Lainmukaisuuden

Kuka on anatanut suurelta valtaenemmistöltään Evlut. seurakunnan jäsenistä muodostuvan yhteiskunnan, johon myös muutkin uskonsuunnat lukeutuu. Antaa yrityksille / liikelaitoksille oikeuden syrjintään, snanvapauden riistoon, yhteiskunnan yhteisten asioiden vastaiseen toimintaan, ym. pahan suosimiseen, onnettomuuden (vääryyden) uhrien elvyttämisen ja auttamisen estämiseen ja turvalliselle elämän tielle ohjaamisen.

Apulais oikeuskansleri väitää että, liike laitoksien laittomuuteen hän ei voi puuttua.

Milloin ja missä on liikelaitoksille annettu tällaiset lainvastaiset oikeuden ja millä oikeudella ja valtuuksilla on annettu ja ketkä tai keillä on ollut sellaiset valtuudet ja mistä ne on saatu, kun ei ainakaan kansan tasavaltalaisilta, eli yhteiskunnan jäseniltä.

Jotka perustuslain mukaan käyttää tasavalloissa korkeinta valtaa ja ovat suurimmassa vastuussa kaikesta mitä kansakunna keskuudessa harrastetaan ja millä tavalla toimitaan ?
2187
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Yritykset... Tuo koneisto jota ihmiset pyörittävät, mutta johon ihmiset eivät itse uskalla vaikuttaa. Jokainen ihminen, joka tekee työtä yrityksessä on vastuussa siitä mitä yritys tekee. Kuitenkaan kukaan ei halua puuttua yrityksen huonoihin tekoihin koska ihminen tahtoo tehdä työtä, maksaa siitä että saa elää. Yritysten muodostama koneisto on luonut riippuvuuden jota ilman ihminen ei tule toimeen tässä yhteiskunnassa. Koska ihminen on riippuvainen yrityksistä siksi että kaikki maksaa elämässä, yrityskoneisto määrittää elämän tahdin.
Koko yhteiskunta on syyllinen siihen mitä yritykset tekevät ja malli on otettu USA:sta, josta tämä materialistinen elämänmalli on luotu ja jossa ensimmäiset suuryritykset ovat syntyneet.

Äänestä

Yritykset... Tuo koneisto jota ihmiset pyörittävät, mutta johon ihmiset eivät itse uskalla vaikuttaa. Jokainen ihminen, joka tekee työtä yrityksessä on vastuussa siitä mitä yritys tekee. Kuitenkaan kukaan ei halua puuttua yrityksen huonoihin tekoihin koska ihminen tahtoo tehdä työtä, maksaa siitä että saa elää. Yritysten muodostama koneisto on luonut riippuvuuden jota ilman ihminen ei tule toimeen tässä yhteiskunnassa. Koska ihminen on riippuvainen yrityksistä siksi että kaikki maksaa elämässä, yrityskoneisto määrittää elämän tahdin.
Koko yhteiskunta on syyllinen siihen mitä yritykset tekevät ja malli on otettu USA:sta, josta tämä materialistinen elämänmalli on luotu ja jossa ensimmäiset suuryritykset ovat syntyneet

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kysymystä kirjoitti:

Kuka on anatanut suurelta valtaenemmistöltään Evlut. seurakunnan jäsenistä muodostuvan yhteiskunnan, johon myös muutkin uskonsuunnat lukeutuu. Antaa yrityksille / liikelaitoksille oikeuden syrjintään, snanvapauden riistoon, yhteiskunnan yhteisten asioiden vastaiseen toimintaan, ym. pahan suosimiseen, onnettomuuden (vääryyden) uhrien elvyttämisen ja auttamisen estämiseen ja turvalliselle elämän tielle ohjaamisen.

Apulais oikeuskansleri väitää että, liike laitoksien laittomuuteen hän ei voi puuttua.

Milloin ja missä on liikelaitoksille annettu tällaiset lainvastaiset oikeuden ja millä oikeudella ja valtuuksilla on annettu ja ketkä tai keillä on ollut sellaiset valtuudet ja mistä ne on saatu, kun ei ainakaan kansan tasavaltalaisilta, eli yhteiskunnan jäseniltä.

Jotka perustuslain mukaan käyttää tasavalloissa korkeinta valtaa ja ovat suurimmassa vastuussa kaikesta mitä kansakunna keskuudessa harrastetaan ja millä tavalla toimitaan ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu