Martina .Oli ihana nähdä sua bosse lähetyksessä.

Näin sun nyt eka kerta televisioissa, olet rehellinen herkkä ja niin kaunis. Olen lukennut sinusta vaan mediasta ja saanut aivan väärän kuvan täysin sinusta. Onnea sun tulevaan elämään ja hyvää syksyn jatkoa sinulle ja lapsellesi.
172598
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 172

Vanhimmat

Posse ohjelmassa siis.Anteeksi .

Äänestä
  • Yllätyin myös, olen monet vuodet lukenut hänestä juoruja ja mediaa seurannut.Oli ilo katsella miten hän loisti ja kertoi rehellisesti tuntemuksistaan.Koska on saanut paljon positiivista palautetta ja myötä elämistä muilta henkilöiltä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Yllätyin myös, olen monet vuodet lukenut hänestä juoruja ja mediaa seurannut.Oli ilo katsella miten hän loisti ja kertoi rehellisesti tuntemuksistaan.Koska on saanut paljon positiivista palautetta ja myötä elämistä muilta henkilöiltä.

    Hyvin kirjoitettu ja ihana huomata mitä myötäeläminen sekä positiivinen palaute ihmisille antaa. Tuli itsellekin hyvä mieli katsella ja kuunnella haastattelua.

    Äänestä

  • Oi, tunsin yhden Bossen 🥰 Ruotsalainen komistus Ruotsinlaivalta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Oi, tunsin yhden Bossen 🥰 Ruotsalainen komistus Ruotsinlaivalta.

    Tunnettiinkohan me sama Bosse?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tunnettiinkohan me sama Bosse?

    Jos oli ihana, niin tunnettiin...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jos oli ihana, niin tunnettiin...

    Joo oli miljonääri Tukholmasta, varmaan sama Bosse.....

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Joo oli miljonääri Tukholmasta, varmaan sama Bosse.....

    Olette lapsellisia ja typeriä bossenne kanssa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Joo oli miljonääri Tukholmasta, varmaan sama Bosse.....

    Joo, oli monimiljonääri 😃. Sama Bosse, turkkilaisella taustalla 🥰. Herra B:ksi häntä sanon, sillai leikkisästi 😉. No, Bossen miljoonista riittää meille molemmille, sen vaimolle ja lapsillekin jää vielä jotain 🤔...jos jää...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Joo, oli monimiljonääri 😃. Sama Bosse, turkkilaisella taustalla 🥰. Herra B:ksi häntä sanon, sillai leikkisästi 😉. No, Bossen miljoonista riittää meille molemmille, sen vaimolle ja lapsillekin jää vielä jotain 🤔...jos jää...

    Ja kiusaaminen vaan jatkuu. Surullista. Kiusaaminen on henkistä väkivaltaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja kiusaaminen vaan jatkuu. Surullista. Kiusaaminen on henkistä väkivaltaa.

    ???? Otsikoiden kokoontumisajot täällä 🤣. Sovitaanko, että ylläpito päättää mikä on kiusaamista ja poistaa kommentit. Sinä herkkähipiäinen, voit pitää mölyt mahassasi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ???? Otsikoiden kokoontumisajot täällä 🤣. Sovitaanko, että ylläpito päättää mikä on kiusaamista ja poistaa kommentit. Sinä herkkähipiäinen, voit pitää mölyt mahassasi.

    Siis, tosikoiden kokoontumisajot..

    Äänestä

  • Kukahan tääki oli. Voi toista.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kukahan tääki oli. Voi toista.

    Se oli se Bosse 🤗 Herra B.

    Äänestä

Hän vaikuttaa aikuiselta, vihdoin elämässään tasapainoon päässeeltä ihmiseltä. Tykkään katsella ja kuunnella häntä.

1Äänestä
  • Juurikin näihin asioihin kiinnitin minäkin huomioni. Tasapainoinen ja aikuinen nainen huokui hänestä. Hyvä haastattelu mitä oli mukava katsoa. Olisi kiva nähdä Martinaa enemmän televisiossa ja jossakin omassa ohjelmassa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Juurikin näihin asioihin kiinnitin minäkin huomioni. Tasapainoinen ja aikuinen nainen huokui hänestä. Hyvä haastattelu mitä oli mukava katsoa. Olisi kiva nähdä Martinaa enemmän televisiossa ja jossakin omassa ohjelmassa.

    Sopis todellakin moneen ohjelmaan. Esim. Kadonneen jäljillä.... Martina on empaattinen ja uskaltaa tuntea. Jokin keskusteluohjelma sopis myös. Olis kiva kuunnella ja hän nyös uskaltaa kertoa mitä ajattelee.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sopis todellakin moneen ohjelmaan. Esim. Kadonneen jäljillä.... Martina on empaattinen ja uskaltaa tuntea. Jokin keskusteluohjelma sopis myös. Olis kiva kuunnella ja hän nyös uskaltaa kertoa mitä ajattelee.

    Martina sopisi Kadonneen jäljillä ohjelmaan hyvin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sopis todellakin moneen ohjelmaan. Esim. Kadonneen jäljillä.... Martina on empaattinen ja uskaltaa tuntea. Jokin keskusteluohjelma sopis myös. Olis kiva kuunnella ja hän nyös uskaltaa kertoa mitä ajattelee.

    Kadonneen jäljillä vois etsiä isänsä. Miksei isukki ilmesty nauttimaan kuuluisan tyttären kuuluisuudesta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kadonneen jäljillä vois etsiä isänsä. Miksei isukki ilmesty nauttimaan kuuluisan tyttären kuuluisuudesta.

    Isukki saattaa pelätä, että yht’äkkiä löytynyt tytär saattaisi karhuta rästiin jääneet elatusmaksut 🤔. Raha kun tyttärelle on todella tärkeää 😏.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kadonneen jäljillä vois etsiä isänsä. Miksei isukki ilmesty nauttimaan kuuluisan tyttären kuuluisuudesta.

    Oletteko ihan tosissanne näissä kommenteissa, uskomatonta, että joku höpöhöpö ohjema niin monet ihmiset katsovat.
    Mutta tätä ja samanlaista skeidaa on koko tv nykyään täynnä. Hohhoijaa....

    Jaa, ja Posse on laatuohjelma vai? 🤣😂😅

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sopis todellakin moneen ohjelmaan. Esim. Kadonneen jäljillä.... Martina on empaattinen ja uskaltaa tuntea. Jokin keskusteluohjelma sopis myös. Olis kiva kuunnella ja hän nyös uskaltaa kertoa mitä ajattelee.

    Mietin samaa että jokin ohjelma jossa voisi keskustella, toihan olisi hyvä!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kadonneen jäljillä vois etsiä isänsä. Miksei isukki ilmesty nauttimaan kuuluisan tyttären kuuluisuudesta.

    Kiusaaja jatkaa. Miltä sinusta tuntuisi jos sinulla ei olisi isää? Oletko miettinyt? Onko lapsi siihen syyllinen? Kannattaa miettiä asioita mitä suustaan päästelee. Ethän kiusaa ihmisiä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Isukki saattaa pelätä, että yht’äkkiä löytynyt tytär saattaisi karhuta rästiin jääneet elatusmaksut 🤔. Raha kun tyttärelle on todella tärkeää 😏.

    Isät ja vanhemmat ovat elatusvelvollisia ja jos joku isänsä joskus haluaisi löytää, siihen olisi varmasti muut syyt kuin rahalliset. Mietithän asioita hieman ennenkuin kirjoitat. Kirjoittamasi viesti on kiusaamista rankimmasta päästä asiassa mille ihminen ei mitään voi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Isukki saattaa pelätä, että yht’äkkiä löytynyt tytär saattaisi karhuta rästiin jääneet elatusmaksut 🤔. Raha kun tyttärelle on todella tärkeää 😏.

    Sinulla on näköjään lyhytkin oppimäärä jäänyt kesken. Elatusapua keski-ikäisellle tytärelle? Entäpä lapsenlapsille?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Isät ja vanhemmat ovat elatusvelvollisia ja jos joku isänsä joskus haluaisi löytää, siihen olisi varmasti muut syyt kuin rahalliset. Mietithän asioita hieman ennenkuin kirjoitat. Kirjoittamasi viesti on kiusaamista rankimmasta päästä asiassa mille ihminen ei mitään voi.

    Raha edellä on Feikkilehti tähänkin saakka mennyt.

    Äänestä

  • Kuunnella mä, mun öö yy kummallista yninää. Mitään en enää julkaise. Ei ole mitään, ei ole saanut enää uutta luxus laukkua. Eilä ollut Levillä eikä espanjassa. ei ole enää mitään kehumista. Kehumista riitti kun eli ilmaista, luxus elämää ex avokin piikkiin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mietin samaa että jokin ohjelma jossa voisi keskustella, toihan olisi hyvä!

    Martina voisi alkaa osallistua tietokilpailuihin 😃. Esimerkiksi tuolla huikean valtavalla Suomen historian tietämyksellä hän kolkuttelisi jo sivistyneen eliitin ovia 😄.

    Äänestä

Hyvä haastattelu ja hieno veto Posselta, arvostan!
Kiusaamiseen puututtava ja kauniisti tehty asiallinen haastattelu.
Liikutuin.

Äänestä
  • Oli todella liikuttava katsoa, niin asiallinen ja rehellinen haastattelu oli. Hyvä kun puolustetaan ,koska on niin paljon lokaa heitetty hänen päälle aivan turhaan.

    Äänestä

  • Arvostan!👍

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Oli todella liikuttava katsoa, niin asiallinen ja rehellinen haastattelu oli. Hyvä kun puolustetaan ,koska on niin paljon lokaa heitetty hänen päälle aivan turhaan.

    Turhaanko saanut kaksi pahoinpitely tuomiota, sekä rattistuomion ja lähestymiskiellon.
    Turhaako oli yli sata sivuinen ulosottolista, jonka maksatti mutsillaan. Turhako ollut monen pysäköintisakot, parkkeeraaminen ratikkakiskoille. Turhaa valkopesua, salarakas tekotissi telineeltä. Ilman mitään osaamista, pelkillä juorulehden ostamilla kumitisseillä julkisuuteen päässyt turhis. Ei tullu laulajaa, yksi levu sekin epäonnistui. Kirjakin meni roskikseen. Leikkii ravinto ja urheilu valmentajaa, vailla mitään koulutusta. 40 muija joka on vielä , kuinteinipissis.

    Äänestä

  • Miten sitten tämä uhkaaminen, onko siihen myös puututtava, kysyttiinkö sitä... no eipä tietenkään.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Oli todella liikuttava katsoa, niin asiallinen ja rehellinen haastattelu oli. Hyvä kun puolustetaan ,koska on niin paljon lokaa heitetty hänen päälle aivan turhaan.

    Tajusitko että ne pojat veetuili sille?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Turhaanko saanut kaksi pahoinpitely tuomiota, sekä rattistuomion ja lähestymiskiellon.
    Turhaako oli yli sata sivuinen ulosottolista, jonka maksatti mutsillaan. Turhako ollut monen pysäköintisakot, parkkeeraaminen ratikkakiskoille. Turhaa valkopesua, salarakas tekotissi telineeltä. Ilman mitään osaamista, pelkillä juorulehden ostamilla kumitisseillä julkisuuteen päässyt turhis. Ei tullu laulajaa, yksi levu sekin epäonnistui. Kirjakin meni roskikseen. Leikkii ravinto ja urheilu valmentajaa, vailla mitään koulutusta. 40 muija joka on vielä , kuinteinipissis.

    Haukutko kaikkia virheitä tehneitä ihmisiä? Myös kasvotusten ja omalla nimelläsi?
    Tämä sinun kirjoituksesi on kiusaamista. Eduskunta presidenttiä myöten totes juuri että kiusaaminen on loputtava. Voisitko sinäkin sen jo lopettaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Turhaanko saanut kaksi pahoinpitely tuomiota, sekä rattistuomion ja lähestymiskiellon.
    Turhaako oli yli sata sivuinen ulosottolista, jonka maksatti mutsillaan. Turhako ollut monen pysäköintisakot, parkkeeraaminen ratikkakiskoille. Turhaa valkopesua, salarakas tekotissi telineeltä. Ilman mitään osaamista, pelkillä juorulehden ostamilla kumitisseillä julkisuuteen päässyt turhis. Ei tullu laulajaa, yksi levu sekin epäonnistui. Kirjakin meni roskikseen. Leikkii ravinto ja urheilu valmentajaa, vailla mitään koulutusta. 40 muija joka on vielä , kuinteinipissis.

    Laitoit sitten koko ala-arvoisen ja köyhän sanavarstosi likoon tuohon sepitelmään. Sinähän
    olet itse tekstisi perusteella ilmielävä teinipissis.Keltaista valuu.

    Äänestä

Kaikkea hyvää Martinalle ja suuri kiitos Posselle haastattelusta. Ilo katsella hyvänmielen ohjelmaa, joka arvostaa ihmisiä ja haluaa hyvää. Hyvä Posse❤️

1Äänestä
  • Samaa mieltä. Oli tosi kiva haastattelu ja Martina ei lähtenyt jauhamaan mitään ikävää vaikka houkuteltiin. Tyylikkäästi sivuutti asian ja oli sympaattinen. Kaikkea hyvää ja tsemppiä aikuistuneelle vahvalle naiselle ❤️

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Samaa mieltä. Oli tosi kiva haastattelu ja Martina ei lähtenyt jauhamaan mitään ikävää vaikka houkuteltiin. Tyylikkäästi sivuutti asian ja oli sympaattinen. Kaikkea hyvää ja tsemppiä aikuistuneelle vahvalle naiselle ❤️

    Tyylikäs hieno nainen ja upea ihminen kaikkea hyvää hänelle ja hänen perheelleen ❤

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Samaa mieltä. Oli tosi kiva haastattelu ja Martina ei lähtenyt jauhamaan mitään ikävää vaikka houkuteltiin. Tyylikkäästi sivuutti asian ja oli sympaattinen. Kaikkea hyvää ja tsemppiä aikuistuneelle vahvalle naiselle ❤️

    KIITOS Martta. Oli tosi kiva juttu, turhaan jännitin. 😍

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Samaa mieltä. Oli tosi kiva haastattelu ja Martina ei lähtenyt jauhamaan mitään ikävää vaikka houkuteltiin. Tyylikkäästi sivuutti asian ja oli sympaattinen. Kaikkea hyvää ja tsemppiä aikuistuneelle vahvalle naiselle ❤️

    KIITOS POSSE. Hyvä ja rehellinen haastattelu, lisää samanlaisia vaan ohjelmaanne.

    Eikö kukkaan huomannu mitä se sanoi kattokaa uusintana tai katsomosta.

    Äänestä

  • Posse meni kerrasta suosikkeihin. Arvostan tätä elettä. Tällasta ei juurikaan tänäpäivänä nöe. Kerrankin näin päin. Olen tuntenut niin myötätuntoa Martinaa kohtaan ja kerrankin hänet kohdattiin ilman ennakkoasetelmia..

    Äänestä

  • Kanava vaihtui, kun muija itki, krokotiilin kyyneliä. Maailman paras äiti jätti Levillä pienen tytön,, kun iski rahapussiin kiinni. Ei tullut pieni tyttö mieleen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kanava vaihtui, kun muija itki, krokotiilin kyyneliä. Maailman paras äiti jätti Levillä pienen tytön,, kun iski rahapussiin kiinni. Ei tullut pieni tyttö mieleen.

    Naurettavaa feikkiä koko itku, mennä nyt tv:n itkemään, mutta koko ohjelma on tehty Martinan imagon pesemiseen, siihen ne pienet itkut kuuluu ja " rakas äiti " kortti ,jotenkin tuntuu ihan lapselliselta touhulta, noloa minusta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    KIITOS POSSE. Hyvä ja rehellinen haastattelu, lisää samanlaisia vaan ohjelmaanne.

    Minä taas kiitän Bossea, sitä ruotsalaista, upeasta Vuittonista 🥰.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eikö kukkaan huomannu mitä se sanoi kattokaa uusintana tai katsomosta.

    Kannattaa todella katsoa ja miettiä miksi se tehtiin.
    Loppu kiusaamiselle. Hyvä posse, tärkeällä asialla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kanava vaihtui, kun muija itki, krokotiilin kyyneliä. Maailman paras äiti jätti Levillä pienen tytön,, kun iski rahapussiin kiinni. Ei tullut pieni tyttö mieleen.

    Myös kiusaaja tarvitsee apua, toivottavasti saat sitä ja voit taas pian paremmin. Kaikkea hyvää sinulle, asiat on käsiteltävissä ja ehkä sitten et enää kiusaa muita kun voit itse paremmin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Naurettavaa feikkiä koko itku, mennä nyt tv:n itkemään, mutta koko ohjelma on tehty Martinan imagon pesemiseen, siihen ne pienet itkut kuuluu ja " rakas äiti " kortti ,jotenkin tuntuu ihan lapselliselta touhulta, noloa minusta.

    Kiertävät kouluilla kiusaamista vastaan, ehkä olisi hyvä käydä myös enemmän aikuisten parissa koska myös täällä hurjaa kiusaamista ja haukkumista, henkistä väkivaltaa. Ethän kiusaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Posse meni kerrasta suosikkeihin. Arvostan tätä elettä. Tällasta ei juurikaan tänäpäivänä nöe. Kerrankin näin päin. Olen tuntenut niin myötätuntoa Martinaa kohtaan ja kerrankin hänet kohdattiin ilman ennakkoasetelmia..

    Olet sitten kanssasi monta kertaa samaa mieltä 😘.

    Äänestä

Noniin mara, lopetas jo se yksinpuhelu ja itsesi kehuminen. Koko Suomi nauraa sulle jo.

Äänestä
  • Outo mielipide. En tunne Martinaa, pari kertaa törmännyt. Ei pahaa sanottavaa ja haastattelu oli todella hyvä. Tsemppiä Martinalle! Pää pystyssä ja elämässä eteen päin!

    Äänestä

  • Minä en naura, oli tosi hyvä, tiedät sen sisimässä itsekkin. 👍

    Äänestä

  • Sulle nauraa ehkä enemmän.

    Äänestä

  • Olet ilkeä, tunteeton ja pahuutta pursuava ihminen. Häpeä, jos osaat.

    Äänestä

  • Hih. . hih.. voisin kuvitella Marttan nyt skumppaa kilistelevän, eikä kulkkisjuoruihin kirjoittelevan 😂😂😂

    Äänestä

  • Sinulle ei voi edes nauraa, tunnen myötähäpeää.

    Äänestä

  • Täällä taas kiusaaja kiusaa. Viimeajat on onneksi puututtu kiusaamiseen jo eduskunnassakin ja presidenttiä myöden, toivottavasti myös tämä aikuisten nettikiusaaminen saadaan kitkettyä pois ja rankaistavaksi teoksi. Ymmärsitkö yhtään mitä haastattelulla haettiin ja mitä sillä koitetaan kitkeä pois?
    #kiusaajat #kiusaaminen #posse #hyvätihmiset #hyvälläasialla

    Äänestä

  • Juuh samaa mietin, että tulipa nopeesti ketju kommenteineen. Siellä Martta ja sen tontut taitaa kilpaa kehuu.. Saattaa olla vaikka saman henkilön kirjoituksiakin...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Täällä taas kiusaaja kiusaa. Viimeajat on onneksi puututtu kiusaamiseen jo eduskunnassakin ja presidenttiä myöden, toivottavasti myös tämä aikuisten nettikiusaaminen saadaan kitkettyä pois ja rankaistavaksi teoksi. Ymmärsitkö yhtään mitä haastattelulla haettiin ja mitä sillä koitetaan kitkeä pois?
    #kiusaajat #kiusaaminen #posse #hyvätihmiset #hyvälläasialla

    Niimpä. Pitäisiköhän kaikkien, myös Maran fanien ja tonttujen, lopettaa kiusaaminen täällä ihan kaikissa ketjuissa. Kaikki toisten nimittelyt ym. vois loppua tähän iltaan kun kaikki kerta herkistyy niin tuosta haastattelusta. Eikös me kaikki olla ihmisiä ja kaikilla on tunteet. KETÄÄN EI SAA KIUSATA. Niinhän siellä eduskunnassa puhuttiin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Juuh samaa mietin, että tulipa nopeesti ketju kommenteineen. Siellä Martta ja sen tontut taitaa kilpaa kehuu.. Saattaa olla vaikka saman henkilön kirjoituksiakin...

    Mistä moinen iva, tuliko hyvä mieli? Kaltaisesi kanssa en haluaisi olla koskaan missään tekemisissä. Mitä tulee tuohon sairaaseen epäilyysi, olen aikuinen nainen Pohjanmaalta, ei mitään tekemistä Martiinan kanssa entuudestaan, lähetin Hänelle kuitenkin ansaitsemansa kukan. Ihminen joka kaatuu....

    Äänestä

  • Rattijuoppo-pahoinpitelijä puhuu juuri sitä, mitä muut haluavat kuulla, vaikuttaakseen ”viisaalta”. Se on sitten eri asia, että onko sitä mieltä ja tulevatko sanat sydämestä...Ihminen ei tuossa iässä sormia napsauttamalla muutu, mutta oppii kontrolloimaan käytöstään. Kunnes...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Täällä taas kiusaaja kiusaa. Viimeajat on onneksi puututtu kiusaamiseen jo eduskunnassakin ja presidenttiä myöden, toivottavasti myös tämä aikuisten nettikiusaaminen saadaan kitkettyä pois ja rankaistavaksi teoksi. Ymmärsitkö yhtään mitä haastattelulla haettiin ja mitä sillä koitetaan kitkeä pois?
    #kiusaajat #kiusaaminen #posse #hyvätihmiset #hyvälläasialla

    Sinähän täällä kiusaat! Kehtaat nimitellä kommentoijia kiusaajiksi!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niimpä. Pitäisiköhän kaikkien, myös Maran fanien ja tonttujen, lopettaa kiusaaminen täällä ihan kaikissa ketjuissa. Kaikki toisten nimittelyt ym. vois loppua tähän iltaan kun kaikki kerta herkistyy niin tuosta haastattelusta. Eikös me kaikki olla ihmisiä ja kaikilla on tunteet. KETÄÄN EI SAA KIUSATA. Niinhän siellä eduskunnassa puhuttiin.

    Nyt nostatat me- henkeä väärällä palstalla 😄.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Juuh samaa mietin, että tulipa nopeesti ketju kommenteineen. Siellä Martta ja sen tontut taitaa kilpaa kehuu.. Saattaa olla vaikka saman henkilön kirjoituksiakin...

    Nopeasti sinäkin löysit tänne tiesi kiusaamaan. Tätä juuri kyseisellä ohjelmalla ja haastattelulla koitetaan kitkeä pois-kiusaamista. Ymmärrätkö että kiusaat?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niimpä. Pitäisiköhän kaikkien, myös Maran fanien ja tonttujen, lopettaa kiusaaminen täällä ihan kaikissa ketjuissa. Kaikki toisten nimittelyt ym. vois loppua tähän iltaan kun kaikki kerta herkistyy niin tuosta haastattelusta. Eikös me kaikki olla ihmisiä ja kaikilla on tunteet. KETÄÄN EI SAA KIUSATA. Niinhän siellä eduskunnassa puhuttiin.

    Kyllä ja sinäkin voisit sen omalta osaltasi aloittaa samantien. Ei kiusaamiselle, kiitos.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Rattijuoppo-pahoinpitelijä puhuu juuri sitä, mitä muut haluavat kuulla, vaikuttaakseen ”viisaalta”. Se on sitten eri asia, että onko sitä mieltä ja tulevatko sanat sydämestä...Ihminen ei tuossa iässä sormia napsauttamalla muutu, mutta oppii kontrolloimaan käytöstään. Kunnes...

    Jotkut muuttuu, jotkut ei. Toivottavasti sinäkin joskus löydät rauhan ettei tarvitse kiusata ihmisiä netissä.
    Kiusaaminen on rangaistava teko ja henkistä väkivaltaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sinähän täällä kiusaat! Kehtaat nimitellä kommentoijia kiusaajiksi!

    Hyvin asiallinen kommentti oli alkuperäinen, jota itse nimittelet kiusaajaksi. Ei kiusaamiselle, kiitos.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Rattijuoppo-pahoinpitelijä puhuu juuri sitä, mitä muut haluavat kuulla, vaikuttaakseen ”viisaalta”. Se on sitten eri asia, että onko sitä mieltä ja tulevatko sanat sydämestä...Ihminen ei tuossa iässä sormia napsauttamalla muutu, mutta oppii kontrolloimaan käytöstään. Kunnes...

    Jep,en mene mukaan tähän ylistyslauluun

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Juuh samaa mietin, että tulipa nopeesti ketju kommenteineen. Siellä Martta ja sen tontut taitaa kilpaa kehuu.. Saattaa olla vaikka saman henkilön kirjoituksiakin...

    Täällä stadista 50 v nainen. Martinassa on tyyliä ja selkärankaa. Upea oli ja kyyneleet tuli itselle kahden tyttären äitinä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Juuh samaa mietin, että tulipa nopeesti ketju kommenteineen. Siellä Martta ja sen tontut taitaa kilpaa kehuu.. Saattaa olla vaikka saman henkilön kirjoituksiakin...

    Kiusaajat ovat selvästi ja kaikesta päätellen luulotautisia!
    Mitä pahaa Martina on teille tehnyt? Tuntemattomat ihmiset toisilleen..

    Olen kyllä huomannut, että ilkeyden taustalla on oma paha olo! Surullista!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niimpä. Pitäisiköhän kaikkien, myös Maran fanien ja tonttujen, lopettaa kiusaaminen täällä ihan kaikissa ketjuissa. Kaikki toisten nimittelyt ym. vois loppua tähän iltaan kun kaikki kerta herkistyy niin tuosta haastattelusta. Eikös me kaikki olla ihmisiä ja kaikilla on tunteet. KETÄÄN EI SAA KIUSATA. Niinhän siellä eduskunnassa puhuttiin.

    Totuus ei ole kiusaamista. Miks tuollanen rikollinen, saa telkussa puhua palturia. Mitään en tiedota, ei taida olla tiedotettavaa. Missä leirien ennakkomaksut joita et ole palauttanut.
    mitään en tiedota ilmaiseksi, kaiken saatte lukea juorulehdistä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Täällä stadista 50 v nainen. Martinassa on tyyliä ja selkärankaa. Upea oli ja kyyneleet tuli itselle kahden tyttären äitinä.

    Hohhoijaa, mailman paras, äiti jätti Levillä pienen tytön ja iskän, kun iski rahaan kiinni. Ei tullut tyttö mieleen moneen päivään. kun piti kivaa uuden miehen kanssa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Minä en naura, oli tosi hyvä, tiedät sen sisimässä itsekkin. 👍

    Älä nyt, Martina hurskastele 😁. Mutta kukas kissan hännän nostaa jollei kissa itse 😸.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Täällä stadista 50 v nainen. Martinassa on tyyliä ja selkärankaa. Upea oli ja kyyneleet tuli itselle kahden tyttären äitinä.

    Piti sitten oikein ikä mainita 😂. On kv-staralla pokkaa, muutella vielä ikää 🙄.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Minä en naura, oli tosi hyvä, tiedät sen sisimässä itsekkin. 👍

    Sulle nauran, voi voi...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Täällä taas kiusaaja kiusaa. Viimeajat on onneksi puututtu kiusaamiseen jo eduskunnassakin ja presidenttiä myöden, toivottavasti myös tämä aikuisten nettikiusaaminen saadaan kitkettyä pois ja rankaistavaksi teoksi. Ymmärsitkö yhtään mitä haastattelulla haettiin ja mitä sillä koitetaan kitkeä pois?
    #kiusaajat #kiusaaminen #posse #hyvätihmiset #hyvälläasialla

    Juu, olisiko ollut uhkaaja#lähestymiskielto#rikosrekisteri#ulosotto

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jep,en mene mukaan tähän ylistyslauluun

    Enkä minäkään!
    Ihmisten sinisilmäisyys näiden törkytyrkkyjen valkopesujen yhteydessä ei lakkaa ihmetyttämästä.
    Martina on pelannut mediapeliään eronsa jälkeen jatkuvalla syötöllä ,eikä loppua näy,
    Nyt keppihevosena on kiusaaminen —voi kysyä onko kyseinen nainen asialle eduksi vai haitaksi.

    Äänestä

  • Oikaisuna, koko Suomi nauraa sinulle. Suomi, erisnimi. 🇫🇮🇫🇮🇫🇮🇫🇮🇫🇮🇫🇮🇫🇮🇫🇮🇫🇮🇫🇮🇫🇮

    Äänestä

Upeasti on fenix-lintu noussut tuhkasta. Pitkiä ja kauniita lentoja Sinä vahva Martina. 🌹

Äänestä
  • Ihminen joka kaatuu ja nousee ylös, on vahvempi kuin ihminen joka ei koskaan kaadu. 🌻

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ihminen joka kaatuu ja nousee ylös, on vahvempi kuin ihminen joka ei koskaan kaadu. 🌻

    ❤️💪

    Äänestä

  • Ettei vaan olisi ollut itse ”Peen*x-lintu?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ihminen joka kaatuu ja nousee ylös, on vahvempi kuin ihminen joka ei koskaan kaadu. 🌻

    Kaunis lause, jota vain yksi kuvin kommentoi. Suurin osa kommentoijista repii Martiinaa riekaleiksi, ettekö koskaan voi unohtaa menneitä, kaiken lisäksi täysin teille kuulumattomia tapatumia. Olette ala-arvoinen narttujen hyeenalauma, orgasmin partaalla saaliin himossanne.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ettei vaan olisi ollut itse ”Peen*x-lintu?

    Ala-arvoista ja typerää.

    Äänestä

👍👍👍

Äänestä

Valkopesua taas. Ja Esko laittaa Isben kuvaa family.

Äänestä
  • Niimpä... Mutta ei tule ihan puhtaaksi.

    Äänestä

  • Sinuun on pahuus tehnyt kodin.

    Äänestä

  • Kiusaamista taas. Ja kiusataan jo Eskoakin.

    Äänestä

  • Taidat olla vähän yksinkertainen ja tunnekylmä? Pistä insta kiinni niin ei tunnu noin pahalta. Iso sydän Martinalle!

    Äänestä

  • Laittaisitko ystävällisesti nyt vaikka kirjopesua välillä, on niin puhkikulunutta puputusta taas toi valkopyykkääminen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niimpä... Mutta ei tule ihan puhtaaksi.

    Ethän jatka kiusaamista, kiitos.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Laittaisitko ystävällisesti nyt vaikka kirjopesua välillä, on niin puhkikulunutta puputusta taas toi valkopyykkääminen.

    Ethän kiusaa, kiitos.

    Äänestä

  • Ihmisiä helppo manipuloida. Hohhoijaa

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ihmisiä helppo manipuloida. Hohhoijaa

    Ethän kiusaa kommenteillasi. Kiitos.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ethän kiusaa kommenteillasi. Kiitos.

    Ei kaikki kritiikki ole kiusaamista.

    Äänestä

  • Esko peesaa, on siinä family, vanhemilla rikosrekisteri, kehtaavat vielä,
    mutta he kyllä kehtaavat !

    Kovasti valkopestään , mutta puhdasta ei vaan tule. Onko lapsukaisille kerrottu vanhempien taustaa, juu eipä tietenkään.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Esko peesaa, on siinä family, vanhemilla rikosrekisteri, kehtaavat vielä,
    mutta he kyllä kehtaavat !

    Kovasti valkopestään , mutta puhdasta ei vaan tule. Onko lapsukaisille kerrottu vanhempien taustaa, juu eipä tietenkään.

    Onko Sinulle kerrottu vanhempiesi taustaa, juu eipä tietenkän.

    Äänestä

Olen pitänyt sua turhakkeena, olit hyvä ja tosi freesi, olet kaunistunut ihan oikeesti!

Äänestä
  • Hyvin onnistunut haastattelu, pelkästään kaunistunut vahetessaan...

    Äänestä

  • Kauhistunut kuvaa paremmin. Miksi tätä turhista kehutaan. Ei ole kunnostautunut missään. Mitään saavutuksia ei ole. Turhaa paskan jauhamista ja kaksinkertaisen pahoinpitely rattijuopon valkopesua.

    Äänestä

  • Mua vai?

    Äänestä

Eikö ylläpito ala jo pikkuhiljaa puuttua kiusaamiseen? Missä on suomi24 moraali?

Äänestä
  • KAUNISTA KIITOS.♥️

    Äänestä

  • Niimpä, ylläpito vois lopettaa kaikki ketjut joissa kiusataan ja nimitellään. Tämähän koskee kaikkia. Samantien ketjun poisto ylläpidon toimesta kun esiintyy kiusaamistekstiä niin Martiinaa, Sofiaa, Stefua, Maisaa, Tuksua ym ym... kohtaan. Vai meinaatko että vaan Martiinaa koskeviin teksteihin pitää puuttua?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niimpä, ylläpito vois lopettaa kaikki ketjut joissa kiusataan ja nimitellään. Tämähän koskee kaikkia. Samantien ketjun poisto ylläpidon toimesta kun esiintyy kiusaamistekstiä niin Martiinaa, Sofiaa, Stefua, Maisaa, Tuksua ym ym... kohtaan. Vai meinaatko että vaan Martiinaa koskeviin teksteihin pitää puuttua?

    Tässä hyvä kommentti. Ei ketään ja juoruta voi hauskasti, sekä kepeästi huumorilla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niimpä, ylläpito vois lopettaa kaikki ketjut joissa kiusataan ja nimitellään. Tämähän koskee kaikkia. Samantien ketjun poisto ylläpidon toimesta kun esiintyy kiusaamistekstiä niin Martiinaa, Sofiaa, Stefua, Maisaa, Tuksua ym ym... kohtaan. Vai meinaatko että vaan Martiinaa koskeviin teksteihin pitää puuttua?

    Kaikkeen kiusaamiseen puututtava ❤️

    Sitten martiina ei sais huomiota.

    Äänestä

  • Totuus ei ole kiusaamista. Taitaa ottaa koville, kun muistutetaan ettei, valkopesu mene perille.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niimpä, ylläpito vois lopettaa kaikki ketjut joissa kiusataan ja nimitellään. Tämähän koskee kaikkia. Samantien ketjun poisto ylläpidon toimesta kun esiintyy kiusaamistekstiä niin Martiinaa, Sofiaa, Stefua, Maisaa, Tuksua ym ym... kohtaan. Vai meinaatko että vaan Martiinaa koskeviin teksteihin pitää puuttua?

    Täällä saa vapaasti nimitellä eri mieltä olevia siideri ja läskivalaiksi. Miksei siihen puututa.

    Äänestä

  • Eikös täällä jo joku pikku-hi*ler yrittänyt anomyymiutta kriminalisoida? Itse solvasi esim. Sofiaa mitä törkeimmin, mutta kun hänen idoliaan arvosteltiin, niin oikein ketjun teki siitä, että Julkkisjuoruista tulisi pelkkä kehupalsta 😂. No, sieltä sitten ylläpito häntä vähän ohjeisti.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Täällä saa vapaasti nimitellä eri mieltä olevia siideri ja läskivalaiksi. Miksei siihen puututa.

    Niin, kommentoijien nimittely on kiusaamista, siinä puututaan jopa sananvapauteen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niimpä, ylläpito vois lopettaa kaikki ketjut joissa kiusataan ja nimitellään. Tämähän koskee kaikkia. Samantien ketjun poisto ylläpidon toimesta kun esiintyy kiusaamistekstiä niin Martiinaa, Sofiaa, Stefua, Maisaa, Tuksua ym ym... kohtaan. Vai meinaatko että vaan Martiinaa koskeviin teksteihin pitää puuttua?

    Huomasitko ollenkaan, että kiusasit ja loukkasit Johannaa? Johannahan on monesti sanonut, että häntä loukkaa Tuksu-nimitys. Viimeksi hän taisi mainita siitä Päivärinta-haastiksessa.

    Kannattaisi ensin katsoa omaa kiusaamistaan ja vasta sitten tuomita muita. Arvostelu ei ole kiusaamista.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niin, kommentoijien nimittely on kiusaamista, siinä puututaan jopa sananvapauteen.

    Tosin kommentoijien nimittely kertoo vain nimittelijästä itsestään, koska tämä ei ole mikään näköradio. Kukaan ei voi tietää, kuka ja millainen on anonyymi. Tai no muutaman kohdalla on helppo arvata kirjoitusvirheista ja sanavalinnoista...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kaikkeen kiusaamiseen puututtava ❤️

    Tuo kiusaamisesta jankuttava vasta kiusaakin 😂.

    Äänestä

  • railisuominen kirjoitti:

    Huomasitko ollenkaan, että kiusasit ja loukkasit Johannaa? Johannahan on monesti sanonut, että häntä loukkaa Tuksu-nimitys. Viimeksi hän taisi mainita siitä Päivärinta-haastiksessa.

    Kannattaisi ensin katsoa omaa kiusaamistaan ja vasta sitten tuomita muita. Arvostelu ei ole kiusaamista.

    Suominen, paraskin jeesustelija. Toisella palstalla ivasit kiihkoissasi toista kommentoijaa.
    Jossain vaiheessa pidin sun mielipiteistä, en enään. Sulla on noussut hattuun omat olenoikeassakirjoitukset.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suominen, paraskin jeesustelija. Toisella palstalla ivasit kiihkoissasi toista kommentoijaa.
    Jossain vaiheessa pidin sun mielipiteistä, en enään. Sulla on noussut hattuun omat olenoikeassakirjoitukset.

    Millä palstalla? En ole kirjoitellut viimeaikoina missään muualla, kuin täällä. Hyvin harvoin kirjoittelen enää edes talousrikosforumilla.

    Äänestä

Niin ihana haastattelu ja jokainen voi opetella tuntemaan itsensä paremmin. Martina tuntee nyt itsensä ja sen huomaa.

Äänestä
  • Kunnes seuraava moka

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kunnes seuraava moka

    Niin, tämäkin turha moka. Ethän jatka kiusaamista, kiitos.

    Äänestä

  • Tottakait ja on siunattu

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niin, tämäkin turha moka. Ethän jatka kiusaamista, kiitos.

    Ethän sinäkään kiusaa muissa ketjuissa, joissa on Maisa, Stefan, Tuksu tai Sofia jne jne...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ethän sinäkään kiusaa muissa ketjuissa, joissa on Maisa, Stefan, Tuksu tai Sofia jne jne...

    👏👍 tämä juuri.

    Äänestä

Niin oli. Muistetaanhan mekin nyt sitten olla kiusaamatta ketään täällä. Luulisi että kaikki kommentoijat on samaa mieltä, että nyt loppui kiusaaminen kaikkien osalta.

Äänestä
  • Mielipiteiden kirjoittaminen ei ole kiusaamista. Suora herjaaminen, valehtelu ja solvaaminen on. Jos joku ei pidä Martinasta vaikka siksi, että hän on pahoinpitelijä ja ajanut juovuksissa autoa, niin hänellä on täysi oikeus ilmaista mielipiteensä. Se ei ole kiusaamista. Jos taas joku ihailee rikollisuutta ja pitää esim pahoinpitelyä hyväksyttävänä, niin se on hänen valintansa. Totuudessa on pysyttävä ja esim. edellä mainitut asiat ovat ihan kaikkien luettavissa ja tarkistettavissa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mielipiteiden kirjoittaminen ei ole kiusaamista. Suora herjaaminen, valehtelu ja solvaaminen on. Jos joku ei pidä Martinasta vaikka siksi, että hän on pahoinpitelijä ja ajanut juovuksissa autoa, niin hänellä on täysi oikeus ilmaista mielipiteensä. Se ei ole kiusaamista. Jos taas joku ihailee rikollisuutta ja pitää esim pahoinpitelyä hyväksyttävänä, niin se on hänen valintansa. Totuudessa on pysyttävä ja esim. edellä mainitut asiat ovat ihan kaikkien luettavissa ja tarkistettavissa.

    Kyllä mielipiteen saakin sanoa, mutta kun täällä nimitellään myös muita kuin Martiinaa. Tuo kommentti oli lähinnä Martiinan tontuille että hekin muistaisivat olla kiusaamatta ja nimittelemättä muita kun ovat niin herkkiä jos sanoo mielipiteensä.

    Minä olen Martina fani, mutta kauhistelen myös tyyliä miten Sofiasta kirjoitetaan. Kaksi naista haukutaan joka käänteessä yhden miehen rahojen takia. Miten rahalla voi olla niin suuri voima, että se laittaa ihmiset kirjoittamaan ihan järkyttävää tekstiä näistä kahdesta ja viellä verrataan kahta eri-ikäistä naista.

    Äänestä

  • Juuri näin, hyvä avaus ja kannanotto!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mielipiteiden kirjoittaminen ei ole kiusaamista. Suora herjaaminen, valehtelu ja solvaaminen on. Jos joku ei pidä Martinasta vaikka siksi, että hän on pahoinpitelijä ja ajanut juovuksissa autoa, niin hänellä on täysi oikeus ilmaista mielipiteensä. Se ei ole kiusaamista. Jos taas joku ihailee rikollisuutta ja pitää esim pahoinpitelyä hyväksyttävänä, niin se on hänen valintansa. Totuudessa on pysyttävä ja esim. edellä mainitut asiat ovat ihan kaikkien luettavissa ja tarkistettavissa.

    Minkä vuoksi tarvitsee kirjoittaa mielipide anonyyminä tänne?
    Joskus hyvä miettiä enemmän miksi kirjoittaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä mielipiteen saakin sanoa, mutta kun täällä nimitellään myös muita kuin Martiinaa. Tuo kommentti oli lähinnä Martiinan tontuille että hekin muistaisivat olla kiusaamatta ja nimittelemättä muita kun ovat niin herkkiä jos sanoo mielipiteensä.

    Miksi kirjoittaa mielipiteitä ihmisistä joita ei tunne?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Minkä vuoksi tarvitsee kirjoittaa mielipide anonyyminä tänne?
    Joskus hyvä miettiä enemmän miksi kirjoittaa.

    Kirjotathan sinäkin anonyyminä tänne.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä mielipiteen saakin sanoa, mutta kun täällä nimitellään myös muita kuin Martiinaa. Tuo kommentti oli lähinnä Martiinan tontuille että hekin muistaisivat olla kiusaamatta ja nimittelemättä muita kun ovat niin herkkiä jos sanoo mielipiteensä.

    Ethän kiusaa, kiitos.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kirjotathan sinäkin anonyyminä tänne.

    Hän ei hauku, siinä ero.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ethän kiusaa, kiitos.

    Ethän kiusaa, kiitos.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miksi kirjoittaa mielipiteitä ihmisistä joita ei tunne?

    Kyllähän nuo ovat roskalehtien sivuilta tulleet hyvinkin tutuiksi. Itpepä levittelevät elämänsä, eronsa, riitansa, lapsensa, omaisuutensa kaikkien riepoteltavaksi. Että kyllä heidät tunnetaan 😁.

    Äänestä

Kyselikö se Bosse, miksei Mara ole nyt siellä Espanjan leirillä ja mihin ne rahat katosivat?

Äänestä
  • Sen tyyppiset asiat eivät kuulu ohjelmaan. Jos selvitettävää on niin ne hoidetaan toisessa instanssissa. Haluatko sinä ruotia omaa laskunmaksua viihdeohjelmassa, tuskin haluaa viihdeohjelmakaan. Etkö muuta keksi kuin noiden kaivelu? Jos jollain on laskuja maksamatta tai perimättä niin niitä varten on omat prosessit. Toivottavasti sinä tiedät ne. Aika monella yrityksellä on rahaa palauttamatta, Finnairillakin.

    Äänestä

  • Voi, se Bosse oli ihana mies 😍.

    Äänestä

  • Kannattaa kääntyä kuluttaja-asiamiehen puoleen asiassa, ellet itse palveluntarjoajan kanssa saa selvitettyä asiaa. Monilla firmoilla nyt ongelmia palauttaa rahoja ja tästä syystä kannattaa asia hoitaa asianmukaisia reittejä. Suomi24.fi ei valitettavasti voi asiassa auttaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sen tyyppiset asiat eivät kuulu ohjelmaan. Jos selvitettävää on niin ne hoidetaan toisessa instanssissa. Haluatko sinä ruotia omaa laskunmaksua viihdeohjelmassa, tuskin haluaa viihdeohjelmakaan. Etkö muuta keksi kuin noiden kaivelu? Jos jollain on laskuja maksamatta tai perimättä niin niitä varten on omat prosessit. Toivottavasti sinä tiedät ne. Aika monella yrityksellä on rahaa palauttamatta, Finnairillakin.

    Näin Martinan kohdalla,muista ei väliä

    Eihän kiusallisia asioita muistella. Valkopesun valkopesua vaan.

    Äänestä

  • No kuule, itse olet ja päällepäätteeksi huumorintajuton kiusaaja 😘.

    Äänestä

Itse olen aina tykännyt Martinasta,me kaikki mokaillaan joskus,toiset enemmän ja toiset vähemmän,näin se vaan menee.on kuitenkin elettävä eteenpäin eikä jäädä muistelemaan menneitä,tehty mikä tehty ja elämä jatkuu.ihan turhaan lokaa heitetty Martinan päälle,hänessä on niin paljon hyviä puolia,ihmettelen kyllä että miten hän on kestänyt kaiken sen paskan mitä on saanut niskaan vuosien aikana,mutta vahva ja voimakastahtoinen nainen hän on ja aikuistunut todella paljon,hyvä että hän on löytänyt tasapainon elämään,mikä kyllä näkyy hehkuna ja hyvinvointina.

Äänestä
  • Meillä kaikilla ei ole kahta pahoinpitely eikä rattistuomiota, eikä lähestymiskieltoa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Meillä kaikilla ei ole kahta pahoinpitely eikä rattistuomiota, eikä lähestymiskieltoa.

    Harva meistä on yhtä ylimielinen, kuin Martina. Tuo ylimielisyys paljastuu mm. sillä, että Martinaa eivät liikennesäännöt koske ja niinpä hän pysäköikin autonsa, vaikka jalkakäytävälle ja porttikongien eteen. Tuo tarkoittaa suoraan sitä, että hän viis veisaa muista tiellä liikkujista.

    Äänestä

Ei sentään Posessa, niin kuin se toinen tämän sotkun kaunotar.

Äänestä
  • Posseen kelpaavat pahoinpitelijät, rattijuopot, pettäjää, kiristäjät, salarakkaat ym. roskasakki. Maisat ja Martinat, samalla viivalla ovat.

    Äänestä

Kirjottaako se ittelleen tänne, jos niin oi miten suurta itsensä ihailua. Tai jokin aivopesty fani joka luulee et se lukee näitä kirjotuksii.

Äänestä
  • Ei kirjoita! Olen johtamisen ammattilainen Helsingistä. Hyvä Martina!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei kirjoita! Olen johtamisen ammattilainen Helsingistä. Hyvä Martina!

    No nyt tuli oikein emävälhe pahoinvointivalmentajalta 🤥.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No nyt tuli oikein emävälhe pahoinvointivalmentajalta 🤥.

    ..emävalhe..

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei kirjoita! Olen johtamisen ammattilainen Helsingistä. Hyvä Martina!

    Johtamisen ammattilainen... joopa joo, hyvät naurut saa.....

    Äänestä

Lapsellesi, onhan marulla kaksi lasta. Maailman paras äiti, jätti levillä pienen tytön isän kanssa, kun iski nuoren jannun. Pieni tyttö ja iskä tuli pois leviltä. Äiti luuhasi ja ryyppäsi uuden jannun kanssa. Valkopesua mä oon ihminen. Ihmiset saa voimaa musta. Moni saanut kokea Marun voimat. Kaksi pahoinpitely tuomiota, sekä rattistuomio, ja lähestymis kielto. en tiedota elämääni kaikille. Nyt ei ole mitään tiedottamista. Leirimaksujen etumaksutkin maksamatta. Mun piti osallistua siihen ja siihen. mun piti voittaa ja päästä sinne ja tänne. Mä, mun ,mä, mun. Muija oli kuin puusta pudonnu.

Äänestä
  • Viettiensä ja rahan vietävissä on ollut Feikkilehti.

    Äänestä

No voi voi... Kyllä ihmiset ovat herkkäuskoisia... Narsisti osaa esiintyä vakuuttavasti. Muutama kyynel jne.. Ehkä jopa aito itku mutta vain itsensä vuoksi. Kyllä taaksepäin historiaa katsellessa näkee, miten Martina on itse käyttäytynyt, miten tiukasti on halunnut pitää kiinni liitosta, joka oli ns pakko liitto.... Miten itse petti ja pahoinpiteli... Vai muka herkkä...

Äänestä
  • Krokotiilin kyyneliä.

    Äänestä

Korona tuli eräille kuin taivaanlahjana. Nyt ei tarvitse selitellä pieleen menneitä Ironman-kisoja enää.

Äänestä
  • Botoksit ja huulifillerit laitettu. Kasvot jäätyneet. Vanhin tyttö laitettu kirjeen kirjoitukseen. Oli noloa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Botoksit ja huulifillerit laitettu. Kasvot jäätyneet. Vanhin tyttö laitettu kirjeen kirjoitukseen. Oli noloa.

    Näköjään palstapirkoilta tulee taas viikonloppuoksennusta, kun on niin paha olla. Onko nyt hyvä olo, kun pääsee taas purnaamaan. Veikkaan ettei ole, koska jos on tarvetta jatkuvasti mollata, niin on huonon olo kiertää vaan kehässä. Sääli, että niin monta ihminen voi pahoin heti aamusta.

    Taitavat olla kaikki paksuna, aamupahoinvointia palstan täydeltä ja isättömiä
    kakaroita tulossa pasKapirkoille palstan täydeltä niitäkin.
    👶👶👶👶👶👶👶👶👶👶👶👶👶👶👶👶👶👶🍼🍼🍼🍼🍼🍼🍼🍼🍼🥛🍼🍼🍼

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Botoksit ja huulifillerit laitettu. Kasvot jäätyneet. Vanhin tyttö laitettu kirjeen kirjoitukseen. Oli noloa.

    Onko peräti Esko sanellut kirjeen?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Taitavat olla kaikki paksuna, aamupahoinvointia palstan täydeltä ja isättömiä
    kakaroita tulossa pasKapirkoille palstan täydeltä niitäkin.
    👶👶👶👶👶👶👶👶👶👶👶👶👶👶👶👶👶👶🍼🍼🍼🍼🍼🍼🍼🍼🍼🥛🍼🍼🍼

    Tuohan on ihan hirvittävää kiusaamista 🙁.

    Äänestä

En edes katso🥳

Äänestä

Kunnon valkopesua ja käaikirjoitettua kuraa.

Minkäikänen se Martin lapsi olikaan? Martilla erityinen suhde lapseensa...siis? Joskus äideillä on.

Sitten se nappula tykkää äitinsä sisustuksesta, kiva että lapset ovat noin materialisteja, oliskohan äiti bähän ohjeistanut kuitenkin. Mihin tuonikäset lapset vertaa ja kuinka moni oikeasti ottaa kantaa noilla sanoin.

Hyvää mainosaikaa tämä oli. Totuus ei ehkä ollut ihan tuossa pohjalla. Hyvä yritys.

Äänestä
  • En sanois, että oli edes hyvä yritys.
    Pinnalliset fanit on hyvin helppo saada uskomaan kaikki Martinan valkopyykki.
    Naisen elämässä ongelmat on aina olleet itse aiheutettuja sähläyksiä ja huonoihin valintoihin perustuvaa parisuhde sotkua.
    Onhan siinä vaikeuksia kerrakseen,mutta hyvin vaikea niistä on myötätuntoa ansaita.
    Yhdeksän vuotta kesti naisen tajuta,että kaikesta luxuksesta huolimatta ei ollut onnellinen, harvoin pettämisestä alkanut suhde tosin muutenkaan on täydellinen.
    Tämä nyt ei missään mittakaavassa olen sen tyyppinen katastrofi, että sitä täytyy tilittää ihan jokaisessa mediassa kyynelehtien.

    Äänestä

Hohhoijaa mikä Bosse. Tais kuule olla ihan posse. Maarun pisiliisa fanit ihailee kaksinkertaisen pahoinpitely tuomion sanutta, rattijuoppoa ja saanu myös lähestymiskiellon.

Äänestä
  • Noinhan se menee.

    Äänestä

  • Noihan on pissiliisoille meriittejä, vaikka meille muille ehdoton nounou.

    Äänestä

Martina on terveen näköinen ,kaunis nainen.

Äänestä
  • Ai, on vai?
    Naama botoxilla muumioitu ja mesolangoilla kokoon kursittu .
    Nainen on jopa ikäistään vanhemman näköinen.
    Kroppa jatkuvilla treeneillä joten kuten kasassa,mutta kuitenkin aivan kuin kenen tahansa nelikymppisen persjalan tappivartalo.
    Epäonnistuneet silarit on mainittu jo useampaankin kertaan,”urheilijan”vartalossa ne on pelkästään huvittavat.
    Kauniin ihmisen sisin hehkuu ulospäin,tyyneytenä ja tasapainona,Martina on kuin sähköjänis suorittaessaan elämäänsä jotenkin vauhkon vaikutelman hänestä saa aina.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Näin sun nyt eka kerta televisioissa, olet rehellinen herkkä ja niin kaunis. Olen lukennut sinusta vaan mediasta ja saanut aivan väärän kuvan täysin sinusta. Onnea sun tulevaan elämään ja hyvää syksyn jatkoa sinulle ja lapsellesi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu