Ei saanut kertoa

Meiltä Ähtärin veronmaksajilta ei kysytty kansan äänestyksellä.
Haluammeko kehittää aikansa elänyttä matkailuamme.
Kyllä vai EI koko Mikon ja kepun panda hankkeelle kunta vetoisena.
Vaalien yhteydessä olisi tullut järjestää kansalais äänestys.
Olisi eliitin Kiinan luonnonsuojelu miljoonat saaneet jäädä Ähtärin kehittämiseen.

Esim kouluihin, kunnon sairaala palveluihin.
Maakuntamalli se kirottu kepun suuruudenhulluus vei koulut,sairaalat, väen pois jne...
EI PANDOILLE, KUNNAN VASTUULLA
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Joo valtaa käytetty vastoin omia kuntalaisia. Lapset heittopusseina, altistuvat kerran, vaiva seuraa koko loppuelämän. Miksi kaupungin oma johto ei välitä, miksi halutaan valtaan, jos näin välinpitämättömiä ollaan.
Pandat lapsia tärkeämpiä, näin se on.

Äänestä
  • Emme saaneet kuntavaalien yhteydessä äänestää kansalais äänestyksellä.
    Sanoa ei Pandoille. Siitä jatkona tappioliselle uimahallille, hotellille jne jne höpötyksille.
    Uimahalliin tulee rakennetaan keskustaan.Koulujen liikuntahallin lähelle.
    Siihen sädesieni mäkeen.
    Naiseksikin viereen.Sädesienimäki voi hyvin..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Meiltä Ähtärin veronmaksajilta ei kysytty kansan äänestyksellä.
Haluammeko kehittää aikansa elänyttä matkailuamme.
Kyllä vai EI koko Mikon ja kepun panda hankkeelle kunta vetoisena.
Vaalien yhteydessä olisi tullut järjestää kansalais äänestys.
Olisi eliitin Kiinan luonnonsuojelu miljoonat saaneet jäädä Ähtärin kehittämiseen.

Esim kouluihin, kunnon sairaala palveluihin.
Maakuntamalli se kirottu kepun suuruudenhulluus vei koulut,sairaalat, väen pois jne...
EI PANDOILLE, KUNNAN VASTUULLA

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu