Viime yö ja aamu on vedetty melko syvissä vesissä ja synkissä tunnelmissa. Toisaalta tämä on ollut täysin odotettua, näin viikonloput yleensä ateismipaltalla kuluvat - kristitty kreationisti kipuilee olemassaolonsa tuskaa ja syytä pahaa oloaan ateistien niskaan.
Tunnelmaa keventääkseni nostan esille hauskan uutisen eläintarhan kiroilevista harmaapapukaijoista. Afrikkalaisilla harmaapapukaijoilla on eläinkunnassa yksi pisimmälle kehittyneistä tietoisuuksista (ihmisen jälkeen). Tässä uutisessa ne oppivat kiroilemaan ja kiroilivat niin paljona, että ne jouduttiin siirtämään pois yleisön nähtäviltä.
Ateismiin liitetään usein moraalittomuus ja huonot käytöstavat. Tämä uutinen osoittaa sen, että harmaapapukaijat ja eläimet yleensä ovat ateisteja ja tietoisuus on materian, ei hengen ominaisuus.
Uutisen mukaan yleisön palaute ei ollut pelkästään negatiivista vaan suurin osa asiakkaista nautti papukaijojen kielenkäytöllisestä lahjakkuudesta. Ehdotan, että tälläkin palstalla emme olisi niin synkkinä vaan nauttisimme ateistien kielenkäytöllisestä nokkeluudesta ja lahjakkuudesta.
IS: Eläintarhan ongelmapapukaijat kiroilivat niin paljon, että ne piti viedä pois – puiston johtajakin sai osansa
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000006658062.html
– Minua kutsutaan läskiksi kusipääksi joka kerta, kun kävelen ohi, Nichols valitteli CNN:lle.
– Ne alkoivat hyvin nopeasti kiroilla toisilleen. ”Painu vittuun” on yleisin, Nichols kertoo.
Nicholsin mukaan linnut kuitenkin mumisivat ”kaikkea, mitä keksiä saattaa”.
Yleisön palaute ei suinkaan ollut yksinomaan negatiivista. Nicholsin mukaan suurin osa asiakkaista nautti papukaijojen kielenkäytöllisestä lahjakkuudesta.
Ateismi on luonnollinen olotila
10
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Papukaijat tajuavat sanojen voiman ihmisiin eli valta vaikuttaa ympäristöön.
Vappusatanen muistetaan vielä kymmenien vuosien kuluttua ja muistetaan mainita aina vaaleissa. - Anonyymi
On kiva herätä aamulla kun jumalat eivät ole hääräämässä kapuloita rattaisiin.
- Anonyymi
Mato Valtonen antoi matkustelun vuoksi oman lemmikkinsä hoitoon ja sai oman papukaijansa takaisin "hoidosta# nopeasti:
# Heitä homo voltti"" - kommentoinnin jälkeen. - Anonyymi
Suden hetkellä katsos, kysytään oikeat kysymykset. Siksihän et bimboilisi täällä enää.
- Anonyymi
Mitä ateistin papukaija sanoo ateistille kun papukaijaa vituttaa:
- Painu Helvettiin !- Anonyymi
Ateisti papukaijalleen:
- Kehittyisit sinäkin puhumaan etkä latelisi noita samoja hokemisiasi!
Papukaija ateistille:
- Darwin pettää ateistit!
- Darwin pettää ateistit!
- Anonyymi
Nykyihmisen aamunkoitto: ei jumalia, ei luojia, ei henkiä, ei kummituksia... voitteko kuvitella maailmaa, jossa ei ole ensimmäistäkään tarinaa yliluonnollisista olennoista? Aikaa kului lähes 300000 vuotta ja vasta sitten alkoi kehittymään "yliluonnollinen" selittämään elämän mysteereitä. Mielenkiintoista, että uskontojen perusta on uteliaisuus ja pimeänpelko.
- Anonyymi
Teisti opetti papukaijaansa toistamaan
"Jeesus on Herra"
Lintu siihen
"En ymmärrä. toista satusi viellä kerran" - Anonyymi
Toki papukaija aina puhuvan aasin voittaa.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Et siis vieläkään
Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k512254Hyvä että lähdit siitä
Ties mitä oisin keksinyt jos oisit jäänyt siihen, näit varmaan miten katoin sua.... 😘🤭😎💖25998Aavistatko että moni tietää
Vai ollaanko hyvin vedätetty pokerinaamalla. No kun vähiten odotat niin yllätämme sinut82952Yritin saada
Vastauksia mutta et voinut olla rehellinen ja kaiken kannoin yksin. Halusin kovasti ymmärtää mutta en voi enää ymmärtää.11914- 68873
Koronarokotus sattui oudon paljon nyt sairaanhoitaja Tanja 46 istuu pyörätuolissa
Pitkä piina piikistä Kun Tanja Vatka käy suihkussa, tuntuu kuin ihoa revittäisiin raastinraudalla irti. Hän on kärsinyt54863Olisitko mies valmis?
Maksamaan naisellesi/vaimollesi/tyttöystävällesi elämisestä syntyvät kulut, ruokailun, vuokran ja muut välttämättömät me121842Kronikat..
Mikä hele… on tää yks kronikat mikä suoltaa facessa kaikkea julkaisua ja AINA samoista firmoista imatralla??? Eikö ne mu10773vieläkin sanoa voin...
💖💛💖💛💖💛💖💛💖 💛 Beijjjbeh 💛 Kaks vuotta tänään täällä. Miten hitossa jotkut on jaksaneet kymmeniä vuos22753Täällä istun ja mietin
Miten paljon haluaisin katsoa sinua juuri niin kuin haluaisin katsoa sinua. Rakastavin silmin. Näkisit vihdoin senkin pu49749