Kimmo Sasilta. "Kokoomus ei ole uskottava, jos se on kevytvihreä tai kevytperussuomalainen."
"Suomen puoluekartta on muotoutumassa uudelleen. Vanhat suuret puolueet kuihtuvat. Yliopistokaupunkeihin on tullut taistolaisesta ajattelusta ja liberalismista koottu vihreät ja kokoomuksen oikealle puolelle on syntynyt sitä suurempi konservatiivinen puolue.
SDP on ollut perinteisesti työtä arvostava työtätekevien ihmisten puolue. Puolue on kuitenkin muuttumassa ja muuttunut vihervasemmistolaiseksi puolueeksi. Puolue on enemmän kiinnostunut rahan ja tukien jakamisesta kuin hyvien työpaikkojen luomisesta. Tukea suomalaisen teollisuuden menestykselle puolue antaa enää vain puheissa. Siksi merkittävä osa ahkerasti työtä tekevistä teollisuustyöntekijöistä on siirtynyt perussuomalaisiin.
Tilapäisestä kannatuspiikistä huolimatta ja kannattajien ikärakenteesta johtuen demareiden tulevaisuus näyttää huonolta varsinkin, jos vihreät jatkavat siirtymistään vasemmalle.
Mikä on kokoomuksen tulevaisuus? Kokoomuksella on oikealla puolellaan sitä suurempi kansanpuolue, jolla on kasvupotentiaalia keskustasta ja demareista?
Kokoomuksen ongelma on myös se, että se ei ole uskottava, jos se on aika ajoin kevytvihreä tai kevytperussuomalainen. Aito on aina parempi kuin kopio."

Vastaukset 13
Vanhimmat
Onhan kokoomus sentään perinteidensä mukaan tappajien puolue edelleen, ja perussuomalaisetkin yrittivät sellaiseksi, mutta uhri jäi henkiin.
Muutenhan kokoomus on sitoutunut ulosmittaamaan Suomesta ja suomalaisilta kaiken, mitä irti lähtee. Perussuomalaiset yrittävät ottaa oppia, vaikka heillä on esikuvansa Itä-Euroopan oligarkeissakin.
Ja demarit aloittivat kapinan 1918.
Kokoomukselainen on tappanut 2000-luvullakin ja ryöstöretki jatkuu edelleen.
Kokoomukselainen haluaa, että työntekijä kauniisti lakki kourassaan niiaten toistelee: "kyllä herra, kyllä herra" ja muistaapa ehkä vielä kehaista Jussi Pesosen uutta, muodikasta pukua ja julkkiskampaamossa laitettuja hiuksiakin.
Marin tappaa suomalaisia verojen korotuksilla.
Kuka on Kimmo Sasi? Joku rallikuski vai?
No eihän kouluja käymätön ja töitä vieroksuva punikkikakara, voi paljon tietää.
Koulussa opettavat pilkuttamaan lauseet oikein. Tainnut jäädä väliin?
"Punikkikakara" sentään osaa suomen kielen pilkkusäännöt, jotka taas kokoomuksen rivikannattajilta näkyvät olevan hukassa. Mitä lienet sinäkin tehnyt äidinkielentunneilla, tiirannut opettajan rintavarustusta vai vedellyt tyttöjä leteistä, mamujahan ei silloin vielä ole ollut sinulle kiusattavaksi?
Nämä eivät ole oikeinkirjoituspalstoja pellet.
Oletteko lukenut tutkimuksesta joka kertoi, että kirjoitusvirheistä valittajat ovat juntteja. Se löytyy googlettalla.
Autolla murhanneeseen ei voi suhtautua vakavasti.
Siksi seuraava kokoomuslainen tappoikin omin käsin, ja jaloin.
Poliitiista evankeiumia asia itsessään vain on. Kiitos pidättäjiille
Demaritkin on ikäloppujen puolue, eli kuihtuu pois.