Kädet tulisi nyt pestä vähän joka käänteessä ja mielummin melko kuumalla vedellä. Kuitenkin meneillä on ollut jo pidempään energiasäästökamppanja, johon liittyy veden kulutuksen vähentäminen. Lämpimän veden hinta sen kun nousee. Asuntotukea saavat eivät saa tukea mittraitaloissa tietyn rajan ylimenevältä osuudelta, joka tuen määrä kaiken aikaa vaan laskee , suhteessa veden hinnan nousuun. Eikö nyt kuuluisi toimia ihan päin vastoin. Saada yhteiskunnan puolto ja tuki käsien pesulle ja muullekkin hygieenialle .
Energiasäästäminen ei tue käsipesuvaatimusta
Anonyymi
6<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Terveys on etusijalla.
Haha turhaan hinkkaat niitä käsiä enempää kuin ennen. tulet huomaamaan että kaikilla kikoilla meitä pidetään narussa ja että vesilaskusi nousee turhaan
Lisääntyneellä käsien pesulla et saa vesilaskuasi nousemaan niin paljon että se vaikuttaisi jotakin.
Joko tai..
Säästääkö ihmishenkiä vai energiaa?
Ei varmaan kovin vaikea valinta.
Kyllä lämpimän veden hinta on kylmään verrattuna noussut ihan viime vuosina melkoisesti. Joutuu lisäksi päästämään vettä jonkun aikaa, ennen kuin se on riittävän lämmintä käsien pesuun, eli jotta kädet todella puhdistuisivat.
Laskutetaanko asunnossasi erikseen kylmä- ja lämminvesi? Kyllä minulla lasku tulee vain yhden mittauksen mukaan.
Tuo lämpimän veden saanti hitaasti on lähinnä sähkölämmitetyn omakoti- ja rivitalojen ongelma. Kalliisti valmistettua kuumaa vettä ei kierrätetä lämminvesiputkissa odottamassa käyttöä. Kerrostaloissa tuo kierto on oltava, koska muuten lämpimän veden tulo voi kestää hyvinkin kauan. Jotkut nuukailevat isännöitsijät pysäyttää lämpimän käyttöveden kiertovesipumpun energiansäätöinnossaan ja silloin on noita ongelmia.