Aihe

Elämää ei voi ostaa halalavalla! Se pittää ansaita!

Anonyymi

Monesti kuulee että elämä on halapa ku sen saa ilimaseks.
Tämähän ei piä paikkaansa. No joku voi sannoo, että kaikkihan syntyy tänne iliman rahhaa ja ommaa ansiota. Tämähän on totta tavallaan.

Mennäämpä asian juureen. Meillä Haapaveelläkin on totuttu ajattelemaan että on olemasa ilimasia asioita joista yksi olisi nimenommaan elämä. Sen saa ihan rahatta. Ilimasta on myös ilima jota hengitämme. Mutta kuten äskettäin kerroin niin ei nääkään ilimatteeks tuu.

Ookkote kuulleet sanan ilimaston muutos? Jokku väittää että se on ihimisten keksintöä ja peloittelun väline. Toiset taas uskoo että ilimasto muuttuu ihan ittekseenki eikä siitä tarvihe olla huolissaan. Nämä molemmat väittämät ovat aika tuulesta temmattuja ja höpöä jo sinänsä!
Mehän tiiämme että ihimisen vaikutus ilimastoon on kiistaton. Siihen ei auta vastaan paneminen vaikka tällasia liikkeitä onkin viimisinä aikoina perustettu.
Yksi pahimpia ilimastonmuutoksen kieltäjiä on ns. QAnon-liike. Myös monet niin sanotut äärioikeistolaiset kysseenalaistaa koko ilimastonmuutoksen.

Haapaveelläki tätä ilimastonmuutoksen kieltävää sortimenttia löytyy valitettavasti.
Ja palataksemme takasi otsikon kysymykseen. Elämää ei voi ostaa halavalla. Se pittäää ansaita. Just niin. Meijän täytyy tehhä paljon asioita sen etteen että ilima jota hengitämme pyssyy jatkosaki hyvänä. Meijän täytyy tehä toimenpitteitä jotka hiastaa ilimaston lämpenemistä joka taas johtaa lisääntyneisiin metsäpalloihin ja myrskyihin. Ilimasto uhkaa todella muuttua ihimiselle mahottomaksi!

Miten ansaitaan elämä? Siihen on heleppoja ratkasuita. Hengellinen elämä voidaan ansaita kun annamme elämämme Herralle Jeesukselle Kristukselle. Se on tärkein asia mitä elämäsä voi tehä koska silloin saa pelastuksen ja pääsee taivaaseen josa on ikuisesti hyvä ilimasto ja kiitosseurat. Eikä ne lopu ikinä.
Mutta mitä usko tuo ihimiselle. Mihin Taivaan Isä meitä kehottaa?
Se kehottaa pittää luomakunnasta huolta ja viljellä ja varjella sitä. Uskovaisina meillä on suoranainen velevollisuus varjella luomakuntaa ja ilimastoa.

Meiltä siis odotettaan ilimastotekoja. Ja ilimastoteot totisesti kyssyy rahhaa. Mutta myös konkreettisia tekoja. Rahhaa tarvii siihen että kehitettään ilimastoa varjelevaa teknologiaa ja infrastuktuuria. Näitä tietysti ovat esimerkiksi päästötön energiantuotanto kuten tuuli- ja aurinkovoima. Tulevaisuuesa ehkä energiaa voijaan tuottaa päästöttömästi myös muilla tavoin. Energiantuotanto joka ei tuota ees jätettä niin ku ydinvoimalat tekkee. Meijän on käytettävä runsaasti rahoja tutkimukseen ja kehitykseen jolla päästötöntä energiantuotantoa voijaan kehittää.

Nykyisin parhaimmat tavat tuottaa sähköä on tietysti suuret tuulivoimalat joita onneksi Haapaveellekin on tulosa. Kiitos siitä Taivaan Isälle!
Olen rukoillut että ilimastotekoja tehtäisiin enemmän ja enemmän. Polttomoottoriautoista on päästävä erroon mutta tätä muutosta on vauhitettava erilaisin tuin. Sähköauton hankinta ei pitäis alakuvaiheesa olla kallista vaan niihin on oltava varraa myös vähätulosilla. Ku sähköautoteknologia kehittyy ja ylleistyy ni se polokee niiden hintoja entisestään alemmaks ja sitten ei tarvita tukia.
Rahhaa täytyy löytyä ilmaston varjelemiseen. Tähänhän meitä kehoitetaan jo Raamatusa. Eläkää kestävästi mutta ennen kaikkea hoitakaa suhteenne yläkertaan kuntoon. Jeesuksen seuraajina me haluamme tehä sellasia tekoja jotka varjelee tätä maailmaa. Ne jotka väittää uskovansa Jeesukseen mutta ellää tahallaan saastuttavasti tai väittää Trumpin tavoin ilmastotekoja humpuukiksi ni ne ei kyllä ole aijosti Jeesuksen seuraajia. Oikia uskovainen laittaa rahhaa sellasiin jotka jeesaa Jumalaa. Niin kirkot, seurakunnat kuin ilmastokin tarvii rahhaa ja siihen meijän on hyvä olla valamis rahhaa laittamaan.
Siunausta kaikille! Rukoillaan Haapaveen, Suomen, ja koko maailman puolesta jotta meillä olisi puhtaampi huominen!

7

80

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Asiaa! Tällälaillahan Jeesuskin kehoittinmeitä elämään!

    • Anonyymi

      Samaa mieltä! Kristityn kuuluu toimia Jumalan työmiehenä ja varjella luomakuntaa. Sen tehtävänhän Jumala jo ihan aikojen alussa ihmisille antoi. Jumalan lapsen täytyy olla myös suvaitsevainen kaikkia ihmisiä kohtaan, vaikkeivät he jakaisivatkaan samaa uskonkäsitystä. Meidän täytyy suvaita muunuskoisia ja meidän täytyy suvaita myös erilaisia vähemmistöjä, kuten esimerkiksi seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä, vaikkemme itse uskovaisina voisi niitä kannattaakaan. Se on aitoa suvaitsevaisuutta, että kunnioittaa myös muiden elämää ja heidän valintojaan. Sitä se on tämä lähimmäisen rakkaus, josta Jeesuskin paljon puhuu! Suvaitaan toinen toisiamme ja pidetään luomakunnasta huolta!

    • Anonyymi

      Kerran siteeraat raamattua, niin onko jäänyt ison nokan varjoon se kohta mitä sanotaan samaan sukupuoleen sekaantujista?

      Raamatun mukaan heillä olisi kova tuomio.

      • Anonyymi

        Ne tuomiot koski vain niitä tiettyjä miehiä, eikä todellakaan kaikkia miehiä, jotka homoja ovat.
        Jeesus Kristushan oli kaikkien sorrettujen ystävä. Jeesus sovitti joka ikisen synnit Golgatan keskimmäisellä ristillä. Siis myös seksuaalivähemmistöihin kuuluvien. Jeesus ei syrjinyt ketään. Hän sanoi: Tulkaat minun tyköni. Hän ei erotellut, ketkä saa tulla, vaan kutsu kuului ihan kaikille!


    • Anonyymi

      Voi elämän kevät. Kuka nyt sekoittaa faktan ja fiktion, jätetään ne jeesukset satukirjoihin ja mennään tähänkin ihan tieteen ja faktojen pohjalta!

    • Anonyymi

      Herramme Jeesus Kristus kehoitti jo aikoinaan pitämään lähimmäisen puolta ja vastusti syrjintää kaikissa muodoissaan. Jeesus ei siis hyväksy yhdenkään lähimmäisen halveksimista, oli hän sitten minkälainen tahansa. Jeesus Kristus rakastaa jokaista ihmistä ja niin hän rakastaa myös seksuaalivähemmistöihin kuuluvia ihmisiä.
      Jeesus myös kehoitti ihmisiä varjelemaan luontoa. Jumalan lapsen tehtävä on hidastaa ilmastonmuutosta niin pitkälle, kuin se on mahdollista.
      Kun me nykytiedon valossa tiedämme, mikä saastuttaa eniten, niin niistä pitää luopua pikimmiten. Turve, Hiili ynnä muut.
      Autot on saatava mahdollisimman pian sähköisiksi ja kerskakulutuksen on loputtava.
      Herra Jeesus Kristus rakastaa ihmistä, joka tyytyy vähään ja auttaa kanssasisariaan.

    • Anonyymi

      Onkos Trollilta loppunut aiheet

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Maisan uupuvat päivitykset ja tuoreet rikosepäilyt

      Mikäs kun Maisa ei ole viikkoihin päivittänyt instaa ja nyt ollaan lehdissä tälläisistä.. 👀 https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a/010c6594-780f-4
      Kotimaiset julkkisjuorut
      197
      15334
    2. Taksinkuljettaja Niina Syrjäläinen (Ristiinasta)

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/33ec61ee-a6fb-4422-8ecc-982c68a91196 Viimeinen havainto eilen tiistailta n.17:48. Kadonnut kotoaan tilataksin kans
      Kadonneet ihmiset
      141
      13183
    3. Notta ny se on tuloos! Sinimustat rekisteröityy puolueeksi.

      Vanhat hyvät ajat palaavat. Joukko ultra-isänmaallisia ovat perustamassa uutta puoluetta. Työnimenä on nyt Sinimustat. Nyt tulee vihervasemmistolaisel
      Maailman menoa
      614
      8803
    4. Huomio ! Huomio !

      HUOMIO HUOMIO HUOMIO Niina Syrjäläinen ja Taksi auto rek SNS-438 on kadoksissa. Nina ja hänen taksiautonsa katosivat Ristiinassa: ”Huoli on suuri” –
      Mikkeli
      129
      5787
    5. Ikea palkkaa pakolaisia hienoa!

      Huonekalujätti Ikea aikoo tarjota Suomessa työpestin noin 70 pakolaiselle kolmen seuraavan vuoden aikana, yhtiö kertoo tiedotteessaan. – Pakolaiset o
      Maailman menoa
      321
      5414