Jaakobille syntyi Joosef, Marian mies, hänen, josta syntyi Jeesus, jota kutsutaan Kristukseksi.

Anonyymi

Näin on sukupolvia Aabrahamista Daavidiin kaikkiaan neljätoista polvea,ja Daavidista Babyloniin siirtämiseen neljätoista polvea, ja Babyloniin siirtämisestä Kristukseen asti neljätoista polvea.
Jeesuksen Kristuksen syntyminen oli näin.
Kun hänen äitinsä Maria oli kihlattu Joosefille,
huomattiin hänen ennen heidän yhteenmenoaan olevan raskaana Pyhästä Hengestä.
Mutta kun Joosef, hänen miehensä,
oli hurskas,
ja koska hän ei tahtonut saattaa häntä häpeään,
aikoi hän salaisesti hyljätä hänet.
Mutta kun hän tätä ajatteli,
niin katso,
hänelle ilmestyi unessa Herran enkeli,
joka sanoi:
"Joosef, Daavidin poika,
älä pelkää ottaa tykösi Mariaa,
vaimoasi;
sillä se,
mikä hänessä on siinnyt,
on Pyhästä Hengestä.
Ja hän on synnyttävä pojan,
ja sinun on annettava hänelle nimi Jeesus,
sillä hän on vapahtava kansansa heidän synneistänsä."
Tämä kaikki on tapahtunut,
että kävisi toteen,
minkä Herra on puhunut profeetan kautta,
joka sanoo:
"Katso, neitsyt tulee raskaaksi
ja synnyttää pojan,
ja tälle on annettava nimi Immanuel",
mikä käännettynä on:
Jumala meidän kanssamme.
Herättyään unesta Joosef teki,
niinkuin Herran enkeli oli käskenyt hänen tehdä,
ja otti vaimonsa tykönsä
eikä yhtynyt häneen,
ennenkuin hän oli synnyttänyt pojan.
Ja hän antoi hänelle nimen Jeesus.

KR 1933/-38, Matt. 1:16-25

12

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Jeesuksen Kristuksen syntyminen oli näin.
      Kun hänen äitinsä Maria oli kihlattu Joosefille,
      huomattiin hänen ennen heidän yhteenmenoaan olevan raskaana Pyhästä Hengestä.
      Mutta kun Joosef, hänen miehensä,
      oli hurskas,
      ja koska hän ei tahtonut saattaa häntä häpeään,
      aikoi hän salaisesti hyljätä hänet.
      Mutta kun hän tätä ajatteli,
      niin katso,
      hänelle ilmestyi unessa Herran enkeli,
      joka sanoi:
      "Joosef, Daavidin poika,
      älä pelkää ottaa tykösi Mariaa,
      vaimoasi;
      sillä se,
      mikä hänessä on siinnyt,
      on Pyhästä Hengestä.
      Ja hän on synnyttävä pojan,
      ja sinun on annettava hänelle nimi Jeesus,
      sillä hän on vapahtava kansansa heidän synneistänsä."
      Tämä kaikki on tapahtunut,
      että kävisi toteen,
      minkä Herra on puhunut profeetan kautta,
      joka sanoo:
      "Katso, neitsyt tulee raskaaksi
      ja synnyttää pojan,
      ja tälle on annettava nimi Immanuel",
      mikä käännettynä on:
      Jumala meidän kanssamme.
      Herättyään unesta Joosef teki,
      niinkuin Herran enkeli oli käskenyt hänen tehdä,
      ja otti vaimonsa tykönsä
      eikä yhtynyt häneen,
      ennenkuin hän oli synnyttänyt pojan.
      Ja hän antoi hänelle nimen Jeesus.

    • Anonyymi

      Mutta kun Joosef,
      hänen miehensä,
      oli hurskas,
      ja koska hän ei tahtonut saattaa häntä häpeään,
      aikoi hän salaisesti hyljätä hänet.
      Mutta kun hän tätä ajatteli,
      niin katso,
      hänelle ilmestyi unessa Herran enkeli,
      joka sanoi:
      "Joosef,
      Daavidin poika,
      älä pelkää ottaa tykösi Mariaa,
      vaimoasi;
      sillä se,
      mikä hänessä on siinnyt,
      on Pyhästä Hengestä.
      Ja
      hän
      on
      synnyttävä
      pojan,
      ja sinun on annettava hänelle nimi Jeesus,
      sillä
      hän
      on
      vapahtava
      kansansa
      heidän
      synneistänsä."

      Ja Jeesuksen kansaa kutsutaan kristytyiksi-kansoiksi. Mutta tämä johtuu Risti Retkien tuomasta vääristymästä. Keisari Konstanttiinus ne aloitti kun hänen sotajoukkonsa oli häviämässä sodan, niin hän yöllä näki unen jossa sanottiin. "Tässä merkissä voitat" Herättyään unesta hän käski koko armeijansa uimaan joen yli. Ja sitten Joen toisella puolella vasta sanoi; Nyt te kaikki olette kristityjä.

    • Anonyymi

      Kaikki nämä kirjoitettiin ihmisten käsistä?
      Samoin kuin Kalevala
      sekä Ilias ja Odysseus.

      Kaikki ovat ihmisten kirjoittamia tai perimä
      tiedon ylöskirjoitettuja sanoja. Ekias Lönnrut.

      Maailma on ollut olemassa :
      "Alkukaloja pidetään hitaina, pohjassa viihtyneinä kalamaisina eläiminä, joiden uima-avut olivat alkeellisia. Useimmat lajit olivat alle 30 cm:n pituisia. Ne olivat ensimmäisiä eläimiä, jotka käyttivät kiduksiaan ainoastaan hengittämiseen,lähde? aikaisemmilla eläimillä ne olivat toimineet myös ravinnonotossa.
      Ostrakodermit hävisivät devonikauden lopulla noin 350 miljoonaa vuotta sitten, kun leualliset kalat ilmestyivät"

      Tässä teille kuolemaa pelkääville hieman Wikipedian faktaa.
      Kysymys kuuluu miten maapallo on voinut olla olemassa ja eliötasoltaan
      toimiva ennenkuin jumalanne on luonut sen?
      No ei siis mitenkään.
      Elikkä meidän esi-isämme ja Äitimme ovat olleet Meduusa ja keuhkokala!
      Ei suinkaan aatami ja eeva?.

      Tämä ei ole mitään muuta kuin tiedettä joka on siis FAKTA!

      • Anonyymi

        2.Pietarin kirje: 1:19-21
        Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana,
        ja te teette hyvin,
        jos otatte siitä vaarin,
        niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta,
        kunnes päivä valkenee
        ja kointähti koittaa teidän sydämissänne.

        Ja tietäkää ennen kaikkea se,
        ettei yksikään Raamatun profetia ole kenenkään omin neuvoin selitettävissä;
        sillä
        ei
        koskaan
        ole
        mitään
        profetiaa
        tuotu
        esiin
        ihmisen
        tahdosta,
        vaan Pyhän Hengen johtamina ihmiset ovat puhuneet sen,
        minkä saivat Jumalalta.

        2.Pietarin kirje: jatkuu näin: 2:1-5
        Mutta myös valheprofeettoja oli kansan seassa, niinkuin teidänkin keskuudessanne on oleva valheenopettajia, jotka salaa kuljettavat sisään turmiollisia harhaoppeja, kieltävätpä Herrankin, joka on heidät ostanut, ja tuottavat itselleen äkillisen perikadon. Ja moni on seuraava heidän irstauksiaan, ja heidän tähtensä totuuden tie tulee häväistyksi; ja ahneudessaan he valheellisilla sanoilla kiskovat teistä hyötyä; mutta jo ammoisista ajoista heidän tuomionsa valvoo, eikä heidän perikatonsa torku. Sillä ei Jumala säästänyt enkeleitä, jotka syntiä tekivät, vaan syöksi heidät syvyyteen, pimeyden kuiluihin, ja hylkäsi heidät tuomiota varten säilytettäviksi. Eikä hän säästänyt muinaista maailmaa, vaikka varjelikin Nooan, vanhurskauden saarnaajan, ynnä seitsemän muuta, vaan antoi vedenpaisumuksen tulla jumalattomain maailman päälle.


      • Anonyymi

        Vastaus tähän on yksikertaisen helppo: Ei suinkaan aatami ja eeva olleet meduusa ja keuhkokala. Vaan todellisia ihmisiä [KR 1933/-38, 1Tim. 2:14
        "eikä Aadamia petetty,
        vaan nainen petettiin
        ja joutui rikkomukseen.
        (Ja tämän asian vuoksi naiset menettivät: 1Tim 2:12-15
        mutta minä en salli,
        että vaimo opettaa,
        enkä että hän vallitsee miestänsä,
        vaan eläköön hän hiljaisuudessa.
        Sillä Aadam luotiin ensin,
        sitten Eeva;
        eikä Aadamia petetty,
        vaan nainen petettiin
        ja joutui rikkomukseen.

        Johanneksen evankeliumi:
        1:1 Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala.
        1:2 Hän oli alussa Jumalan tykönä.
        1:3 Kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan, ja ilman häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on.
        1:4 Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valkeus.
        1:5 Ja valkeus loistaa pimeydessä, ja pimeys ei sitä käsittänyt.
        1:6 Oli mies, Jumalan lähettämä; hänen nimensä oli Johannes.
        1:7 Hän tuli todistamaan, todistaaksensa valkeudesta, että kaikki uskoisivat hänen kauttansa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vastaus tähän on yksikertaisen helppo: Ei suinkaan aatami ja eeva olleet meduusa ja keuhkokala. Vaan todellisia ihmisiä [KR 1933/-38, 1Tim. 2:14
        "eikä Aadamia petetty,
        vaan nainen petettiin
        ja joutui rikkomukseen.
        (Ja tämän asian vuoksi naiset menettivät: 1Tim 2:12-15
        mutta minä en salli,
        että vaimo opettaa,
        enkä että hän vallitsee miestänsä,
        vaan eläköön hän hiljaisuudessa.
        Sillä Aadam luotiin ensin,
        sitten Eeva;
        eikä Aadamia petetty,
        vaan nainen petettiin
        ja joutui rikkomukseen.

        Johanneksen evankeliumi:
        1:1 Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala.
        1:2 Hän oli alussa Jumalan tykönä.
        1:3 Kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan, ja ilman häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on.
        1:4 Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valkeus.
        1:5 Ja valkeus loistaa pimeydessä, ja pimeys ei sitä käsittänyt.
        1:6 Oli mies, Jumalan lähettämä; hänen nimensä oli Johannes.
        1:7 Hän tuli todistamaan, todistaaksensa valkeudesta, että kaikki uskoisivat hänen kauttansa.

        Miten voit kumota väitteeni joillain raamatun lauseilla.
        Koska ihmisen synty on diagnosoitu ajanjaksoon joka
        liittyy aikajanaan joka on kytketty ajanjaksoon joka tapahtui
        enne aatamin ja eevan luomista?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten voit kumota väitteeni joillain raamatun lauseilla.
        Koska ihmisen synty on diagnosoitu ajanjaksoon joka
        liittyy aikajanaan joka on kytketty ajanjaksoon joka tapahtui
        enne aatamin ja eevan luomista?

        1.Mooseksen kirja: 3:1-15 Kirkko Raamattu 1933/-38 Suomennoksen mukaan.
        Mutta käärme oli kavalin kaikista kedon eläimistä,
        jotka Herra Jumala oli tehnyt;
        ja se sanoi vaimolle:
        "Onko Jumala todellakin sanonut: 'Älkää syökö kaikista paratiisin puista'?"
        Niin vaimo vastasi käärmeelle: "Me saamme syödä muiden puiden hedelmiä paratiisissa,
        mutta sen puun hedelmästä, joka on keskellä paratiisia, on Jumala sanonut: 'Älkää syökö siitä älkääkä koskeko siihen, ettette kuolisi.'"
        Niin käärme sanoi vaimolle: "Ette suinkaan kuole;
        vaan Jumala tietää, että sinä päivänä, jona te siitä syötte, aukenevat teidän silmänne, ja te tulette niinkuin Jumala tietämään hyvän ja pahan."
        Ja vaimo näki, että siitä puusta oli hyvä syödä ja että se oli ihana katsella ja suloinen puu antamaan ymmärrystä; ja hän otti sen hedelmästä ja söi ja antoi myös miehellensä, joka oli hänen kanssansa, ja hänkin söi.

        Silloin aukenivat heidän molempain silmät,
        ja he huomasivat olevansa alasti;
        ja he sitoivat yhteen viikunapuun lehtiä
        ja tekivät itselleen vyöverhot.

        Ja he kuulivat,
        kuinka Herra Jumala käyskenteli paratiisissa illan viileydessä.
        Ja mies vaimoineen lymysi Herran Jumalan kasvojen edestä paratiisin puiden sekaan.
        Mutta Herra Jumala huusi miestä
        ja sanoi hänelle:
        "Missä olet?"
        Hän vastasi:
        "Minä kuulin sinun askeleesi paratiisissa
        ja pelkäsin,
        sillä minä olen alasti,
        ja sentähden minä lymysin."

        Ja hän sanoi:
        "Kuka sinulle ilmoitti,
        että olet alasti?
        Etkö syönyt siitä puusta,
        josta minä kielsin sinua syömästä?"

        Mies vastasi:
        "Vaimo,
        jonka annoit olemaan minun kanssani,
        antoi minulle siitä puusta,
        ja minä söin."

        Niin Herra Jumala sanoi vaimolle:
        "Mitäs olet tehnyt?"

        Vaimo vastasi:
        "Käärme petti minut,
        ja minä söin."

        Ja Herra Jumala sanoi käärmeelle:
        "Koska tämän teit,
        kirottu ole sinä kaikkien karjaeläinten
        ja kaikkien metsän eläinten joukossa.
        Vatsallasi sinun pitää käymän
        ja tomua syömän koko elinaikasi.

        Ja minä panen vainon sinun
        ja vaimon välille
        ja sinun siemenesi
        ja hänen siemenensä välille;
        se on polkeva rikki sinun pääsi,
        ja sinä olet pistävä sitä kantapäähän."

        Room. 16:20 Ja rauhan Jumala on pian musertava saatanan teidän jalkojenne alle. Herramme Jeesuksen armo olkoon teidän kanssanne.
        Hebr. 2:14 Koska siis lapsilla on veri ja liha,
        tuli hänkin niistä yhtäläisellä tavalla osalliseksi,
        että hän kuoleman kautta kukistaisi sen,
        jolla oli kuolema vallassaan,
        se on:
        perkeleen,
        1Joh. 3:8 Joka syntiä tekee,
        se on perkeleestä,
        sillä perkele on tehnyt syntiä alusta asti.
        Sitä
        varten
        Jumalan
        Poika
        ilmestyi,
        että hän tekisi tyhjäksi perkeleen teot.


      • Anonyymi

        Kolossalaiskirje: 2:6-15
        Niinkuin te siis olette omaksenne ottaneet Kristuksen Jeesuksen, Herran,
        niin vaeltakaa hänessä,
        juurtuneina häneen ja hänessä rakentuen
        ja uskossa vahvistuen,
        niinkuin teille on opetettu;
        ja olkoon teidän kiitoksenne ylitsevuotavainen.
        Katsokaa,
        ettei kukaan saa teitä saaliikseen järkeisopilla ja tyhjällä petoksella,
        pitäytyen ihmisten perinnäissääntöihin
        ja maailman alkeisvoimiin eikä Kristukseen.
        Sillä hänessä asuu jumaluuden koko täyteys ruumiillisesti,
        ja te olette täytetyt hänessä,
        joka on kaiken hallituksen
        ja vallan pää,
        ja hänessä te myös olette ympärileikatut,
        ette käsintehdyllä ympärileikkauksella,
        vaan lihan ruumiin poisriisumisella,
        Kristuksen ympärileikkauksella:
        ollen haudattuina hänen kanssaan kasteessa,
        jossa te myös hänen kanssaan olette herätetyt uskon kautta,
        jonka vaikuttaa Jumala,
        joka herätti hänet kuolleista.
        Ja teidät,
        jotka olitte kuolleet rikoksiinne
        ja lihanne ympärileikkaamattomuuteen,
        teidät hän teki eläviksi yhdessä hänen kanssaan,
        antaen meille anteeksi kaikki rikokset,
        ja pyyhki pois sen kirjoituksen säädöksineen,
        joka oli meitä vastaan
        ja oli meidän vastustajamme;
        sen hän otti meidän tieltämme pois
        ja naulitsi ristiin.
        Hän riisui aseet hallituksilta
        ja valloilta
        ja asetti heidät julkisen häpeän alaisiksi;
        hän sai heistä hänen kauttaan voiton riemun.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kolossalaiskirje: 2:6-15
        Niinkuin te siis olette omaksenne ottaneet Kristuksen Jeesuksen, Herran,
        niin vaeltakaa hänessä,
        juurtuneina häneen ja hänessä rakentuen
        ja uskossa vahvistuen,
        niinkuin teille on opetettu;
        ja olkoon teidän kiitoksenne ylitsevuotavainen.
        Katsokaa,
        ettei kukaan saa teitä saaliikseen järkeisopilla ja tyhjällä petoksella,
        pitäytyen ihmisten perinnäissääntöihin
        ja maailman alkeisvoimiin eikä Kristukseen.
        Sillä hänessä asuu jumaluuden koko täyteys ruumiillisesti,
        ja te olette täytetyt hänessä,
        joka on kaiken hallituksen
        ja vallan pää,
        ja hänessä te myös olette ympärileikatut,
        ette käsintehdyllä ympärileikkauksella,
        vaan lihan ruumiin poisriisumisella,
        Kristuksen ympärileikkauksella:
        ollen haudattuina hänen kanssaan kasteessa,
        jossa te myös hänen kanssaan olette herätetyt uskon kautta,
        jonka vaikuttaa Jumala,
        joka herätti hänet kuolleista.
        Ja teidät,
        jotka olitte kuolleet rikoksiinne
        ja lihanne ympärileikkaamattomuuteen,
        teidät hän teki eläviksi yhdessä hänen kanssaan,
        antaen meille anteeksi kaikki rikokset,
        ja pyyhki pois sen kirjoituksen säädöksineen,
        joka oli meitä vastaan
        ja oli meidän vastustajamme;
        sen hän otti meidän tieltämme pois
        ja naulitsi ristiin.
        Hän riisui aseet hallituksilta
        ja valloilta
        ja asetti heidät julkisen häpeän alaisiksi;
        hän sai heistä hänen kauttaan voiton riemun.

        Jeesus oli kehitysvammainen ei järkevien kannata jeesukseen juurtua.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jeesus oli kehitysvammainen ei järkevien kannata jeesukseen juurtua.

        "Jeesus oli kehitysvammainen ei järkevien kannata jeesukseen juurtua."

        1 korinttlais kirje: 1:18-25 sanoo sinulle näin:
        Sillä sana rististä on hullutus niille,
        jotka kadotukseen joutuvat,
        mutta meille,
        jotka pelastumme,
        se on Jumalan voima.
        Onhan kirjoitettu:
        "Minä hävitän viisasten viisauden,
        ja ymmärtäväisten ymmärryksen minä teen mitättömäksi."
        Missä ovat viisaat?
        Missä kirjanoppineet?
        Missä tämän maailman älyniekat?
        Eikö Jumala ole tehnyt maailman viisautta hullutukseksi?
        Sillä kun,
        Jumalan viisaudesta,
        maailma ei oppinut viisauden avulla tuntemaan Jumalaa,
        niin Jumala näki hyväksi saarnauttamansa hullutuksen kautta pelastaa ne,
        jotka uskovat,
        koskapa juutalaiset vaativat tunnustekoja
        ja kreikkalaiset etsivät viisautta,
        me taas saarnaamme ristiinnaulittua Kristusta,
        joka on juutalaisille pahennus
        ja pakanoille hullutus,
        mutta joka niille,
        jotka ovat kutsutut,
        olkootpa juutalaisia
        tai kreikkalaisia,
        on Kristus,
        Jumalan voima
        ja Jumalan viisaus.
        Sillä Jumalan hulluus on viisaampi kuin ihmiset,
        ja Jumalan heikkous on väkevämpi kuin ihmiset.


    • Anonyymi

      Tässä videossa Turun saarnaaja kertoo, miten voit saada syntisi anteeksi:
      https://youtu.be/CXg-DxmwNWE

      Videon mukaan meillä on seitsemän kuolemansyntiä sekä lisäksi monia kadotukseen johtavia pahjoa tekoja.

      • Anonyymi

        Tuo saarna tarkoittaa ainoastaan tämän asian. ei mitään muuta!
        KR 1933/-38, Ap.t. 10:34-48
        Niin Pietari avasi suunsa ja sanoi:
        "Nyt minä totisesti käsitän,
        ettei Jumala katso henkilöön,
        vaan että jokaisessa kansassa se,
        joka häntä pelkää
        ja tekee vanhurskautta,
        on hänelle otollinen.
        Sen sanan,
        jonka hän lähetti Israelin lapsille,
        julistaen evankeliumia rauhasta Jeesuksessa Kristuksessa,
        joka on kaikkien Herra,
        sen sanan,
        joka lähtien Galileasta on levinnyt koko Juudeaan,
        sen kasteen jälkeen,
        jota Johannes saarnasi,
        sen te tiedätte;
        te tiedätte,
        kuinka Jumala Pyhällä Hengellä
        ja voimalla
        oli voidellut
        Jeesuksen Nasaretilaisen,
        hänet,
        joka vaelsi ympäri
        ja teki hyvää
        ja paransi
        kaikki
        perkeleen valtaan joutuneet;
        sillä Jumala oli hänen kanssansa.
        Ja me olemme kaiken sen todistajat,
        mitä hän teki juutalaisten maassa
        ja Jerusalemissa;
        ja hänet he ripustivat puuhun
        ja tappoivat.
        Hänet
        Jumala
        herätti
        kolmantena päivänä
        ja antoi hänen ilmestyä,
        ei
        kaikelle
        kansalle,
        vaan Jumalan ennen valitsemille todistajille,
        meille,
        jotka söimme
        ja joimme hänen kanssaan sen jälkeen,
        kuin hän oli kuolleista noussut.
        Ja
        hän
        käski
        meidän
        saarnata
        kansalle
        ja todistaa,
        että hän on se,
        jonka Jumala on asettanut elävien
        ja kuolleitten tuomariksi.
        Hänestä kaikki profeetat todistavat,
        että jokainen,
        joka uskoo häneen,
        saa synnit
        anteeksi
        hänen
        nimensä kautta."
        Kun Pietari vielä näitä puhui,
        tuli Pyhä Henki kaikkien päälle,
        jotka puheen kuulivat.
        Ja kaikki ne uskovaiset,
        jotka olivat ympärileikatut
        ja olivat tulleet Pietarin mukana,
        hämmästyivät sitä,
        että Pyhän Hengen lahja vuodatettiin pakanoihinkin,
        sillä he kuulivat heidän puhuvan kielillä
        ja ylistävän Jumalaa.
        Silloin Pietari vastasi:

        "Ei kaiketi kukaan voi kieltää kastamasta vedellä näitä,
        jotka ovat saaneet Pyhän Hengen niinkuin mekin?"
        Ja hän käski kastaa heidät Jeesuksen Kristuksen nimeen.
        Silloin he pyysivät häntä viipymään siellä muutamia päiviä.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1585
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1234
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1147
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1076
    5. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      1047
    6. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      582
      1015
    7. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      930
    8. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      912
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      12
      796
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      710
    Aihe