Suomen koronsn ilmaantuvuusluku on nyt 27.2,

SisäMinisteri OHISALO voisi ERISTÄÄ ITSENSÄ SUOMESTA!
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Hallituksen koronaa vähättelevä politiikka on aiheuttanut leviämisryöpsähdyksen.

Varsinainen kuolema-aalto tulee myöhemmin, kun hallitsemattomasti leviävä korona johtaa hoitopaikkojen priorisointiin ja vähemmän merkittävien, kuten vanhusten jättämiseen vaille tarvitsemaansa hoitoa.

Kaikilla taudinaiheuttajilla ja niistä johtuvilla epidemioilla on potentiaalinsa olla osalle väestöä tappavia, mutta taudin leviämistä ehkäisevien toimenpiteiden laajuus vaikuttaa koronan tyyppisissä epidemioissa ratkaisevasti kuolleisuuteen.

Jos koronasta muodostuu merkittävä tappaja, niin Sanna Marin pääsee historiaan suomen ensimmäisenä omaa kansaansa joukkosurmanneena pääministerinä.

Äänestä
  • Koronaa vähätteli Kokoomus ja elinkeinoelämä sekä hallituksen sisällä Lintilän Kepu, joka vaati matkustursrajan nostoa ja on estänyt myös juottoloiden aiempia rajoituksia. Kepu uhkaili hallituserolla ellei Lapin matkailua ja ulkomaisen halpatyövoiman maahanpääsyä näillä höllennystoimilla helpoteta. Kaikki sitä paitsi aivan turhaan, koska löperö matkailu, juottolat ja yleiötapahtumat ovat nostaneet tartunnat jo yli sovittujen höllennysrajojen. Pian Lintilä, Kokoomus ja elinkeinoelämä huutavat taas lisää höllennyksiä ja koronaepidemia pahenee sitä mukaa. Kepu on aivan selvästi hallituksen heikko lenkki tolkun tiukkojen rajitusten saamiseksi, joita vaativat mm. SDP:n Krista Kiuru, Timo Harakka ja vasemmistoliiton Aino-kaisa Pekonen sekä Li Andersson. Nyt Kepu ja elinkeinoelämä kiristää talouslähtöisesti Suomeen Ruotsin Tegnellin mallin, jossa koronaroihu nousee ennätyksiin. Kevään tiukoilla toimilla taas tartunnat ja kuolemat pysyivät vähissä ja Suomen talous sukelsi KOKO EU-alueen vähiten, 3 kerta vähemmän kuin Ruotsin talous ja 4 kertaa vähemmin kuin EU-maiden taloudet keskimäärin. Mammonan epäjumalle ollaan nyt porvarien toimesta antamasta raskasta ihmisuhria koronalle.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

SisäMinisteri OHISALO voisi ERISTÄÄ ITSENSÄ SUOMESTA!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu