Nyt eletään maapallon viimeisiä hetkiä, ennen antikristusta ja pedon valtakuntaa ja Jeesuksen paluuta, siitä on selvät todisteet.
Toinen kirje Timoteukselle 3
1. Mutta tiedä se, että viimeisinä päivinä on tuleva vaikeita aikoja.
2. Sillä ihmiset ovat silloin itserakkaita, rahanahneita, kerskailijoita, ylpeitä, herjaajia, vanhemmilleen tottelemattomia, kiittämättömiä, epähurskaita,
3. rakkaudettomia, epäsopuisia, panettelijoita, hillittömiä, raakoja, hyvän vihamiehiä,
4. pettureita, väkivaltaisia, pöyhkeitä, hekumaa enemmän kuin Jumalaa rakastavia;
5. heissä on jumalisuuden ulkokuori, mutta he kieltävät sen voiman. Senkaltaisia karta.
Yksi parhaista on ihmisten itserakkaus, narsismi on paljon esillä nykyään. Samoin lasten tottelemattomuus vanhemmille, koskaan ennen ei ole ollut tämmöistä aikaa. Samoin yleensä auktoriteeteille tottelemattomuus, esim. opettajille. Itse olen syntynyt 1969 ja muutos on huomattava omaan lapsuuteeni, voin tämän sanoa omasta kokemuksesta.
lopun ajat
22
68
Vastaukset
- Anonyymi
Olen samaa mieltä kanssasi. Lisäksi perusarvojen romuttuminen.
ST - Anonyymi
Mitään antikristusta ei enään tarvita. Kukaan ei voi enään panna pahemmaksi kuin mitä on pannut PETO nimeltä IHMINEN.
Ihminen on itselleen ja koko maailmalle pahin sielunvihollinen. - Anonyymi
Nuo tuntomerkit ovat sopineet kaikkiin aikoihin. Toki pääosin asiat on menneet parempaan suuntaan kaikilla mittareilla. Eli todisteesi ovat nollan arvoiset, kuten koko raamattu.
Narsismista voit syyttää vain jumalaasi. Loihan hän ihmisen omaksi kuvakseen. Narskujumala vaatii kyseenalaistamatonta rajatonta palvontaa eikä kestä pienintäkään kritiikkiä.- Anonyymi
"Nuo tuntomerkit ovat sopineet kaikkiin aikoihin."
Mistäpä tiedät, oletko kenties ollut itse todistamassa? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Nuo tuntomerkit ovat sopineet kaikkiin aikoihin."
Mistäpä tiedät, oletko kenties ollut itse todistamassa?Minä olen todella elänyt kaikkina aikoina, ja voin hyvin vahvistaa tuon väittämän todeksi.
- Anonyymi
Sinulla on nyt suhteellisuudentaju hukassa. Kaikkina aikoina ihmiset ovat olleet syntisiä ja myös nuoret ovat tehneet kasvamattomuuttaan tyhmiä tekoja aikuisten mielestä, mutta ei siinä mittakaavassa kuin tämä nykyinen turmeltuneisuus. Tämmöistä aikaa ei ole koskaan aiemmin ollut.
Anonyymi kirjoitti:
"Nuo tuntomerkit ovat sopineet kaikkiin aikoihin."
Mistäpä tiedät, oletko kenties ollut itse todistamassa?Mitä ihmettä teit historiantunneila? Oliko teillä niitä edes?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinulla on nyt suhteellisuudentaju hukassa. Kaikkina aikoina ihmiset ovat olleet syntisiä ja myös nuoret ovat tehneet kasvamattomuuttaan tyhmiä tekoja aikuisten mielestä, mutta ei siinä mittakaavassa kuin tämä nykyinen turmeltuneisuus. Tämmöistä aikaa ei ole koskaan aiemmin ollut.
Höpö höpö. Nykyään pidetään monta sellaista asiaa pahana, joille ennen tuskin silmää räpäytettiin. Ihmisarvo on varsin nuori käsite.
Ennen arvoa oli vain rikkailla, köyhillä oli vain välinearvo. Heitä käytettiin orjatyövoimana. Palvelijat kuuluivat isännälle ja heitä oli oikeus käyttää esim. seksuaalisesti hyväksi. Köyhät kuolivat kaduille ilman sairaanhoitoa. Ihmisen hengellä ei ylipäätään ollut samaa arvoa kuin nyt.
Orjuus oli kristittyjenkin mielestä normaalia. Kukaan ei paheksunut pedofiliaa tai ylipäätään välittänyt lasten oikeuksista. Kreikasssa seksisuhdetta nuoren miehen kanssa pidettiin jalompana kuin miehen ja naisen välistä suhdetta. Roomassa vietettiin yleisesti seksuaalisia orgioita.
Huumeet olivat arkipäivää kaikissa yhteiskuntaluokissa. Puheliaita vaimoja ja äänekkäitä lapsia hiljennettiin ooppiumilla. Lähetyssaarnaajat veivät ooppiumin Kiinaan, joka johti valtavaan addiktio-ongelmaan ja lopulta ns. ooppium-sotaan, jossa länsimaiset ajettiin ulos maasta.
Huumeita käytettiin myös uskonnollisissa seremonioissa. BBC uutisoi muutama päivä sitten, että katakombeista on löydetty kristillisen ehtoollisen jäännöksien joukosta kannabista. Kaikenlaisia ilmiöitä on ollut kristinuskonkin piirissä.
"Ei ole mitään uutta auringon alla. Älä kysele, miksi asiat ennen olivat paremmin kuin nyt,. sillä et sinä viisauttasi sitä kysy." (Saarnaaja)
- Anonyymi
Ei tarvitse kuin kävellä yläasteen käytävän päästä päähän koululaisten tullessa sisään välitunnilla niin kuuluu sieltä täältä kirosanoja yltiöpäisesti. Samoin muiden töniminen, pahan puhuminen sekä muunlainen huono käytös on nykyään normaalia kun ennen tuollainen oli poikkeus.
Ei tervehditä opettajaa. Näytetään keskisormea. Ihan ihmeellustä touhua.
Liekkö netin syytä?
ST - Anonyymi
Lopun ajat ovat todella ovella ja VALTAKUNTA on pian täällä. Näin viime yönä väkevän profetian aiheesta. Valtakunnassa olemme autuaita emmekä enää tunne kipua. Ennen kaikkea pääsemme nauttimaan lihallisista iloista, joista täällä maan päällä voimme vain posket punoittaen haaveilla.
- Anonyymi
Jeesukseksi mainitun ihmisen kerrotaan luvanneen tulla kohtapian kuolemansa jälkeen uudelleen Maan päälle.
Onko näkynyt? Ei ole näkynyt.
Taisi olla palturinpuhuja, kuten tällaisissa tapauksissa odottaa voikin.
Sillä lailla se menee: jotkut kirjoittelevat tarinoita, ja toiset niihin uskovat.
Eläkää ja nauttikaa, ja antakaa muidenkin elää, sillä teidän elämänne on ainutkertainen tuokio, eikä sitä kannata hukata olemattomien asioiden murehtimiseen.- Anonyymi
Kuka sinua on elämästä estänyt? 🤔
ST - Anonyymi
Ei jeesuksen ole enää määrä tullakkaan.
Olet väärässä, elämä ei pääty milloinkaan, ei ole mitään ainutkertaista tuokiota, muutakuin manalassa. Ikuinen elämä odottaa heitä, jotka jaksavat uskoa.
Tämä on totuus, pihissyt totuuden hengestä.
Älä johda ihmisiä harhaan, sillä he ovat lampaita.
On vain yksi paimen. Anonyymi kirjoitti:
Kuka sinua on elämästä estänyt? 🤔
STMinusta hän antoi kyllä ymmärtää ihan päinvastaista omalla kohdallaan.
- Anonyymi
Repe.Ruutikallo kirjoitti:
Minusta hän antoi kyllä ymmärtää ihan päinvastaista omalla kohdallaan.
Eli?? Kirjoitti, että eläkää ja antakaa muidenkin elää...
Kuka häntä on kieltänyt elämästä tai kuka ei oke antanut elää?
ST
Sinun ja minun lapsuudessa tosin opettaja saattoi olla pahin koulukiusaaja, vaikka lapsetkaan ei mitenkään lepsuja sillä saralla olleet. Ei tule kuuloonkaan semmoinen nykyään.
- Anonyymi
Olet oikeassa Repe. Asiat olivat meidän lapsuudessamme monella tavoin paljon pahemmin. Siihen aikaan vaimoa ja lapsia sai hakata vapaasti niin kauan kuin ei tappanut. Perheväkivaltaa ei oltu edes kriminalisoitu. Lasten oikeuksista ei oltu kuultukaan. Lapsilta odotettiin samaa kuin aikuisilta.
Nykyään asioihin sentään puututaan. Ennen vain kohautettiin olkapäitä, etenkin jos sattui kuulumaan köyhän kakaroihin. Oma äitini esim. joutui lähtemään 12 vuotiaana toiselle paikkakunnalle töihin lapsia kaitsemaan. Mikä altisti hänet hyväksikäytölle. Tai olisi altistanut, ellei hän olisi ollut yhtä sisukas kuin minäkin.:)
Lapsuuteni kylällä oli monia tragedioita: insestiä, pedofiliaa, alkoholismia, väkivaltaa, mielenterveyden ongelmia ja mielenterveysongelmaisten hyväksikäyttöä. Turha tulla kertomaan, että ennen olivat asiat paremmin. Anonyymi kirjoitti:
Olet oikeassa Repe. Asiat olivat meidän lapsuudessamme monella tavoin paljon pahemmin. Siihen aikaan vaimoa ja lapsia sai hakata vapaasti niin kauan kuin ei tappanut. Perheväkivaltaa ei oltu edes kriminalisoitu. Lasten oikeuksista ei oltu kuultukaan. Lapsilta odotettiin samaa kuin aikuisilta.
Nykyään asioihin sentään puututaan. Ennen vain kohautettiin olkapäitä, etenkin jos sattui kuulumaan köyhän kakaroihin. Oma äitini esim. joutui lähtemään 12 vuotiaana toiselle paikkakunnalle töihin lapsia kaitsemaan. Mikä altisti hänet hyväksikäytölle. Tai olisi altistanut, ellei hän olisi ollut yhtä sisukas kuin minäkin.:)
Lapsuuteni kylällä oli monia tragedioita: insestiä, pedofiliaa, alkoholismia, väkivaltaa, mielenterveyden ongelmia ja mielenterveysongelmaisten hyväksikäyttöä. Turha tulla kertomaan, että ennen olivat asiat paremmin.>Turha tulla kertomaan, että ennen olivat asiat paremmin.
Näin sanovilla on näillä palstoilla takana todellisuudessa vain yksi pointti: ihmiset ja yhteiskunta olivat ennen paljon uskonnollisempia ja arvoiltaan vanhoillisempia kuin nyt.
Millään muulla ei oikeasti ole heille mitään merkitystä. Kaikki muu selittely on savuverhoa, hämäystä ja suoranaista valehtelua.
- Anonyymi
Nyt ei eletä sen kummempaa aikaa kuin ennenkään. Aika kuluu ilman höpinöitä lopun ajoista, antikristuksista, pedoista, sielunvihollista ja demoneista yms. kuten ennenkin.
- Anonyymi
Juupa juu,on lopun aika,ei kannata tehdä mitään ja jeesuksenkin on pitänyt tulla jo aikaa sitten,onko eksynyt matkalla.Olette sairaita,ette osaa elää normaalia elämää.
Nyt eletään aivan tavallista ihmismäistä elämää. Samanlaista on eletty aina aikojen alusta saakka. Maailma ei lopu huomenna eikä ylihuomennakaan.
- Anonyymi
Kyllä lopun ajat on selvästi käsillä. Enää muutama miljardi vuotta ja maapallo on taatusti tuhoutunut.
Sitä odotellessa, nauttikaa elämästä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama907502Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä1216237Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve1604357Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu2302990Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta912608Ruotsissa uusi monikulttuurisuusongelma: Mummonraiskuut
Ilmiö räjähti käsiin ja nyt painetaan paniikkinappulaa. Moni vanhustenhoivayhtiö on joutunut jopa lopettamaan, koska keh181818- 1111348
Yhteydenotto
Tiedätkö tai ymmärrätkö syyn, miksi kaivattusi ei ota sinuun yhteyttä? Mikä se syy on?1651334Minkä arvosanan 4-10 annat Susanna Laineelle Farmi-juontohommista?
Minkä arvosanan 4-10 annat Suskille? Tätä ei tv:ssä: Susanna Laine paljastaa, mikä yksi asia hermostuttaa Farmi-kuvauk21741"Suomen Gossip Girl" Jannica Nordberg voitti Farmi Suomen
Onnea, Jannica! Jannica Nordberg voitti Farmi Suomen ja 30 000 euroa. Nordberg kutsuu itseään Suomen Gossip Girliksi19676