Savonlinnaan uusi (vanha) ravintola

Savonlinnassa pitkään suljettuna olleen savonlinnalaisen Happytime Baarin tiloihin ollaan avaamassa uutta ravintolaa. VPM Ravintolat Oy on vuokrannut Kauppatorin kupeessa sijaitsevat tilat Suur-Savon Osuuspankilta.
VPM -ravintolat on Savon Mafia Oy:n ja Veljekset Pekkonen Oy:n omistama yhtiö, jonka kotipaikka on Savonlinna. Ravintolatilojen remontista vastaa savonlinnalainen Ecutiimi Oy.
VPM Ravintolat Oy.n toimitusjohtajana työskentelee Savon Mafian toimitusjohtaja Janne Kupiainen. Hän kertoo, että tiloissa on alkanut remontti tällä viikolla ja niitä kunnostetaan pitkin syksyä. Uuden ravintolan avaamisen ajankohtaa tarkastellaan koronatautitilannetta tiukasti seuraten.
– Avaamisen päivämäärää ei ole lyöty lukkoon. Valmiudet avata ravintola loppuvuonna ovat varmasti olemassa, mutta koronatilanne ohjaa pitkälti tuota ajankohtaa.
– Jos koronatilanne näyttää loppuvuodesta Savonlinnassa huonolta, niin avaamispäivää voidaan siirtää täysin koronatilanteen mukaan. Me toimimme tarkkaan viranomaisten suositusten ja ohjeiden mukaisesti näissä poikkeusoloissa, Kupiainen sanoo
Uuden ravintolan palvelukokonaisuudesta tai sen ilmeestä Kupiainen ei voi antaa tässä vaiheessa tietoja, koska hänen mukaansa näitä asioita yrityksessä viilaillaan vielä syksyn aikana.
– Sen verran voin toki sanoa, että iltaravintolasta puhutaan, ja kaupungin iltaelämään sen palvelut painottuvat. Uuden ravintolan nimikin on vielä harkinnassa.
Asiakaspaikkojen määrä avattavassa ravintolassa on suunnilleen sama kuin Happytime Baarissa. Asiakaspaikkoja uuteen ravintolaan on tulossa noin 400, kun niitä Happytime Baarissa eli tuttavallisemmin Häppärissä oli aikoinaan 360.
Käyntiin lähtenyt remontti on perusteellinen eli ihan kaikki nykyisissä tiloissa menee uusiksi.
Kyllä minä uskon, että meidän uudella ravintolalla ja sen palveluilla on Savonlinnassa varmasti tilausta. — Janne Kupiainen
– Se mitä Häppäristä siellä on vielä jäljellä, häipyy nyt lopullisesti. Tilalle tulee täysin uusi ravintola.
Kupiaisen mukaan iso apu on ollut siitä, että tilojen remontoija Ecutiimi Oy on paikallinen yritys.
– Heidän kanssa hommat ovat toimineet tosi jouhevasti.
Uusi ravintola työllistää avauduttuaan kokoaikaisina työpaikkoina laskien 4–5 henkeä.
Janne Kupiainen kertoo, että Happytime Baarin ajat ovat kieltämättä pyörineet muistikuvina hänen mielessään, kun jälleen ollaan oltu uusien suunnitelmien kynnyksellä ja edettykin niiden kanssa.
– Kyllähän mieleen ovat palautuneet ne ajat, kun Häppäriä oltiin purkamassa ja laittamassa kiinni. Nyt ovat fiilikset taas viime aikoina olleet totta kai todella korkealla.
Savon Mafia sulki Happytime Baarin vuoden 2018 viimeinen päivä. Kupiainen sanoo, että Savonlinnassa opettajankoulutuksen päättymisen seurauksena elämä iltaravintoloissa loppui kuin seinään. Häppäri oli erityisesti opiskelijoiden suosima paikka.
Kupiaisen mukaan Savonlinnan kaupunkikuvassa on sen sijaan viime aikoina tapahtunut selvää piristymistä. Nuorisoa on ollut hänen kokemustensa mukaan liikkeellä tänäkin syksynä selvästi enemmän kuin vuosi sitten.
– Kyllä minä uskon, että meidän uudella ravintolalla ja sen palveluilla on Savonlinnassa varmasti tilausta.
91424
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Parraan aejjahhan nekkii valihtivat uuvvelle ravintelille:D:D Eepä kanna aenakkaa meekäpoeka yhttää eorroo sinne:D:D Kotona vuan kahvit ryyppeen ja letvehnäsestä leekkoon siivun ni jopas keleppoo ellee kölökytellä:D:D:D

Äänestä

Mainiota!

Äänestä

Pessimisti ei pety. En usko että ravintelista tulee koskaan niin suosittua mitä häppäri oli. Eräitä syitä tälle arviolle on, mutta jätetään kertomatta ettei pöytäkaljasedälle tule niin paha mieli. Tavallaan olisi hyvä että maan päälläkin olisi joku kaljakuppila koska kaikki ei vaan halua viettää aikaansa elämänkoululaisten ja muiden maan alla viihtyvien juoruakkojen parissa.

Äänestä

Rohkeita ihmisiä, kun miettii ikärakennetta, opiskelijoiden vähyyttä ja ihmisten käyttäytymisen muutosta, mutta kaikki uusi liiketoiminta on kylälle plussaa, joten toivotan onnea ja menestystä.

Äänestä

Tuo jatkuva jargoni siitä, että kaikki liiketoiminta on kylälle hyvästä on täyttä paskapuhetta. Onhan olemassa aloja jotka ovat haitallisia.

Äänestä
  • Kerrotko sitten mitkä ovat haitallisia?

    Äänestä

Haitallista yritystoimintaa on vaikka huumekauppa ja kaivostoiminta saimaan vesistön alueella. Jossain määrin haitalliseksi voi laskea kaikenlaiset yhteiskunnan tuilla pyörivät "hankkeet" jotka ei tuo kellekään muulle kuin hankeväelle tuloja.

Äänestä
  • Kaikkein haitallisinta on ravintoloiden ja olutkuppiloiden pyöritys. Alkoholi saa aikaan maassamme enemmän tuhoa kuin mikään muu aine.

    1Äänestä

Ei kannata. Nykyään ei ihmiset juo.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Savonlinnassa pitkään suljettuna olleen savonlinnalaisen Happytime Baarin tiloihin ollaan avaamassa uutta ravintolaa. VPM Ravintolat Oy on vuokrannut Kauppatorin kupeessa sijaitsevat tilat Suur-Savon Osuuspankilta.
VPM -ravintolat on Savon Mafia Oy:n ja Veljekset Pekkonen Oy:n omistama yhtiö, jonka kotipaikka on Savonlinna. Ravintolatilojen remontista vastaa savonlinnalainen Ecutiimi Oy.
VPM Ravintolat Oy.n toimitusjohtajana työskentelee Savon Mafian toimitusjohtaja Janne Kupiainen. Hän kertoo, että tiloissa on alkanut remontti tällä viikolla ja niitä kunnostetaan pitkin syksyä. Uuden ravintolan avaamisen ajankohtaa tarkastellaan koronatautitilannetta tiukasti seuraten.
– Avaamisen päivämäärää ei ole lyöty lukkoon. Valmiudet avata ravintola loppuvuonna ovat varmasti olemassa, mutta koronatilanne ohjaa pitkälti tuota ajankohtaa.
– Jos koronatilanne näyttää loppuvuodesta Savonlinnassa huonolta, niin avaamispäivää voidaan siirtää täysin koronatilanteen mukaan. Me toimimme tarkkaan viranomaisten suositusten ja ohjeiden mukaisesti näissä poikkeusoloissa, Kupiainen sanoo
Uuden ravintolan palvelukokonaisuudesta tai sen ilmeestä Kupiainen ei voi antaa tässä vaiheessa tietoja, koska hänen mukaansa näitä asioita yrityksessä viilaillaan vielä syksyn aikana.
– Sen verran voin toki sanoa, että iltaravintolasta puhutaan, ja kaupungin iltaelämään sen palvelut painottuvat. Uuden ravintolan nimikin on vielä harkinnassa.
Asiakaspaikkojen määrä avattavassa ravintolassa on suunnilleen sama kuin Happytime Baarissa. Asiakaspaikkoja uuteen ravintolaan on tulossa noin 400, kun niitä Happytime Baarissa eli tuttavallisemmin Häppärissä oli aikoinaan 360.
Käyntiin lähtenyt remontti on perusteellinen eli ihan kaikki nykyisissä tiloissa menee uusiksi.
Kyllä minä uskon, että meidän uudella ravintolalla ja sen palveluilla on Savonlinnassa varmasti tilausta. — Janne Kupiainen
– Se mitä Häppäristä siellä on vielä jäljellä, häipyy nyt lopullisesti. Tilalle tulee täysin uusi ravintola.
Kupiaisen mukaan iso apu on ollut siitä, että tilojen remontoija Ecutiimi Oy on paikallinen yritys.
– Heidän kanssa hommat ovat toimineet tosi jouhevasti.
Uusi ravintola työllistää avauduttuaan kokoaikaisina työpaikkoina laskien 4–5 henkeä.
Janne Kupiainen kertoo, että Happytime Baarin ajat ovat kieltämättä pyörineet muistikuvina hänen mielessään, kun jälleen ollaan oltu uusien suunnitelmien kynnyksellä ja edettykin niiden kanssa.
– Kyllähän mieleen ovat palautuneet ne ajat, kun Häppäriä oltiin purkamassa ja laittamassa kiinni. Nyt ovat fiilikset taas viime aikoina olleet totta kai todella korkealla.
Savon Mafia sulki Happytime Baarin vuoden 2018 viimeinen päivä. Kupiainen sanoo, että Savonlinnassa opettajankoulutuksen päättymisen seurauksena elämä iltaravintoloissa loppui kuin seinään. Häppäri oli erityisesti opiskelijoiden suosima paikka.
Kupiaisen mukaan Savonlinnan kaupunkikuvassa on sen sijaan viime aikoina tapahtunut selvää piristymistä. Nuorisoa on ollut hänen kokemustensa mukaan liikkeellä tänäkin syksynä selvästi enemmän kuin vuosi sitten.
– Kyllä minä uskon, että meidän uudella ravintolalla ja sen palveluilla on Savonlinnassa varmasti tilausta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu