Ei tupruttele

Akseli Axle on 71-vuotias, 189 senttiä pitkä, ja hänellä on nykyään puoli kalju harmaa tukka. Hänen ulkonäössään ei ole oikeastaan mitään muuta erikoista, paitsi eläkkeelle jäätyään hän on alkanut käyttämään joka päivä tyylikkäiden ja laadukkaiden pukujen kanssa erittäin tummia, paksusankaisia, silmälaseja.
Akseli on duunarisukua. Hänen isänsä oli pullakuski ja äiti siivooja. Heillä molemmilla oli tupakka-addiktio, kun molemmat polttivat vähintään pari askia päivässä ja se Akselista tuntui pahalta jo aivan pienenä poikana.
Myöhemmin Akseli on elämänsä aikana ollut monesti murtunut. On ollut monenlaista sairautta verenpainetta, diabetesta, ja useita pinnallisia laskimotukoksia oikeassa jalassa. Vaikeuksia on ollut myös työelämässä, hänellä ei ole koskaan ollut vakituista työpaikkaa vaan pätkätöitä, osa-aikatöitä, loman sijaisuuksia. Ja eläke on jäänyt varsin pieneksi.
Koskaan Akseli ei ole mennyt työpaikkaan, jossa on ollut tupakanpolttajia. Hän on välillä elänyt kädestä suuhun jopa resuisissa vaatteissa toivottomana. Nyt Akselin maailma on eläkeläisenä muuttunut täysin. Hän on pukumies.
Perinnön saatuaan nyt hän asuu pääavenuella niin modernissa kerrostalossa, jossa kukaan talon asukas ei enää polta tupakkaa. Kun Akselin vaimo alkoi ottaa päivittäin salaa hermosauhuja, mies päätti erota vaimostaan. Akselista ei ollut kovin mukavaa kun aviovaimo tuoksui tupakalta jopa kalliissa jenkkisängyssä.
Viimeisen 10 vuoden aikana Akselilla on ollut joitakin naissuhteita, mutta ei hän ole ollut mikään naistenkaataja, koska hän seurustelee vain naisten kanssa, mitkä eivät tupakoi. Parhaimmillaan tai pahimmillaan pukumiehellä on saattanut olla kuitenkin kerrallaan pari naissuhdetta. Naistentansseista Akseli on hakenut tupakoimattomia naisia seurakseen ja se on ollut helppoa kun hänellä on erittäin hyvä ja tehokas nenä haistamaan tupakanhaju hengityksestä ja vaatteista, keltaisista sormista. Tansseissa Akseli suosikki on aina ollut villasta valmistettu puku, kesällä vaalea, talvella tumma.
Akseli ei ole koskaan pitänyt tupakkaa suussaan, eikä hän pitänyt sellaisia henkilöitä oikeina ystävinä jotka sauhuttelivat. Kouluaikanakaan hänellä ei ollut kovin paljon ystäviä, kun eräät kaverit menivät tupakoimaan koulun läheisille kerrostalon roskalaatikkojen katoksille välitunnin aikaan, eikä se häntä miellyttänyt.
Kun pukumies näkee nykyään kadulla tulevan vastaan tupakan höyryt, hän siirtyy edelleen kadun toiselle puolelle. Hän arvelee, että se suojelee samalla myös koronasta.
Kaupungin hallitukselle pukumies on äskettäin tehnyt aloitteen, jos esitetään perustettavaksi savuton puisto, joissa myös koirien ulkoiluttaminen kiellettäisiin. Samalla A4-paperilla hän esittänyt paikallista toria myös savuttomaksi alueeksi. Sitä hän ei kuitenkaan tiedä, onko aloitteella ollut oikea osoite.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu