Ei ole todellista enää tämä yhden valtuutetun facebook kirjoittelu. Laittaa vanhoja kuvia facebookiin ja kehuu itseään, haukkuu jokaisessa kirjoituksessaan viranhaltijoita. En kyllä haluaisi olla töissä tuollaisessa yhteisössä jossa joku käyttäytyy noin. Typeryys, vallanhimo ja äärimmäinen röyhkeys on vaarallinen yhdistelmä. Oksettavaa toimintaa.
Onko yhdellä valtuutetulla käytöstavat kadonneet?
Anonyymi
975
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
veronkierto
Veronkierrolla tarkoitetaan rikoslaissa rangaistavaksi toiminnaksi määriteltyä veron välttämistä. Toiminta katsotaan veropetokseksi tilanteessa, jossa verovelvollinen antaa viranomaiselle verotusta varten väärän tiedon veron määräämiseen vaikuttavasta seikasta, salaa verotusta varten annetussa ilmoituksessa veron määräämiseen vaikuttavan seikan, veron välttämistarkoituksessa laiminlyö verotusta varten säädetyn velvollisuuden, jolla on merkitystä veron määräämiselle, tai muuten petollisesti aiheuttaa tai yrittää aiheuttaa veron määräämättä jättämisen tai veron määräämisen liian alhaiseksi taikka veron aiheettoman palauttamisen. Veronkiertoon edellä mainitulla tavalla syyllistyvä tulee lain mukaan tuomita veropetoksesta sakkoon taikka vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.
Mikäli veropetoksessa tavoitellaan huomattavaa taloudellista hyötyä tai rikos tehdään erityisen suunnitelmallisesti ja veropetos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, katsotaan teko törkeäksi veropetokseksi. Tähän syyllistyvä tuomitaan lain mukaan törkeästä veropetoksesta vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään neljäksi vuodeksi. Lievästä veropetoksesta on kyse, jos veropetos on tavoitellun taloudellisen hyödyn määrä tai muut rikokseen liittyvät seikat huomioiden kokonaisuutena arvostellen vähäinen. Seurauksena lievästä veropetoksesta on sakko.
Ei vain valtuutetulla, vaan monella muullakin.
Onko kyseessä kokoomuksen kopiokonevaltuutettu?
Kyllä niillä on ihan kaikilla kaikki kadoksissa
Sdp ja kokoomus sekä vihreät on nyt kenestä puhut juuri tuommoisia.
Kenestä on nyt puhe? Onko väitteille totuus pohjaa?
Ei ole kadonneet, kun niitä ei ole koskaan ollutkaan.
KUKA???
Poliisi tutkii asiaa!