On julistajia, joilla on yksi ja sama aihe aina vaan saarnasta saarnaan. Joillakin harhaopit, toisilla lapsiin kohdistuva väkivalta, kolmansilla sukupuolineutraalius jne. Vakavia aiheita, joita tulee runsaasti pitää esillä.
Muta monet aiheista ovat raskaita ihmismielelle. Miten kenenkään psyyke kestää romahtamatta pysyä esim. pedofiliassa vuodesta toiseen? Olisi parempi toisinaan siirtyä evankeliumiin Jeesuksen rakkaudesta ja armosta, ja palata sitten omaan aiheeseensa takaisin. Kun on vähän aikaa annettu mielen ja aivojen huilata, ja on tullut perspektiiviä ja uusia näkökohtia, jaksaa taas. Näin kuvittelisin ja kirjoitan hyvässä tarkoituksessa, että me kaikki jaksettaisiin tiemme loppuun asti. Jumalan tarkoitus ei ole polttaa ketään loppuun, sen me teemme ihan itse.
Eri asia on, jos Jumala todella on antanut yksipuolisen tehtävän ja antaa siihen jatkuvasti uutta voimaa. Hyvä testaustapa on tutkia, monestiko on toistettu samaa kaavaa ja samoja sanoja. Jos löytää saarnoistaan kymmenenkin toistoa, eikö olisi aika tutkistella, onko Jumala näin kehottanut?
Joka tapauksessa, jaksamista kaikille, jotka tavalla tai toisella pidätte yllä Jumalan sanaa. Jos olen väärässä, kommentoi.
Yhden asian julistajat
19
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Uskovaisuus on kuin suljettu kupla ei sinne ateisti pääse sorkkimaan ja kyseenalaistamaan. Samat luonnonlait siellä kuitenkin toimii 😉
- Anonyymi
Jeesuksen omat ovat ”kätkettyinä Kristuksen kanssa Jumalassa”, kuten kolossalaiskirjeessä ilmaistaan. 😁
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jeesuksen omat ovat ”kätkettyinä Kristuksen kanssa Jumalassa”, kuten kolossalaiskirjeessä ilmaistaan. 😁
Aamen! Mahtava turvapaikka!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jeesuksen omat ovat ”kätkettyinä Kristuksen kanssa Jumalassa”, kuten kolossalaiskirjeessä ilmaistaan. 😁
Onko teillä haku päällä?
- Anonyymi
Murhaajilla tärkeintä on verenvuodatus, ja Veren voiman ylistys.
- Anonyymi
Teuvo. On vain yksi verenvuodatus, kertatapahtuma, kun Jeesus vuodatti pyhän verensä meidän kaikkien syntien tähden.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Teuvo. On vain yksi verenvuodatus, kertatapahtuma, kun Jeesus vuodatti pyhän verensä meidän kaikkien syntien tähden.
Ei se Teuvolle mene perille, ei sitten millään.
- Anonyymi
Miten nuo eka kommentit koskevat aloitusta????
- Anonyymi
Miksi käytät neljää kysymysmerkkiä? Eikö kolme riittäisi? Toisaalta pitäisin kohtuullisena ja korrektina ihan vain yhden kysymysmerkin käyttöä. Sehän opittiin koulussa, kuka paremmin, kuka huonommin. Nehän ( siis kysymysmerkit ) ovat katoavaa luonnonvaraa, eikä niitä pitäisi haaskata miten sattuu. Kohtuus kunniaan!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi käytät neljää kysymysmerkkiä? Eikö kolme riittäisi? Toisaalta pitäisin kohtuullisena ja korrektina ihan vain yhden kysymysmerkin käyttöä. Sehän opittiin koulussa, kuka paremmin, kuka huonommin. Nehän ( siis kysymysmerkit ) ovat katoavaa luonnonvaraa, eikä niitä pitäisi haaskata miten sattuu. Kohtuus kunniaan!
Niinpä!!!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi käytät neljää kysymysmerkkiä? Eikö kolme riittäisi? Toisaalta pitäisin kohtuullisena ja korrektina ihan vain yhden kysymysmerkin käyttöä. Sehän opittiin koulussa, kuka paremmin, kuka huonommin. Nehän ( siis kysymysmerkit ) ovat katoavaa luonnonvaraa, eikä niitä pitäisi haaskata miten sattuu. Kohtuus kunniaan!
Asiahan ei minulle kuulu, mutta kysyn silti, että miten sinä nyt piristyit hoitamaan opettajan virkaasi?
- Anonyymi
Niinpä!!! Ehkä sen vuoksi kristillisten Jeesus kielsi uskomasta kristittyjen laittomuuden herroihin ja kieltoa rikkoville antoi tuomiot:
Jeesuksen evankeliumia; Matteuksen mukaan:
24:23 Jos silloin joku sanoo teille: 'Katso, täällä on Kristus', tahi: 'Tuolla', niin älkää uskoko.
24:24 Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että eksyttävät, jos mahdollista, valitutkin. (viitaten mm.; Apostolien teot:13:6 tekstiin.)
24:26 Sentähden, jos teille sanotaan: 'Katso, hän on erämaassa', niin älkää menkö sinne, tahi: 'Katso, hän on kammiossa', niin älkää uskoko."
25:41 "Menkää pois minun luotani, te kirotut, ikuiseen tuleen, joka on varattu Saatanalle ja hänen enkeleilleen."
https://www.gotquestions.org/Suomi/saatana-taman-maailman-jumala.html
"Apostolien teot:13:6 Ja kun he olivat vaeltaneet kautta koko saaren Pafoon asti, tapasivat he erään juutalaisen miehen, noidan ja väärän profeetan, jonka nimi oli Barjeesus." - Anonyymi
KRISTILLISET Kaikkivaltiaan Jumalan ja Kaikkivaltiaan Jeesuksen seuraajat eivät herra jumalille uskontunnustuksen jakele; laittomuuden rippikouluissakaan.
Kukaan, kristitytkään eivät synny tällaisiksi joten tällaisiksi koulutetaan ja aivopestään jopa alaikäisiä sieluistaan puhtaita turmellen:
http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/12.html
'Meillä ei ole järkeä'
'Meillä ei ole ymmärrystä'
'Me emme kykene täyttämään käskyihin sisältyvää uskon ja ehdottoman rakkauden vaatimusta.'
'Me emme kykene noudattamaan ihmisille säädettyä lakia.'
'Olemme syntisiä'
'Järkemme ei voi käsittää Jumalaa'
http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/15.html
'Synti erottaa meidät elämän lähteestä, Jumalasta.'
http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/22.html
'Kristitty pysyy kuitenkin syntisenä elämänsä loppuun asti.' - Anonyymi
http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/15.html
'Synti erottaa meidät elämän lähteestä, Jumalasta.'
Jumala korvataan saatanalla ja Barjeesus on laittomuuden eksytettyjen syntien sovittaja. Ei nämä muuten olisi paavalilais-luterilaisuuden herroina kristittyjen ikiomassa raamatussa:
https://www.gotquestions.org/Suomi/saatana-taman-maailman-jumala.html
"Apostolien teot:13:6 Ja kun he olivat vaeltaneet kautta koko saaren Pafoon asti, tapasivat he erään juutalaisen miehen, noidan ja väärän profeetan, jonka nimi oli Barjeesus."Veikkaan ettei kukaan muu sinun lisäksesi ymmärrä ihmeellistä oppiasi, että tämä vihaamasi Paavalin haukkuma Barjeesus olisi "paavalilais-luterilaisuuden" "herra".
- Anonyymi
Saarna ei tee kenestäkään parempaa, mutta mahdollistaa valehtelun.
- Anonyymi
Lopeta se valehtelu.
- Anonyymi
Kyllä se on nähty tälläkin palstalla, ettei kenenkään psyyke kestä ainaista sovitusverestä hokemista.
- Anonyymi
Täytyykö aloituksesi käsittää niin, että jotkut 2000 vuotta vanhat tarinat ovat mieluisampia keskustelun aiheita, kuin esim pedofiliaa käsittelevä keskustelu.
Keventääkö ne jotenkin tunnelmmaa, vai?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Onko vinkkejä ikävän lopettamiseen?
Onko hyviä vinkkejä, miten pääsisi ikävästä eroon? Järkeviä pliis!572295Rippileirillä ahdistelua - jälleen kerran
Lyhyen ajan sisällä monia tapauksia jotka todistavat, että lapsenne eivät ole turvassa rippileirillä. Leirin yövalvoja61961- 101882
Olen tyytyväinen Tinderiin
Deittailu on pitkän parisuhteen jälkeen ollut pääosin virkistävää ja kiva sosiaalinen harrastus, josta on saanut seuraa,140872- 169834
Nimesi nainen
On koko päivän ollut ajatusteni ykkönen. Jotenkin kaipaan sinua nyt entistä enemmän ja se on saanut minut miettimään tos47789Eihän nyt mikään
Sitten varmasti jäänyt hiertämään meidän välejä. Meillähän ei ole varsinaisesti edes koskaan mitään ollut ja siksi itse51713Yritän toipua siitä, etten sinua saanut nainen
Niin oli varmaan tarkoitettu. Oli nähty, että me emme kuulu yhteen ja teiden täytyy kulkea eri suuntaan. Yritän toipua m38699Vaikka olet nainen
Tunteellinen ja suhtaudut asioihin hyvin syvällisesti ( mikä on hyvä asia). Mutta kai sua nyt joskus huvittaa tämä meid28694Teen lahjoituksia Elokapinalle ja Ukrainalle
Ensimmäiset puolustavat elinympäristöä ja jälkimmäiset demokratiaa. Hyvällä asialla molemmat ja ovat ansainneet tukensa.196646