Mitäs sanot joko lopetetaan koko palstailu?
Joko olet siihen valmis? Tiedän, tämä on ainut keino enää ylläpitämiseen, mutta elämä vierii eteenpäin, joskus tämä loppuu kuitenkin, minun puolelta, sinähän tietty syystä tänne jäät. Aijon alkaa keskittymään enemmän tulevaisuuteen, isot muutokset on vielä edessä päin, tulen varmaan aina sinut muistamaan ja uskon, että törmätään me vielä💞 💞
Joko olet siihen valmis? Tiedän, tämä on ainut keino enää ylläpitämiseen, mutta elämä vierii eteenpäin, joskus tämä loppuu kuitenkin, minun puolelta, sinähän tietty syystä tänne jäät. Aijon alkaa keskittymään enemmän tulevaisuuteen, isot muutokset on vielä edessä päin, tulen varmaan aina sinut muistamaan ja uskon, että törmätään me vielä💞 💞
Vastaukset 21
Vanhimmat
Näin tehdään
Ok, tämähän ei ole harhaista..
Ei ole ikinä sitä ollutkaan hän kyllä tietää, vain me kaksi tiedetään totuus, jos joku muu toista selittää niin on kyllä pihalla.
Juu, te kaksi ja sen muija. Kuka on pihalla?
Iltapäivää kohden pidot/sadut ei kun paranee näköjään, triangeliako nyt soitellaan😂😂
Juu juu, hän kertoi olevansa ihan sinkku, on ollut koko meidän tunteman ajan, meillä on vahva side🤓
Syy siihen et ole sinä ap jos joku tänne haluaa kirjoitella vaan käytännön tasolla ihan joku muu.
Periaatteessa ole mitään menettävää kun olen menettänyt jo itsestäni osan. Jatkoja.
Ei mulle tämäkään.
Eikä muuten sullekaan rakas.
Onpa kyllä itseään täynnä olevaa tekstiä. Varsinkin tuo loppu.
"Tiedän, tämä on ainut keino enää ylläpitämiseen, mutta elämä vierii eteenpäin, joskus tämä loppuu kuitenkin, minun puolelta, sinähän tietty syystä tänne jäät. "
Nyt oikeasti rakas, jos luulet mun noin alentavasti susta kirjoittavan, olet täysin erehtynyt mun luonteesta. Älä siis luule. Sivusta ja ei aloittajalle.
Tuosta tuli mieleen, että en tarkoittanut, että hän jää tänne minun takia vaan syy on toinen.
Mulle ihan samantekevää, mitä aloittaja tekee kun ei tunneta.
Mäkin keskityn itseeni jatkossa enemmän, en todellakaan huolehdi vieraista henkilöistä, rupea jonkun varaäidiksi, hakekoot mammansa jostain muualta. Enkä kuuntele jonkun jonninjoutavan tyypin selostusta omasta elämästään, miks pitäis, jos toista ei kiinnosta mitä mulle kuuluu. Enkä rupea enää ikinä jonkun turhantärkeän pomon sylkykupiksi ja pahanolon vastaanottajaksi, kun en ole edes syypää siihen ett hällä oma perhe-elämä on pääteasemalla. Turpaan on henkisesti tullut niin turhilta tyypeiltä kuin maa voi päällään kantaa, he sais painua hornantuuttiin koko, itseääntäynnä oleva sakki. Ikinä ei ole olo ollut niin masentunut kuin nyt on ollut, huono itsetunto ollut aina ja työharjoittelun jäljiltä romahti täysin, ihan kuin olis pelkkää sutta, paskaa ja sekundaa koko ihminen. Yritäppä tässä sitten nuolla haavoja, parantaa masennusta ja miettiä uutta alaa, kun tuolta alalta mitä harjoittelin tuli vain henkisesti turpiin. Ennen jopa tykkäsin myyjän työstä, nyt koen ettei musta ollut siihen, kun en ollut tarpeeks kylmä ja kovaluontoinen ja itsekeskeinen kuten sen harjoittelupaikan vakioporukka ja pomo oli.
En täysin tiedä mistä kirjoitat, mutta voin tietyin kerroksin samaistua. Tuli mieleen mm ex ystävyystyyppi, emotionaalisesti inhasti tarrautuvat raskaat, jotka erittäin valmiita kyllä ns puikottamaan veitsellä selkään jos edes kylki on tyrkyllä.
Mene vain, sinulla on vielä elämä elettävänä, minä jatkan täällä katkeraan loppuun asti. Kaikkea hyvää elämääsi!
Sun pitäis saaha se Nobel. Oot ihan eniten kirjoittanu
Kiitos, kiva että työtäni arvostetaan.
Mene vain, sinulla on vielä elämä elettävänä. Minä jatkan täällä katkeraan loppuun asti.
Oletko Fatima?
Lola Odisoka?
Vai siltä väliltä...
Pitää lopettaa. Olen vain liian sosiaalinen, että en pysty.