Vastuu siirtyy Laitakarin lukijalle

Länsi-Savon päätoimittaja. Hyvien asioiden puolesta ja huonoja vastaan maskikeskustelun maalituksessa.. Pääkirjoituksen otsikointi olisi ollut syytä maalittaa hallituksen sijasta THL pääjohtajaan ja hänen aiheuttamaan turhaan kohuun maski lausunnoillaan. Vai oliko tilaus sooloiluun opposition suunnalta. Kyllä kansalaisille maskin tarkoitusperät ovat selvinneet ilman kokoomukseen ja muun opposition huvittavaa välikysymystä. Kuka sanoikaan, Saatnan tunarit.

Lainataan THL pääjohtajan takinkääntö puheita Iltalehdestä 15.10;

Iltalehti sai valtiosihteeri Henrik Haapajärven ja Tervahaudan viestinvaihdon asiasta. Haapajärvi kysyi Tervahaudalta näin:

–
Mikä on ollut tuolloin THL:n kanta? Mikäli kanta on ollut eri kuin
hallitukselle kerrottu, onko maan hallitukselle annettu väärää tietoa ja
miksi?

Tervahauta vastasi näin sähköpostitse:

–
THL:n virallinen kanta muodostetaan laitoksessa pääjohtajan päätöksellä
asiantuntijan esittelystä. Ns. yleisestä maskisuosituksesta ei ollut
tuolloin virallista kantaa muodostettu. Tuolloisen tietoperustan nojalla
vallinnut asiantuntijanäkemys (ml. pääjohtaja) THL:ssa oli sama kuin
hallitukselle tuolloin kerrottu.

Haapajärvi kiittää seuraavassa viestissään Tervahautaa vastauksesta. Hän haluaa tarkentaa vielä asiaa.

–
Tarkennan vielä, ettei jää väärinkäsityksiä. Keväällä hallituksella oli
käytettävinään THL:n asiantuntijoiden kautta se tietopohja, että
silloinen lääketieteellinen tutkimustieto ei tue maskisuosituksen
antamista. Päätöksenteossa nojattiin vahvasti johtavan
asiantuntijaviranomaisen antamaan tietopohjaan. Tulkitsenko vastaustasi
oikein, että kun keväällä hallitukselle esitettiin johtavan
tartuntatautien asiantuntijaviranomaisen THL:n kantana se, ettei
lääketieteellinen tutkimustieto tue maskisuosituksen antamista, on tämä
esitetty kanta ollut silloisen tutkimustiedon näkökulmasta oikea ja
edustanut samalla koko THL:n näkemystä asiasta? Haapajärvi kysyy.

– Kyllä, tulkitset oikein, Tervahauta vastaa.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu