Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Tuttava pariskunta

Mitä tekisitte jos bongaatte parinvaihto sivuilta tuttava pariskunnan? Ilmoitatteko että morjesta vai onko parempi ettei harrastuksia sotketa normiarkeen?
111459
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Riippuu pariskunnasta 😅

Äänestä

Löysimme kolme vuotta sitten tutun parin sivustoilta ja nykyään vietämme paljon aikaa yhdessä muutenkin kuin seksuaalisesti vaikka lopulta sänkyyn päädytäänkin parinvaihto mielessä.
Samassa sängyssä touhutaan.
Kimppaseksi touhutaan muiden miesten kanssa.

Äänestä

Miksikäs ei voisi moikata, samalla asiallahan kuitenkin ollaan :)

Äänestä

Meille kävi joku aika sitten juuri noin, vastasimme nimi merkin alla ilmoitukseen sovimme tapaamisen huoltsikalle ja kahville. Parin saapuessa sovitusti paikalle yllätys suuri kun lasten koulu kaverin vanhemmat siinä edessämme. Aikuisten ottein aloimme kahvitella ja keskustella harrastuksesta. Olemme harrastaneet kimppa seksiä myös vaihtaneet puolisoa viikon lopuksi jo pitkään. Olemme ystävä perheitä ja lapsetkin tulevat toimeen keskenään.

Äänestä
  • Puolison vaihto viikonlopuksi on kiehtovaa olen itsekkin ollut juhlissa jossa arpomalla valittiin mies jonka mukaan lähdettiim.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Puolison vaihto viikonlopuksi on kiehtovaa olen itsekkin ollut juhlissa jossa arpomalla valittiin mies jonka mukaan lähdettiim.

    Eiks ollekin nautinnollista saada vierasta miestä..

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eiks ollekin nautinnollista saada vierasta miestä..

    On kyllä.
    Vieras on niin kiihkeä rakastaja.

    Äänestä

Ottaisin yhteyttä koska nyt tautien aikana luotan enemmän tuttuihin kuin vieraisiin terveyden suhteen.
Minulla on yksi "rakastaja" mieheni kaveri joka sanoo että on vain kaksi naista joita on nainut paljaalla minä ja hänen vaimo.

Äänestä
  • Parit jotka aidosti hakee seksi seuraa kyllä pitävät terveydestään huolta ja paljaalla totta kai ei yhdyntä tunnu aidolta jos kumien kanssa touhutaan😋 Viikon loppuna tuttava parin mies oli kanssani kotona meillä ja mieheni parin naisen luona yötä. Aivan ihanaa seksiä koko yö aamu kuutern saakka🤗

    Äänestä

Annat heidän vaan elää omaa elämäänsä ja sinä jatkat omaasi. Ei sen kummempaa.

Äänestä
  • Mieluusti en koskis tikullakaan

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Mitä tekisitte jos bongaatte parinvaihto sivuilta tuttava pariskunnan? Ilmoitatteko että morjesta vai onko parempi ettei harrastuksia sotketa normiarkeen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu