Mitä eroa on ihmisten rajasodilla verrattuna simpanssien rajasotiin?
Kannattaa joskus katsoa joku pitkä dokumentti simpansseista. Se on hyvä missä he ovat eläneet joku neljä viis vuotta siellä viidakossa ja ne simpanssit ovat päästäneet ne kuvaavat ihmiset lähemmäksi itseään ja "heimoaan". Heimo heittomerkeissä koska se on ihmisen keksimä sana ja määritelmä, eikä simpanssin.
Nämä simpanssit tappelevat keskenään kuolemiin asti joistakin alueista, koska siellä alueella on esimerkiksi jokin puu joka tuottaa hedelmiä, joita ne simpanssit syövät elääkseen ja jotka ehkä jopa vielä maistuvat hyvältä.
Ihmiset tekevät samaa. Tai ainakin ovat tehneet samaa.
Nykyään ihminen tietää olevansa osa jotain isompaa järjestelmää, kuten galaksia tai universumia, mutta silti käyttäytyy poliittisesti kuin eläin. Se johtuu siitä, että ihminen on hidas muuttamaan byrokratisia järjestelmiään vastaamaan sen hetkisen eli nykyisen ajan älyllisiä vaatimuksia. Toisin sanoen ihmiset käyttäytyvät kuin eläimet, vaikka ovatkin jalostaneet toimintansa mukamas hienostuneeksi politiikaksi. Nykyään ihmiset pyrkivät luomaan "hedelmäpuita" tyhjästä, jotka he voisivat vaihtaa hedelmiin. Ihminen on keksinyt rahan.
Kaikki haluavat rahaa. Ihminen ei enään pärjää tällä planeetalla ilman rahaa. Ihmisen ei pitäisi enään pysyä elossa ilman rahaa. Eihän?
Ihminen on pohjimmiltaan hyvin itsekäs ja ahne eläin, mikä on täysin luonnollista, jos vertaa muihin eläimiin. Oma selviäminen on tärkeintä. Kun tähän yksinkertaiseen "luonnonvoimaan" yhdistetään käsite raha, niin lopputulos enennalta arvattava.
Otetaan esimerkiksi USAn asuntokauppakupla. Sen sijaan että kukaan olisi varoittanut muita ihmisiä asiasta, niin kaikki jotka tajusivat, hyssyttelivät ja tekivät sillä tiedolla satoja miljardeja. Itsekästä ja kusipäistä.
Simpansseilla on vahvasti yksi johtaja laumassa. Ihmisillä oli ennen kuninkaat ja faaraot ynnä muut. Nykyäänkin on ihmisiä jotka tietävät olevansa hallinnassa, mutta haluavat pitää sen salaisuutena.
Jos kaikki rahat mitä käytetään sotimiseen ja toisten vakoiluun epäluuloissaan.. käytettäisiin maailman ja kenties tämän galaksin tutkimiseen, saattaisimme tietää enemmän. Me olemme pelokkaita apinoita jotka haluavat todistaa olevansa jotain. Joko typerällä ja itsekkäällä politiikallamme, omistamalla enemmän kuin muut tai noudattamalla tieteellisiä tai uskonnollsia pragjojamme. Kaikki mitä ihminen tietää tai luulee tietävänsä, muuttuu yleensä pragmaattiseksi "totuudeksi" maailmasta jonka vastapuolella on pelkkiä urpoja sekä henkilökohtaisella tasolla, että niin sanotulla kansallisella. Jos olisit avaruusolento (joka olet) niin haluaisitko tulla tutustumaan tälle planeetalle?
Sori. Meni vähän sekavaksi tää teksti. Jos jaksais keskittyä ja pysyä yhdessä aiheessa, niin vois tulla jäntevämpää tekstiä. Joka tapauksessa haista yötä typerä ihminen. Toivottavasti ei ikinä kohdata. Toivottavasti en enään ikinä joudu palaamaan tälle planeetalle. Vihaan "ihmisluontoa".

Vastaukset 1
Vanhimmat
Parempi teknologia ja älykkyys.