Kiuru lähtee ! Joutaakin.
Koronakriisi saattaa jatkua vielä pitkään. Sen onnistunut hoitaminen edellyttää, että eduskunta ja Suomen kansa voivat järkähtämättä luottaa kriisinhoitoa johtavaan vastuuministeriin. Nyt näin ei ole.
Koronakriisi saattaa jatkua vielä pitkään. Sen onnistunut hoitaminen edellyttää, että eduskunta ja Suomen kansa voivat järkähtämättä luottaa kriisinhoitoa johtavaan vastuuministeriin. Nyt näin ei ole.
Vastaukset 19
Vanhimmat
THL:n pääjohtajalla ei siinä asemassa ole oikeutta yksityisajatteluun, sanoi sosialisti.
STM:n kansliapäällikkö Kirsi Varhila (sdp) joutui selittelemään THL:n pääjohtajan ulostuloa eduskuntaa myöten.
Krista Kiurulla eduskunnan LUOTTAMUS!
Nyt onkin kiva nähdä, miten äänesti esim. sipiläläinen Kylmuni! Muniko se taas?!
Kiuru menetti luottamuksen !
Se nyt sama kumminpäin tulos olisi.
Ei ole minun ministeri enää.
Perhe- ja peruspalveluministeri Kiuru nauttii kansalaistenkin luottamusta!
Niin nauttii. On erinomainen ministeri. Kunnioitan häntä kovasti. Esti viime hallituskaudella perskokkareiden aikeet avata valtion kassaholvit kansainvälisten terveysjättien ryöstettäviksi.
Kiitos Krista Kiuru.
Ei valtiolla ole mitään rahaa vaan se on veronmaksajilta anastettua.
Banjoa joen rannala naamaltaan samannäköisten serkusten kanssa keskenään soittelevat lestakepulistiset sipilistilahkolaiset ovat aivan sekaisin, aina olleet.
Sipilistit yrittävät Kulmunin johdolla kampittaa Suomen Keskustapuoluetta!
Annika Saarikolla työtä tuossa pässilaumassa.
Kulmuni on juuri niin osaava poliitikko kuin hän tuonut meille näytille niin netin kautta kuin muutenkin töppöillessään lähes jokaisessa asiassa, mihin tuo nainen näppinsä pistää. Puolueen puh.johtaja A. Saarikon pitäisi panna kuriin nämä puolueen kannatusta edelleenkin syövyttävät Sipilän opetuslapset.
Katri Kulmunin olisin suonut jatkavan. Älykäs kaunis ja sopivan rintava nainen. On kiva katseltava.
Kulmuni siirtyy europarlamenttiin seuraavalla kierroksella, on kielitaitoinen.
Hänellä varmaan parempi tulevaisuus, kun jäi ajoissa pois tuosta kyydistä.
Hienoa luottamus tuli selvin numeroin,kaikki keskustalaiset antoivat tukensa.
Keskustan päättäjät toimivat viisaasti. Nykyisessä hallituksessa he voivat vaikuttaa paljon enemmän kuin esim. Persu-Kokoomus-hallituksessa. Kuinkahan tuon Orpon saisi järkiinsä tai sitten sivuun kokonaan.
Ei ole luottamusta. Yhtä tyhjän kanssa höpinänsä.
Teki niin paska työn edelliselle hallitukselle, oltaisiin se vaihe jo silloin päästy ohi, joka nyt tuloillaan. Tälläiset jarrutukset vain syö muualta pois, kun hallituksen tulisi asioissa edetä. Hallitus = kansa -jota edustaa, eikä jokin persjalka Kiuru.
Nooo ! se nyt noin ja meikä aina kunnioittaa tulosta, tästä edetään. Vaikka Kiuru Sipilän hallituksen aikaan laittoi "paskan" maun suuhun.
Kansa on äänestänyt eduskuntaan edustajansa. Ei hallitusta. Hallitus ei ole=kansa.
Kansan valtaa käyttää eduskunta. Jokaisella kansanedustajalla on henkilökohtainen vastuu mitä nappia painaa. Kyllä vai ei. Kansa äänestää kyllä seuraavissa vaaleissa sen äänestys käyttäytymisenkin mukaan.
Keput taas käytti kyllä kansalta saatua valtaa, ei äänestäjiensä hyväksi, vaan vihervasemmistolaisten ja nyt demarien Kiurun.
Myötähäpeä on suunnaton keskustalaisia kansanedustajia kohtaan.
Omahan on vikasi kun et luota älykkäisiin päättäjiin. Minä luotan aina ja melkein kaikessa.
Kiurun lihavalle perseelle potkut.
Oulun vaalipiiristä taitaa joku rivikansanedustaja olla usein poissa eduskuntatyöstä, ainakin äänestyksistä.