Epäuskon pimeydessä

Anonyymi

" luonnollinen ihminen ei ota vastaan sitä, mikä Jumalan Hengen on; sillä se on hänelle hullutus, eikä hän voi sitä ymmärtää, koska se on tutkisteltava hengellisesti. " (1. Kor. 2:14)

Yllä oleva Raamatun profetia toteutuu silmiemme edessä. Tuskin kukaan osaisi riittävillä sanoilla kuvailla perisynnin turmeluksen aiheuttamaa pimeyttä, joka kietoo ja vangitsee ilman Jumalan Hengen valaisemista vaeltavan ihmisen orjakseen. Sillä kuka taitaisi luetella kaiken sen jumalattomuuden ja pahuuden jossa me ihmiskunta elämme hamasta syntymästämme saakka!

Mutta tutkikaamme ja nähkäämme, että vieläkin syvempi on sydämen suuri pimeys joka syvältä helvetin syvyydestä kumpuaa. Yhtäkään tekoa suurempi on se syntymälahjana ihmisessä oleva ominaisuus, paha taipumus jota kutsutaan perisynniksi, jonka vallassa ihminen syntyy tähän syntiseen maailmaan, tehdäkseen elämänsä jokaisena päivänä niin paljon pahaa kuin voi ja uskaltaa. Jopa ihmisen nekin teot, joita hän pitää hyvänä, ovat kuin inhottava saastainen vaate, itsekkyyden, ahneuden ja omankunnian pyytöä!

Ajattelisihan jo tämän riittävän, olevan kylliksi, mutta miten onkaan? Ei synnin mitta tule täyteen, vaan hän pystyttää vielä kaiken tämän jälkeen omavanhurskauttaan ja kuvittelee pahoilla teoillaan, joita kuvittelee hyviksi- tulevansa ansiolliseksi Kaikkivaltiaan edessä ja Jumalan olevan velkapää palkitsemaan pahantekijää.

Ihmistä ei paranna vaikka hänet lyötäisiin yhdellä iskulla, maahan kuoliaaksi. Ei hän sittenkään parane, niin suuri on synnin voima! Se riippuu kiinni synnintekijässä kuin haamo eikä irrota otettaan kuolemassakaan vaan synnit seuraavat ja raskauttavat sielua toisella puolellakin sillä Jumalan lakia ei voi paeta mihinkään. Ei edes Tuonelassa ihminen ole päässyt velastaan eikä syyllisyyttä pyyhitä pois.

Tämän kaiken tajutessaan tulisi ihmisen paeta Kristuksen armotyön turviin, uskomaan synnit anteeksi ja tekemän aidon kokosydämisen parannuksen.

Mutta jos ei, niin viimeisenä päivänä, jolloin Kristus on saapuva kunniassaan tuomitsemaan eläviä ja kuolleita, ihmisellä ei ole pakopaikkaa. Jokainen elämän päivä, jokainen jo unohtamammekin synti on kirjoitettu kirjaan.

Kunpa me ihmiset vielä armonaikana ymmärtäisimme mikä rauhaamme sopii?

5

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Minä en tee pahaa, koska olen ateisti.

      • Juu.

        Ollaan hyviä toisillemme ja paljon rakkautta. Niin maailmassa on edelleen hyvä olla.


    • Anonyymi

      Minä en tee pahaa koska uskon Karmaan ja reinkarnaatioon. Kaikki heijastuu takaisin, hyväkin heijastuu. Jopa ajatus heijastuu.

    • Anonyymi

      <<...LUONNOLLINEN ihminen ei ota vastaan sitä, mikä Jumalan Hengen on; sillä se on hänelle hullutus...<<

      Kerrankin Paavali puhuu oikein. Minä en tiedä mistä ovat syntyneet ne luonnottomat ihmiset, joilla on niin musta sielu, että heille Jumalakin on niin karmean kiero ja katala, että päästää saatanan paratiisiin houkuttelemaan omaksi kuvakseen tekemäänsä viatonta ihmistä. Koko ajatuskin on täysin luonnoton.

    • Anonyymi

      <<Mutta tutkikaamme ja nähkäämme, että vieläkin syvempi on sydämen suuri pimeys joka syvältä helvetin syvyydestä kumpuaa.<<

      Pitää huomioida, että tämä nyt koskee vain näitä luonnottomia ihmisiä - en tiedä mistä he tulevat ja ovatko he ihimisiä ollenkaan, kun ovat näin käsittämättömän pahoja, ja vaikea uskoa, että heitä nyt ainakaan uskovaisten ulkopuolelta löytyisi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      188
      1305
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      138
      893
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      85
      842
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      748
    5. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      50
      711
    6. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      250
      609
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      311
      590
    8. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      579
    9. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      564
    10. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      7
      560
    Aihe