Oletteko aloittaneet parisuhteenne aina

Ei ennen rakkaudesta mitään tiedetty, silti toimeen tultiin 🙃

Joskus sitä vain ajautui suhteeseen vaikka ei välttämättä ollutkaan niin voimakasta rakastumista.
Joskus taas seksin myötä ajautunut suhteeseen, siihenhän se sitten perustuikin.

Josko sitä joskus tulisi kunnon rakkaus vastaan. Saa nähdä. Miltähän se edes tuntuisi 🤔

Tiedän mitä haluat tietää:)

Luulin kaiken aina alkaneen rakkaudesta. Kunnes kohtasin hänet ja löysin itsestäni roihun jonkalaista en ole ennen kokenut. Kaikki tähän asti on ollut harjoittelua. Naiselta tämä.

Nuorempana jotenkin ihastuin tunteeseen olla ihailtu ja saada toinen hyvälle mielelle vain sillä et annan itseni hänelle. Se ilo teki jotenkin hyvää mikä siitä toiselle tuli. Oli depressioo ja huonoo
Itsetuntoo enkä oikein aina tiennyt itse miltä
Musta sisälläni tuntuu. En saanu tunteistani selvää ajoittain, johtuen tunnehämmennyksestä ja tunteiden sekamelka möykystä jonka oma hiukan depression takia sekaisin oleva tunne-elämän puoli sai aikaan.

Depressioo on vaikee kuvailla niille jotka ei kokenut, mutta se sekottaa järki-ihmisenkin tunteiden armoille ja kun tunteet vetää aallonpohjia ja ei itsekään enää ole kartalla miks tuntee mitenkin on vaikee välillä tulkita myös positiivisia tunteitaan oikein. Ovatko ne vain mielihyvän hakua kuin hukkuva joka taistelee viimeisillä keinoillaan päästääkseen edes sekunniksi pinnalle tankkaan happea ennen kuin painuu taas pinnan alle hapettomaan tilaan ja vajoaa pohjaan kokonaan luovuttaneena.

Ehkä nää tapailusuhteet silloin nuorena parikymppisenä oli niitä yrityksiä saada hetken iloo
Edes.

Kyllä mä myös aidon rakkaussuhteen koin ja sen jälkeen lohtusuhteitakin. Ns laastari joka seksillä ja läheisyydellä helpotti mun selviytymistä
Sydänsuruista

Osittain lohtusuhdekin johtui depressiosta. Mulla ei ollut kapasiteettia käsitellä ja kohdata depression päälle normaaleja elämään kuuluvia suruja joten jottei koko mun psyyke hajoa palasiksi yritin selviytyä hengissä sit lohtusuhteiden avulla.

Tais avoliitosta eron jälkeen olla kolme eri tyyppiä siinä alta 5 kuukauden joita tapailin jokasta jonkun ehkä kuukauden. Kun sellanen ihastus ihailtuna oloon huuma loppui lohtusuhteen ”parantava ” vaikutus hiipui tein vaihdon.

Miehet kyllä tajus et ovat lohduttajia ja kyllä heistä yks aika vihasesti mulle siitä sanoikin et ei oo mikään lelu jolla selviydyn erostani et älä
Leiki tunteillani kun mä oon tosissani sun kans!

Yksi taisi alkaa ennen paria. Mentäisiinkö yksille ehkä?

Mielestäni suhde ei edes voi alkaa rakkaudesta. Korkeintaan ihastuksesta. Tutustumisen myötä se voi muuttua rakkaudeksi.

Mielestäni rakkaudessa, toinen tai me, on itseä tärkeämpi. Sitä ei pidä kuitenkaan sekoittaa uhriutumiseen, joka tappaa kaikki suhteet.

Rakkaudessa ei ole vastakkain asettelua, koska mennään samaan suuntaan.

Eka avioliitto oli minun puolelta silkkaa ihastumista. Lähellä halusi olla. Ja seksiä.
No, sehän sitten kaatui siipan alkoholismiin ja mustikseen.
Toinen liitto on sitten enemmän järkiliitto, ja kestänyt kohta 40 vuotta. Olisi sillä ollut vientiä, mutta syystä tai toisesta (rakkaus) pysyttiin yhdessä.
Lapsenlapsiakin siunaantunut.