Taloyhtiö ongelmia

Anonyymi

Laskun maksamisen jälkeen töitä ei jatkettukaan. Hän on nyt yli kuukauden hokenut sitä, että paikalle tulee nosturi, jolla D talon päätyihin asennetaan laskuttamansa puutavara. Syksyllä hän kertoi, että hänellä ei ole työntekijöitä, koska hänen yrityksellään on niin paljon kohteita. Kuitenkin hän oli osalle työntekijöitä (ainakin 4 henkilöä) ilmoittanut, ettei ole mitään töitä tarjolla. Osa henkilökunnasta oli pitkän aikaa töitä vailla, koska Topi ei ollut ottanut heihin yhteyttä töiden tekemiseksi. Henkilökunnan välit näyttivät olevan hyvin tulehtuneet, joka näkyi muutaman työmaan kohdalla siinä, että he alkoivat keskenään riidellä töiden tekemisestä, myös eräs työntekijöistä innokkaasti riiteli isännöimässäni kohteessa taloyhtiön asukkaiden kanssa, jos heiltä jäi töitä tekemättä ja niitä pyydettiin tekemään korjaamaan. Tämän jälkeen Topi meni nopeasti pyytämään anteeksi työmiestensä epäasiallista käytöstä ( näitä anteeksipyyntö käyntejä hän on joutunut tekemään hyvin usein useissa taloyhtiöissä, joissa töitä on teetetty). Hyvin outoa toimintaa ja selitykset ovat hyvinkin ontuvia ja paikkansa pitämättömiä. Syksyllä oli poutapäiviäkin, jolloin työt olisi voinut tehdä, mutta tulehtuneiden välien takia eivät pystyneet hoitamaan asioita.

14

202

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Missä yhtiössä Topin työmies riiteli innokkaasti talon asukkaiden kanssa?

    • Anonyymi

      Joko nosturi saapui ?

    • Anonyymi

      Tapahtuiko tämä Mäntyrinteessä? Monissa kirjoituksissa on epäilty, että isännöitsijän toiminta koituu Topin talopalvelun kohtaloksi.

      Isännöitsijän kirjoitus osoittaa yksiselitteisesti, että yhtiön kohtaloksi ei koitunut isännöitsijä vaan riitelevät työntekijät.

      Mikseivät Parjanen ja Mäkiketelä johtaneet yritystään paremmin?

      • Anonyymi

        aika kului homostellessa


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        aika kului homostellessa

        Isännöitsijästä ei puhuta tuohon sävyyn!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        aika kului homostellessa

        Ovatko hekin sellaisia miehiä?


    • Anonyymi

      Ehkä gini oli loppunut.

      • Anonyymi

        Tuo aine ei pitäisi loppua Topilta koskaan. Hän osaa käyttää sitä niin oikein.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo aine ei pitäisi loppua Topilta koskaan. Hän osaa käyttää sitä niin oikein.

        Hän tietää ihan yhtä hyvin ginille oikean osoitteen kuin rane kynttilälle.


    • Anonyymi

      noiko se paras tekninen leipuri nostatti taikinan ilman hiivaa

      • Anonyymi

        Kaikkien pitää kumartaa parjasta.


    • Anonyymi

      leipuri urakoimassa gini pöhnässä

      • Anonyymi

        Silloin saada parasta työjälkeä.


    • Anonyymi

      Miksi ihmeessä isännöitsijänä toiminut Hoikkalan Jarmo laati aloituksessa kirjoitetun tekstin?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pystyisitkö pitämään

      Näppejä erossa jos tulisi siihen tilaisuus
      Ikävä
      68
      6872
    2. Yritystuet 10 mrd. vuodessa, eli yrittäjäriski valtiolla kuten kommunismissa

      Pelkästään Viking Linen viinanhakuristeilyitä sponsoroidaan 20 miljoonalla eurolla vuosittain. Dieselin verotukikin on
      Yrittäjyys
      63
      6803
    3. Sture Fjäder haluaa tuensaajien nimet julki

      Kokoomuspoliitikko haluaa yli 800 euroa kuukaudessa tukia saavien nimet julki. Ehkä olisi syytä julkaista myös kuvat? h
      Maailman menoa
      148
      5456
    4. Luotathan siihen tunteeseen, joka välillämme on?

      Uskothan myös, että se kestää tämän? Kaipaan sinua valtavasti. Vielä tehdään yhdessä tästä jotain ihmeellistä ja kaunist
      Ikävä
      50
      4493
    5. En saa sua mielestäni vaikka tekisin mitä

      Mikä tähän auttaa.. ei mikään. Edes aika. Kaivan sut kohta vaikka kivenkolosta että saan kysyä haluatko sinäkin💛
      Ikävä
      20
      4089
    6. Onnettomuus

      Hukkajärventiellä kolaroi lavetti ja henkilöauto. Uutista ei missään! Hys hys ollaanko hiljaa tästäkin?
      Kuhmo
      5
      3680
    7. Milloin viimeksi näit kaivattusi?

      Toimisitko nyt toisin kuin siinä tilanteessa teit?
      Ikävä
      37
      3258
    8. Tuntuuko ettet tiedä

      Enää miten toimia mun suhteen. Kun en taida tietää itsekään
      Ikävä
      28
      3173
    9. Maahanmuuttajat torjuvat marjanpoiminnan - "emme ole rottia"

      Ruotsalaisen journalistin selvitys paljasti, miksi maahanmuuttajat kieltäytyvät työstä. Taustalla vaikuttavat kulttuuris
      Maailman menoa
      75
      2779
    10. Köysi alkaa kiristyä putinin kaulalla....

      Putin pelkää eniten juuri omaa porukkaansa, ja siihen on varmasti syytä kun sota ei ole mennyt hyvin, tappiot ovat valta
      Maailman menoa
      40
      2269
    Aihe