Tänä aikana valtavan suuri enemmistö uskovaisten kotien lapsista viettää aikaa kavereiden kans Netflixin elokuvia katsellessa. Näin he oppivat sitten maailmallisia tapoja, alkavat kuuntelee tempovaa maailmallista musiikkia ja ihannoimaan epäuskoisten bailukulttuuria. Todella surullista. Toivoisin, että kodeissa puhuttais Netflixin ja muiden suoratoistopalveluiden vaaroista. Ja että nuorille ei hankittais älypuhelimia tai tabletteja. Perusluureillakin tulee toimeen ja samalla saa säilyttää elävän uskon!
Uskovaisten kotien nuoret ja Netflix
Anonyymi
35118
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 35
Vanhimmat
Kyllä se elävä usko voi mennnä ilman viihdehömppääkin.
Millainen on lestojen elävä usko? Elääkö heidän usko saarnaajien valheitten mukaan vai miten sen elo on todettavissa?
En mä vaan tiedä kun sen että se on ainoa oikea uskovien joukko ja muista uskovien joukousta ei voi pelastua,Raamattu kertoo piskuisesta laumasta.
Mutta yhtä asiaa mä en vaan ymmärrä kun Raamattu ilmoitta että monet luopuvat uskosta lopunaikoina ja oikian uskovien joukko on hyvin pieni ni miten monet voi luopua uskosta?
Kas oletkos sieki löytänyt ristiriidan Raamatusta?
Tämä on vaan yksi ristiriita muitten joukossa.
Tottakai usko voi mennä ilmankin, mutta kyllä viihdehömppä tuo paljon enemmän vieraita ajatuksia ja epäilyksiä, mitä pelkkä oma mielikuvitus. Seuroissa käymisetkin voi jäädä, tai alkaa tuntumaan pirullisen tylsiltä, jos viihdeleffoissa eletty hummanihei-elämä alkaa näyttää houkuttelevammalta. Uskon kieltäjien määrä on dramaattisesti kasvanut näinä nettitelevision ja somen aikoina. Se on vain karu fakta!
No kahtelun jäläkeen voivat toisilleen saarnata liikkuvan synnit ja vilaukset anteeksi ja seuraavalla kerralla taas jatketaan.
Mä kuule luulen että ku otan kunnon viinaryypyt ni saan samalla synnit anteeksi,Siittä mulle tulee niin tosi hyvä ja autuas olo.
netvliksiä saa kattoo salaa peiton alla. julkinen kastelu on syntiä
Vaikka nuo älylaitteet on nykypäivää ja joissain kohdin ihan voi asioitakin hoitaa, ei vain pelkkänä puhelimena käyttäen. Minusta ( jo vanhenpi muori ) nuo "luurit" ovat epäkäytännöllisiä; liian isoja, painavia, turhia toimintoja, monimutkaisia ja niihin tulevat viestit, videot yms. voi "kaapata" vaikka mihin !
Doro on suunnattu meille vanhoille, mutta sepä tuntuu hitaalta !!! Vaikka vanhana ihmisenä on siunaantunut tuota aikaa, mutta silti....
Jos ihmisillä ei ole muuta harrastusta kuin tuo puhelinten "räpläys" , niin aika köyhää on elo !
Itse pidän "taskupuhelimena" vanhan mallista pientä puhelinta, jolla voi soittaa, vastata ja lähettää viestejä ja lukea niitä. Vanhan ihmisen tarpeisiin ihan hyviä nuo "tavan" puhelimet.
Nuoriso ei opi keskustelutaitoa, ääneen puhumista, kun niskat jumissa näppilevät älykännyköihin.
Miten sitä tultiinkaan toimeen ennen älykännyköitä !? Käytiin kylässä, tavattiin tutut ja sukulaiset ihan "nokakkain", tunnettiin toisemme "napin alta" ja ennen kaikkea puheltiin, vaikka "tiestä ja matkasta" !
Lapsille olisi hyvä puhua enempi kotonakin mikä on tärkeää tässä elämässä ja pitää vaikka joskus "perhekokouksia", ehkä myös "someton" päivä, vaikka viikonlopulla tai lomalla. Ei siihen kuole, vaikka joskus jättää puhelimen pois kädestä !
Joka "tuutista" tulee informaatiota, "someähkyä", ei mikään ihme jos tulee ahdistus, ja siihen vielä ilmastoahdistus, korona-ahdistus ja sitten ihmetellään kun nuoret ovat levottomia, pelataan pelejä ja seurataan levottomia ohjelmia tiedotusvälineistä, syödään roskaruokaa, juostaan kaiken maailman harrastuksissa jo vauvaikäisestä lähtien. Ihmiset "turvottaa" itsensä, ei ainoastaan liialla ja epäterveellisellä ravinnolla mutta myös liialla "kulttuurilla", kun mikään ei tunnu riittävän ! Lienee Luoja tämänkin koronan antanut tulla, että kansa rauhottuisi, mutta nuoriso vain "pilettää". Me eläkeläiset ja vanhukset vain ihmettelemme mitä tästä vielä seuraa. Jospa yritettäisiin jotenkin rauhottua ja ajatella mikä näistä kaikista hullutuksista voi olla seuraus. Ei tämä meno ole enää tervettä. Koti on se ensimmäinen paikka jossa annetaan rajat ja rakkautta sitten koulu opettaa muita taitoja. Vanhemmilla on iso vastuu lapsista ja nuorista, sitä ei pitäisi ulkoistaa kokonaan yhteiskunnalle. Tämän päivän nuoret ovat 20 -30 vuoden päästä päättäjinä Suomen hallinnoissa, onko heitä ohjattu oikealle tielle !? Miettikäämme tätäkin. ( vanha äiti )
Kyrsiikö sua ku linnanjuhlat peruttiin?
EI suututa yhtään, ei ole tullut kutsua noihin juhliin. Nyt säästyy verorahoja, kun nuo "peijaiset" jää pitämättä. Onhan se selvää, että n. reilu 1000 ihmistä survoutuisi samaan huoneeseen tanssimaan, ei siinä voi olla turvavälejä millään muotoa. Eikä presidenttiparia voisi kätellä ja olisi hassua tervehtiä "koronatervehdyksellä" !
Kirjoitin edellä, sen mitä kirjoitin, jospa tuossa olisi joku totuus tullut sanotuksi !?
No ne säästöt vie korona ja yliki sen.
Netissä voi nähdä vilauksen totuudesta😆
Riippuu netin käyttäjästä itsestään mitä tekee ja katsoo. Ja kielletty hedelmä houkuttaa. Moni ei välittäisi netistä tai suoratoisto palveluista. Mutta kun siitä nostetaan iso älämölö, niin sittenhän se kiinnostus vasta herääkin.
Moni ihminen on sitä mieltä että sitä hyvän ja pahan tiedon puuta ei olisi tarvinut paratiisissa olla ollenkaan ku Jumala on tiennyt edeltä että siitä ei seuraa hyvää ihmisille.
Muistatteko yhtä asiaa?Että synnit saa anteeksi ehdoitta.
Mutta muistatteko kain ja aabel tapausta?Kainille sanottiin että jos pidät synnin kurissa ni se sulle annetaan anteeksi,Siis kainille annettin ehto että sille annetaan synti anteeksi Kainin voima siihen ei riittanyt.
Hyvä huomio!!
Ois Jumala voinut sanoa vaikka kuningas Daavidille myös että jos pidät synnin kurissa ni se sulle annetaan anteeksi,Ei osannut pitää syntiä kurissa.
Yle Areena pahin suoratoistopalvelu. Sitä katsoo kaikki.
-Lestaflaks-
Tarzan.
Ja nyt tämä estonia tapaus on taas pinnalla,Jos Estonian keulavisiirin ois aallokko upottanut ni ois varmaan monen muun laivan keulavisiiri pudonnut myös!!
Estonian tapauksen jälkeen taisi tullla määrys että keulat tehtiin kiinteiksi ja autot lastattiin sen jälkeen perästä.
Ja tutkimuksien mukaan keulavisiirin n20cm välys ei ole saanut niin vomakasta pauketta että joku olisi siihen herännyt.
Estonialta pelastunut konemiehistö on todennut sen että ajoramppi on pysynyt kiinni vaikka Estonian keula on repeytynyt irti ja mitä ilmeisemmin se on räjähtänyt irti mitä se on aallokko repinyt irti.
Se on selvää se että jos Estonian autokansi olisi vaan tulvinu ni ei olisi uponnut tai edes kallistunut vaikka koko autokanta olisi siis siirtynyt kallistumislaitaan ni pystyssä olisi pystynyt,Käytännössä paljon pahempaa on tapahtunut mitä tutkimusraporteissa kerrotaan.
Perästä kuuluu sanoi entinenkin hoitokokoustaja
Meillä ei ole Netflixä, mutta ongelmaksi on muodostunut edestä täytettävä pesukone. Meidän teinit tuijottavat sitä himoiten hyvin myöhään iltaan.
Tuo pesukone "draama" voisi jo upottaa meren syvyyksiin, ei siihen usko kukaan joka vähänkin on älyssään !
Eipä teidän lapset ole pahempaa tekemässä, jos pestävä pyykki kiinnostaa kaikkein eniten.
Ovatko katsoneet esimerkkiä vanhemmiltaan, koneeseen tuijottelun !?
Meidän nuorten katsoo, Ensitreffit alttarilla ohjelmaa. En tiedä mikä siinä kiinnostaa.
Mä oon kattonut maajussille morsian.
On se uskomaton aika nyt, saamme katsoa TV:tä ylen areenasta, ennen siitä joutui kadotukseen.
1.10. HPK - Kärpät maikkarilla.
Tätä pitää uskovaisten katsoa, että pysyy uskomassa.
Tunnut olevan oikein asiantuntija tämän Netflixin suhteen. Valitettavasti luen viestistäsi ensimmäistä kertaa jostakin Netflixistä. Tuli vahvasti mieleen, että hoitokokousvuosina "hoitajina" toimivat henkilöt, jotka itse rypivät siinä synnissä, mistä yrittivät "sanattomasti" muita puhutella. Onkohan tässä sinun kohdallasi kysymys samasta toiminnasta/käynyt samoin? "Näin he oppivat sitten maailmallisia tapoja, alkavat kuuntelee tempovaa maailmallista musiikkia ja ihannoimaan epäuskoisten bailukulttuuria."
Onhan siellä paljon kristinusko teemaista sisältöä kuten Lucifer, Se7en ja Brianin elämä.