V70:n vikalista 90 000 km:n jälkeen

Autoni on vm97 ja mittarissa nyt 92 t km. Alussa oli ongelmia lukkojen kanssa, takaovet jäivät jumiin. Korjattiin takuussa. Ilmastointi pani käynnistyessään auton nykimään, vikaa ei ole saatu kokonaan pois. Takasivuikkunat huurtuvat pienelläkin pakkasella. Kojelauta kitisee. Moottori Ok, samoin kori. Talvirenkaat menivät äkkiä. Käytin huoltokirjan suosittelemia paineita. Rengasliikkeen mies sanoi minun ajaneen liian matalilla paineilla, siksi renkaiden sivut rikkoontuivat, tuli ikään kuin viiltoja. Oikea paine on kaikissa renkaissa 2,5 kiloa. Jostakin takaa kuuluu ikävää kitinää, en ole saanut selvää tuleeko se penkistä vai takaluukusta vai muusta. Tässä minun kokemukset. Mites muilla?
61453
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

60000km:n aikana ehti olla vain vähän vikaa.
Ainut kunno vika oli oikean takaoven lukon meneminen epäkuntoon jo parin tuhannen kilsan jälkeen.
Kojelauta ei nitissyt ollenkaan. Penkit joskus eivät heti lukittuneet paikalleen, vaan nytkähtivät ärsyttävästi eteenpäin jarrutuksessa.
Ikkunat huurtuivat, mutta se nyt taitaa olla noiden autojen ominaisuus, ainakin farmarissa.
Kone ja sisustus vaikutti olevan huippukunnossa kun autoa luovutin.

Mielestäni todella hieno ja upea auto.
Niin ja auto oli vm 98.

Äänestä
  • Vasta 40000km ajettu -99 eikä suurempia murheita.
    Etuvilkut vaihtoivat kun olivat vuotaneet jostain ja heijastin alkoi kuppaantua ihan alareunastaan,vian näki vaan kun katto nenä vilkussa kiinni...
    Hanttimiehen puolella "alahylly" vähän nitisee=oma moka kun asentelin lämppärin piuhoja niin jäi vissiin vähän huonosti eikä jaksa nyt irrotella taas.
    Ekana talvena sisävalot eivät aina syttyneet ovia avattaessa,"vika" hävis itekseen.
    Takasivulasit tuppaa huurtumaan talvella kosteella,ominaisuus ei vika.Asian kun tietää niin sopivilla lämppärin asetuksilla ongelma vähäinen.
    Käsijarru tuppaa tasaisin väliajoin vähän kangistumaan vaikka onkin käytetty,ilmeisesti tyypillistä.Paskaantuu...
    Puhdistus auttaa.
    Aika vähäistä toi mun ajelu(15000/v) mutta pitäis sitten olla sähövikoja,myös lukot toimineet.
    Kaikenkaikkiaan harmiton yksilö,ainakin vielä mutta kaikki tekniset laitteet ovat aina arvoituksia.

    Äänestä

  • Niin tuossa omassa autossani vaihdettiinkin tuulilasi ja se oli jäänyt huonosti kiinni kun se vaihdettiin ja niinpä tuli pari tippaa vettä sisään ja pilasi kattoverhoilun.
    Kattoverhoilu vaihdettiin ja tuulilasi laitettiin kuntoon. Kaikki tämä takuuseen. Ei heti muistunutkaan mieleen tuo..niin vanha juttu jo.
    En sitten tiedä onko merkitystä, mutta ajattelin nyt kertoa kuitenkin.

    Äänestä

Minulla on uudesta asti ollut V70 -97 2.5 20V ja
ovien lukot vaihdettiin ekassa vuosihuollossa takuuna,
koska takaovien lukot ei toimineet alle -10 asteessa.
Kuskin penkin kiskot vaihdettiin myös, koska penkki
ei lukittunut kaikkiin asentoihin kunnolla. Vilkkukatkaisija
vaihdettiin myös takuuna, kun sen sisältä kuului
häiritsevää rapinaa hiljaisessa autossa. Kilometrejä 70000 ja
tuossa nuo oli. Auto on harvinaisen ongelmaton ja
laadukkaasti kasatttu.

Äänestä
  • Ei murheita enään autosta kun panin tuon vikuri Volvon vaihtoon.

    Äänestä

Vähällä oot selvinnyt. Mun V70 meni vaihtoon alle 50000 km kun ei kertakaikkiaan ollut viatonta päivää. Paras oli kun ei suostunut käynnistymään korjaamon pihalta korjauksen jälkeen. Tuli sen verran kuntoon että vaihdoin pois.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hj kirjoitti:

Autoni on vm97 ja mittarissa nyt 92 t km. Alussa oli ongelmia lukkojen kanssa, takaovet jäivät jumiin. Korjattiin takuussa. Ilmastointi pani käynnistyessään auton nykimään, vikaa ei ole saatu kokonaan pois. Takasivuikkunat huurtuvat pienelläkin pakkasella. Kojelauta kitisee. Moottori Ok, samoin kori. Talvirenkaat menivät äkkiä. Käytin huoltokirjan suosittelemia paineita. Rengasliikkeen mies sanoi minun ajaneen liian matalilla paineilla, siksi renkaiden sivut rikkoontuivat, tuli ikään kuin viiltoja. Oikea paine on kaikissa renkaissa 2,5 kiloa. Jostakin takaa kuuluu ikävää kitinää, en ole saanut selvää tuleeko se penkistä vai takaluukusta vai muusta. Tässä minun kokemukset. Mites muilla?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu