Marinin luonne tuhoaa hallituksen

Keväällä, kun presidentti näki, ettei hallitus tee tikkua ristiin koronan kanssa, hän ehdotti toimenpiteitä koordinoimaan nyrkkiä. Marin nakkeli niskojaan ja alkoi puuhastella omiaan. Lopputuloksena näemme kaaoksen ja koronan leviämisen. Marinin nokkavuus maksaa ihmishenkiä.

Työllisyyskysymykset Marin väistää järjestelmällisesti ja siirtää kaikki hankalat asiat seuraavan hallituksen hoidettavaksi.

Omasta saamattomuudestaan Marin syyttää oppositiota. Hän ei vastaa asiallisiin kysymyksiin, vaan ottaa ne henkilökohtaisina loukkauksina. Marinin heikko luonne ei kestä pääministerin työn vaatimuksia. Kiukkukohtaukset ennakoivat tulevaa.
1751
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Milloin pimahtaa lopullisesti? Sitten voi hyvin käyttää nimitystä pimu.

Äänestä
  • Kuinka niin pimahtaa ? Se on pimahtanut aikoja sitten .

    Äänestä

On osoittanut eduskunnassa, että pinna on kireällä ja melkein joisessa keskstelussa siellä se palaa. Sitten alkaa aksyilemään, tiuskimaan. ja syyttämään muita. Tätäkö se nykyajan poliittinen johtajuus on. Ennen tämä olisi ollut merkki kypsymättömyydestä ja luonnehäiriöstä.

Äänestä

Nytkin Marinin nyrkki puhui heti kun nähtiin että tarvitaan kiireellisiä rajoituksia ravintoloiden aukioloihin. Hyvin reagoitu Sannalt ja THL:ltä!

Äänestä
  • Mikähän ihmeen nyrkki.... pikkurilli ehkä... mutta sekin useiden asiantuntijoiden ja neuvonantajien ohjaistamana.

    Äänestä

  • Ruokaravintolat kiittävät mustasta silmästä. Työntekijät vapautuvat työstään.

    Äänestä

Psykopaatti ei kestä painetta.

Äänestä

Eilen televisiossa nähdyn pätkän mukaan Marin totesi eduskunnassa koronan osalta että "tilanne on äärimmäisen vakava". Itse olen eri mieltä. Pääministeri joutuu toimimaan lain puitteissa, mitään erityisvaltuuksia hänellä ei ole.

Äänestä
  • Mutta siltikin hän on umpi-hölmö .

    Äänestä

Minulla ei ollut mitään ennakkoluuloja Sanna Marinia kohtaan, mutta nyt olen huomannut että hän on erittäin itsekäs ihminen.

Äänestä

Ohut ihminen. Luonteeltaan.

Äänestä

Siitä mistä johto puhuu, puhutaan.

Marin puhuu koronasta. Marin ei pidä työllisyyttä tärkeänä, eikä puhu siitä.

Kansakunta höyryää koronasta ei työllisyydestä.

Äänestä

Työllisyys ei kiinnosta Sannaa.

Äänestä

Oikeiston setämiehet taas kiukuttelemassa, erittäin viihdyttävää!

Äänestä

En ymmärrä mitä näillä mielipiteeillä haetaan.Jos ei se ole AY niin sitten hallitus jota haukutaan.Mitä ihmeellistä muut puolueet tekisi KAIKKIEN hyväksi.Joka puolue ajaa omaa asiaa, ainoastaan meidän nykyhallitus joka on oikeudenmukainen.Persut ei ole minun eteen tehneet yhtään mitään, päinvastoin.

Äänestä

Oikeudenmukainen? Suomessa on 5,5 miljoonaa käsitystä "oikeudenmukaisuudesta". Mihin niistä viittaat?

Äänestä

Odotamme vastausta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Keväällä, kun presidentti näki, ettei hallitus tee tikkua ristiin koronan kanssa, hän ehdotti toimenpiteitä koordinoimaan nyrkkiä. Marin nakkeli niskojaan ja alkoi puuhastella omiaan. Lopputuloksena näemme kaaoksen ja koronan leviämisen. Marinin nokkavuus maksaa ihmishenkiä.

Työllisyyskysymykset Marin väistää järjestelmällisesti ja siirtää kaikki hankalat asiat seuraavan hallituksen hoidettavaksi.

Omasta saamattomuudestaan Marin syyttää oppositiota. Hän ei vastaa asiallisiin kysymyksiin, vaan ottaa ne henkilökohtaisina loukkauksina. Marinin heikko luonne ei kestä pääministerin työn vaatimuksia. Kiukkukohtaukset ennakoivat tulevaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu