Meidän pääministeri on pieniinpäin. Aivankun vatsa hieman pömpöttää somasti.
Onkohan nyt, että
Anonyymi
5<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Samaa katselin kyselytunnilla. Tampereella on Räikkösen taikasauva heilahtanut onnistuneesti. Niinhän nuo jo keväällä kertoivat että toista vai oliko se jo kolmatta lasta tässä yritellään.
Antti Rinne pääsee ensi toukokuulla tuuraamaan mammalomalle lähtevää Sanna Mariinia.
Toivottavasti on ja Ohisalo vois kans lähteä ja koko hallitus, koska mitään hyvää ei ole saaneet aikaan.
Katsoin kans samaa, vai oliko sillä vaan semmoinen mekko. Saadaan Antti Rinne takaisin pääministerin hommiin.
Jumala on olemssa, kiitos Herra. Pelastus tuli kuin tuksulle kun se tarpeeksi rukoili ja sekoili.
Saattaa olla vanhan kansan sanoilla sanoen ns. tuulimuna kyseessä. Maha pullottaa törkeesti jonkun aikaa, mutta kun tulee hyvät pierut, niin laskee takasin.