Keskusta ja suuri ulina

Se koira älisee, johon kalikka kalisee, vanhaa sananlaskua siteeratakseni. Ex -presidentti näyttää osuneen enemmän kuin oikeaan väittäessään lehtihaastattelun mukaan oikeiston noudattavan yrityselämän agendaa. Oikeammin ilmaistuna kiihotusta. Hallituksen kaatamiseksi kaiken lisäksi. Tähän johtopäätökseen on tullut allekirjoittanut.

Pari tunnettua ”kasteella” käynyttä käännynnäisporvaria näyttävät niin ikään ihastuneen nykyhallitusta kampitavaan kampanjaan. Toinen heistä pitää presidentin näkemystä peräti typeränä. Kerrassaan vahva ilmaus. Ei uskoisi, että porvarilliseen kieliavaruuteen kuuluu noinkin banaali ilmaus. Onhan tunnettua, että porvarit pitävät itseään edistyksellisinä. Siksi luulisi, että kielelliset ulostulotkin olisivat perinteistä ilmaisuvoimaisempia.

Hallitusta on turha syyttää yritysvastaisuudesta. On hallituksella ollut muutakin tekemistä kuin paapoa huonosti johdettuja yrityksiä, jotka eivät ole osanneet varautua maailman muuttumiseen ajoissa, vaan ovat suu apposellaan odottaneet, että hallitus tulee apuun, kun tuottotavoite ei toteudu. Epidemian aikana on huomio kohdistunut niihin yrityksiin, jotka ovat olleet todellisen avun tarpeessa.

Metsäteollisuuden joutuminen tikun nokkaan viittaa ikävästi Keskustaan. Kukas muu Keskustaa tukee kuin kaikki mikä liittyy metsään, turpeeseen ja muuhun epäurbaaniin. Olisiko niin, että Keskusta katuu hallitukseen menoaan ja yrittää nyt pyristellä tästä allianssista irti? Keskustan veret seisauttavat uudet työllisyystavoitteet ja muutkin Sipilän kautta muistuttavat manööverit antavat ymmärtää, että kaipuu entiseen on enemmän kuin suuri. Kun lisäksi tiedetään Keskustan synnynäinen epäymmärrys ammattiyhdistysliikettä kohtaan, niin tämä selittää paljon viimeaikaisia tapahtumia.

Nyt kun suuri puujalka on näyttänyt esimerkkiä, niin muukin yritysmaailma näyttää äkänneen tilaisuutensa tulleen vallankumouksen loppuunsaattamiseksi. Yrittäjien etutoimisto muistuttaakin jo tonttu-ukkoa, siinä määrin pomppu on korkea EK:sta puhumattakaan. Kun näin on, niin eihän porvarillisilla puolueilla ole oikeastaan muuta mahdollisuutta kuin lisätä löylyä. Löylyä nimenomaan, koska faktoihin ilmoille päässyt hirmuinen möly ei perustu.

Kauppakamarin kysely tiivistää hyvin nykytilanteen: kyselyn mukaan suomalaiset yritykset näkevät hallituksen onnistuneen huonosti koronaepidemiaan liittyvän talouskriisin hoidossa. Voi hyvänen aika sentään, hallituksenko pitäisi kaikki hoitaa? Ehdotan aktivointia.

4

171

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ymmärrän oikein hyvin ulostulosi, mutta Suomen markkinat eivät enää ole suljetut vaan kaikkien rummuttama globalisaatio ja keskuspankkien setelirahoitus määräävät tahdin.
      Suomelta puuttuu tyystin voimakas poliittinenjohto, joka saisi maan selviämään vähemmillä vaurioilla.

      SOTILAS

      • Ovatko markkinat todella avoimet? Emmekö elä pikemminkin jossakin myöhäisneuvostoliittolaisessa komentotaloudessa? Poliittinen normi vakaudesta ja velkaantumisesta ynnä vieras keskuspankki sanelevat, että kaikkien pitää marssia samaan tahtiin. Markkinat sinällään eivät sanele mitään, vaan erilaiset säännöt ja määräykset. Näitä vastaanhan yritykset etujärjestöineen näyttävät meuhkaavankin. Eivät tietenkään EU:n sääntöjä vastaan, koska herran pelko on viisauden alku, etenkin juuri patavanhoillisessa ja jälkeen jääneessä talouselämässä.

        Surkuhupaista on kaiken kukkuraksi se, ettei kaikille ole kirkastunut sekään, että osingonjako vaikuttaa myös työllisyyteen. Jos firma ei tuota tarpeeksi, niin laitetaan väkeä sen verran ulos, että tuottoa syntyy sen verran kuin sijoittaja haluaa. Sellaista johtajaa tuskin on syntynytkään, joka pystyisi kohentamaan työllisyyttä innovaatioin. Tämän lisäksi on vielä keskuspankki joka takaa sen, että sijoittaja saa sen minkä sijoittaja tahtoo, eikä suinkaan työläinen.

        Talouden hyvinvoinnin kannalta olisi viisaampaa, että firmat maksimoisivat palkat pikemminkin kuin yrityksen voiton. Tähän päästäisiin helposti, kun työntekijät itse omistaisivat yrityksen.

        Talouden harmonisointi näyttää johtavan ennen pitkää umpikujaan. Nykyisen menon mukaan työläisiltä viedään palkka, pankkitallettajilta rahat ja sosiaalisten tulonsiirtojen varassa eläviltä toimeentulo ja suuret omistajat keräävät vain entistä enemmän rasvaa ympärilleen. Rasvalla tarkoitetaan tässä tietenkin rahaa ja muuta varallisuutta.


    • Anonyymi

      Ei Seppo !
      Ei sosialistit osaa yrityshenkeä.Turhaa sitä toitotat että viisaus olisi siellä.
      Nyt tuollaiset alut sosisialisteja, kuin rippikoulu tytöt hallituksessa. Halosen Tarjakin yrittää neuvoin sanoa Sannalle miten tulee toimia Pride marsilla ja sateenkaarilaisten kanssa, siinä heidän viisautensa.

      • Olen syntynyt perheeseen, jossa on puolet kumpaakin sukupuolta, joten käsitykseni osaamisesta on realistinen. Pärjätäkseen sellaisessa ympäristössä pitää tehdä parhaansa. Eikä sekään aina riitä.

        Valitettavasti Suomessa ei ole edes käsitystä siitä, mitä sosialismi on. Ei edes vasemmistolla. Paavo Arhinmäki sentään hämärästi muistuttaa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen markka otettiin käyttöön vuonna 1860

      Suomi käytti vuoteen 1840 asti rahayksikkönään rinnakkain Ruotsin riikintaalareita ja Venäjän ruplaa. Tämän jälkeen oli
      Maailman menoa
      13
      3192
    2. Vassarit kummittelee pääni sisällä joulunakin

      Hetki sitten alkoi punakapina. Joulupäivään mennessä ollaan jo Lindtmanin nuoruusvuosien näytelmäkerhossa. Tapaninpäivän
      Maailman menoa
      65
      2922
    3. Oho, köyhyys väheni Marinin hallituskaudella

      👋💥🤕 Tuonkin Marinin hallitus sössi --- Vuosien 2019–2023 sosiaaliturva- ja verotusperusteiden muutokset suhteessa h
      Maailman menoa
      129
      2585
    4. "Mä elän vieläkin"

      Ikurin turbiini vetäisi taannoin lainabiisin Topin (RIP också) ja kumppaneiden kanssa. Toivottavasti on yläkerrassa kunn
      Tampere
      17
      1942
    5. Kylläpä asiat onkin nyt hyvin verrattuna Sannan aikaan

      Sannan aikana aähkön alv oli 10%, nyt 25,5%. Ajatelkaa nytkin pörssisähkö on ilmaista, keskellä talvea! Bensan hinta on
      Maailman menoa
      11
      1804
    6. Yksityinen sektori aiheuttanut Suomen taantuman

      Investointien sijasta nostaneet voitot osinkoina omistajille. Ehdotan korjausliikkeenä yksityisen sektorin sosialisoimi
      Maailman menoa
      18
      1706
    7. Ukrainan raukkamainen isku Moskovaan.

      Pitikö isku tehdä juuri jouluna.Siinä saattoi jäädä joku lapsi isättömäksi.Kyseessä ei edes sotilaskohde.
      Maailman menoa
      368
      1543
    8. En tiedä mitä olet mulle

      Rakkauteni,ihastukseni,pakkomielteeni,mitä lie. Jokatapauksessa ajattelen sinua päivittäin lämmöllä ja haluan toivottaa
      Ikävä
      61
      1476
    9. On mullakin

      Sua ikävä. En vain pysty siihen mitä toivot. Siksi toivon joskus että voisin vain olla hetken lähelläsi
      Ikävä
      71
      1184
    10. Vittumaista Joulua Kuhmolaisille.

      Siinäpä se tiivistettynä.
      Kuhmo
      22
      1181
    Aihe