Jouluksi kotiin

Anonyymi

Trump vetää amerikkalaisjoukot Afganistanista jouluun mennessä.
Puolustusministeri Kaikkonen Lännen Medialle: Suomalaisjoukot voivat palata Afganistanista jo ensi keväänä.

Antti on kuin Laiska Jaakko Moskovassa, lähtee kesä, lähtee talvi, vaan ei lähde Laiska Jaakko.

Kysynkin nyt kaikilta natokannattajilta, miten suomalaiset aikovat pärjätä ilman jenkkejä vieraassa, vaarallisessa maassa?

15

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Trump haluaa Afganistaniin islamistisen hallinnon, neuvottelut ovat loppusuoralla. Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on ilmoittanut Twitterissä haluavansa maansa joukot pois Afganistanista jouluun mennessä.
      Tämän vuoden helmikuussa Yhdysvallat kertoi vetävänsä joukkonsa Afganistanista ensi vuoden kesään mennessä osana Taleban-sissiliikkeen kanssa tehtyä sopimusta. Trump näyttää siis haluavan nopeuttaa aikataulua.
      Uutistoimisto AFP:n mukaan Yhdysvalloilla on Afganistanissa noin 8 600 sotilasta. Yhdysvaltain puolustusministeriö arvioi vielä syyskuun loppupuolella kotiutusten etenevän niin, että marraskuun loppuun mennessä joukkojen määrä Afganistanissa laskee alle 5 000 ihmisen.

    • Anonyymi

      Suomalaiset pärjäävät kun eivät toimi talibaanialueilla yhteistyössä hallituksen joukkojen kanssa mutta viivyttelyyn ei varaa ja Kaikkosen pitäisi ilmoittaa että suomalaiset joukot poistuu heti

      • Anonyymi

        Pommerin sodasta palattuaan toivat perunan Suomeen. Mitä tuliaisia saamme Afganistanista.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pommerin sodasta palattuaan toivat perunan Suomeen. Mitä tuliaisia saamme Afganistanista.

        Olemmehan jo saaneet pakolaisia Afganistanista. Myös Irakista olemme saaneet runsaasti pakolaisia kiitokseksi urheasta taistelusta. Odotettavissa on myös terrori iskuja.


    • Anonyymi

      Ei tullut paraatimarssia Kabuliin.

    • Anonyymi

      Jenkit tekevät niinkuin on järkevää. Ei kannata lähteä merten taakse muuttamaan aivan toisenlaista yhteiskuntaa mieleisekseen. Tämän asian jenkit ovat kokeneet kantapään kautta niin monesti, että luulisi heidän jo oppivan.

      • Anonyymi

        Mustasukkaisuuttaan jenkit sotiin joutuvat ja juuttuvat.


    • Anonyymi

      Yhdysvallan palkkasotilaita ei tarvita enää maassa, koska Afganistanin yhteiskunta on vakaampi kuin jenkkilä.

    • Anonyymi

      Trumppi vetää joukkoja pois Afganistanista loppuvuodeksi.

      Jouloloman jälkeen tuoreet joukot palaavat Afganistaniin korvaamaan pois vedetyt.

      Muut tarvittavat lisäjoukot korvataan lisääntyvillä pommituslennoilla, jotka lennetään Pakistanista.

    • Anonyymi

      Venäläiset kuulema jäävät sinne ja joukkoja lisätään tuhansilla koska kuulivat vasta nyt että Rambo on eläkkeellä.

      Suureksi huolenaiheeksi tuo jää koska kymmenet tuhannet venäläiset ovat raiskanneet maan.

      • Anonyymi

        HÄH! Ei Karppa silollu. Goran Klak oli.


    • Anonyymi

      "Trumppi vetää joukkoja pois Afganistanista loppuvuodeksi.

      Jouloloman jälkeen tuoreet joukot palaavat Afganistaniin korvaamaan pois vedetyt.

      Muut tarvittavat lisäjoukot korvataan lisääntyvillä pommituslennoilla, jotka lennetään Pakistanista."

      Näin on kuulemma ja meinavat kokeilla rajoitettua ydinsotaa Afganistanin kapinallisia vastaan. Afganistanilaiset ovat pyytäneet jenkkejä käyttämään ydinasetta.
      Kyllä muuten loppuu sotiminen kuin japanissa kun muutaman pikku ydinpommin tomauttaa Heratiin, Mazar-e-Sharifiin, Kandahariin ja vaikka Jalalabadiin.

    • Anonyymi

      Jenkit vetää koulupudokkaansa sisällissotimaan USA:an.

      Suomalaisjoukot voivat palata Afganistaniin jo ensi keväänä verottomia autoja lunastamaan. Eikö olekin hienoa.

    • Anonyymi

      Pitääkö Suomen kotiuttaa Afganistanin sotarikollis-sankarinsa Haagin kautta kotoisiin vankiloihimme?

      • Anonyymi

        Pitäisi mutta Bäckman valittaa ihmisoikeusneuvoston syrjintä osastoon.


    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      53
      5118
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3347
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1482
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      182
      1317
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      76
      1026
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      928
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      877
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      816
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      758
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      717
    Aihe