Uutta menetelmää kehiin ja haastaa valitsijat ja hakijat tuleviin palkkatehtävien täyttöön ?
Nyt esim kaupungin elinkeinokehittäjän hakua pitää vapauttaa pois vanhasta hapuilusta, anonyyminä cv- ja suosikit niistä. Olemme kovin syvässä suossa henkilökunnan valintojen kera, tulokset ovat nykyistä, kuin haastattelukutsut osuvat päättäjäkunnan kaveripiirille tai virkamiesten monelle entisen työympäristön kahvipöytäkeskustelijoille.
v.2020 ja eteenpäin nimittäin pyhiksessä ei riitä enää suuret tekojen uhot, kommervenkki selityssanat ja hakua suositellut tuttu esimies.
"Anonyymi rekrytointi tarkoittaa sitä, että työnhaku tapahtuu aluksi anonyymisti. Työnantaja saa käsiteltäväkseen sellaisia hakemuksia, joista ei näy esimerkiksi hakijan nimi, sukupuoli tai syntymäaika. Näin joukosta pyritään seulomaan esille ammattiin osaamisensa ja asenteensa puolesta parhaiten sopivat tekijät ilman, että ikä, uskonto tai etninen tausta pääsisivät vaikuttamaan.
Toistaiseksi anonyymia rekrytointia on kokeiltu kuntapuolella lähinnä isommissa kaupungeissa.
Näilläkin kulmilla sinnittelevät vielä sitkeästi ainakin taustalla vanhat tavat, joissa omille jaetaan enemmän kuin muille. Esimerkiksi virkanimityksiä tehtäessä valinta ei aina välttämättä osu parhaaseen, vaan edelle voivat ajaa puoluekanta, oletettu puoluekanta, sukujuuret tai vaikkapa ikä.
Eikä tässä tarvitse mennä edes sitä kuuluisaa miesmuistia taaksepäin, kun sukupuolellakin oli vaikutuksensa valinnoissa."-https://www.kalajokilaakso.fi/uutinen/602635?src=rss

Vastaukset 24
Vanhimmat
Aivan, tässä olisi ainakin mahdollisuus bongata osaaja kaverikerhon ulkopuolelta.
Höpö höpö.
Miten esiinnyt haasteluissa nimettömänä?
Tutustu aiheeseen pikavippi-kommentointia enemmän. Ei ole ongelma, ongelma syntyy siitä, kun valitsijoiden pitää pysytellä hakemusten sisältämään aineistoon ilman vuosien tuttuus ja mutu-tuntumaa tai paremminkin kaveripohjan tunnistettavuuden ohi.
Hakijan henkilöllisyys on sivuseikka.
Pelkäätkö, ettei sukusuosikki saavuta pedattua paikkaa?
Ihan oikeasti , ei anonyymi-hakijana muodosta ongelmaa, jos on sopivaa ainesta, niin kutsuttava saa kasvot.
Saadaanhan tännekin kirjoittavien häirikköjen henkilöllisyys selville ..vai mitä?
Eikö pudokkaan (myös koulu-) kaveri ole saanut töitä
Olet hyvin, hyvin lapsellinen ja naivi henkilö. Pienet teot, suuret luulot -tyyppiä, menestymisesi tai suosiosi perustuu nuolu- (kiveksiin).
No eihän tuo ole temppu eikä mikään laittaa naamion niin kukaan ei tunne.
Rekryt on Pyhäjärven kaupungilla mennyt toistuvasti pieleen. Se on sama mitä hakuilmossa lukee kun samat istuu valihtemassa jotka on kehittämistyön unohtaneet.
Juurikin niin, oman edun kunniansa miehet ja naiset, sukujensa ja ystäviensä paimentamat , valitsevat läheltä, ettei tule toimintakulttuuriin raikkautta eli ilmapiiriä (heidän paikoillaan seisottavaa ja hautomaa) haisevaa vettä sekoittamaan.
Miettikääpä hetki, milloin on Pyhäjärven kuntavirkaan-toimeen tai kunnan tytäryhtiöihin, valittu muualta "tuntematon" ja tavoiltaan omaa ajatusta edustavia henkilöitä?
ns. herrahissi on kyllä ollut loistavassa rasvassa, varsinkin henkilöille, jotka ovat sopeutuneet talon tavoille haastattelussa tekemiensä havaintojen persuteella.
Käytäväkommentit purevat tehokkaasti....
-" Anonyymi rekrytointi pyrkii pistämään ainakin ulkokohtaisesti kaikki hakijat samalle viivalle. Siksi se saattaa avata mahdollisuuksia päteville tekijöille, jotka muuten voisivat pudota pelistä jo hakuprosessin alkumetreillä.
Anonyymi rekrytointikin päättyy lopulta työpaikkahaastatteluun, eli ihan loppuun saakka ei mennä ilman mitään tietoja. Toivoa sopii, että tässäkin vaiheessa valinta on ammatin hoidon kannalta paras.
Pärstäkerroinkin on vain ominaisuus, jonka ei pitäisi vaikuttaa heikentävästi ainakaan viran hoitoon."-
Elinkeinojen kehittäjä? Voiko yksi ihmetyyppi olla pelastus? Siis mitä konkreettisesti halutaan joku tekemään? Onko se että luodaan kymmeniä työpaikkoja? Kyseinen työskentelijä joutuu toimimaan 50 kaupungille ja 50 kehitykselle? Mitä se tarkoittaa tuossa kehittämistehtävässä?! Himmeliheput on ollu kyllä säätämässä!?
kunnassa kirjoilla enää hädin tuskin 5000 henkilöä, ja heistä työikäisiä max puolet.
joten kyllä jos minkäkin avoimen työpaikan hakijaa kohden kokeneissa valitsijoissa on joku, joka tuntee ja tietää...
pienestä se on kii, että tulee huomioon otetuksi...voi surkiaa tätä kirnunmäntäkuntaa...kunnan älykirnussa ei ole ainesta, mistä voita saataisiin leivän päälle ja leipäkin köyhtyy....
Ethän hae tuohon tehtävään, Pliis!
hae vaan, tuollainen inisijä kuin sinä, saisivat lopputilin.klo 11.43
Mitä osataan keneltäkään odottaa tai vaatia jos itsekään ei tiedä mitä olisi pitänyt tehdä jo vuosia sitten?
Niinpä niin ei tarvitse olla mitään muuta kuin vahingoksi koko kansalle ja muille jakaa tietoa sisäpiirille
Minkä alan yritystoiminta Pyhäjärvellä tarvitsisi erityisesti elinkeinojen kehittäjää?
No niin! Nyt lävähti nerokas idea eetteriin. Ihan ala-kohtainen elinkeinon kehittäjä kehiin, jokaiselle oma!
Tarvihteeko joku yrittäjä vielä kädestä kiinni pitäjää? Ei kait se kuitenkaan velkoja ota vastatakseen?
Lailan Peurahallin siivousyrityksen. Asia pitää siivota pimentöön.
Pelkääkö Heikki ,että Laila vie häneltä valtuustopaikan? Muuksi tuota Lailan nälvimistä ei voi ymmärtää.Tämä poistetaan koska siinä esiintyy sana "Heikki"
katsoppa kehityksen sivuilta, on sitä tyhjää, käyttämätöntä neliötä paljon vanhemmissa ja nuoremmissakin halleissa. joten siivoa ensin omat sotkus vastuineen päivänvaloon , ennen kuin muiden ei niinkään pahoja sotkuja osoittelet.
Joko yritystonttien alennusmyynti on ruuhkauttanut tonttikaupan?
Mitä hyötyä on arvioitu olevan Pyhäjärven elinkeinoelämälle nihakille maksettavasta 100.000€/v? Niin arvelinkin. Mitään arviota eikä raporttia ole tehty.
Tuolla summalla palkkaisi 1,5-2 hlöä päätoimisesti hakemaan alihankintatöitä Pyhäjärvelle.
Jos ei makseta nihakille menetetään monta kokousistuntoa seutukokouksissa. Ja ne viinerit! Makso mitä makso!