Svekomaanien mielestä yli 100-vuotta sitten vallinnut tilanne on jotenkin merkityksellisempi kuin väestön nykyinen ja tuleva rakenne.
Ei se näin toimi svekot, vaan demokratiassa jokaisella on yksi ääni ja niitä sata vuotta sitten tehtyjä päätöksiä muutetaan vastaamaan nykyistä ja tulevaa väestöpohjaa. Uudet kasvavat vähemmistöt tulevat vaatimaan oikeuksiaan ja jatkuvasti pienentyvä vanha vähemmistö joutuu vain sopeutumaan muuttuneeseen maailmaan. 😂
Svekomaanien harhainen käsitys demokratiasta
13
<50
Vastaukset
- Anonyymi
1700-luku oli svekomaanien paratiisi. Veri roiskui. Kansanmurha toteutui Iso vihan aikana ja Pikkuviha päälle. Maanomistusolot muuttuivat, uusia aatelisarvoja, suomen kieli oli heikossa hapessa, väestön määrä laski alle 400.000 henkilöön.
Ruotsinkielisten määrä kohosi korkeammaksi kuin koskaan ennen ja myöhemminkään ikinä - 18 %:iin. - Anonyymi
Näin ei voi kielipolitiikka toimia, ei.
- Anonyymi
Vuonna 1917 Suomen itsenäistyessä ruotsinkielisiä oli noin 11 %, nyt 4,7 % (= 260.000 henkeä).
Luku on laskemaan päin, vaikka ruotsinkielisissä kouluissa on yhteensä 11 % suomen- ja vieraskielisiä ikäluokkaa kohti. Näistä 4 % on suomenkielisiä ja 7 % vieraskielisiä.
Esimerkiksi kaksikielisen Espoon nykyisen noin 7,2 % arvioidaan laskevan lähemmäs 6 %:iin vuoteen 2030 mennessä. Sama suunta koskee Helsinkiä, jossa on nyt ruotsinkielisiä noin 5.7 % (36.000 henkeä).
- Anonyymi
Valitettavasti!
- Anonyymi
Mitkä vähemmistöt tulevat vaatimaan oikeuksiaan? Saamelaisetko, romanitko?
Meillä on kohdeltu molempia ryhmiä huonosti, ja etenkin saamelaisten kohdalla voidaan puhua suomalaisesta kolonialismista.
Mutta miten nämä liittyvät ruotsin kieleen, sitä on vaikea ymmärtää. Kyllä saamelaiset pyrittiin assimiloimaan nimenomaan suomenkielisiksi.- Anonyymi
Saamet ja karjala nostettava maan kansalliskieliksi.
Aika moni maahanmuuttajaryhmä on mennyt ohi määrällisesti niin saamelaisista kuin romaneista. ET siis vieläkään tajua miten demokratia toimii? Yksi ääni per asukas! :)
- Anonyymi
Ranskassa on enemmän arabiankielisiä kun on joissakin maissa, joissa arabia on virallinen kieli. Silti Ranska ei ole nostamassa arabiaa edes vähemmistökieleksi.
Ranska taistelee myös eturintamassa englannin ylivaltaa vastaan. Ranska on tehnyt tätä vuosikymmenet hyvin määrätietoisesti.- Anonyymi
Ranska ajaa myös EU:n vararikkoon itsekkyydellään.
Kumpi ratkaistaan ensin: pakkoruotsi vai Strasbourg?
Kannattaa nostaa Strasbourg-kortti aina, kun joku kysyy, miksei enemmistö poista pakkoruotsia, jollei se halua pakkiruotsia.
Eihän EU:n enemmistökään pysty lopettamaan parlamenttinsa järjetöntä reissaamista Strasbourgiin, sillä Ranska on aikojen alussa saanut tämän etunsa betonoitua EU:n rakenteisiin eikä suostu tästä luopumaan Ranska nostaa arabian viralliseksi kieleksi samana päivänä kun arabeja on riittävästi, katsos näin toimii demokratia :)
- Anonyymi
Tulevaisuustaidoille olisi käyttöä, ei pakkoruotsille.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Taisin tehdä virheen
Kaipaan sua enemmän kuin kuvittelin. Luulin, että helpottuisin, mutta olinkin täysin väärässä. Vieläkö vastaisit minulle443052Hyvä että lähdit siitä
Ties mitä oisin keksinyt jos oisit jäänyt siihen, näit varmaan miten katoin sua.... 😘🤭😎💖362651Et siis vieläkään
Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k532604Koronarokotus sattui oudon paljon nyt sairaanhoitaja Tanja 46 istuu pyörätuolissa
Pitkä piina piikistä Kun Tanja Vatka käy suihkussa, tuntuu kuin ihoa revittäisiin raastinraudalla irti. Hän on kärsinyt1052324Nyt tuntuu siltä, että on pakko päästä puhumaan kanssasi
Tuntuu että sekoan tämän kaiken takia. Miehelle512163Olisitko mies valmis?
Maksamaan naisellesi/vaimollesi/tyttöystävällesi elämisestä syntyvät kulut, ruokailun, vuokran ja muut välttämättömät me3451916- 1501566
- 741423
vieläkin sanoa voin...
💖💛💖💛💖💛💖💛💖 💛 Beijjjbeh 💛 Kaks vuotta tänään täällä. Miten hitossa jotkut on jaksaneet kymmeniä vuos231258Nainen onko sulla supervoimmia ?
Voisitko auttaa miestä mäessä? Tarjota auttavan käden ja jeesata tätä miestä? Tai antaa olla et sä kuitenkaan auta.281185