USA:n sukellusveneille luolatukikohta Norjaan

Anonyymi

Voi sitä tiltujen itkun määrää....

Kylmän sodan ajan laitos aiotaan jälleen aktivoida.

Norja aikoo avata kylmän sodan aikaisen sukellusvenetukikohdan, The Times kertoo. Vuonossa Tromssan lähellä aivan maan pohjoisosassa sijaitseva Olavsvern suljettiin vuonna 2009. Nyt se halutaan kuitenkin saada Yhdysvaltain sukellusveneiden käyttöön.

Norjan yleisradio NRK:n mukaan sopimus asiasta voidaan saada valmiiksi jo tällä viikolla. Norjalaisuutisessa kerrotaan, että tukikohtaa käyttäisivät amerikkalaiset Seawolf-luokan taistelusukellusveneet. Sellaisen vierailusta Norjassa kerrottiin äskettäin poikkeuksellisesti julkisesti. Samassa yhteydessä julkaistiin myös ensimmäiset kuvat luokan nimikkoalus USS Seawolfista ainakin viiteen vuoteen.

The Timesin mukaan Olavsvernissä on nähty hiljattain amerikkalaisia upseereita.

Noin 90 kilometrin päässä Suomen rajasta sijaitseva valtava luolatukikohta on kaivettu kallioseinämään ja siihen kuuluu useita sukellusveneille soveltuvia laitureita ja suuri kuivatelakka. Se suljettiin aikanaan Venäjän suhteiden liennyttyä ja myytiin yhtiölle, joka on sittemmin vuokrannut sitä muun muassa Venäjän valtion yhtiö Gazpromin tutkimusaluksille. Venäläiskäyttöä on arvosteltu turvallisuusriskinä.

Tukikohta vaihtoi jälleen omistajaa vuonna 2019. Uusi omistaja WilNor Governmental Services AS tarjoaa muun muassa erilaisia logistiikkapalveluita Norjan puolustusvoimille. Kauppa avasi jälleen mahdollisuuden tukikohdan sotilaskäyttölle.

Tukikohdan palauttaminen on mitä ilmeisimmin osa Yhdysvaltain ja NATO:n kasvavaa panostusta toimintaan arktisilla alueilla ja halua haastaa yhä aktiivisemmaksi pohjoisessa käyvää Venäjää.

71

136

    Vastaukset 71

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Loistavaa että Nato.maat ja Norja yhdessä vahvistaa puolustusta ja hteistyötä

      • Anonyymi

        Venäjän pullistelu vain lisää asevarustelua. Venäjä ei pääse koskaan, niskan päälle. Neuvostoliitto kaatui mahtipontiseen asevarusteluun ja näin käy myös venäjälle.

        NATO Ranska on päättänyt rakentaa Euroopan suurimman lentotukialuksen.


    • Anonyymi

      Erinomainen juttu Nato pystyy vastaamaan nopeammin aggressioon alueelta

    • Anonyymi

      Loistavaa yhteistyötä Natomailta

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Viikingit on aivan seawolfien talutusnuorassa jenkkivasalleina

      • Anonyymi

        Eikö ne ollut USAn eikä NATOn veneitä ja ihmetyttää miten itsenäinen maa sallii suurvallan tukikohtia maahansa, ei ole oppineet mitään Hitlerin ajoista eikä myöskään NATOnaukuja.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikö ne ollut USAn eikä NATOn veneitä ja ihmetyttää miten itsenäinen maa sallii suurvallan tukikohtia maahansa, ei ole oppineet mitään Hitlerin ajoista eikä myöskään NATOnaukuja.

        Loistavaa että Nato-Norja haluaa vahvistaa puolustusta liittolaisten kanssa


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Loistavaa että Nato-Norja haluaa vahvistaa puolustusta liittolaisten kanssa

        Vai että liittolaisten, joo o... Vaatii melkoista selkärangattomuutta Norjalta ajaa Atlantin toisella puolella lymyävän yökkärin etuja täällä Pohjolassa.


      • Anonyymi

        Seawolf. Ja paskan vitut.

        Eivät pärjää Saksalaisille.


    • Anonyymi

      Hyvä tulee vähän balanssia jäämerelle, loppuu se rosvojen mellastaminen siellä.

      • Anonyymi

        Nato-maat pääsee nopeammin reagoimaan idän aggressioon mikä on erinomainen juttu


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nato-maat pääsee nopeammin reagoimaan idän aggressioon mikä on erinomainen juttu

        Ai nopeasti. Katos vähän missä sijaitsevat. :D


    • Anonyymi

      Tässä nähdään seuraukset kun liitytään Natoon.

      Saattaa Norjalaisia hiukan kaduttaa kun tajusivat mihin ansaan laittoivat nimensä.

      • Anonyymi

        Jos TUO on seuraus niin liityätt heti!

        Saattaa Norjalaisia hiukan kaduttaa kun eivät liittyneet jo aikaisemmin!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos TUO on seuraus niin liityätt heti!

        Saattaa Norjalaisia hiukan kaduttaa kun eivät liittyneet jo aikaisemmin!

        Vain epäisänmaallinen sotahullu haluaa jenkki tukikohtia tänne. Ei kukaan tervejärkinen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos TUO on seuraus niin liityätt heti!

        Saattaa Norjalaisia hiukan kaduttaa kun eivät liittyneet jo aikaisemmin!

        "Saattaa Norjalaisia hiukan kaduttaa kun eivät liittyneet jo aikaisemmin!

        "Ei ne voinu. Saksa miehitti silloin Norjaa.

        Norja ajautuu liittoihin miehittäjien mukana.


    • Anonyymi

      Ja kohta uutisoidaan kuinka Venäjä varustautuu ja uhkaa taas kaikkia ja USA on se hyvis joka on tullut pelastamaan meidät kaikki Venäjän agressiolta.

      • Anonyymi

        Norja on kohta niin kusessa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Norja on kohta niin kusessa.

        Norja ei ole mitenkään kusessa vaan se tekee tiivistyvää yhteistyötä Nato-maiden ja kumppanien kanssa turvallisuuden kehittämiseksi


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Norja on kohta niin kusessa.

        Norja on kusessa jenkkien kanssa. Kun antoi pirulle pikkusormen, niin se saatanan sionisti vie koko maan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Norja on kusessa jenkkien kanssa. Kun antoi pirulle pikkusormen, niin se saatanan sionisti vie koko maan.

        Venäjä on kusessa Putinin takia. Putin pilannut venäläisten tulevaisuuden.


    • Anonyymi

      Aika ironista miten Norja on Naton myötä onnistunut pilaamaan oman turvallisuutensa ja laittanut jopa oman maansa ja kansansa USAn intressejen edelle. Nyt Norjassa alkaa olemaan kusiset paikat kun jenkki tuli tukikohtineen jäädäkseen ja Venäjä joutuu todennäköisesti vastaamaan jatkuvasti kasvavaan uhkaan.

      Norjalaiset saavat elää jatkossakin alati pelossa, kun NATO ei ollutkaan sitä mitä luvattiin ja toi ongelman Norjan maalle. Voi voi.

      • Anonyymi

        Voi näitä vähäpäitä, mussutus käy vaikkei edes kieltä osata.


      • Anonyymi

        ” Norjalaiset saavat elää jatkossakin alati pelossa, kun NATO ei ollutkaan sitä mitä luvattiin ja toi ongelman Norjan maalle. Voi voi.”

        Päinvastoin! Putte pelkää kun mittariin tuli jo 68 ja Nato sen kun laajenee! Kirstun pohja paistaa jo monessa mielessä!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ” Norjalaiset saavat elää jatkossakin alati pelossa, kun NATO ei ollutkaan sitä mitä luvattiin ja toi ongelman Norjan maalle. Voi voi.”

        Päinvastoin! Putte pelkää kun mittariin tuli jo 68 ja Nato sen kun laajenee! Kirstun pohja paistaa jo monessa mielessä!

        Päinvastoin! Putte pelkää kun mittariin tuli jo 68 ja Nato sen kun laajenee! Kirstun pohja paistaa jo monessa mielessä!

        Eihän NATOn pitänyt laajentua yhtään minnekkään mutta sekin oli vaan valetta. Nyt Norja on täysin yksin Nato_ongelmansa kanssa eikä tuleva tukikohtakaan juuri näytä helpottavan Norjalaisten oloa. Päinvastoin.


      • Anonyymi

        Venäjä on ainoa uhka ja NATO pitää Venäjän loitolla.

        NATO on taannut rauhan ja itsenäisyyden. Venäjä on tietysti tästä raivoissaan. Venäjä haluaisi siirrellä rajojaan ja vallata kaikki pienet maat itselleen. Ukraina/Krimi on hyvä esimerkki.

        Putin on oikea riesa Venäjän kansalle.


    • Anonyymi

      Venäjä vastaa sukellusvene sataman aiheuttaman jännitteen takia palkkaamalla 30 maitovalasta ja 20 delfiiniä.

      Tekevät suicide keikkoja.

    • Anonyymi

      Hienoa toimintaa Nato-Norjalta loppuu se sikailu Norjan läheisyydessä

    • Anonyymi

      Erinomainen jutska että USA lisää Norjan miehitystä. Sota on siten meitäkin paljon lähempänä.

    • Anonyymi

      Norjalaiset pelkäävät sotaa syystä. Sodan mahdollisuus jkasvaa kun USA:n miehitysjoukot lisääntyvät.

      • Anonyymi

        TODELLISUUDESSA SE VAIN VÄHENEE, kuten itse presidentti Putin on todennut!

        Venäjä ei koskaan hyökkää Naton jäsenmaan kimppuun!

        Putte on luotettavampi tietolähde kuin piinkvastallari!


    • Anonyymi

      Norja on niin fucked up.

      • Anonyymi

        Stallaria kyrsii etenkin kun mitään et asialle mahda! Voimaton raivo huvittaa!


      • Anonyymi

        No ei todellakaan ole. ainoa joka on niin r...ä kun sen mahdollisuuksia sikailla viedään pois.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Stallaria kyrsii etenkin kun mitään et asialle mahda! Voimaton raivo huvittaa!

        Sen verran mahdan, että täällä kansa äänestää Naton ulos niin että heilahtaa.


    • Anonyymi

      Mahtaa Norjalaisia vähä kaduttaa kun lähtivät temppuilemaan NATOn kanssa.

      • Anonyymi

        Norja vahvistaa omaa turvallisuutta ja yhteistyötä erinomainen päätös Norjalta


    • Anonyymi

      Venäläisetkin rakensivat vastaavia mutta hups, karttakoordinaatit oli väärät kuten maakin.

    • Anonyymi

      Hyvä Norja ja Nato. erinomaista että Nato ja Norja vahvistaa puolustusta

    • Anonyymi

      Norja on NATOn asevarasto mutta sitä se ollut heti 2.maailman sodan jölkeen

    • Anonyymi

      Ei tuo nyt mikään La Rochelle näytä olevan.

      Niin huonossa paikassa, ettei sinne ehkä kannata kovin kalliita subeja uittaa.

    • Anonyymi

      Pysykööt Norjassa riitaa haastamassa.

      • Anonyymi

        itä trollit paniikissa kun Norja päätti aukaista tukikohdan uudestaan


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        itä trollit paniikissa kun Norja päätti aukaista tukikohdan uudestaan

        Tukikohdan avaaminen on erinomainen asia


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tukikohdan avaaminen on erinomainen asia

        Kellekkähän tuo erinomainen ja vallan suurenmoinen avaaminen on ei ainakaan Norjalaisille vaan tekee Norjasta potentiaalisen ydiniskun kohteen


    • Anonyymi

      USA:n sukellusveneille luolatukikohta Norjaan

      Sinne siis?

      • Anonyymi

        Norja toimi oikein kun avaa tukikohdan uudestaan


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Norja toimi oikein kun avaa tukikohdan uudestaan

        Toimi ainakin omaa etuaan vastaan


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toimi ainakin omaa etuaan vastaan

        Norja toimi oikein koska on selvää että r...ä yritti sikailla alueella nyt sen toimintaan pystytään puuttumaan nopeammin


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Norja toimi oikein koska on selvää että r...ä yritti sikailla alueella nyt sen toimintaan pystytään puuttumaan nopeammin

        Näinköhän käynee


    • Anonyymi

      Kannattaa lukea 1. posti.

    • Anonyymi

      "Olavsvernissä on nähty hiljattain amerikkalaisia upseereita."

      Ihmekkös tuo nyt on.

      USA miehittää Norjaa pysyvästi. Sielä on tuhansia merijalkaväen jar-head pojujakin.

    • Anonyymi

      Näin se Norjakin vähitellen menetti itsensä.

    • Anonyymi

      Venäjä louhinut Kuolassa jo vuosia valtavaa ydinsukellusvene tukikohtaa kallioluolastoon. On hyvä että myös Nato vastaa Venäjän varusteluun, joka ulottuu pitkin maan läntistä rajaa, pohjoisesta etelään, ottamalla uudestaan käyttöön jo hiljentyneitä tukikohtia, ja sijoittamalla ohjuksia useisiin paikkoihin. Lännessä näistä kerrotaa etukäteen, Venäjä tekee salassa, maan media ei niistä juuri kerro. Onneksi satelliittitiedustelu paljastaa maanpäälliset rakennelmat.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Pelote se on pienikin ydinasetukikohta Atlantin takaa hyökkäilevälle jenkille.


      • Anonyymi

        Vahva viesti Natolle.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vahva viesti Natolle.

        Vahva viesti koronan kynsissä kiemurtelevalle, kirkuvalle Natolle.


      • Anonyymi

        Ihan hyvältä tuo näytti. Toimivalta koonaisuudelta.

        Sinne on kiva Nato Norjan suhailla tukissa näkymättömissä, eiks vaa?

        Niihä et Norja Nato hävittäjät ei näy tutkis, eiks nii?


    • Anonyymi

      Maan johto pakenee sinne piiloon myrkytys häpeää 5. vuodeksi.

      • Anonyymi

        Naton johto sukellusvene luolastoon kirkumaan ja sätkimään 3.- tai 4.- gen.koronan kynsissä ja höperehtimään Navalnyin ja Skripallien kalsareista.


    • Anonyymi

      USA:n ydinsukellusveneille tarkoitettu luolatukikohta kokonaisuus romahti Norjassa.
      Asuinalueet taloineen asukkaineen ja autoinee yms. vajosivat maan uumeniin.

      USA on pahoitellut tapahtunutta ja syyttänyt Venäjää myrkyttämisestä.

    • Anonyymi

      Per...le - USA joutuu poraaman uudet tunneli Norjan alle.

    • Anonyymi

      Norsket on luolamies rotu

    • Anonyymi

      Venäjä louhinut Kuolassa jo vuosia valtavaa ydinsukellusvene tukikohtaa kallioluolastoon mutta luulivat että napajäätikkö sulaa ja vedenpinta nousee.

      Kulkuaukot jäi 50m vedenpinnan yläpuolelle. No sattuuhan sitä kun Venäjällä ollaan.

      • Anonyymi

        Tuskin sukellusveneet sukelluksissa luoliin ajaa kun voi käydä kuin vikinglaivollle


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuskin sukellusveneet sukelluksissa luoliin ajaa kun voi käydä kuin vikinglaivollle

        50 m hyppy on pikku juttu venäläiselle lentosukellusveneelle.

        Mallia otettiin lentokalasta. Tosi tarkasti. Sukellusveneessä on kutu päällä kevätauringossa.


    • Anonyymi

      Noista Norjan ydinsulellusvene luolista tulikin avolouhoksia. Pitääkö olla huolissaan?

    • Anonyymi

      Meni jenkkien luolatyö hikkaan.

    • Anonyymi

      Kallioluolat ei romahda. Tiltut on ilmeisesti nähneet Venäjällä saveen kaivettuja sukellusvene tukikohtia.

    Ketjusta on poistettu 16 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      72
      1138
    2. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      98
      1084
    3. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      23
      963
    4. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      67
      943
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      126
      890
    6. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

      https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
      Kuhmo
      22
      857
    7. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      129
      828
    8. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      58
      795
    9. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      27
      761
    10. Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!

      Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m
      Tv-sarjat
      6
      718
    11. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      45
      686
    12. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      46
      681
    13. Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa

      Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka
      Kotimaiset julkkisjuorut
      143
      642
    14. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      129
      630
    15. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      627
    16. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      48
      620
    17. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      48
      604
    18. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      80
      602
    19. Voisiko vielä välillemme jotain kehittyä

      Vai heihei ja ei nähdä enää.
      Ikävä
      35
      600
    20. Pahkalassa tapahtuu

      Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi
      Parkano
      12
      599
    Aihe