Sattumiako?

Joskus tapahtuu hyvin kummallisia asioita. Joidenka kautta voisi ajatella, ettei ole sattumia.

Esimerkiksi kuuntelin radiosta erästä ohjelmaa, jossa juontaja kertoi tilanteesta, jonka oli nähnyt. Joku oli auttanut jotakuta ja hän halusi jakaa näkemänsä.

Hetkeä myöhemmin jouduin samanlaiseen tilanteeseen ja autoin toista ihmistä juuri kyseisellä tavalla. En muistanut tuossa hetkessä koko radio-ohjelmaa.

Kunnes yhtäkkiä kotona ollessani...tuli mieleeni koko kuvio...muistin sen radio-ohjelman...aloin miettimään, että missä vaiheessa se radio-ohjelman oli tullut, luultavasti juuri ennen kyseistä sattumaa itselleni....eli radio-ohjelman tuli, kun starttasin autoni ja ajoin tapahtumapaikalle.

Siis se tilanne oli jälleen täysin absurdi, koska tavallaan se radio-ohjelman kertoi ennalta, miten mun tulee tehdä. Olisiko toiminut niin, jos se ei olisi vaikuttanut minuun vai olisinko toiminut niin ilman radiosta tullutta ohjelmaa.

Ohjelmassa kerrottiin siitä, miten se, joka oli saanut apua, oli ollut iloinen avusta ja oli kertonut juontajalle, joka oli ollut tilanteessa sivusta seuraaja, että juuri ennen kuin häntä oli autettu, hän oli auttanut jotakuta samoin ja koki, että hyvä palautuu moninkertaisesti takaisin.

LS
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Yksi outo juttu on kans.

Minulla oli vaikeuksia puhua eräälle ihmiselle. Toiselle ihmiselle samassa paikassa oli helpompi puhua. Painehdin etukäteen kyseiselle ihmiselle puhumista jostain syystä tosi paljon. Menin paikkaan ja ihan konkreettisesti luulin puhuvani sille henkilölle, jolle oli helpompi puhua. Yhtäkkiä ihan vapautuneesti puhuessani tajusin, että se olikin se, jota jännitin,aivan kuin jokin olisi ensin sokeuttanut minut, etten edes tiennyt keskustelevani kasvotusten sen ihmisen kanssa, jota niin olin arastellut ja sen jälkeen silmäni olivat kuin avautuneet huomaamaan,vettä se olikin siinä...sen jälkeen puhuminen ei enää tuottanut vaikeuksia sille ihmiselle.


LS

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Joskus tapahtuu hyvin kummallisia asioita. Joidenka kautta voisi ajatella, ettei ole sattumia.

Esimerkiksi kuuntelin radiosta erästä ohjelmaa, jossa juontaja kertoi tilanteesta, jonka oli nähnyt. Joku oli auttanut jotakuta ja hän halusi jakaa näkemänsä.

Hetkeä myöhemmin jouduin samanlaiseen tilanteeseen ja autoin toista ihmistä juuri kyseisellä tavalla. En muistanut tuossa hetkessä koko radio-ohjelmaa.

Kunnes yhtäkkiä kotona ollessani...tuli mieleeni koko kuvio...muistin sen radio-ohjelman...aloin miettimään, että missä vaiheessa se radio-ohjelman oli tullut, luultavasti juuri ennen kyseistä sattumaa itselleni....eli radio-ohjelman tuli, kun starttasin autoni ja ajoin tapahtumapaikalle.

Siis se tilanne oli jälleen täysin absurdi, koska tavallaan se radio-ohjelman kertoi ennalta, miten mun tulee tehdä. Olisiko toiminut niin, jos se ei olisi vaikuttanut minuun vai olisinko toiminut niin ilman radiosta tullutta ohjelmaa.

Ohjelmassa kerrottiin siitä, miten se, joka oli saanut apua, oli ollut iloinen avusta ja oli kertonut juontajalle, joka oli ollut tilanteessa sivusta seuraaja, että juuri ennen kuin häntä oli autettu, hän oli auttanut jotakuta samoin ja koki, että hyvä palautuu moninkertaisesti takaisin.

LS

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu