Minne katosi IPU ?

Anonyymi

Pj katosi kuvioista ja porukka hajonnut hetkellä jolloin tarvitaan isänmaallista otetta politiikkaan. Kaikkihan tajuavat ettei nykyinen eduskunta ole ajan tasalla eikä pysty hoitamaan suomalaisten asioita. Tämän näki jo ennen koronaa ja korona on kärjistänyt asian.Kun valtion kassasta on ryöstetty vuoden tulot heti alkuun ja ryöstäjät ostaneet saaliilla pysyvää omaisuutta jonka koronasta kärsineet ovat pakosta joutuneet myymään ,niin kyllä ihmetyttää touhu. Kannatimme IPUa juuri tällaisen takia.Olemme edelleen samaa mieltä emmekä usko nykyeduskunnan kykyihin tipan vertaa.Turismi ei meitä elätä vaan tappaa.

15

730

    Vastaukset 15

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Sinne vaan itse mukaan toimintaan. Miksi muiden pitäisi aina tehdä kaikki työ ja toiset istuu odottamassa valmista pöytää?

      • Anonyymi

        Mitä hyötyä on ollut vallasta jota ei käytetä? Pieni porukka kaappasi vallan ja lopetti siihen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä hyötyä on ollut vallasta jota ei käytetä? Pieni porukka kaappasi vallan ja lopetti siihen.

        Eihän pieni porukka itse valtaa ota, vaan puoluekokous sen valitsee ja antaa. Eikä pieni porukka lopeta mihinkään, vaan puolueen jäsenistö toimii kuten itse haluaa. Jo tämä joutava laiskojen höpötys sivusta käsin riittää, mars puoluetyötä tekemään kentälle ja näkyvästi esiintymään, sensijaan että istutaan kun tatti kotona odottamassa kädet ristissä suu vaahdoten höpöttämässä että muiden pitäisi tehdä kaikki työ. Ei tule hyvä puoluetyö itsekseen sivusta haukkumalla, vaan pitää mennä sinne puolueeseen itse ja tehdä sitä puoluetyötä. Samaa mieltä kun toiseksi ylinnä oleva kirjoittaja, älkää ihmiset istuko odottamassa kädet ristissä että muut tekevät kaiken työn puolestanne.

      • Anonyymi

        On vaikea käsittää teidän motiiveja. Takerruttiin valtaan ja pidettiin siitä kiinni kynsin hampain.Syyksi esitettiin vallankaappauksen estämistä ja tehtiin säännöt sellaisiksi ettei kukaan voinut päästä mukaan toimintaan ilman johtajan lupaa. Näin jäi huomiotta kannattajien käsitykset asioista ,eikä äänestäjät tienneet hitä IPU puuhasi. Pahinta oli uskonnon vetäminen mukaan puolueen ohjelmaan. Siten saatiin poistettua suurin osa äänestäjistä.urha puhua kansanliikkeestä kun kansa ensiksi heitetään pellolle.

    • Anonyymi

      Ylläoleva kirjoittaja aivan oikeassa. Sitä kun on itse tehnyt oman osansa puoluetyöstä, on sitten varaa soittaa poskea julkisilla palstoilla ja valittaa. Ei työtä yhteiseksi ja puolueen hyväksi, ei valitusoikeutta!

      • Anonyymi

        Tottakai. Kaverit heittivät pois puolueesta parinkymmenen vuoden työn tehneet ja nyt niillä ei ole oikeutta puhuakaan.Olisitte kommunistit perustaneet oman puolueenne tai liittyneet niihin vanhoihin puolueisiinne ja jättäneet IPUn rauhaan jatkamaan työtä itsenäisyyden nimissä. Joku meistä jopa varoitti joskus vallankaapauksesta.Tämähän oli juuri sitä. Nyt siis pitää aloittaa alusta koko homma.Nyt se on helpompaa kuin 1994 kun nettimedia on käytössä. Ne rahat ainakin säästyy.

    • Anonyymi

      Vallankaappaus on aika mahdotonta jos puoluekokoukseen ei tule porukkaa valitsemaan johtoa vaan jättää asiat ainavaan entisten hoidettavaksi. Kyllä edelliset kirjoittajat ovat siinä täysin oikeassa, että jäsenistön pitää itse tehdä toimintaa ja puoluetyötä, eikä istua kotona kädet ristissä valittamassa siitä kuinka huonoa politiikkaa puolue tekee. Jäsenistön aktiivisuudesta puolueen nousu lähtee, ei sitä puoluejohto itse voi tehdä. Aktiivinen, näkyvä kenttätyö jota tekevät nimenomaan r i v i j ä s e n e t nostaa puoluetta ja vetää lisää porukkaa mukaan, rivijäsenten käsissä on koko puolueen tulevaisuus. Kun on tarpeeksi rivijäseniä tekemässä arvokasta työtä, se näkyy myös koko puolueen linjassa. Rivijäsenet valitsevat puoluehallituksen ja johdon, jos tätä oikeutta ei myöskään käytetä, on ihan turhaa valittaa palstoilla asioista. Puolue ottaa jäsenikseen kaikki jotka noudattavat suomen lakia ja normaaleja sääntöjä, ja jäsenmyyden kautta tarpeeksi moni yhteistyössä taas vaikuttaa puolueen linjaan. Nyt tämä laiskiaisten touhu pois, ja kentälle tekemään puoluetyötä, siitä se lähtee eikä kotona kykkimisestä ja nettiin valittamisesta!!

      • Anonyymi

        Porukka asuu pitkin Suomea eikä heillä ole varaa matkustaa johtajien kalliisiin hotelleihin tukemaan politiikkaa jossa ei ole järjen hiventä. Et tietysti edes käsitä miten paljon aikaa ja resursseja ne entiset pois heitetyt jäsenet tuhlasivat puolueen hyväksi.Hapuilu on sana joka ilmentää IPUn toimintaa alusta lähtien. Koskaan ei ymmärretty kannattajien mielipiteitä eikä luotu yhteishenkeä jonka varaan pitää puolue rakentaa. Sensijaan löytyi aina porukkaa joka luuli tietävänsä kannattajien tausta ja ajatukset.Vielä nytkin olisi todella hyvät mahdollisuudet luoda puolue josta tulisi Suomen suurin mutta tämä johto on totaalisesti luovuttanut ja puhunut sellaista joka pirstoi puolueen lopullisesti. Ihmetystä herätti jatkuvasti miten puolueen johtoon nostettiin tulokkaita joista ei tiedetty mitään. Seuraavaksi kaikki ivasivat kaikkia ipulaisia milloin mistäkin.Lopuksi nöyryytettiin luotettavimpia olan takaa.

    • Anonyymi

      Olen itse tehnyt 30 vuotta puoluetyötä kentällä ja tiedän että ainoastaan jäsenistön aktiivisella yhteistyöllä ja nimenomaan kentällä saadaan tuloksia aikaiseksi. Sillä saadaan uusia jäseniä ja uusia puolueosastoja eli sitä oikeaa puoluetoimintaa. Puoluehallitus ja johto ovat vain kirsikka kakun päällä, he hoitavat vain keskustason yleiset linjavedot eivätkä puutu oikeasti paikalliseen kenttätoimintaan jollei sen nyt ole suomen lain kanssa ristiriidassa. On huvittavaa vedota keskusjohdon kykenemättömyyteen tai "huonoon johtamiseen" kun kentällä ei tehdä mitään muuta kuin voivotellaan ja istutaan kädet ristissä odottamassa, että muut tekisivät jotakin. Puolueessa määrää jäsenistö, ei johto. Johto on jäsenistön valitsema. Jos jäsenistö ei viitsi tehdä mitään, edes tulla puoluekokoukseen, on turhaa valitella harvainvaltaa ja huonoa puoluejohtoa. Nyt on jo korkea aika lopettaa sen vastuun vierittäminen muiden niskoille ja alkaa kerätä kentällä porukkaa jos halutaan jotain aikaiseksi. Myös rahaa saa toimintaan, kun hankkii aktiivisesti uusia paikallisia jäseniä. Niin yksinkertaista tämä on, marmatuksella ei kenttätoiminta rakennu. Ylläolevat muut kirjoittajat, olen teidän kanssanne täsmälleen samaa mieltä tästä asiasta.

    • Anonyymi

      Minne katosi ipu... No omaan mahdottomuuteensa, katsos ei tunareilta ja kommariryssäköillä ole kansan suosiota eikä tukea. Inhon väristyksillä ei ääniä haalita.

      • Anonyymi

        Totta, olihan Tasapainon puolesta – IPU suomalainen puolue, jonka politiikassa keskeisellä sijalla ovat Natoon liittymisen vastustaminen ja kielteinen suhtautuminen EU-jäsenyyteen.
        Ei tuollaiset kommaripuolueet ole Suomessa kuin tähdenlentoja.

      • Anonyymi

        IPU ei ole mikään tunari -eikä kommaripuolue vaan suoraselkäisten tavallisten työtätekevien ihmisten peruspuolue. Täällä tyhjänpäiväinen tavallisten työtätekevien ihmisten haukkuminen sensijaan että tulisi itse tekemään puoluetyötä, on joutavaa leuan louskutusta ja tarpeetonta palstan tuhlasta. IPU ei ole kadonnut mihinkään, vaan toivoo rehellisten kansalaisten tulevan tekemään kanssaan puoluetyötä laiskottelun sijasta. Jäsenistö käyttää valtaa IPU:ssa ja määrää sen linjan. Muutenkin täällä on jauhettu vuosikausia jostakin ryssän kätyreistä ja putinin kavereist täysin turhaan, sillä IPU on suomen virallisen puolueettoman ulkopoliittisen linjan takana, ja se linja tuomitsee jukisesti esimerkiksi venäjän krimin miehityksen. Yksikään muukaan puolue suomessa ei erikseen jauha venäjästä taikka putinista,sitä ei erikseen tarvita puolueilta, koska ne kaikki muutkin seisovat suomen ulkopolitiikan takana joka tuomitsee venäjän toimet kuten seisoo myös IPU. Rasittavaa ei ole lukea metritolkulla mielipiteitä, vaan aiheetonta valehtelua ja haukkumista koskien IPU:n puolueväkeä. Kun tulee mukaan puoluetyöhön kentälle ja vaikuttaa itse IPU:n linjaan, on sitten varaa puhua, ei höpöttämälä kuin vähämielinen joutavia vuosikausia sivusta.

        Ryhdikästä puhetta puolueen äänestäjältä!

        IPUn johto siis pitää äänestäjiään vähämielisinä.Sitähän täällä ovat kaikki jankuttaneet.Aluksi luulin kyseessä olevan IPUn vastustajien mölinää mutta kyseessä olikin puolueen oma tapa toimia. Tämän tiedon juuri halusinkin saada.Onnea.

        Puolueen oma tapa toimia on juuri demokratia ja jäsenistön vapaa oikeus toimia kuten haluaa .pitääkö tuokin vääntää rautalangasta .

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

      Vaikka oot jo noin vanha!?
      Ikävä
      138
      2354
    2. MiltäKaivattusi

      Näyttää? !
      Ikävä
      51
      1019
    3. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      160
      917
    4. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

      Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
      Ikävä
      50
      776
    5. Mitä meidän välillämme

      On käynyt näiden vuosien aikana?
      Ikävä
      83
      757
    6. Onko Sofia jälleen jätetty?

      Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      164
      672
    7. Olen tavattavissa

      tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
      Ikävä
      53
      637
    8. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      636
    9. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      59
      626
    10. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

      EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
      Kajaani
      141
      607
    11. Kuollut teini Kajaanissa

      Kuulemma sellaista huhua liikkeessä?
      Kajaani
      4
      599
    12. Kuka se on

      Kuhmon komein aikamies?
      Kuhmo
      6
      564
    13. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      21
      548
    14. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      52
      533
    15. Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.

      Vaimon viesti on paljastanut totuuden.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      161
      529
    16. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      518
    17. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      55
      498
    18. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      497
    19. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      118
      496
    20. Kuinkahan monen

      Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran
      Ikävä
      66
      489
    Aihe