Keskusta voisi siirtyä tilapäisesti hallituksen johtoon

Anonyymi

Keskustasta kyllä köytyy potentiaalia vaikean ajan yli. Siihen presidentti lisänä saadaan "nyrkki" aikaan.

Alkaa tilanne kehittymään, että pääministeri siirrettävä osaamattomuuttaan sivuun.

Marin, ei mitään..
Yksinkertainen agitaation turmeleva äkkipikainen keskinkertaisuus.
Katselin tuossa Sanna Marinin itse ilmoittamat työkokemukset. Eihän hänellä ole niitä! Muutama harjoittelupaikka ja kesätöitä.
Todellinen työkokemus on, että hän on ollut Everdealissa myyjänä 2008-2009, Tampereen Sokoksessa myyjänä 2004-2005 ja Tampereen kaupungin toimistovirkailijana 2006-2007.
Maisteriksi valmistunut kaksi vuotta sitten..
Näillä eväilläkö pääministeriksi? APUA! Vai onko pesti todella niin helppo, että siinä ei tarvita juuri minkäänlaista osaamista tai kokemusta?




Kyllä kansa kestää tosiasiat, kasvomaskeihinkin liittyvät – viimekeväinen totuus näyttää olleen osin tarkoituksenmukainen.
Kansalaisten on lupa odottaa, että viranomaiset ja poliittiset päättäjät perustelevat ratkaisunsa totuudenmukaisesti. Kasvomaskilinjausten perusteluissa tämä ei ole ollut yksiselitteistä.

Koronapandemian synnyttämä poliittinen linnarauha murtui Suomessa viimeistään viime perjantaina, kun kokoomus ilmoitti esittävänsä epäluottamusta perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiurulle (sd.). Kokoomuksen mukaan sosiaali- ja terveysministeriö STM on Kiurun johdolla ohjaillut keskustelua maskien käytöstä tavalla, joka ei ole vastannut parasta saatavilla olevaa tietoa.

Epäluottamusta puolue perusteli myös sillä, ettei ministeriö olisi keväällä perustellut linjaustaan suojautumiskeinoista rehellisesti: maskisuosituksen puuttumista perusteltiin terveysriskeillä, eikä sillä, ettei suojaimia olisi riittänyt kaikille.

7

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Presidentti lähetti hallitukselle nyrkkiryhmästä kirjeen – kohteliaassa vastauksessa idealle ei nähty tarvetta.
      Aika nyt näyttänyt miten Marinin olisi pitänyt reagoida kokemuksen rintaäänellä tarjottuun apuun. Onko niin, että Suomesta ei löydy nyky hallituksen ja THL:n kokoonpanoa parempaa asiantuntemusta. Jos kokemus hallitusssa vain VOI HYVÄT HYSSYKÄT !
      Marinin oikea-aikaiset toimet koronan estämiseksi ja hidastamiseksi alkoivat vaatimattomat 6 viikkoa liian myöhään.
      Seuraukset on hirvittävät. Tammi-helmikuun vaihteessa jo varoiteltiin muttei lamppu hallituksessa syttynyt.

      Nyt olisi korkea aika perustaa presidentin ehdotettu kriisiryhmä, jotta asiantuntijat pääsevät vaikuttamaan asioihin. Hallituksen toiminta ei ole vakuuttavaa, liian poukkoilevaa ja kokemattomuus paistaa liiaksi läpi. Presidentin kautta on tullut hyvä idea suurelta yleisölta ja kansalta. Kait se Marin kumppaneineen vastaa myös seurauksista.

      Tieto ja kulje ja vastuut ja virheet pompotellaan puolelta toiselle. Vältettäis paljon virheitä kun olisi asiantuntijat neuvomassa tuollaisessa hätätilanteessa.

      ”Tilannekuva velvoittaa minut tekemään johtopäätökset siitä, onko hallituksella edellytykset edetä jäljellä olevan kauden aikana. Edellytyksiä ei ole"

      • Anonyymi

        nyt olisisopiva vaihe ottaatilanne haltuun toimettomilta fasisteilta mutta
        kepussa ei ole osaajia polkaisemaan teiden kunnostukset heti se toisi äänet


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        nyt olisisopiva vaihe ottaatilanne haltuun toimettomilta fasisteilta mutta
        kepussa ei ole osaajia polkaisemaan teiden kunnostukset heti se toisi äänet

        Suomen kansa kärsii vielä Sipilän ja berenerin ammattitaitoisesta toiminnadts
        Kikyt
        Taksit
        Maaysloudtut
        Yritustut
        Eläkeläisten kurjistus
        Rikkaiden elätys
        Ump
        Posti
        Terrafame
        Jne


        Eiköhän keskusta kyvyt ole nähty kun on matutulvakin Sipilän aikaan sssnnosta


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomen kansa kärsii vielä Sipilän ja berenerin ammattitaitoisesta toiminnadts
        Kikyt
        Taksit
        Maaysloudtut
        Yritustut
        Eläkeläisten kurjistus
        Rikkaiden elätys
        Ump
        Posti
        Terrafame
        Jne


        Eiköhän keskusta kyvyt ole nähty kun on matutulvakin Sipilän aikaan sssnnosta

        Todella järkevä kommentti. Annika Saarikko ja Matti Vanhanen ovat hyviä, mutta keskustassa on ihan liikaa näitä veneenkeikuttajia. Ja presidentti Niinistö voisi pysyä omassa ruudussaan, pois pomppimasta muiden tonteilta. Sanna Marin johtakoon tätä kriisiä, hän on paras kaikista.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Todella järkevä kommentti. Annika Saarikko ja Matti Vanhanen ovat hyviä, mutta keskustassa on ihan liikaa näitä veneenkeikuttajia. Ja presidentti Niinistö voisi pysyä omassa ruudussaan, pois pomppimasta muiden tonteilta. Sanna Marin johtakoon tätä kriisiä, hän on paras kaikista.

        Ei Sanna kykene tähän kun ohjeensa hakee sateenkaarilaisilta. Myös Ay-liikkeeltä. He vie maan turmioon.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei Sanna kykene tähän kun ohjeensa hakee sateenkaarilaisilta. Myös Ay-liikkeeltä. He vie maan turmioon.

        Komppaan.

        Kuu Kiurusta kadotukseen, Harakasta vähemmän, mustasilmä-Sannasta ei päivääkään.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Komppaan.

        Kuu Kiurusta kadotukseen, Harakasta vähemmän, mustasilmä-Sannasta ei päivääkään.

        Antikomppaan.

        Parempi virsta Sannaa kuin vaaksa Orpoa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14881
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3069
    3. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3066
    4. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3065
    5. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3065
    6. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3065
    7. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3064
    8. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3064
    9. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3060
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3054
    Aihe