Vailla perusasteen jälkeistä tutkintoa olevien 18-64 vuotiaiden työllisyysaste vuonna 2018 oli 45 prosenttia, kun toisen asteen tutkinnon suorittaneilla se oli 71,2 prosenttia.
Tyhmästä porukasta kärsii koko maa
Anonyymi
5<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Työttömyysasteen nousu johtuu siitä, että täällä on enemmän porukkaa! Mitä enemmän porukkaa, sen enempi työttömyyttä. Ei kaupatkaan suurene kaksinkertaiseksi, jos popula alueella kaksinkertaistuu. Ruuankulutus voi kaksinkertaistua, varsinkin jos syö paljon. Ennen on ollut laihempaa porukkaa. Meksiko taitaa olla lihavuudeltaan johtava, toinen on Amerikka.
Jos on vähemmän tarjontaa kaupassa, niin porukka alueella laihempaa. Tietenkin ruuan jatkuva syöminen lihottaa ihmisen. Joillakin sitten pitää kuluttamalla kuluttaa energiaa, että saa painon pidettyä kurissa.
Jos alueella on ollut 100 työllistä ja asukkaita 2000. Asukkaiden määrä nousee 3000, pitäisi 1100 työllistä olla, jottei työttömien määrä nousisi. Prosentuaalinen kasvu taas kertoo suhteessa, mutta tosiasiassa määrät ovat kuitenkin vaikuttavia asioita. Esim jos perhekunnittain työttömyys lisääntyy ja samanaikaisesti valtio alkaa kurittaa toimillaan työttömiä perheitä, olot väkisin vaikeutuvat.
Mitäs aloittaja arvelee, jos toisen asteen tutkinnon suorittaneita olisi enemmän, olisiko heidän työllistymisprosenttinsa suurempi vai pienempi?
Jos noin suuri osa myös toisen asteen koulutuksen saaneista on työttöminä, niin mitä tapahtuisi, jos toisen asteen koulutettuja olisi vielä enemmän?
Niinpä. Ihan hanurista sellanen nössömäinen kouluttautuminen. Kyllä se niin on perkele, että pelkkä kansa koulu riittää !
Jostain syystä huutavin pula on ei minkään asteen suorittaneista työtekijöistä, heitä rahdataan maahan Ukrainasta ja Thaimaasta, Ehkä meidän pitäisi lopettaa peruskoulukin kokonaan, niin työttömyys vähenisi.
En ole käynyt peruskouluakaan loppuun. Olen opetellut itse autojen ja koneiden laittoa, elektroniikkaa, tietokoneen ohjelmointia (c, c , asm) ja rakennushommia.
Olenko siis tyhmä?