Lokakuu . Se on yksi Länsi-Kotkan historian kuuluisimmista tapahtumista, voi ottaa luvalla ilman omantunnon tuskia kuukauden. Arki iltaisin sekä viikonloput nyt ihan virallisesti.
Tänään avataan RäskiOktoopetfest
Anonyymi
11<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Jotkut nimet on johdettu lukusanoista kuten lokakuunkin nimi (esim. ruotsin ja saksan oktober). Se perustuu kahdeksaa tarkoittavaan lukusanaan: lokakuussa voi ottaa viikonloppuisin kahdeksaan aamulla.
Esimerkiksi saksassa lokakuun vanha nimitys oli Weinmonat eli ”viinikuu”, mikä viittaa ajankohtaan osuvaan viininkorjuuseen, Länsi-Kotkassa viinin ottoon.
Tänään se Oktuuberfest avautuu virallisesti, otetaan elovalkeaa.
Perinteitä kunnioittaen jatketaan Oktoopetfestiä motherless children hengessä. Onhan tänään taas tilipäiv Persevero viinillisillä.
Ihanan nätti eikä tuskan hikeä, tilipäivä helpottaa persverollistakin.
Räski Oktoopetfest loppukiri ,kolme päivää jäljellä. Muistetaan otta pikkuperjantainkin kunniaksi odotellessa isoa perhantaita minne lapset laittais.
Kumman kaa bibikset?
namiih; bileet, jossa yleensä juodaan alkoholijuomia
Jaba; Tarkoittaa kai harvemmin kannabispaloja, riippuu asiayhteydestä
Loppuveto+Räskin+OkToobetfestiin+viikonlopulle+.Suomen+parhaat+oluet+2020;
Rps+An+Allday,+Everyday+Lager+,+Rock+LagerRock++++++++4,7%++,0,33Cl+Tlk++2+,65/tlk
VÄRI:Kullankeltainen+vrt+virtsa++KÄYTTÖTARKOITUS:+Rasittavan+viikon+nollaukseen+TARJOILULÄMPÖTILA:+Tarjoillaan+viileästi
Sisältää+ Gluteenia+sisältävät+viljat+ja+viljatuotteet
Ei+sisällä++Munat+ja+munatuotteet,
Saatavuuas+Prismalta+mutta+ei+välttämättä+Alkosta
Tänään kolmen P päivänä viimeinen mahdollisuus nollata Oktoberfest. Huomenna onkin sitten jo teemana Mallaskuu, unohtamatta kuitenkaan perseverollisten velvollisuuksia Karjalan twentyfourpack valloituksessa.
Perjantain virvoitusjuomien kanssa maistuu Kotkan Kalamarkkinoilla Gluteenitomia Kuopion Perinnetuoteen kalakukkoja. Ilta on vielä nuori ellei tonkankorkki ja tölkki ole jo auennut.
Hirvinaaras Kotkan keskustassa Valojen Yössä siideritölkillä selffihymiöllä, lakatut varpaankynnet Sapokassa.
Merikontti jemmassa, mersu myyty, lasilinut paremmalla miehellä ja rahakassi tallessa. Jaba ajoi ulos itsensä ulkokehälle. Kusi siis omiin muroihin muttei myönnä tyhmyyttään. Ketunpoipasten rääkkäjä. kettuemo iykee julmurin pahoja tekoja, mutta trollitehtailijana mainetta saanut jaba peittää tekonsa kyyläämällä Räskin pusikossa kiilusilmäisesti mopopoikia heh.