Vai vaikenetko kuten monet.?
OTTAAKO VALTIOVARAINMINISTERIÖ
VASTUUN PÄÄTÖKSISTÄÄN.?
Ajoneuvovero kertoo tasosta jolla maassamme tehdään päätöksiä. Kyseinen vero kannustaa saastuttamaan paljon halvalla.
Maamme talous on johdettu pyörimään kannattavasti "turhuuden markkinoiden" eli turhan kuluttamisen varassa. Se ohjaa myös ihmisten kulutustottumuksia.
Ajoneuvovero ei ota mitenkään huomioon todellista saastuttamisen määrää, vaikkakin sen perustelut on saatu näyttämään kauniilta. Vero on noussut monen auton kohdalla yli 250 % muutamien vuosien aikana, ottamatta mitenkään huomioon saastuttamisen todellista määrää kyseisellä autolla. Tuo ei ole oikeusvaltion tapa toimia.
Lisäksi, vero ei mitenkään rankaise turhasta saastuttamisesta. Se on nostanut niiden km kustannukset kohtuuttomiksi jotka säästävät ympäristöä ajamalla vähän, vain pakolliset ajot autollaan, käyttäen muuten saasteettomampia kulkuvälineitä.
Veronmaksajana vaadin neljää asiaa.
- Maksetut ajoneuvoverot on palautettava viiden vuoden ajalta.
- Ajoneuvovero on liitettävä polttoaineen hintaan näkyvänä osana esim.1.50 0,20avtax.
- On julkaistava selkeästi rahamäärät jotka liikenteestä otetaan ja minne ne käytetään.
- Liikenneasioista päättämään ihmisiä jotka uskaltavat puuttua liikenteen todellisiin ongelmiin ja ohjata liikennekulttuuriamme oikeaan suuntaan.
Nykyisellään päättäjien suosio perustuu niihin kansalaisiin jotka haluavat saastuttaa paljon ja halvalla. Maamme liikenneasiat ovat väärissä käsissä. Siksi maamme liikennekulttuuri ei kehity, paitsi näennäisesti, kun luetaan vääriä mittareita.
Liikenteen vääryyksien oikaisu paljastaisi paljon muitakin vääristymiä maamme päätöksenteossa. Siksikö vaietaan.?Ahneiden ahneus ja addiktien riippuvuus on maamme pahin sairastuttaja vaikka ne koristeltaisiin kuinka siististi.
Liikenteen ongelmilla on paljon yhteistä myös alkoholismin kanssa. Ongelmakuskit kieltävät ongelmansa, samoin yhteiskunta. Todellisia ongelmia ei haluta nähdä eikä niihin puuttua.
Molemmilla ongelma on syntynyt päätöksenä valita jokin käyttäytymistapa puuduttamaan todellisten tarpeiden täyttymisen puutostuskaa, on lapsena annettu ymmärtää todellisten tarpeiden olevan vaarallisia ja pelottavia.
Jos rahaa tarvitaan valtion kassaan, on se ensisijaiseti otettava sieltä missä toimitaan väärin ja saastuttavasti. Valtiovarainministeriö ei ilmeisesti ole samaa mieltä.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Turha yritys, tää kansa ei uskalla, se on pelokas ja vaikenee kun jutut lähestyy vähänkään totuutta