Käsittämättömän vähän sodittiin Euroopassa Brezhnevin aikaan. Kaikki olivat onnellisia.
Leonid Brezhnev vakautti Euroopan ja loi elintasoa
Anonyymi
88307
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 88
Vanhimmat
Hän loi vakautta ympärilleen. Esti samalla äärioikeiston nousun Itä-Euroopassa, mutta lännessä se oli vahva.
Hän oli todellinen tasa-arvon kannattaja ja koko maailman rauhanaatteen puolesta puhuja ja kehittäjä.
” Hän oli todellinen tasa-arvon kannattaja ja koko maailman rauhanaatteen puolesta puhuja ja kehittäjä.”
Juuri maailmanrauha mielessään hän hyökkäsi Afganistaniin 1979-1989! Sota tosin oli neukulle tappiollinen!,
Yleensä hän rapajuoppona miehenä vakautui jo puoleltapäivin sammumalla hyttyspilven keskelle lepikkoon! Hän oli rauhan mies;-D
Brezhnevin kaudella kulutustavaroista oli ylituotantoa Neuvostoliitossa, joten mm. sukkahousuja tuotiin runsaasti Suomeenkin.
Neuvostoliittolaiset sukkahousut olivat laadukkaampia kuin meillä: Paksumpaa kangasta ja kestivät kulutusta.
Breznev-ketjuja ei ole täällä aiemmin ollutkaan. Ja kirjoittajat innostuneita, tässäkin monta viestiä ketjun aloittajalta.
Äärimmäisen hyvää tuotantoa oli siellä
Breznev oli suurimman osan valtakaudestaan dementoitunut vanha mies. NKP piti hänet vallassa ja avustajat tekivät kaikki työt.
Breznevin aikana Neuvbvostoliiton ylläpiämä Baader-Meinryhmä terrorisoi Länsi-Saksaa ja vähän muitakin maita. Ihmisiä murhattiin luokkavihollisina ilman miään syytä. Italiassa Punainen armeijakunta toimi samoin. Maan pääministerikin siepattiin aseellisen hyökköäyksen avulla autostaan ja murhattiin.
Onellisia ihmiset eivät olleet. Neuvostoliitossa kyti kapinahenki ja pian kommunismi romahtikin NL:ssa ja monessa muussa maassa.
Järkyttävän innostava puhuja oli hän. Kansa kuunteli radiosta hänen puheitaan uudestaan ja uudestaan. Neuvostoliitossa syötiin niin terveellisesti , ettei ollut dementiaa tai juurikaan sairauksia.
Baader–Meinhof- ryhmä: Andreas Baader, Ulrike Meinhof, Gudrun Ensslin jne. oli Punaisen armeijakunnan ensimmäinen sukupolvi eli samaa sakkia. Ryhmä toimi vain Länsi-Saksassa. Punainen armeijakunta, RAF, toimi paljon muuallakin kuin Italiassa. Teki iskun myös Tukholmassa. RAF lopetti toimintansa vasta 1998.
Länsimaat elivät sisäisessä kriisissä. Toisin oli Neuvostoliitossa.
On se kumma , että täällä joku vielä mollaa Brezhneviä, vaikka on niinn, että asia on selitetty moneen kertaan.
” Länsimaat elivät sisäisessä kriisissä. Toisin oli Neuvostoliitossa.”
Totta! Neukku ei tyytynyt kriisiin vaan romahti kerralla 1991, se oli Leonidin palvelus maailmalle!
” On se kumma , että täällä joku vielä mollaa Brezhneviä, vaikka on niinn, että asia on selitetty moneen kertaan.”
Ehkä sinun kannattaa tehdä uusi avaus?
” Neuvostoliitossa syötiin niin terveellisesti , ettei ollut dementiaa tai juurikaan sairauksia.”
Ja kun Leonidin aikaan neukkumies kuoli keskimäärin alle 60-vuotiaana hän oli terve kuin pukki!
totta, hyvä idea. Kiitos vinkistä
Toi Baader-Meinhof rypäs toimi vain pari vuotta, 1970-1972. Pidätettiin 1972 ja saivat elinkautisen tuomion. Tekivät itsemurhan vankeudessa. Meinhof -76, Baader ja Ensslin samana päivänä -77. Yllättävää, että tutkimuksen mukaan Meinhof oli jo kuollut ennen tekemäänsä itsemurhaa.
Breznevin suurin ansio oli siinä, ettei hän tehnyt mitään ja siksi hänen hallintokauttaan kutsuttiin yleisesti termillä ”Pysähtyneisyyden aika”! Kun uudistuksia ei tapahtunut niinnse johti paskatunkion romahdukseen 1991, jolloin melkoinen määrä Itä-Eurooppaa ja osia Neuvostoliitosta karkasi itsenäisyyteen ja vapauteen!
Eurooppa Ei ole koskaan ollut niin vakaa kuin Brezhnevin aikaan.
Todellakin! Hän pääosaltaan romautti Neuvostoliiton 1991 ja vakautti sillä Eurooppaa!
Niin.
Leonid Breznev pelkällä järkkymättömällä dialektisen materialismin tuntemuksen ohjaamalla olemuksellaan teki tyhjäksi läntisten sodanlietsojien,noiden ahneiden hyötyjien,pyrkimykset!
Niinpä läntisissä päämajoissa,vallan linnakkeissa,kuului taukoamaton vaikerointi:"Miksi,oi miksi emme kykene kukistamaan tuota miestä! Meillä olisi sotilaallista voimaa,olemme tehneet propagandaa,mutta kansat,nuo kiittämättömät,eivät siihen alistu".
Näin siis neuvostomaan rauhantahtoinen ulkopolitiikka tuotti onnea ja hyvinvointia ympäri maailmaa Leonid Breznevin suojeluksessa!
” Leonid Breznev pelkällä järkkymättömällä dialektisen materialismin tuntemuksen ohjaamalla olemuksellaan teki tyhjäksi läntisten sodanlietsojien,noiden ahneiden hyötyjien,pyrkimykset!”
Ei tehnyt! SEN SIJAAN HÄN käynnisti epäonnisen ja tappiollisn Afganistanin sodan 1979-1989, joka suuresti nopeutti Neuvostoliiton omaa romahdusta 1991,
Venäjä eikä Neuvostoliitto ole aloittanut yhtään sotaa. Sen sanoi itse Putin.
Brežnevin valtakaudella länsimaat tosiaan vaurastuivat huimaa vauhtia, mutta enpä osaa panna sitä Brežnevin ansioksi, vaikka Neuvostoliitto samaan aikaan taantuikin.
Eivät länsimaat vaurastuneet millään lailla Neuvostoliiton kustannuksella tai Brežnevin pätemättömyyttä.
Ei "Cum hoc ergo propter hoc". Ei korrelaatiota.
Brežnevin valtakaudella länsimaat tosiaan vaurastuivat Nuvostoliiton vanavedessä, kun NL vaurastui huimaa vauhtia, mutta enpä osaa kiistää Brežnevin ansiota, vaikka Neuvostoliitto samaan aikaan USA taantuikin.
”Brežnevin valtakaudella länsimaat tosiaan vaurastuivat Nuvostoliiton vanavedessä, kun NL vaurastui huimaa vauhtia”
Lauseessa on VAIN kaksi virhettä:
1. Länsimaat vaurastuivat oman markkinataloutensa puolesta ilman Neuvostoliittoa
2. Neuvpstoliitto ei vaurastunut laisinkaan vaan oli köyhä takapajula, jossa miehen keskimääräinen elinikä oli alle 60 vuotta!
”mutta enpä osaa kiistää Brežnevin ansiota”
Minä taas ellöydä Rapajuopon ansioita laisinkaan!
”vaikka Neuvostoliitto samaan aikaan USA taantuikin.”
Ainakn lauseesi taantui hämäräksi?
Tosiasioista on turha kiistellä. Lännessä "lainattiin" NL teknologiaa ja saatiin vanavedessä pieni kasvu aikaan. Brezhnevin teollisuusaparaatti tuotti valtavaa kasvua. Sellainen on sosialismin voima. Sitten meni pieleen kun Gorbatchov veljeili lännen kanssa ja tuli yhteisyrityksiä, joita länsi sotki.
Juu kyllä asiat oli paremmin, kun Leonid hoiti niitä.
” Brezhnevin teollisuusaparaatti tuotti valtavaa kasvua. Sellainen on sosialismin voima.”
Todellisuudessa maa romahti teollisuuden heikkoon tuottavuuteen! Etenkin kulutustavaroiden tuotanto oli heikkoa ja Breznevin aikaan maassa taisi olle enemmän tuottamattomia ps-vaunuja kuin h-autoja!
” Sitten meni pieleen kun Gorbatchov veljeili lännen kanssa ja tuli yhteisyrityksiä, joita länsi sotki.”
Gorba sai pysähtyneisyyden ajalta käsiinsä jo valmiin konkurssipesän, joka ei enää vironnut!
” Juu kyllä asiat oli paremmin, kun Leonid hoiti niitä.”
Hän ”hoiti” yleensä sammuneen Lepikossa keskellä kärpäspilveä!
"Hän ”hoiti” yleensä sammuneen Lepikossa keskellä kärpäspilveä!"
Aivan kuin L itse olisi kirjoittaja. Hän kun ei osannut edes kirjoittaa.
Eli kun yksi ’a’-kirjain puuttuu niin Tarkkispoika ei ymmärrä lausetta laisinkaan?
Hei Tarkkispappa,projisointisi on peräti kömpelöä!
Jos isäsi tapasi sammua kärpäspilvessä lepikkoon,ei sitä kannata koko maailmalle toistella!
Leonid Breznev tuskin oli isäni!
Järkyttävän paljon viljaa tuotti Brezhnev
Niin vähän, että neukku joutui sitä ostamaan...
se oli kansan toiveen täyttämistä. Kansa ihaili häntä.
Niinpä. Oli yleinen naurun ja pilailun kohde!
Neuvostoliiton tuotannon imussa Itä-Saksakin kehitti mahtavan autoteollisuuden. Myös länteen se levisi kopioimalla Itä-Saksan autoja. Taloustavarat oli laadukkaita kaikkialla idässä. Ihmiset onnellisia
” Neuvostoliiton tuotannon imussa Itä-Saksakin kehitti mahtavan autoteollisuuden. Myös länteen se levisi kopioimalla Itä-Saksan autoja. ”
Itä-Saksa teki vain 2-tahtisia autoja! Niillä ei ollut käyttöä lännessä!
”Taloustavarat oli laadukkaita kaikkialla idässä. Ihmiset onnellisia”
Niin onnellisia, että yrittivät kaikin keinoin loikata länteen!
Kyllä, olihan lada vuosikymmenet maailman ylivoimaisesti paras auto.
Parhaat samovaarit oli aina Breshnevin Neuvostoliitossa
Niitä myytiin sähköllä toimivina turisteille ja ne oli käyttökiellossa sähkötarkastuslautakunnan toimesta Suomessa!
Breznevin ansiosta lanseerattiin termi "brezneviläinen dementia". Se tarkoittaa äärimmäisen pysähtynyttä yhteiskuntaa joka on tavallaan aivokuolleessa tilassa. Neuvostoliitto 1980-luvulla oli samassa pisteessä kuin Usan mafia. Sitä johti miehet joilla virtsa karkasi ja joilla "latu edessä umpeutui". Samalla kommunistiset maat alkoivat näyttäytyä yhä koomisimmilta. Niitä lännessä ei enää pelätty, niille avoimesti naurettiin. Olla kommunisti oli olla hölmö.
*****Penna Tervo*****
Harvinaislaatuisen dynaamisia olivat kansandemokratiat. Niissä yhdistyi kansan tahto ja demokratia. Lännen kapitalistit putosivatt kelkasta.
Ja demokratiasta kertoivat vaalit, joissa äänestyslippuun oli painettu valmiiksi ne, joille äänensä antoi:-D
Se oli edistyksellistä:
1. jonkin asteinen ohjaus on hyvä , ettei joku Nixon pääse valtaan
2. Helpompaa äänestäjille
3.Usein oli useita vaihtoehtoja
” 3.Usein oli useita vaihtoehtoja”
Ei ollut! Valmis lista oli painettu lipukkeeseen. Sinulla oli mahdollisuus viivata kynällä nimiä yli, mutta kun äänestys ei ollut salainen ja toimitsijat näkivät lipukkeen ennen uurnaan panoa niin sekin oli riskaapelia!
Lähes kuin Jyrki?
Ja loppujen lopuksi Leonid kuoli jonkinlaiseen oikosulkuun. Kulmakarvat nääs kasvoi yhteen.
Kaatuiko siis Neuvostoliitto sähköparranajamisenkoneistamisen tuotannon jälkeenjäätyään
Brezneviläinen kulutusavaratuotannon taso on myös vihreän liiton tavoittelema!Breznev oli aikaansa edellä myös tässä!Porvariston ylläpitämä kulutuksen kupla hyytyy,kauppakamareissa velkakirjojen vaihto ryytyy!
Todellisuudessa tuhosi maapallon vakauden riehumalla Lähi-idässä jenkkien malliin. Aseisti ensin arabifasisteja ja PKK-stalinisteja, lopulta hyökkäsi Afganistaniin. Euroopan pakolaiskriisit ovat Neuvosto-Venäjän ja serbien hallitseman Jugoslavian aikaansaamia.
Lännessäkin jo myönnetään Leonidin ansiot
”Lännessäkin jo myönnetään Leonidin ansiot”
Neuvostoliiton romauttajana!
Breznevin aika oli paras aika!
Silloin porvarit vielä älysivät pitää turpansa tukossa!
Eli stallarille on Suomen ”parasta aikaa” se, kun ulkopuolinen painostaa? Tämä selvä!
Pitäähän porvariakin sentään kouluttaa!
Muutenhan se suorastaan läkähtyy omassa erinomaisuuskuplassaan!
Leonid Breznev oli vanha stalinisti, joka ei tehnyt mitään hyvää sen enempää Euroopan kuin oman maansakaan hyväksi. Itse asiassa hän oli yksi pääsyyllisistä Neuvostoliiton romahdukseen, hajoamiseen ja häviämiseen.
Syyllinen on Gorbatchov
Ei ollut vaan romahduksen pohjusti Breznev.
Brezhnev nosti sosialismin huippuun. Hän on suurin suurmies.
” Brezhnev nosti sosialismin huippuun. Hän on suurin suurmies.”
Neukkusosialismin huippu kulminoitui sen romahduksessa 1991! Se oli paljolti Leonid-vätyksen ansiota!
Gorbatchov tuhosi suomalaisten ihaileman paratiisin.
Suomessa kaivataan yhä Leonid Brezhnevin Neuvostoliittoa, joka tuotti innostavia ja tuoreita ajatuksia ympäri maailman. Heidän johtajansa toveri Leonid Brezhnev oli kaikkien aikakausien innostavin ja paras puhuja ihmiskunnan historiassa.
” Gorbatchov tuhosi suomalaisten ihaileman paratiisin.”
Yksikään suomalainen ei nähnyt Leningradissa ”paratiisia” vaan huonosti hoidetun rötiskön!
Et päässyt humalapäissäsi Neuvostoliittoon . Näit rötiskön Suomessa.
Suomessa olen asunut koko ikäni! Neukkuun ”pääsin” kymmenkunta kertaa!
Outoa puhetta? Äijä yleensä sammui aamupäivästä ja örisi makuulla lepikossa! Ei siitä kukaan innostunut!
Se ”paratiisi” oli niin rupulikunnossa, että bussissa suomalainennstallari harkitsi vakavasti harakiriä jo Kannaksen puolivälissä;-D
Lennu oli kova jannu, kyykytti kokoomusta!
Millä tavalla? Kokoomushan oli lopulta hallituksessa 1987 neuvostoaikana.
Hän+kyykytti+käytännössä+äärivasemmistoa,+jolloin+SKDL+katosi+puoluekartalta+kokonaan+ja+sen+seuraaja++Vas.liitto+on+pysynyt+uskollisesti+7-8+%+puolueena+entisen+suuruuden+sijaan!
Breznev+nosti+Kokoomuksen+kannatuksen+vaaleissa+14+%+—->.+23+%!++Tuskin+se+oli+tarkoitus?
Varmasti!+Mutta+ei+mitenkään+Vihanneksen+takia!+Neuvostoliittoa+hän+vakautti+aloittamalla+verisennAfgabistaninbsodan+1979-1989,+joka+päätyi+neukun+häviöön+ja+valtaisiin+tappioihin!
Afganistanin+sota+1979-1989
Tappiot
On+arvioitu,+että+Venäjä+menetti+tiesodassa+118+suihkukonetta,+333+helikopteria,+147+panssarivaunua,+1+314+panssariajoneuvoa,+433+tykkiä,+1+138+viesti-+ja+komentoajoneuvoa,+510+pioneeriajoneuvoa+ja+11+369+kuorma-autoa.
On+arvioitu,+että+Venäjä+menetti+jo+ennen+Stingerin+tuloa+(1986)+noin+600+lentokonetta+ja+helikopteria,+joista+huomattava+osa+ammuttiin+alas+ilmatorjunta-aseilla.+Venäläisten+mukaan+jalkaväen+aseet+aiheuttivat+27+%+vuoden+1985+helikopteritappioista+(ennen+Stingerin+tuloa),+12,7+mm+konekiväärit+40+%,+14,5+mm+konekiväärit+27+%+ja+ohjukset+6+%.+Vaurioituneita+koneita+oli+tietysti+moninkertainen+määrä.+Venäläisten+mukaan+menetettiin+vuosittain+30-35+Mi-8+-helikopteria.+Onnettomuuksien+osuudeksi+on+Afganistanin+vaikeissa+maasto-+ja+sääoloissa+arvioitu+75-80+%,+jolloin+kokonaistappiot+olisivat+olleet+noin+2+700-2+800+konetta.
Afganistanissa+koetut+varsinaiset+tappiot+olivat+Venäjän+puolustusministeriön+mukaan+kohonneet+toukokuuhun+1989+mennessä+13+833+kaatuneeseen,+35+478+haavoittuneeseen+sekä+310+kadonneeseen.+Lähes+15+prosenttia+kaatuneista+olisi+ollut+upseereita.+Luvut+olivat+todellisuudessa+huomattavasti+suuremmat:+ilmeisesti+noin+50+000+neuvostosotilasta+kuoli+ja+kolme+kertaa+enemmän+haavoittui.
Enemmän+kuin+miljoonan+afgaanin+arvioidaan+kuolleen+tässä+sodassa.
ENSINNÄKI STASI TUKI BAADER MEINHOFFIA EI NEUVOSTOLIITTO. TOISEKSEEN BAADER MEINHOFFIN ENSIMMÄINEN SUKUPOLVI HAJOSI 1975 JA TOINEN TULI 1982 JA KOLMAS VASTA 90-LUVULLA
"Leonid Brezhnev vakautti Euroopan ja loi elintasoa"
Juoppolalli ei osannut vakauttaa edes itseään vaan häntä raahasi aina kaksi turvamiestä. välissään, kun ukko oli kähes tiedottomassa tilassa! Hän loi "pysähtyneisyyden ajan", Afganistanin sidan ja joudutti merkittävästi neukun romahdusta! Neukulla oli surkeat johtajat lähes aina!
Asiaan tutustuneena tiedän N-liiton ulkopolitiikan arkun avaimen ollen Andrei Gromykolla jonka varpaille ei voinut edes KGB astua!KGB pomo tosin oli Andrein hyvä ystävä joka vanhuudestaan huolimatta ymmärsi uudistusten välttämättömyyden talouden tuotannosta!
Rautaesirippu oli pudonnut, eikä Neuvostoliitto kestänyt uudistuksia.
Niin kauan kuin hallitus kontrolloi lehdistöä, erimielisyys Afganistanin sodasta pysyi vaimeana, mutta glasnost avasi oven laajalle levinneen sotaväsymyksen äänelle. Armeija, kenties tehokkain yksittäinen Gorbatšovin uudistuspyrkimysten vastustaja, joutui Afganistanin umpikujaan ja menetti kaikki mahdollisuudet, joilla se olisi voinut hallita perestroikan etenemistä.
Kun öljy putosi 120 dollarista tynnyriltä vuonna 1980 24 dollariin tynnyriltä maaliskuussa 1986, tämä kruunasi kaiken.
Breznev toimillaan pohjusti Neuvostoliiton romahduksen 1991!
Nyt Putmer pohjustaa samaa nyky-Venäjälle!
Miksei kukaan kehu loistavia Neukulan sinkkiämpäreitä+perseen suristinta. No aloitus on tietysti julmaa pilaa. Kaikki tosikot. 🌚🌚🌚
Venäjä sallii Youtuben, mutta paskasuoli poistaa ne.
Jee
https://www.youtube.com/watch?v=Q6NQcO9KTBY
Oli sitten tsaari, Stalin, Breznev tai Putin niin tämä palsta ylistäã Venäjän erinomaisuutta.
Vahvat johtajat saavat aina kansan puolelleen.
Epäpäteviä sotahulluja kaikki kolme!
Breznev joudutti suuresti Neuvostoliiton romahdusta! Putin tekee samaa Venäjälle!