Monikulttuurisuus toi vakavan väkivallan kouluihin

Turha väittää vastaan. Lapset tekevät sitä mitä aikuiset kannattavat.
5<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Koulukiusaamista ja väkivaltaa oli kyllä kouluissa jo ennen kuin Suomesta tuli monikulttuurinen. Samoin välinpitämättömiä opettajia. Se ei ole mikään tämän päivän ilmiö vaan vanha ongelma. Mutta se mikä on kieltämättä uusi ja vaiettu ongelma on opettajien haluttomuus puuttua maahanmuuttajataustaisten oppilaiden harjoittamaan häiriköintiin ja kiusaamiseen. Pelkäävät ilmeisesti tulevansa leimatuksi rasisteiksi. Tässä Vantaalaiskoulun tapauksessakin opettajat olisivat varmaan puuttuneet asioihin napakammin jos asetelma olisi ollut toisinpäin eli kantasuomalaiset olisivat kiusanneet maahanmuuttajataustaista.

Äänestä
  • Oppilaat uhkailevat suoranaisesti jo opettajia. Naisopettajat eivät uskalla tehdä mitään.

    Äänestä

  • Just näin. Mutta kun suvakkien pitää näytellä niin laupiasta samarialaista vaikka henki menisi, niin käytännössä antavat kiusailun ja rasistisen alistamisen lisääntyä.

    Hyvää luulevat tekevänsä, mutta tulos on päinvastainen.

    Äänestä

Aivan sairasta pakottaa kantasuomalaiset lapset noiden lähi-itälaisten ja afrikkalaisten kanssa samaan kouluun.

Äänestä

Nykykoulussa jo pikkuipana 10-vee uhkailee opettajia, että mikäli häntä rangaistaan tekemästään koulukiusaamisesta, niin hänen isotveljet tulee koululle ja raiskaa opettajaa pari tuntia ennen kuin tappavat. Useimmiten opettaja päätyy sopuratkaisuun, eli antaa ipanan jatkaa harrastuksiaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Turha väittää vastaan. Lapset tekevät sitä mitä aikuiset kannattavat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu