Vastuu kansakunnan edusta on yritysjohdolle vieras ajatus - vaikka yleinen etu on yritystenkin etu

Lyhytjänteinen kannattavuuden maksimointi voi silti olla yritysten omaakin pitkäaikaista etua vastaan.

Palkka-ale heikentää kysyntää

Siinä kuin jokainen irtisanominen tai lomautus merkitsee yrityksen henkilöstökulujen säästöä, se merkitsee työpaikkansa pysyvästi tai tilapäisesti menettäneen palkansaajan joutumista päivärahansaajaksi. Ja se taas merkitsee tilipussin tuntuvaa kutistumista – ja ostovoiman heikkenemistä.

Jokainen työpaikastaan irtisanottu tai lomautettu kansalainen on myös kuluttaja ja useiden muiden yritysten, kuten kauppojen ja monenlaisten palveluiden, asiakas – joka joutuu tulojensa kutistuttua pakosta leikkaamaan kulutusmenojaan.

Näin yhden yrityksen kustannussäästö muuttuu paitsi irtisanotun tai lomautetun myös joidenkin muiden yritysten tulojen menetykseksi.

Tämä on vääjäämätöntä täysin siitä riippumatta, johtuvatko yhden yrityksen säästötoimet tappioiden ja jopa konkurssiuhan välttelystä vai kannattavan toiminnan tehostamisesta.

Samanlainen kelju ketjureaktio heijastelee toki haittoja muiden yritysten toimintaan vielä enemmän, jos kannattavuusvaikeuksia poteva yritys epäonnistuu, joutuu lopettamaan toimintansa ja koko henkilökunta menettää työnsä.

Tulonmenetykset heikentävät taloutta

Samanlaista heijastushaittaa koituu kotitalouksia palveleville yrityksille metsäteollisuuden tai pian kai muidenkin alojen paikallisista sopimuksista, jos niiden ”joustavuudella” on tarkoitus tavalla tai toisella tinkiä henkilöstömenoista.

Mitä tehokkaammiksi tinkimisen tulokset osoittautuvat sitä varmemmin ja enemmän näiden alojen palkansaajat menettävät ostovoimaansa – ja sitä enemmän näitä ”palkkajoustajia” palvelevat kotimarkkinayritykset menettävät tulojaan.

Siksi onkin omalla tavallaan erikoista, että myös palvelualan yritykset näyttävät innostuneen metsäteollisuuden esimerkistä – vaikka erityisesti kotimaisten kotitalouksien kysynnästä tulonsa saaville palveluyrityksille paikallisen sopimisen joustot merkitsevät mahdollisten kustannussäästöjen lisäksi myös ilmiselvää tulonmenetysten uhkaa.

Metsäteollisuuden ja muiden vientialojen kansainvälisten suuryritysten edut ja tavoitteet voivatkin olla jopa jyrkästi kotimarkkinayritysten etuja vastaan.

Vientiteollisuus ei kaipaa kotimaista kysyntää

Metsäteollisuuden avausta ja etua on helppo ymmärtää, sillä vain hyvin pieni osa maan suurimpien metsäteollisuusyritysten tuloista on peräisin kotimaasta. Siksi niille kotimaisista palkkakuluista tinkiminen tuottaa enemmän kustannussäästöjä kuin suoria tai epäsuoriakaan myyntitulojen menetyksiä.

Ja sekin on helppo ymmärtää, että myös jokainen kotimaassa toimiva kauppa- tai palveluyritys pyrkii pitämään kustannusrakenteensa niin kilpailukykyisenä kuin suinkin, henkilöstökulut mukaan luettuna. Tämä onkin selvää, sillä kunkin yrityksen tarkoitus on pitää huolta omasta eikä suinkaan muiden yritysten saati koko kansantalouden kunnosta.

Mutta silti on yhtä selvää, että kunkin yksittäisen yrityksen etua ajavista toimista voi yhdessä syntyä kaikkien yritysten yhteistä etua ja kansantalouden yleistä etua haittaavaa epäsuoraa yhteisvaikutusta.

Siksi onkin vaikea ymmärtää, että edes kotimarkkinayritysten yhteistä etua ajavat etujärjestöt eivät näytä kantavan huolta yritysten ”joustavien” palkkapyrkimysten yhdessä synnyttämistä kysyntävaikutuksista. Ja siitä, että nuo kysyntävaikutukset ovat näiden samojen yritysten kysyntänäkymille pääosin haitallisia.

Tästä syystä kotimarkkinayritysten yhteinen etu onkin tässä puheena olevassa yksityisen ja yleisen edun ristiriidassa lähempänä koko yhteiskunnan – ja julkisen talouden – yleistä etua kuin suurimpien kansainvälisten vientiyritysten yksityistä etua.

SDP:n pääministeri Sanna Marin ymmärtää tämän lainalaisuuden, jota lyhytnäköinen pikavoittoihin pyrkivä kvartaalikapitalisti ei tajua.

Sukukunta-luetteloita löytyy elämänkirjasta.