Keskustelutaitoa mallia Ruotsista mm Orpoltakin.

Orpon kehunta länsinaapurin hallitusta kohtaan osui oikeaan,siellä keskustelukulttuuri päättäjillä on reilua ja tartutaan asioihin rakentavalla tavalla,toisin kuin täällä,aletaan vaikeina aikoina kaatamaan hallitusta ja sotkemaan ja hämmentämään asioita,kuten Kurvinen otti puheeksi! Sari Essayah hämmästytti kiljumalla hermona kyselytunnilla,,nyt yäytyy vetää yhteen hiileen eikä aleta kieroilemaan ja sotkemaan vaikeina aikoina-aikuisten ihmisten luulisi osata käyttäytyä ja osata puhumaan yhteisen hyvän perään.Vallan halu tekee röyhkeäksi.
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Juuri Orpo on tarvitsemassa keskusteluun ruotsin mallia.
Hän jaksaa päivästä päivään jankuttaa kokoomuksen arvojen mukaisia ohjeita hallitukselle.
Eikö hänen päähänsä mahdu vieläkään että nyt ei eletä edellisten hallitusten arvomaailmassa. Jos hänellä olisikin hyödyllisiä neuvoja, niin niiden sanoma unohtuu katsellessa hänen tarmokasta touhuamistaan mielikuviensa parissa.
Katsojalle ja kuulijalle ei yksinkertaisesti jää mitään käteen hänen esityksestään.

Äänestä
  • Rakentava keskustelu unohdus, tuollainen paha vastaan hyvis asettelua. Oppositiossa vallasta pudotettu Kokoomus kipuilee alemmilla palleilla j se tuska on käsinkosketeltavaa sekä moniongelmainen perus-suomalaiset.ei mitään hyvää ehdotusta eikä Orpolta.Ruotsissa osataan kommunikaatio. Tällasena aikana vähätellään koronan aiheuttamia ongelmia..luulisi että oppositiossa hyvää tahtoa puhallettaisiin kriisin aikana yhteen hiileen eikä vastakkain asetteluja.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Rakentava keskustelu unohdus, tuollainen paha vastaan hyvis asettelua. Oppositiossa vallasta pudotettu Kokoomus kipuilee alemmilla palleilla j se tuska on käsinkosketeltavaa sekä moniongelmainen perus-suomalaiset.ei mitään hyvää ehdotusta eikä Orpolta.Ruotsissa osataan kommunikaatio. Tällasena aikana vähätellään koronan aiheuttamia ongelmia..luulisi että oppositiossa hyvää tahtoa puhallettaisiin kriisin aikana yhteen hiileen eikä vastakkain asetteluja.

    On hyvä kun Orpo haluaa leikata asumistukia. Saadaan vuokrat laskuun ja omistajat köyhtyvät.

    Äänestä

  • Opposition tehtävä on tuoda omaa politiikkaansa esille.
    Me emme ole Pohjois-Koreassa.

    Olisi hyvä, jos Marin olisi myös tehtäviensä tasalla.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Orpon kehunta länsinaapurin hallitusta kohtaan osui oikeaan,siellä keskustelukulttuuri päättäjillä on reilua ja tartutaan asioihin rakentavalla tavalla,toisin kuin täällä,aletaan vaikeina aikoina kaatamaan hallitusta ja sotkemaan ja hämmentämään asioita,kuten Kurvinen otti puheeksi! Sari Essayah hämmästytti kiljumalla hermona kyselytunnilla,,nyt yäytyy vetää yhteen hiileen eikä aleta kieroilemaan ja sotkemaan vaikeina aikoina-aikuisten ihmisten luulisi osata käyttäytyä ja osata puhumaan yhteisen hyvän perään.Vallan halu tekee röyhkeäksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu