Nuoret. Mikä niissä korvakoruissa kiehtoo?

Viime aikoina todella monet ovat ottaneet sellaiset. Eikä tämä rajoitu pelkästään nuoriin, vaan ihan perheen äitejäkin on tavattu korvakorut korvissa. Seuroissa monilla näkee rei-itettyjä korvia ja jotku jopa jättää korvikset korviin seuroissakin. Sitten on kasvava määrä niitä, jotka eivät enää tule seuroihin, vaan kuuntelevat netistä, jotteivät joutuisi ”myrskyn silmään”.

Moni uskovaisista somevaikuttajistakin on alkanut liputtaa korviksien puolesta. Nuoret seuraavat näitä vaikuttajia ja alkavat ihannoimaan heidän ratkasujaan ja ottavat myös itse korvakoruja. Monissa perheissä nuoret kapinoivat vanhempia vastaan, mikseivät he saa ottaa korvakoruja, kun niillä ja niilläkin niitä jo on.
Kysynkin teiltä rakkaat nuoret: Mikä niissä korvakoruissa kiehtoo?
Miksi pitää ripustaa sellaisia turhia rimpsuja korviin. Hyppäisittekö kaivoonkin jos teidän seuraamanne somevaikuttaja tekisi niin. Ei kannate kaikkia juttuja matkia.
Itse olen edelleen siinä käsityksessä, ettei uskovainen voi ottaa korvakoruja.
Ei, vaikka puolella seuroissa olijoista olisi korvikset. He ovat teoillaan kieltäneet uskon!
56741
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 56

Vanhimmat

Voi Herra Jumala auta tuota kirjoittajaa.

Äänestä
  • Eläpä kirroile. Jumalan nimen väärinkäyttö on kirroilua!

    Äänestä

  • Ei kait tuo aloittaja voi olla tosissaan...? Varmaan tahallaan provosoi, mutta kieltämättä aika uskottavasti

    Äänestä

ap näkyy olevan täysin hihhuloitunut umpisiitos

kannattee - murreasu viittaa Simo-Kemi-Tervola-linjalle - HUHHUH

Äänestä
  • Älä pilikkaa. Mee ittees ja siivoo suus!

    Äänestä

Oikein kieltäneet uskon ottamalla reiät korvanlehtiinsä ja ripustamalla niihin korvakorut.

Äänestä
  • Se on selevä epäuskon merkki. Uskovaisen ei tarvihe muokkailla ihtiä!

    Äänestä

Insesti-isät eivät ole kieltäneet uskoaan, he ovat saaneet anteeksi, eivätkä he käytä korviksia.

Äänestä

Eivät myöskään siskoaan raiskaavat veljet kavereineen kiellä teoillaan uskoaan, koska he eivät käytä korviksia.

Äänestä

Sinullekin, purkissa kasvanut ja aivopesty aloittaja, olisi hyvä laittaa nenälävistys, johon kiinnitettäisiin tarpeeksi iso rengas, josta sinua voisi jatkossa ohjata ja kuljetella kettingin varassa, ettet pääsisi höpäjämään täällä enempää tuollaisia vahingollisia kirjoituksiasi, juudas, teet henkistä väkivaltaa höpinöilläsi ja olet vaarallinen ympäristöllesi, sinunlaisten ei tulisi kulkea vapaana ollenkaan.

Äänestä

Tuo on niin läpinäkyvää paskaa, puhutella nuoria rakkaiksi ja heti perään käyttää tuollaista henkistä väkivaltaa.

Äänestä
  • Vl on rajoituksineen kultti. Niissä on omat keksityt kiellot joilla ei ole mitään tekemistä Raamatun kanssa.

    Äänestä

  • Rakkaudesta niitä uskovaisia nuoria neuvotaan. Se ei todellakaan ole henkistä väkivaltaa! Emme halua, että yksikään horjahtais pois oikealta tieltä vaan pääsisi kerran perille taivaaseen. Se jos mikä on suurta rakkautta lähimmäistä kohtaan!

    Äänestä

Voidaan kysyä mikä vl liikettä kiehtoo kytätä käyttävätkö jäsenet korvakoruja?

Äänestä
  • Ei niitä tarvitse erikseen kytätä, kun ne näkyvät seurapenkissä ja talostelussa ihan muutenkin. Ei ole erikseen mitään kyttäysosastoa, vaan me haluamme toimia veljemme vartioina mihin meitä Raamatussakin kehotetaan. Ja sen teemme ihan rakkaudella alhaalta päin!

    Äänestä

Demonit roikkuvat korvakoruista ja penetroivat käyttäjän korvaa. Tätä ei heti uskoisi mutta olen tällaisen demonin nähnyt silmäkulmasta ja peilistä.

Äänestä
  • Heh. Elävää taikauskoa !

    Äänestä

  • Kultaa ei pitäisi käyttää turhuuksiin, kaivaminen saastuttaa ympäristöä.

    Äänestä

SRK Valtakunnan Suomen osastossa korvikset ovat syntiä ja merkki usko kieltämisestä.

Venäjän osastossa ne eivät ole vielä syntiä kun siellä pyhitysaste ei vielä ole kovin pitkällä.

Työvaliokunta miettii parillisten ja parittomien päivän syntilistojen julkaisemista.

On siinä epäuskodillä pötköillä taas uutta ihmettelemistä.

Kuten puhujavelut ovat kirkastaneet niin nämäkin SRK valtakunnan salaisuudet voi ymmärtää vain sisältäpäin.

Äänestä

SRK tulee sun makkariin, SRK tulee sun korviin...

Äänestä
  • Ovatko lestat omasta mielestään ainoita oikeita kristittyjä?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ovatko lestat omasta mielestään ainoita oikeita kristittyjä?

    Tyhmästi asettelit kysymyksen! On vain uskovaisia ja ei uskovaisia. Lestadiolaisuus on vain yksi nimitys, mitä uskovaisille on aikojen saatossa annetu. On kuitenkin hyvä huomata, ettei kaikkialla uskovaisia kutsuta tällä nimellä ja eri aikakausina meidät on tunnettu milloin milläkin nimellä. Ei meidän uskoa oo keksinyt mikään Lars Levi Laestadius, vaan hän on vain yksi uskovainen lukuisten uskovaisten jatkumossa.
    Tälläkin hetkellä uskovaisia saatetaan eri puolilla maailmaa nimittää erilaisilla nimityksillä. Yhteistä meillä on se, että jaamme saman uskonkäsityksen. Nimityksillä ei ole mitään väliä, kun ne ovat ihmisten meille antamia nimityksiä.

    Tuo luritushan tuli kuin seurapuhujan suusta.

    Äänestä

Toivottavasti aloittaja ei ollut tosissaan. On ikävää jos usko perustuu perinnäissääntöihin ja ihmisistä lähteviin mielipiteisiin. Sitähän tämä tällainen puhe puhtaasti on

Äänestä

Ei elävä usko ole korvakoruissa tai korvakoruttomuudessa.
vl

Äänestä
  • Ei olekaan. Uskovainen ei laita korviksia, ku ne on maailmasta. Jumala ei kato hyvällä sitä, joka maailmasta tulee!

    Äänestä

Korvakorukammo, kitarakammo, kravattikammo, tapettikammo, maalattu kirkkorekikammo ja mitä vielä onkaan.

on se kauheaa tämä kritityn elämä.

Äänestä
  • Uskovainen ei voi ehostaa omaa kehoa värein ja koruin. Sen sijaan vaatteissa ei ole mitään muita rajoituksia, kuin vain se, etteivät ne paljasta intiimialueita. Tietystikään ei ole kovin asiallista pukeutua bändipaitoihin tai muihin kantaaottaviin paitoihin, jotka ovat ristiriidassa elävän uskon kanssa. Itse sillä, millainen vaate on, ei ole mitään väliä.

    Ja mitä soittimiin tulee, niin ei ole mitään listaa sopimattomista soittimista, vaan se merkitsee, mitä soittimilla soitetaan. Jos musiikki menee jalan alle, on ihan sama, onko siinä rummut tai ei, se ei ole hyvästä. Sen sijaan rummuillakin voi soittaa ihan asiallisesti, mutta ne sopivat lähinnä vain sotilasmusiikkiin ja klassiseen musiikkiin. Niissähän rytmi ei ole pääosassa!
    Mitä kitaroihin tulee, niin tosi moni uskovainen soittaa itsekin kitaraa. Yleensä akustista, mutta myös sähkökitaralla voi soittaa asiallisesti, kunhan ei laita liikoja säröjä päälle ja soittaa asiallisia kappaleita.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Uskovainen ei voi ehostaa omaa kehoa värein ja koruin. Sen sijaan vaatteissa ei ole mitään muita rajoituksia, kuin vain se, etteivät ne paljasta intiimialueita. Tietystikään ei ole kovin asiallista pukeutua bändipaitoihin tai muihin kantaaottaviin paitoihin, jotka ovat ristiriidassa elävän uskon kanssa. Itse sillä, millainen vaate on, ei ole mitään väliä.

    Ja mitä soittimiin tulee, niin ei ole mitään listaa sopimattomista soittimista, vaan se merkitsee, mitä soittimilla soitetaan. Jos musiikki menee jalan alle, on ihan sama, onko siinä rummut tai ei, se ei ole hyvästä. Sen sijaan rummuillakin voi soittaa ihan asiallisesti, mutta ne sopivat lähinnä vain sotilasmusiikkiin ja klassiseen musiikkiin. Niissähän rytmi ei ole pääosassa!
    Mitä kitaroihin tulee, niin tosi moni uskovainen soittaa itsekin kitaraa. Yleensä akustista, mutta myös sähkökitaralla voi soittaa asiallisesti, kunhan ei laita liikoja säröjä päälle ja soittaa asiallisia kappaleita.

    Siinähän sitä tulikin taas neuvoja ja ohjeita, ettei itse tarvii ajatella eikä tuntea mitään.

    Äänestä

  • Näistä korvakoruista puhutaan silloin tällöin muttei kukaan ole esittänyt raamatullista perustetta miksei niitä vl liikkeessä hyväksytä.
    Raamatussa kerrotaan että Mooseksen viipyessä vuorella Aaron keräsi kansalta korvakorut ja teki niistä kultaisen vasikan. Siis epäjumalan.
    Onko vl likkeessä pelko että joku " Aaron" kerää ne seuroissa ja tekee niistä vasikoita?

    Äänestä

  • SRK on tänä vuonna julkaissut kitaralla soitetun Siioninlauluäänitteen, joten se siitä "kitarakammosta". On muuten hyvä äänite, tilatkaa vaikka verkkokaupasta :)

    Äänestä

Nykyaikanahan kaikki perversiot ovat 'hyväsyttyjä', miksei siis korvien rei'ityttäminen siinä samassa kyydissä?

Äänestä

raamatussa ei lue, sitä että äläpidä korviksia. ja mitä itsensä koristeluun tulee, onhan esimerkiksi hiusten kauniiksi laittaminenkin itsensä koristelemista. myös muiden esimerkiski kaulakorujen ja sormuksien pitäminen koristelua tai hieno paita ja vaatteet esim juhlissa. kyllä se on ulkokullaisuutta ei mitään toden perää. Nämä puheet että uskovainen ei halua tehdä sitä tai tätä, mutta silti tekevät, "Kaikki" Yleareenasta voi katsoa samat ohjelmat kuin televisiosta. mtvkatsomo,ruutu, netflix,viaplay, yms tv palvelut. Valhetta ja näytelemistä en entisenä vanhoillislestadiolaisena siedä. arvostan rehellisiä ihmisiä.

Äänestä
  • Äläpäti ja sitäpäti. Mitä nääki selität? Uskovainen ymmärtää uskon kautta, ettei korvikset ole sopivat!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Äläpäti ja sitäpäti. Mitä nääki selität? Uskovainen ymmärtää uskon kautta, ettei korvikset ole sopivat!

    voihan ne aina vaihtaa isompiin tai pienempiin halvempiin tai kalliimpiin, johan alkaa sopia.

    Mutt amitä edellinen ymmmärtää siitä uskosta, se voi olla isompi ongelma, pahoin pelkään että se uskominen rajoittuu siihen veeälhöpinän seuraamiseen.

    oppi kissakin kellon päälle,. netistä katoin kun japanilainen opetti kissoilleen painamaan kelloa kun oli ruoka-aika.

    kolme päivää meni ja sitten allkoi kello rimputtaa.

    Äänestä

SRK Valtakunnan insesti ja pedo miehille pitäis laittaa nenärengaspanta varoittavaksi esimerkiksi paholaisen valtakunnan kauheuksista.

Äänestä

Todellisuus ja sen varjo, joka laskeutuu VL käskyttäjille kuolemaksi.

16 Kukaan ei siis saa tuomita teitä siitä, mitä syötte tai juotte tai miten noudatatte juhla-aikoja ja uudenkuun ja sapatin päiviä.
17 Ne ovat vain sen varjoa, mikä on tulossa; todellista on Kristuksen ruumis.
18 Teidän voittajan palkintoanne ei saa riistää teiltä kukaan, joka nöyryyttää itseään kieltäymyksin, vajoaa näkyihinsä ja palvoo enkeleitä. Sellaisen ihmisen tekevät hänen omat tyhjät ajatuksensa ylpeäksi

20 Jos kerran olette yhdessä Kristuksen kanssa kuolleet pois maailman alkuvoimien ulottuvilta, miksi yhä käyttäydytte tämän maailman mukaisesti ja alistutte sellaisiin sääntöihin kuin
21 "älä tartu", "älä maista", "älä kosketa"?
22 Tämä kaikkihan koskee sellaista, mikä käytön jälkeen häviää. Kysymys on vain ihmisten käskyistä ja opeista.
23 Nämä omatekoista hurskautta, nöyryyden harjoitusta ja ruumiin kurittamista vaativat käskyt tosin näyttävät viisailta, mutta todellisuudessa ne ovat arvottomia ja tyydyttävät vain ihmisen ylpeyttä.

Siinä ei korvakorut juuri paina mitään, kun kyttääminen ja väärä opetus vie pois Jumalan Sanasta.

r

Äänestä
  • Mihin unohtui ahneus, ylpeys, kovuus ja muut sisäiset synnit?? Paha juttu jos korvikset aiheuttaa noin paljon turhaa keskustelua? Mitä syntiä siinä piilotellaan kun viedään huomio korviksiin? Onko aloittaja se joka voi osoittaa toisen syylliseksi, kun itse on synnitön? Jeesus sanoi, että millä te tuomitsette, sillä teidät tuomitaan, samalla mittapuulla. Jos ei ole armoa kokenut vaan tiukkaa uskonnollista kuria, on vaikea olla armollinen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mihin unohtui ahneus, ylpeys, kovuus ja muut sisäiset synnit?? Paha juttu jos korvikset aiheuttaa noin paljon turhaa keskustelua? Mitä syntiä siinä piilotellaan kun viedään huomio korviksiin? Onko aloittaja se joka voi osoittaa toisen syylliseksi, kun itse on synnitön? Jeesus sanoi, että millä te tuomitsette, sillä teidät tuomitaan, samalla mittapuulla. Jos ei ole armoa kokenut vaan tiukkaa uskonnollista kuria, on vaikea olla armollinen.

    Pitää muistaa koko ajan että kyseessä on ihmisten perustama uskonnollispoliittinen järjestö jolla on oma ideologia. Miksi juuri korvakorut, miksei sormukset ja muut korut?
    w.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Pitää muistaa koko ajan että kyseessä on ihmisten perustama uskonnollispoliittinen järjestö jolla on oma ideologia. Miksi juuri korvakorut, miksei sormukset ja muut korut?
    w.

    ja entäs kattoremontit ja paneelikaupat, niissä ei liene asuvaisena syntiä ollenkaan !

    eihän sitä riitä muualle, korvakoruihin menee koko syntiongelma.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ja entäs kattoremontit ja paneelikaupat, niissä ei liene asuvaisena syntiä ollenkaan !

    eihän sitä riitä muualle, korvakoruihin menee koko syntiongelma.

    Mites se on sitten kun lestat kuuluvat kirkkoon. Pitäiskö kirkonkin ratsata tulijat ovella ja nipsauttaa korvakorut pois. Toisin sanoen vl hyväksyy kirkon toiminnan jossa jäseniltä ei korvisten käyttö ole kielletty. Vissiin siellä yhtäaikaa on uskovia joilla on korvikset ja sitten vl uskovat joilla ei ole korviksia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Pitää muistaa koko ajan että kyseessä on ihmisten perustama uskonnollispoliittinen järjestö jolla on oma ideologia. Miksi juuri korvakorut, miksei sormukset ja muut korut?
    w.

    Korvakorut ja sormukset ovat pikkuisen eri asia. Siinä missä korvakorujen eteen täytyy muokata Jumalan luomaa kehoa, sormuksen voi vain pujottaa sormeen. Sama koskee myös kaulakorua. Sen voi vain laittaa kaulaan ja thats it. Ei siinä sen kummempaa.
    Monet sitten kysyvät, että miksei klipsikorvakoruja saa laittaa. Syy on lähinnä se, että siinä ihannoidaan korvakorukulttuuria näin muutoin ja aiheuttaa täten pahennusta. Korvakoruklipisi ei myöskään roiku itsestään, vaan se joudutaan tavallaan kiinnittämään korvaan joka taas ei eroa esimerkiksi meikkaamisestakaan mitenkään. Eli on turhaa koreutta. Kaulakoru ja sormus ovat ikään kuin vaatteita, jotka puetaan päälle ilman mitään nipistimiä, tai reikiä. Ne pysyy päällä sellaisenaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mites se on sitten kun lestat kuuluvat kirkkoon. Pitäiskö kirkonkin ratsata tulijat ovella ja nipsauttaa korvakorut pois. Toisin sanoen vl hyväksyy kirkon toiminnan jossa jäseniltä ei korvisten käyttö ole kielletty. Vissiin siellä yhtäaikaa on uskovia joilla on korvikset ja sitten vl uskovat joilla ei ole korviksia.

    Vanhoillislestadiolaiset kuuluvat pääosin kirkkoon vain sen vuoksi, että me voidaan pitää tilaisuuksia siellä ja vaikuttaa kirkon toimintaan. Se ei kuitenkaan ole meille mikään hengellinen koti eikä me pidetä leipäpappeja uskovaisina. Ja on myös hyvä huomata se, että nykyään kaikki meikäläisistäkään ei kuulu enää kirkkoon erinäisistä syistä johtuen. Itsekin olen harkinnut kirkosta eroamista. Seuroissa käynti ei todellakaan edellytä kirkkoon kuulumista.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Korvakorut ja sormukset ovat pikkuisen eri asia. Siinä missä korvakorujen eteen täytyy muokata Jumalan luomaa kehoa, sormuksen voi vain pujottaa sormeen. Sama koskee myös kaulakorua. Sen voi vain laittaa kaulaan ja thats it. Ei siinä sen kummempaa.
    Monet sitten kysyvät, että miksei klipsikorvakoruja saa laittaa. Syy on lähinnä se, että siinä ihannoidaan korvakorukulttuuria näin muutoin ja aiheuttaa täten pahennusta. Korvakoruklipisi ei myöskään roiku itsestään, vaan se joudutaan tavallaan kiinnittämään korvaan joka taas ei eroa esimerkiksi meikkaamisestakaan mitenkään. Eli on turhaa koreutta. Kaulakoru ja sormus ovat ikään kuin vaatteita, jotka puetaan päälle ilman mitään nipistimiä, tai reikiä. Ne pysyy päällä sellaisenaan.

    Oletko ihan tosissasi näiden selitystesi kanssa, jotka sotkeutuvat ihan omaan mahdottomuuteensa ja naurettavuuteensa asti! Kaulakoru on koru ja vaate on vaate, tästä ei pääse yli eikä ympäri vaikka miten selittäisi. Monella tavalla muokataan Jumalan luomaa kehoa ja siihen kuuluvia osia ; leikataan varpaan kynsiä ja pään hiuksia, rusketetaan ihoa varta vasten kauneuden vuoksi makaamalla etelän auringossa, leikataan säärikarvoja jne. eikä siinä nähdä mitään ihmeellistä. Korvakorujen demonisoiminen on vain tapakulttuurinen asia, joka on jäänyt tämän yhteisön tavaksi ja surullisimmassa muodossaan luullaan että taivaaseen ei voi päästä, jos niitä käyttää. Siinä jää usko toiselle sijalle eikä pelasta tilannetta, jos on korvanlehteensä reiät erehtynyt laittamaan.

    Naisen koristautiminen koruin on Raamatun sanoma.
    Miksi elätte Raamattua vastaan?
    Se on oistus uskonnen vilpittömyydestä.

    r

    Äänestä

Onneksi hepin päähän laitettavaa läväriä ei edes lestantit ole ymmärtäneet kieltää. Vaimo tykkää siitä kovasti

Äänestä
  • Tää oli hyvä :D

    Äänestä

  • Lävistykset koskee koko kehoa. Ja etenkin sukukalleuksien kopeloiminen jos mikä, ei ole sopivaa! Ei lävistyksiä minnekään ja sormuksetkin vain sormiin, ei sukukalleuksiin....
    Sukukalleuksien kohdalla ei ole väliä, käytätkö sormuksen kaltaista härpäkettä, tai lävistettävää helyä, niin yhtä sopimatonta.

    Äänestä

Aloitus on trolli, mutta olisipa sama into kieltää lestoilta lasten hyväksikäyttö.

Äänestä
  • No sinähän se vasta trolli olet kuin noin kauheata syntiä ja rikosta edes kehtaat millään tavalla verrata johonkin kulttuurikysymykseen.

    Äänestä

  • Aloituksessa ei ole mitään, mikä tekisi siitä trollin. Kaikkihan sen tietävät, että me vanhoillislestadiolaiset emme käytä lävistyksiä, ei minkäänlaisia korvakoruja. Erotuksen tekee tosin venäläiset, togolaiset jne, mutta uskon, että heillekin tulee aikanaan ymmärrys. Meillä suomalaisilla se ymmärrys jo on, ettei korvakorut ole hyvästä.

    Ja lasten hyväksikäyttö on syntiä ja ei missään nimessä sallittua. On hieno asia, että hyväksikäytöt ovat tulleet julki, jotta tiedämme, että meidänkin keskuudessa voi olla hyväksikäyttäjiä ja eri tavalla mieleltään vinoutuneita. Aiemmin emme voineet tietää, koska tekijät osasivat salata asian niin hyvin ja käyttivät rippiä rikoksensa peittämiseen. Yleensä hyväksikäyttäjät pyysivät siunausta itse uhrilta ja näin asia ei päässyt koskaan yleiseen tietoisuuteen. Hyväksikäyttäjät käyttivät rippiä väärin. Nykyään osaamme toimia paremmin. Lapsia opetetaan siihen, ettei aikuinen voi ripittäytyä heillä, vaan hänen täytyy ripittäytyä toiselle aikuiselle joka taas huolehtii siitä, että asia hoidetaan myös maallisen esivallan edessä.

    Äänestä

En ymmärrä korvakoruja ja lävistyksiä alkuunkaan. Mikä ihime ihimiseen täytyy mennä, että sellaisia haluaa? Monilla kuvankauniilla naisilla on korvakoruja, eivätkä ne itse korujen kantajaa rumenna toisin kuin lävistykset, mutta onhan ne korvakorut nyt aivan turhia. Sama tulee toisaalta myös kaulakoruihin ja käsirenkaisiin, mutta hillitysti voi kaulakoruja pitää. Korujen liiallinen käyttö kauloissa ja käsissä, sekä korvissa jne. tekee kantajastaan joulukuusen näköisen.

Sanon teille rakkaat sisaret ja miksei myös veljet. Mikä saa teidän tahtomaan tällaisia maailmallisia koruja? Tehän olette Jumalan luomina just sellaisinaan kauniita. Raamatun alkulehdiltä asti vain kehoitetaan vaatettaa itsensä, ettei ihan alastonna kuljeta. Mutta koruista Raamattu ei liiemmin sano, että käyttäkääpäs myös näitäkin. Korut ovat pitkälti turhakkeita ja mielestäni kaikista koruista on syytä luopua. Kaulakoru ei sinänsä ole syntiä, mutta kaikki lävistykset ja korvakorut on, koska niissä joudutaan repii korviin yms reikiä ja tämä on Jumalan luomiskuvan tärvelemistä. Rakkaat sisaret ja veljet, emmehän me tahdo tärvellä Jumalan luomaa kehoamme. Ihiminen on koruitta kauniimpi!

Äänestä

Onneksi nortinveto ei ole turhuutta, ja saahan siitä nauttia ilmaiseksi melkoisen iso joukko siinä siivellä !

Äänestä

He söivät joivat ja naivat.

Äänestä

Älkäät nyt hyvät ihmiset ottako niitä korvakoruja. Ei turhempaan voisi enää rahaa ja aikaa laittaa! Rakkaat sisaret, älkää missään nimessä laittako korvakoruja korviinne, sillä olette hyviä juuri sellaisina, miksi Jumala teidät loi! Oikea uskovainen ei ota korviksia!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Viime aikoina todella monet ovat ottaneet sellaiset. Eikä tämä rajoitu pelkästään nuoriin, vaan ihan perheen äitejäkin on tavattu korvakorut korvissa. Seuroissa monilla näkee rei-itettyjä korvia ja jotku jopa jättää korvikset korviin seuroissakin. Sitten on kasvava määrä niitä, jotka eivät enää tule seuroihin, vaan kuuntelevat netistä, jotteivät joutuisi ”myrskyn silmään”.

Moni uskovaisista somevaikuttajistakin on alkanut liputtaa korviksien puolesta. Nuoret seuraavat näitä vaikuttajia ja alkavat ihannoimaan heidän ratkasujaan ja ottavat myös itse korvakoruja. Monissa perheissä nuoret kapinoivat vanhempia vastaan, mikseivät he saa ottaa korvakoruja, kun niillä ja niilläkin niitä jo on.
Kysynkin teiltä rakkaat nuoret: Mikä niissä korvakoruissa kiehtoo?
Miksi pitää ripustaa sellaisia turhia rimpsuja korviin. Hyppäisittekö kaivoonkin jos teidän seuraamanne somevaikuttaja tekisi niin. Ei kannate kaikkia juttuja matkia.
Itse olen edelleen siinä käsityksessä, ettei uskovainen voi ottaa korvakoruja.
Ei, vaikka puolella seuroissa olijoista olisi korvikset. He ovat teoillaan kieltäneet uskon!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu