Kenraali Harald Öhquist antoi vuonna 1961 murskaavan lausunnon suomalaisten yksikköjen sotakirjapäiven yleisestä tasosta. Harvoja poikkeuksia lukuunottamatta ne olivat pääsääntöisesti hutaisemalla tehtyjä, kaunistelivia, puutteellisia. Kenraali päätyi niinkin ankaraan arvioon että niiden lähdearvo oli heikko jopa mitätön.
Kenraali Öhquist: "suomalaisen sotapäiväkirjojen lähdearvo lähes olematon"
Anonyymi
26115
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 26
Vanhimmat
"Sotatieteen laitoksen sotahistorian toimistossa toimineet historiantutkijat kommentoivat Talvisodan historia -teossarjan II osassa sotapäiväkirjoja. Niitä käytettiin pyrittäessä luomaan kuva tilanteen kehityksestä. Tutkijat tekivät ällistyttävän löydön:
"On voitu todeta, että karkeasti ottaen noin kolmannes niistä (talvisodan sotapäiväkirjoista) on joko epäluotettavia tai puutteellisia: jälkikäteen 'puhtaaksikirjoitettuja' tai niin huolimattomasti pidettyjä, että niistä puuttuu monia tärkeitä tapahtumia."
Talvisodan historian m osaan kirjoittanut ja prosessin läheltä kokenut Antti Juutilainen pitää lukua uskottavana ja oikeansuuntaisena myös Laatokan Karjalassa taistelleen IV AK:n osalta. Tuo päätelmä tukee puolestaan Öhquistin alussa siteerattua huolenaihetta, vaikka kenraali ei täsmentänytkään, mitä sotapäiväkirjoja hän oli käynyt läpi. Myös Laaksonen vahvistaa, että Kannaksen tapauksessa komppaniatason aineiston vertailussa paljastuu "paljon ristiriitaisuuksia". Usein oman ennenaikaisen irtautumisen tai neuvostojoukkojen sisäänrnurron syypää-nä pidetään naapuriyksiköitä. Laaksonen päättelee, että päällystö käyttää toisia syyttäessään sotapäiväkirjoja omien virheidensä legitirnoinnin välineinä. Vastaavasti Kannaksella kesällä 1944 toimineiden joukkojen sotapäiväkirjoista voidaan Tiihosen mukaan hahmottaa Kannaksen murtumisen syitä. Sellaisia ovat muun muassa naapurien syyttely, miehien ja ampumatarvikkeiden vähyys, omat johta-jatappiot ja vastustajan voima fjosta käsitykset olivat yleensä liioittelevia). Tiihosen mukaan "tilanne koettiin sitä hankalammaksi mitä vähemmän omat suunni-telmat - jos niitä edes oli - onnistuttiin toteuttamaan" . K. J. Mikolan mukaan sotapäiväkirjat ovat keskeisiä sotahistorioitsijoiden käyttämiä lähteitä, mutta niihin liittyy suuria ongelmia. Mikola esittää perustel-tuna johtopäätöksenään seuraavan: "Sodassa mukana olleet tietävät varsin hyvin ettei kaikki, mitä sotapäivä-kirjoissa tai taistelukertomuksissa on kirjoitettuna, pidä paikkaansa. Niissä on jopa tahallista asiain kaunistelua ja oman osuuden korostamista, mutta varsinkin senhetkisten tietojen puutteesta johtuvia virhemerkintöjä." Päämajan operatiivisen osaston sotapäiväkirjaa Tiihonen pitää puolestaan luotettavana sen vuoksi, että osastopäällikkö tarkasti heti puhelimella tiedusteluelimiltä ja joukoilta saatujen tietojen ristiriitaisuudet. Alempien johtoportaiden sotapäiväkirjojen tilanne on toinen. Niihin kirjatut tiedot saattavat olla radiolla saatuja, puhelimella tulleita, omakohtaisesti koettuja, vetäytyvien sotilaiden kertomia, huhuja tai päällystön käsityksiä tapahtuneesta. Esimerkiksi Kannaksella kesällä 1944 viestiyhteydet eivät toimineet häirinnän ja tykkitulen vuoksi. Näin ollen sotapäiväkirjoja laadittiin kertomuksia ja huhuja mukaillen."
-Pasi Tuunainen
Kiinnostava on Tiihosen näkemys kesästä 1944 että yksikköjen komentajat selvästi liioittelivat vihollisen voimaa. Nämä käsityksethän ovat tätä kautta levinneet viralliseen historiaan jossa Kannaksen katastofia perusteltaessa muistetaan aina tuoda esille suomalaisten yksikköjen miesvajaukset mutta vihollisen voima lasketaan aina täysimääräisenä ja että kaikki sen divisioonat näyttävät tässä ajatuksenjuoksussa hyökkäävän aina etulinjassa. Näinhän ei tapahtunut. Kummallisella tavalla jätetään huomioimatta usein se mistä Ohto Manninen muistutti: yli neljäsosa 21.Armeijasta ei osallistunut Tali-Ihantala taisteluun. Samoin omituisella tavalla ei nosteta esille ettei hyökkääjän tykistö ampunut kovinkaan paljon enemmän tykistöammuksia. Vielä vähemmän on kiinnitetty huomiota että ammusten keskipaino oli ainakin muutaman kilon alhaisempi kuin suomalaisella kenttätykistöllä.
Seppo Klemettilä on Kuhmossa talvisodassa käytyjä taisteluja tutkiessaan havainnut, että jonkin joukkoyksikön (pataljoonan) tai -osaston (rykmentti) taisteluvaiheet saattavat löytyä aivan toisen joukon sotapäiväkirjasta, kun oman joukon päiväkirja keskittyy epäolennaisiin tai vähemmän tärkeisiin tapahtumiin.
Siellä saattoi monellakin komentajalla olla syytä kirjoittaa kaunisteltu versio tapahtumista. Suurena ajattelijana myöhemmin mielellään esiintynyt Wolf Halsti paljastui Kuuterselän 1944 tapahtumissa muunnellun totuuden esittäjänä sälyttäessään syyn Ratsuväkiprikaatille ja unohtamalla sen että oma divisioona (3.D) omavaltaisesti supisti omaa vastuualuettaan muilta pahemmin kysymättä.
Halstin touhut ovat paljastuneet ja niinpä Sotakorkeakoulun diplomityössä Halstin kirjoja ei pidetä lähdearvolle sopivana. Diplomityön tekijä joka Halsti käyttää laajasti lähteenään saa hylätyn arvosanan.
Juu, ja Ratsuväkiprikaatin puolustus murtui, koska 3.D alueella Kuuterselässä läpimurtautunut vihollinen pääsi sen selustaan. Ratsuväkiprikaatin etulinja olisi kyllä kestänyt hyökkäykset.
Kaiken lisäksi venäläisten panssarikiila pääsi tunkeutumaan eteenpäin ilman, että 3.D edes huomasi sitä, eikä näin ollen varoittanut siitä ylempiä portaita eikä naapuriaan.
Pajari ei ollut mikään puolustustaistelujen taitaja.
Puhdasta puppua.
Ratsuväkiprikaati jätti yhden tiesuunnan varmistamatta ja vahva panssariosasto pääsi sitä kautta suoraan RvPr:n esikunnan pihaan.
3.D taisteli kohtuuttoman leveällä alueellaan parhaansa mukaan.
Taistelun johto oli IV AKE:n vastuulla. Se ei kehuja ansaitse.
Myös PsD hyökkäsi Kuuterselässä vailla mieltä ja järkeä. Siihen ne loppuivatkin.
Sotapäiväkirjat ovat sittenkin etupäässä laatijoidensa subjektiivisia kertomuksia tapahtuneesta ja todistavat pääasiassa tilannekuvasta. Niihin on suhtauduttava hyvin lähdekriittisesti.
*****Penna Tervo*****
Vaihteeksi taas omituinen purkaus! Sotapäiväkirjoja pidettiin monella tasolla aina komppaniatasosta ylöspäin ja niisdä oli myös paljon yksityiskohtaista tietoa kuten joukon päovittäinen vahvuus, ja mahdolliset tappiot, sijainti ja reitti jos siirryttiin!
On varsin yksisilmäistä tuomita niitä suoralta kädeltä, mutta sehän on stallarin missio ja piintynyt tapa!
Kenraaliluutnantti Öhquist oli pikkutarkka mies ja hän antoi murskaavan arvion suomalaisten sotapäiväkirjojen tasosta ja lähdearvosta.
Näinköhän edes antoi? Stallareilla on tapana panna lisukkeena puolet lisää!
Tietysti pitää kysyä myös, miksi Öhquist antaa niin kriittisen arvion sotapäiväkirjoista. Hän oli itse ns. hölmön tölmäyksen avainhenkilö, jossa hänen suunnitelemansa vastahyökkäys joulukuussa 1939 epäonnistui täydellisesti. Syy on tietenkin Ö:n mielestä alemmissa portaissa eiväthän ne osaa pitää edes sotapäiväkirjaa kunnolla.
Lasse Laaksosen mukaan talvisodassa siis ilmeni suomalaisten yksiköiden sotapäiväkirjoissa vastustajan ylivoiman liioittelu ja myös sen tappioiden liioittelu.
Tiihosen mukaan kesällä 1944 suomalaiset myös liioittelivat vastustajan voimaa.
Pikkuhiljaa alkaa siis selvistä horroksessa olleelle kansakunnalle se millaista pajunköyttä sille on syötetty viimeiset 80 vuotta. Talvisodassa (ja myös jatkosodassa) silloin kuin kaikki ei mennyt putkeen ( ja jopa silloin kun onnistuttiin) vihollisen tappioita paisuteltiin. Ja vastoinkäymisiin oli aina tepsivät selitys: vihollisen valtava ylivoima.
Uskokaa jo ettei siellä Tali-Ihantalassa hyökkännyt miesmääräärältään kolme kertaa suomalaisia suurempi vihollinen.
” Uskokaa jo ettei siellä Tali-Ihantalassa hyökkännyt miesmääräärältään kolme kertaa suomalaisia suurempi vihollinen.”
Nyt on lopullisesti varmistunut, että punapojilla oli Tali-Ihantalassa nelinkertainen ylivoima!
Sotapäiväkirjojen kaunistelun voi Laaksosen mukaan havaita erityisesti vertailemalla niiden sisältämiä eroja, jotka paljastavat, onko ne laadittu taistelun aikana vai myöhemmin. Olennaisia tekijöitä laatimisajankohdan selvittämisessä ovat saapumispäivämäärä Sota-arkistoon, niissä käytetty esitystyyli ja johdonmukaisuus. Jos sotapäiväkirja on tyylitelty ja johdonmukainen, se on luultavasti myöhemmin tehty. Vaikkei sotapäiväkirjassa olisikaan suoranaisia valheita, niistä voi löytyä ainakin muunneltua totuutta. Sotapäiväkirjoja on myös hävitetty tai vääristelty tarkoituksella, jos on ollut vaara niiden joutumisesta vihollisen haltuun. Öhquist otti esimerkikseen tositarinan erään tykistöluutnantin urakasta. Tämä oli joutunut laatimaan jälkikäteen sotapäiväkirjan, koska sen pito oli unohtunut ja ne piti lähettää tarkastusta varten ylemmälle taholle. Luutnantti yritti parhaansa, mutta lopputulos ei kelvannut komentajalle, vaan tämä käski korjaamaan ja kaunistelemaan, koska joukon toiminta ei esiintynyt riittävän edullisessa valossa. Luutnantin mukaan hänen esimiehensä keksi omasta päästään lisäyksiä.
"... jotka paljastavat, onko ne laadittu taistelun aikana vai myöhemmin. ..."
Kun yksikkö on kiini kiivaassa taistelussa ei siinä ennätä mitään kirjoitustöitä tehdä vaan johtaa taistelua, pöhvelit!
Pöhvelö alkaa tämän jälkeen pitämään kenraali Öhquistia stallarina. :-)
Kaikki ne, jotka torppaa stallarin jatkuvaa valehtelua, on sankareita vailla vertaa!
Mitä näistä kapiaisista , parempi oli lopputulos :)
Tuskin missään maassa kuin Suomessa sodassa kärsitty tappio osataan kääntää tarinassa voitoksi. Suomen armeija ei tunnetusti koskaan peräänny vaan tekee täyskäännöksen ja etenee jälleen.
Edes Stalin ei pitänyt talvisotaa Neuvostoliiton voittona. Propagandassa asiat esitettiin toki sitten suurena saavutuksena, kun rajaa oli saatu siirretty muutama sata kilometriä yli sadan tuhannen kaatuneen henki uhraten. Stalin oli syvästi häpeissään puna-armeijan heikosta suorituskyvystä talvisodassa.
Esimerkiksi sellaista asiaa JR 9:n sotapäiväkirjasta on turha etsiä kuinka kesällä 1941 peräti 411 rykmentin etupäässä Ilomantsin pitäjästä kotoisin ollutta miestä kieltäytyi ylittämästä Tarton rauhassa sovittua itärajaa.
Käsinkirjoitettuja kummia töherryksiä. Esim ilmavoimien laivueiden päiväkirjat kuin jollekkin paperilapuille kirjattuja latteita juttuja vailla todellista ulottuvuutta analyysejä jne...
Ei ihme että jälkikäteen sepitettyjä kertomuksia on höystetty yliampuvilla väitteillä vihollistappioista kuten kesä-elokuun 1944 muka n 550 ilmavoitolla. Mitä radiotiedustelu sai selville vihollisen todellisista tappioista suomalais-saksalaisia lentojoukkoja ja ilmatorjuntaa vastaan? (TsAMO:n arkistojen perusteella neuvostotappiot Kannaksella ja Laatokan Karjalassa alle 300 konetta). Suomen ilmatorjunta väitti ampuneensa alas 570 konetta kesällä 1944.
"Mitä+radiotiedustelu+sai+selville+vihollisen+todellisista+tappioista+suomalais-saksalaisia+lentojoukkoja+ja+ilmatorjuntaa+vastaan?+"
Juu,+VVS+kertoi+tuhonneensa+Helsingin+kokonaan+helmikuussa+1944.+Pommeista+kuitenkin+96+%+oli+mennyt+ohi+kaupungista.+Että+sillä+tavalla+Neuvostoliitossa+pidettiin+sotapäiväkirjaa.
VT-ASEMAN MENETTÄMINEN JA SIIHEN JOHTANEET TEKIJÄT KESÄLLÄ 1944
MARKKU PALOKANGAS VT-aseman menettäminen ja siihen johtaneettekijät kesällä 1944.........................................................................237
VT-ASEMAN MENETTÄMINEN JA SIIHEN JOHTANEET TEKIJÄT KESÄLLÄ 1944
Pääaseman murruttua Valkeasaaressa 10.6.1944 suomalaisjoukkojen puolustus jouduttiin vetämään ns. VT-linjalle, eli Vammelsuun-Taipa- leen puolustusasemaan, jota oli rakennettu suurin kustannuksin parisen vuotta, ja etenkin kevään 1944 aikana, mutta ei vielä ollut saatu lähestulkoonkaan valmiiksi. Siksi suomalaisten tyrmistys ja pettymys olivat ankaran kovat, kun VT-asemasta jouduttiin vetäytymään vain muutaman taistelupäivän jälkeen vihollisen Kuuterselässä tekemän läpimurron sekä sen moninaisten seurausten vuoksi. Näin asia on useimmissa historiateoksissa kerrottu jälkipolville.Asiasta on myös toisenlainen, 1950-luvulta peräisin oleva, mutta eräisiin aivan viime aikoinakin julkaistuihin historiateoksiin asti yltänyt tulkinta. Sen mukaan Kuuterselän takaisin valtaamiseksi käynnistetty vastaisku epäonnistui ja jouduttiin keskeyttämään, koska sen oikeanpuo- limmaisena ’’portinpylväänä” ollut Ratsuväkiprikaati jätti asemansa Sahakylästä Suomenlahteen saakka.Suomen sotahistorian eräästä erittäin merkittävästä vaiheesta on siten monenlaisia käsityksiä. Tapahtumista tulee kuluneeksi kuusikymmentä vuotta, mutta on kummallista, että syyllistämisen keihäät vieläkin lentelevät, eikä tapahtuneesta ole päästy yhteisymmärrykseen.Ilman että pyritäänkään hakemaan absoluuttista ja lopullista totuutta, seuraavassa on punnittu kirjallisuudessa esitettyjä käsityksiä, alkuperäislähteitä ja uusimpia, myös silloisen vihollisen arkistoista saatuja tietoja hyväksi käyttäen.
Aiheesta lisää:
Suomen sotahistoriallinen aikakauskirja 22
https://www.sshs.fi/aikakauskirja/aikakauskirjat 16-30 digitoidut/
http://sshs.fi/pdf/Sotahistoriallinen aikakauskirja 22 2003.pdf
Lyhennetty ja toimiva linkki PDF-tiedoston lataamiseen.
https://tinyurl.com/y7am34ro
On uskomatonta mitä aukkoja sotapäiväkirjoissa löytyy esim ajalta 9.6-19.7.44. Mikähän lienee syynä? Komentajien hermot riekaleina.
Minä kiitän Heimo Lampea että nosti esille sen kuinka Hävittäjälentolaivue 24:ssa kesällä 1944 toistakymmentä lentäjää henkisesti luhistui niin etteivät kyenneet enää nousemaan taisteluun vihollisia vastaan. Sotapäiväkirjoista tuollaisia asioita on melko turha jäljittää. Niissä vaietaan ikävistä asioista lähes järjestelmällisesti. Silloin kun jotain tällaista ilmenee on kyse useimmiten juopoista sotamiehistä ja "epäsotilaallisuudesta".