmärtää kaikkea ihmisen epätäydellisyyttä. Hän on kantanut niin väärinkohtelijoiden kuin väärinkohdelluiksi itsensä kokevienkin synnit. Sillä kaikki ovat syntiä tehneet.

Äänestä
  • No miten tuo tulee käytännössä esille?

    Äänestä

On se nyt vaan vaikeaa kertoa, että miten se Jeesus sitten oikeesti ymmärtää...

Äänestä
  • Niinpä! Tällä palstalla ei näytä olevan oikeita uskovaisia.

    Äänestä

  • Just näin tapahtuu,kun hellareilta kysyy jotain heidän hokemaansa eivät osaa vastata.He kun eivät ajattele,hokevat mantrojaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Just näin tapahtuu,kun hellareilta kysyy jotain heidän hokemaansa eivät osaa vastata.He kun eivät ajattele,hokevat mantrojaan.

    He eivät tiedä että helluntailaisten yliopistoissa koulutetuilla olisi vastaus tähänkin kysymykseen ja siksi he keksivät tilalle omia vastauksiaan, koska Jumalan sana ei heitä kiinnosta.

    Äänestä

Jeesuksen puheet ovat pötyä tai jumalan mistä minä tiiän.

Koskaan ei pidä kääntä toista poskea, aina pitää antaa samalla mitalla takaisin!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Väärinkohtelluksi joutuneita tulleita uskovia.

Hebrealaiskirje:
4:15 Sillä ei meillä ole sellainen ylimmäinen pappi, joka ei voi sääliä meidän heikkouksiamme, vaan joka on ollut kaikessa kiusattu samalla lailla kuin mekin, kuitenkin ilman syntiä.

Hebrealaiskirje:
5:2 ja hän voi säälien kohdella tietämättömiä ja eksyviä, koska hän itsekin on heikkouden alainen,

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu