Ihmisen kehossa on n. 250 erilaista solutyyppiä. Kaikki solumme ovat lähtöisin yhdestä hedelmöityneestä munasolusta, joka on alkanut jakautua ensin kahdeksi, sitten neljäksi soluksi jne. Siksi myös DNA on sama lähes kaikissa soluissamme. Poikkeuksen tekevät mm. neuronit ja T-solut.
Kehomme soluilla on kuitenkin useita eri tehtäviä ja ne tuottavat tehtävissään vaadittavia proteiineja. Miten on mahdollista, että saman DNA:n sisältävät solut voivat olla niin erilaisia tehtäviltään ja identiteetiltään? On selvää, ettei DNA sanele sitä, mikä on solun tehtävä tai mitä proteiinia se tuottaa.
Solujen erilaistuminen tapahtuu hedelmöityksen jälkeen alkionkehityksen aikana ns. epigeneettisen ohjelmoinnin avulla. Tässä prosessissa RNA-molekyylit sekä äidin että isän puolelta välittävät epigeneettistä informaatiota alkion soluille. Tämän epigeneettisen ohjelmoinnin tuloksena genomin metylaatioprofiilit asettuvat paikalleen, histonien epigeneettiset markkerit perustetaan ja muut hienovaraiset epigeneettiset tekijät asetetaan paikalleen. Ilman tätä ohjelmointia solu on kantasolutilassa, jossa sillä ei ole määriteltyä tehtävää. Epigeneettisen ohjelmoinnin jälkeen solulla on tieto, mitkä DNA-jaksot sen tulee lukea transkriptioon, jotta solu alkaisi tuottaa vaadittua proteiinia sekä koodaamattomia RNA-molekyylejä. Solujen erilaistumisen takana ovat siis epigeneettiset mekanismit ja tekijät. Immuunipuolustusjärjestelmä kykenee resetoimaan solun identiteetin sen elinaikana ja tarvittaessa ohjelmoimaan solun uudelleen. Näin solu fenotyyppi voi vaihdella.
Eliöissä tapahtuvan ekologisen adaptoitumisen ja varioitumisen takana ovat täsmälleen samat epigeneettiset mekanismit ja tekijät kuin solujen erilaistumisessakin. Epigeneettiset muutokset eivät koskaan johda evoluutioon, päinvastoin, koska on havaittu, että epigeneettinen säätely usein johtaa hienovaraisiin geneettisiin virheisiin. Yleisin epigeneettisestä säätelystä johtuva emäsparimuutos on metyloituneen sytosiinin vaihtuminen tymiiniksi deaminaatiossa, jota aiheuttaa mm. oksidatiivinen stressi. Korjausentsyymi glykosylaasi ei tätä vaihdosta korjaa, minkä vuoksi kaikkien eliöiden genomi vähitellen muuttuu siten, että GC-sisältö vaihtuu AT-sisällöksi. Tämä heikentää ja köyhdyttää genomia, koska AT-sisällöllinen genomi ei voi toimia CpG-saarekkeena, jota solu käyttää epigeneettisessä säätelyssä moniin tarkoituksiin, kuten vaihtoehtoisen silmukoinnin promoottoreihin, vahvistajiin tai vaimentajiin.
Epigeneettisen säätelyn merkityksestä on hyvä näyttää muutama esimerkki, jotta ymmärrämme, ettei DNA määritä eliön fenotyyppiä:
1. Perhosen muodonvaihdos. Kaikissa neljässä vaiheessa (muna, toukka, kotelo, aikuinen) DNA on täysin sama, mutta eliön ulkoasu vaihtelee merkittävästi. Syynä ovat epigeneettiset mekanismit ja tekijät, joiden ajoitukseen vaikuttaa mm. ravinto.
https://onlinelibrary.wiley.com/doi/10.1111/apa.15050
2. Muurahainen, sotilas vai työläinen? Tämän päätöksen takana ovat epigeneettiset mekanismit. Sotilaalla ja työläisellä on identtinen DNA.
https://www.eurekalert.org/pub_releases/2019-11/cp-esf110719.php
3. Mehiläinen, työläinen vai kuningatar? Merkittävä ero ulkoasussa, mutta näillä on identtinen DNA. Fenotyyppi määräytyy syödyn ravinnon mukaan (royal jelly, kuningatarhillo).
https://www.sciencedaily.com/releases/2018/08/180822130958.htm
4. Darwininsirkut. Sirkkujen nokan muoto ja muu ulkoasu määrittyy etupäässä syödyn ravintotyypin mukaisesti epigeneettisesti. Ei mitään tekemistä satunnaisilla mutaatioilla ja kuvitellulla valinnalla, kuten evoluutioteoriaa ylläpitävä pseudotieteellinen mantra toitottaa.
https://sciencerefutesevolution.blogspot.com/2018/10/darwins-finches-icons-of-evolution.html
4. Sokea luolakala. Tutkimus on osoittanut, että kala kykenee epigeneettisesti vaimentamaan ne DNA-jaksot, joita käytetään silmien rakentamiseen. Kun olosuhteet palaavat valoisiksi, silmät rakentuvat kalojen poikasissa normaaliin tapaan.
https://www.eurekalert.org/pub_releases/2018-06/uom-nri060618.php
Ko. esimerkit osoittavat, että luonnon monimuotoisuuden takana ovat epigeneettiset mekanismit. DNA on passiivista tietovarantoa, joka on tarkoitettu toiminnalisten RNA-molekyylien valmistukseen. Epigeneettiset mekanismit mahdollistavat eliöiden nopean ja tehokkaan adaptoitumisen muuttuviin olosuhteiisin, mutta ne eivät koskaan johda evoluutioon. Älkää eksykö, hyvät ihmiset.
Sama DNA, eri ulkoasu
23
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Miksi yrität kirjoittaa aiheista mistä et ymmärrä mitään?
- Anonyymi
Eipä ollu.
- Anonyymi
Miten tuo kumoaa evoluution ja todistaa älykkään luojan olemassaolon?
Ei ole olemassa mekanismia, joka lisäisi biologisen informaation määrää solussa siten, että se johtaisi rakenteellisen tai toiminnallisen monimutkaisuuden kasvuun eliöissä. Tällaista ei ole koskaan havaittu tapahtuvan. Evoluutiota tapahtuu vain Dawkinsin päiväunissa silloin kun kukaan ei ole näkemässä.
- Anonyymi
RaamattuOnTotuus kirjoitti:

Tarkoitatko, että kukaan ei ole ollut solussa näkemässä sitä?
- Anonyymi
RaamattuOnTotuus kirjoitti:
Ei ole olemassa mekanismia, joka lisäisi biologisen informaation määrää solussa siten, että se johtaisi rakenteellisen tai toiminnallisen monimutkaisuuden kasvuun eliöissä. Tällaista ei ole koskaan havaittu tapahtuvan. Evoluutiota tapahtuu vain Dawkinsin päiväunissa silloin kun kukaan ei ole näkemässä.
Mitä evoluutio sinun mielestäsi tällä kertaa tarkoittaa? Katsotko olevasi oikeammassa kuin maailmanlaajuinen tiedeyhteisö?
RaamattuOnTotuus kirjoitti:
Ei ole olemassa mekanismia, joka lisäisi biologisen informaation määrää solussa siten, että se johtaisi rakenteellisen tai toiminnallisen monimutkaisuuden kasvuun eliöissä. Tällaista ei ole koskaan havaittu tapahtuvan. Evoluutiota tapahtuu vain Dawkinsin päiväunissa silloin kun kukaan ei ole näkemässä.
Oletko kuullut evoluution myötä, lukuisien eri mekanismien, myötä syntyvästä uudesta geneettisestä informaatiosta joka muuttaa elämänmuodon fenotyyppiä, täten mahdollistaen variaatioiden kirjon joka taas mahdollistaa elämän säilymisen alati muuttuvassa biodiversiteetissä?
Fantasia kerralla muuttumattomaksi tehdyssä eläinkunnassa aiheuttaisi välittömän koko kyhäelmän luhistumisen eliöiden ollessa kyvyttömiä sopeutumaan. Vähä niinku jeesuspörinäseurat sivistysmaissa, alati pienenevän porukan puuhastelua.- Anonyymi
ravenlored kirjoitti:
Oletko kuullut evoluution myötä, lukuisien eri mekanismien, myötä syntyvästä uudesta geneettisestä informaatiosta joka muuttaa elämänmuodon fenotyyppiä, täten mahdollistaen variaatioiden kirjon joka taas mahdollistaa elämän säilymisen alati muuttuvassa biodiversiteetissä?
Fantasia kerralla muuttumattomaksi tehdyssä eläinkunnassa aiheuttaisi välittömän koko kyhäelmän luhistumisen eliöiden ollessa kyvyttömiä sopeutumaan. Vähä niinku jeesuspörinäseurat sivistysmaissa, alati pienenevän porukan puuhastelua.Teidän tulee todista väiteenne. Mielipiteellä sinällään ei ole mitää painoarvoa. Ei ole mitään uutta informatiota, joka syntyisi evoluution tuloksena. Väitämilläsi evoluutiomekanismeilla ei ole mitään tietoasynnyttävää ominaisuutta. Uskot satuihin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Teidän tulee todista väiteenne. Mielipiteellä sinällään ei ole mitää painoarvoa. Ei ole mitään uutta informatiota, joka syntyisi evoluution tuloksena. Väitämilläsi evoluutiomekanismeilla ei ole mitään tietoasynnyttävää ominaisuutta. Uskot satuihin.
Muutatko mielipiteesi, jos saat ne todisteet?
Miksi pitäisi sitten nähdä vaivaa niiden eteen?
Teidän ainoat ”todisteet” perustuvat tietämättömyyteenne.
Tiedätte todella vähän evoluutioteoriasta... ja silti yritätte kumota sen. Se ei ole mitään salatiedettä, eli kaikilla on mahdollisuus googlata lisätietoa siitä. Ilmeisesti te ette kuitenkaan saa tai osaa googlata, koska ette sitä tee? 🤔 Anonyymi kirjoitti:
Teidän tulee todista väiteenne. Mielipiteellä sinällään ei ole mitää painoarvoa. Ei ole mitään uutta informatiota, joka syntyisi evoluution tuloksena. Väitämilläsi evoluutiomekanismeilla ei ole mitään tietoasynnyttävää ominaisuutta. Uskot satuihin.
No tyhjänjauhantaan ja tulkintoihin, dentialismiin ja virheargumentointiin kreationismi perustuukin. Eläinjalostuksen saavutukset muutamien vuosikymmenten aikana kertokoot omaa tarinaansa lajien luuntautumiskyvystä, empiirisenä havaintona.
Meitä kretupaapatukseen vielä tulee, niin kerroskuule miksi kretu päästää pitkän verbaalisen oksennuksen jos kysyy mitä uskontokuntaa/uskonsuuntausta edustaa?- Anonyymi
RaamattuOnTotuus kirjoitti:
Ei ole olemassa mekanismia, joka lisäisi biologisen informaation määrää solussa siten, että se johtaisi rakenteellisen tai toiminnallisen monimutkaisuuden kasvuun eliöissä. Tällaista ei ole koskaan havaittu tapahtuvan. Evoluutiota tapahtuu vain Dawkinsin päiväunissa silloin kun kukaan ei ole näkemässä.
"Ei ole olemassa mekanismia, joka lisäisi biologisen informaation määrää solussa siten, että se johtaisi rakenteellisen tai toiminnallisen monimutkaisuuden kasvuun eliöissä." Sataprosenttista uskonnollista roskaa - tajuat sen tietenkin itsekin. Olisi mielenkiintoista seurata wannabetutkija-luokanopettaja Tomi Aallon ja esim Dawkinsin (tai tuhansien muiden ihan oikeiden tutkijoiden) keskustelua aiheesta. *pyrsk*
- Anonyymi
Ei viikkoa jotta ei Göökle-Töhtörin avausta.
Missä vakavasti otettavissa tiedejulkaisuissa (mm. Science, Nature) näitä sinun "tutkimuksiasi" on julkaistu?
Ja mistä yliopistosta sinulla olikaan biologian tutkinto?
PS. kannattaa käyttää hakusanoja "Why do people laugh at creationists". - Anonyymi
Ongelmallisinta koko Darwinismissa on, ettei siitä ole koskaan ollut mitään todisteita. Darwin esitti sekulaarisen uskomuksensa "tiede"maailmalle 150 vuotta sitten ja tiedemaailma hyväksyi sen oitis ilman kritiikkiä, vaikka mitään todisteita ei ollut eikä vieläkään ole.
Tieteen pitää perustua todisteille, ei uskolle.
On siis mahdotonta kutsua evoluutioteoriaa tieteeksi, kun se nojaa 100% uskolle ja todisteita ei ole.- Anonyymi
Hienoa, että etsit todisteita 150 vuoden takaa! Olet 50 vuotta edellä muita kretuja. 👍
Odotapa vaan, kun alat löytämään ”uusia” todisteita alle 100 vuotta vanhoista tutkimuksista...
- Anonyymi
Aika surkuhupaisaa on kehotella "älkää eksykö", kun itse kiertää kehää kerettiläisyyden ja tietämättömyyden aarniometsässä.
Vielä surkuhupaisampaa on viitata omaan blogiinsa ikään kuin se olisi tieteellinen julkaisu.
Olet jo niin säälittäväll tasolla, etten tällä kertaa viitsi edes kysyä, mitä vastaat kun joku oppilaasi kysyy mitä evoluutio-sana tarkoittaa. Rehtoria se tosin kiinnostaa edelleen. - Anonyymi
Vastaapa kerrankin suoraan kysymykseen: uskotko itsekään siihen mitä kirjoitat?
Meinaan vaan, että kun Mark5 syystä tai toisesta katosi palstalta, täällä ei ole enää ketään muuta kuin sinä itse joka juttuihisi uskoo, ja vaikuttaa kovasti siltä ettet tosiasiassa usko itsekään.
Jumala ei pidä siitä, että yrität päästä taivaaseen valehtelemalla. Hän sanoi sen minulle itse ja mainitsi, että on yrittänyt sanoa sitä sinullekin, mutta olet niin syvällä omassa keinotodellisuudessasi ettet kuule häntä.- Anonyymi
Et pysty muhun kuin inttämään omia harha käsityksiäsi. RaamattuOnTotuus kirjoituksiin et pysty esittämään kuin omia mielipiteitäsi. Mielipiteilläsi ei ole mitään painoarvoa. Kerrot vain, kuinka eksyksissä olet todellisuudesta. Osoitaisit edes nuo mainitsemasi valheet. et edes nimeä niitä vaan kirjoitat yhtä ylimalkaisesti kuin yrittäisit todistaa evoluutio uskomusoppia todeksi. Epäonnistut surkeasti.

ROTin linkit ”todisteisiin” vievät hänen omaan blogiinsa. Se ehkä riittääkin todisteeksi kretuille. 😂
Lisäksi hän lainauslouhii tiedetekstejä, jotka sitten liittää kreationismin todisteiksi. Tuo ei ole kovin rehellistä ja avointa toimintaa... mutta eihän hänellä muita vaihtoehtoja olekaan... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Et pysty muhun kuin inttämään omia harha käsityksiäsi. RaamattuOnTotuus kirjoituksiin et pysty esittämään kuin omia mielipiteitäsi. Mielipiteilläsi ei ole mitään painoarvoa. Kerrot vain, kuinka eksyksissä olet todellisuudesta. Osoitaisit edes nuo mainitsemasi valheet. et edes nimeä niitä vaan kirjoitat yhtä ylimalkaisesti kuin yrittäisit todistaa evoluutio uskomusoppia todeksi. Epäonnistut surkeasti.
"... evoluutio uskomusoppia todeksi."
Mutta kretuthan ovat ainoita jotka luulevat että tämä evoluutiousko on olemasssa, joten heidän pitää se ensin todistaa olemasssa olevaksi.
Tosin he tuskin ymmärtävät että jos he todistavat että evoluutio on uskonto, niin heidän höpinöiltään omasta jumalasta luojana menee matto alta. Mutta tuskin he sitä ymmärtävät :D
- Anonyymi
Solujen erilaistumisen käsittelyn yhteydessä olisi voinut kertoa tämän mainion tarinan, joka ilmeisesti on todella tapahtunut:
https://www.duodecimlehti.fi/duo15309
😄Suomen kehitysbiologian pioneerit Sulo Toivonen, Lauri Saxén, Jorma Wartiovaara, Tapani Vainio ja Anto Leikola keräsivät 1960-luvun alussa Helsingin Kallvikissa vesiliskon munia tutkiakseen niiden alkion kehitystä. Paikalle pärähti paikallinen prätkäjengi mustissa nahkatakeissaan ja rasvaleteissään. Porukan kingi tiuskaisi herroille: "Mitäs te täällä teette?" Sulo Toivonen - rauhallinen mies - vastasi asiallisesti: "Keräämme vesiliskon munia. Tutkimme niiden avulla alkion kehitystä." Jännittynyt tilanne laukesi, kun kingin naamalle levisi oivaltava hymy: "Ai niit Spemann-tyyppisii kokeit?"😄 - Anonyymi
Hieno ja havainollisrtava kirjoitus jälleen. Mitä jää jäljelle ateismista? Ei mitään muuta kuin Saatanan vale ja syntiinlankeemus, joka tuhoaa vähitellen koko lumakunnan. Ei todellakaan ole mitään tietoa lisäävää lunnon lainalaisuutta, vain entropia.
- Anonyymi
Pyhä henki spiritus fortis asialla? Vai puhutko kielillä?
- Anonyymi
Tässäkin on puhe epigenetiikasta, tulee esille myös käsite epigenomi:
https://areena.yle.fi/audio/1-50242439
Solujen erilaistumista aiheuttavista säätelytekijöistä:
https://youtu.be/ZVK0yg9s2dw
Kiinnostavaa juttua, jopa kotimaisella kielellä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä1003499Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda3081894Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2471717- 961577
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4111526Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että4311428Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik21420Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat431180Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun3571024MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar271018