Kesäaikapelleily lopetettava ENSI KEVÄÄNÄ

Mikä kesäajasta luopumisessa on vaikeaa? Yksi suuri syy on ollut kansainvälinen lentoliikenne, jonka aikataulaujen yhteensovittaminen, kun eri maiden aikavyöhykkeet muuttuvat, on vaikeaa. Nyt lentoliikennettä on koronan takia VÄHEMMÄN KUIN VUOSIKYMMENIIN ja paras mahdollinen tilanne luopua turhasta kellojen käänelystä.

Kun päätös tehdään NYT niin aikaa on kylliksi niin että se voidaan toteuttaa ensi keväänä kun pitäisi kääntää kellot kesäaikaan.
16<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Kiitos, olet niin oikeassa.

Äänestä

Saat kelanloisena maata pitemmin aamuisin.

Äänestä

Eikö siitä vielä ole päätöstä tehty että pelleily lopetetaan? Minä kun luulin että se loppuu jo.

Äänestä
  • Aloittaja

    Kesäaikaan siirtyminen on päätetty periaatteessa lopettaa, mutta käsittääkseni sille ei ole vielä mitään sovittua aikataulua. Eli periaatteessa loppuu mutta käytännössä ei.

    Äänestä

  • Kilgore.Trout kirjoitti:

    Kesäaikaan siirtyminen on päätetty periaatteessa lopettaa, mutta käsittääkseni sille ei ole vielä mitään sovittua aikataulua. Eli periaatteessa loppuu mutta käytännössä ei.

    Sehän on kuten luontesi. Periaatteessa tajuat olevasi väärässä mutta et kuitenkaan tajua.

    Äänestä

  • Kilgore.Trout kirjoitti:

    Kesäaikaan siirtyminen on päätetty periaatteessa lopettaa, mutta käsittääkseni sille ei ole vielä mitään sovittua aikataulua. Eli periaatteessa loppuu mutta käytännössä ei.

    Eli ei koskaan. Hitto mitä eu-mielistelyä.

    Äänestä

Heh, heh. Silläkö auringon nousu ja kellon näyttämä aika synkronisoituu hyvin lentoliikenteeseen?
On tämä vaikea asia. Kaksi kertaa vuodessa aika muuttuu, nykyisin jopa ilman ihmisen tekemiä toimenpiteitä. Vaikeeta on!

Äänestä

Haavisto panisi globaalista, vaikka ennen sen sopiminen tuli ulkopuolelta globaalisti. Evan miehiä.

Äänestä
  • Onkos EVA muuten lopetettu?

    Äänestä

Minä olen kesäajassa läpivuoden.

Äänestä
  • Siis nouset tuntia aikaisemmin, kuin muut?

    Äänestä

Jos joskus lopetetaan, niin Suomessakin siirrytään pysyvään nk. kesäaikaan.

Äänestä
  • Aloittaja

    Edellinen päätös kylläkin oli, että siirrytään pysyvään talviaikaan. Pääasia että siirryttäisiin pysyvään aikaan oli se sitten kesä- tai talvi.

    Äänestä

Eihän esim. se lentoliikenteen tai laivalikenteen sovittaminen ole temppu eikä mikä'än. Muutetaan vaan aikatauluihin kellonajat. Jos kellonaika muuttuu tunnilla, niin sehän ei vaikuta mihinkän muualle. .

Äänestä
  • Aloittaja

    No mikä sitten tässä maksaa?

    Äänestä

Täh, täh? Mutta nythän on jo syksyaikaa, eikä enään suinkaan kesä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kilgore.Trout kirjoitti:

Mikä kesäajasta luopumisessa on vaikeaa? Yksi suuri syy on ollut kansainvälinen lentoliikenne, jonka aikataulaujen yhteensovittaminen, kun eri maiden aikavyöhykkeet muuttuvat, on vaikeaa. Nyt lentoliikennettä on koronan takia VÄHEMMÄN KUIN VUOSIKYMMENIIN ja paras mahdollinen tilanne luopua turhasta kellojen käänelystä.

Kun päätös tehdään NYT niin aikaa on kylliksi niin että se voidaan toteuttaa ensi keväänä kun pitäisi kääntää kellot kesäaikaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu