Ovatko pastorit häviämässä ja vain vanhemmistot jäävät?

Anonyymi

Etsin tietoa yhden Vapaaseurakunnan nykyisestä pastorista seurakunnan sivulta ja en löytänyt. Tiesin, että seurakunta on ollut taloudellisissa vaikeuksissa ja mietin, onko uutta seurakunnassa pastoria enää ollenkaan. Onko suunta nyt se, että vapaakirkon seurakuntiin alkaa jäädä vain vanhimmistot, koska pastoreiden palkkoihin ei enää ole varaa lahjoitusmäärien pienentymisen seurauksena?

6

295

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Vapaakirkko tulee sammumaan, koska ei ole samaa yhteishenkeä mikä oli vielä jatkunut ihan 70- luvulle asti, suurin osa kävijöistä on pelkiä siipeilijöitä!

      • Anonyymi

        Seurakuntien hajoaminen eri seurakunniksi kaikki pieniä yhdyskuntia,joten väestön väheneminen muuton,kuoleman tms takia.Yhteistä seurakuntaelämää ei siinä mitassa ole kuin ennen ja jälkeen sotien,ku turvattiin Jumalaan ja srk oli hengellinen koti ilossa kuin surussa.


    • Anonyymi

      Varmaan osittain näin. Toisaalta on myös seurakuntia, joilla olisi varaa palkata, vaan eipä löydy sopivia pastoreita. Ja loppujen lopuksi pärjätään hyvin ilmankin.

      • Anonyymi

        Näistä pastoreista löytyy tosi fariseksia. Kyttiä ja salapoliiseja. Mitähän he kuvittelevat itsestään? Ei ole siksi ihme, että Vapaakirkon maine ei ole kovin häävi.


      • Anonyymi

        Hengellisestä työstä vastaavaa ja sielunhoidollinentyö jää sitten ammatti avun varaan.Srk jäädään pois,mutta ei välitetä,mutta rauhassa voi olla.Srk työ ei hae ja julista evankeliumia lähetyskäskyn mukaisesti .60-70 luvulla herätyksiä,joissa nuoret innokkaasti hakeutuivat srk työhön ja lähetystyöhön veivät sanomaa eteenpäin,Moni sai elämässään uuden alun maan alimmistakin takaisin yhteiskuntaan ja koulutuksen kautta hengelliseen työhön viemään evankeliumia kaikille kansoille.


    • Jos toiminnasta säästetään eikä työntekijääkään palkata on toki kääntöpuolena se, että toiminnan volyymi luultavasti pienenee. Ja sen myötä myös seurakunnan tulot.

      Herramme sanat ovat edelleen ajankohtaiset:

      Kun hän näki väkijoukot, hänet valtasi sääli, sillä ihmiset olivat näännyksissä ja heitteillä, kuin lammaslauma paimenta vailla. Silloin hän sanoi opetuslapsilleen: »Satoa on paljon, mutta sadonkorjaajia vähän. Pyytäkää siis herraa, jolle sato kuuluu, lähettämään väkeä elonkorjuuseen.»

      Matteus 9:36-38.

      Herra suokoon yhä työntekijöitä, niin oman toimen ohella palvelevia, kuin seurakuntatyöhön palkattuja!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      110
      695
    2. Jasmin Vähäkangas valehtelee kolumnissaan. Hän ei ole "taaperon" äiti.

      Lapsi ei taaperra. Vielä seurakunnan lehdessä valehtelee noin?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      64
      536
    3. Mitä kuvittelet kaivattusi tekevän

      Arkena tai viikonloppuna? Mitä itse teet samaan aikaan?
      Ikävä
      39
      526
    4. Hyvää yötä

      Ikuinen kohtalo, sydänystävä, rakkauteni♥️.. kumpa olisimme saaneet elämältä mahdollisuuden!
      Ikävä
      26
      473
    5. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      73
      472
    6. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      40
      465
    7. Martina sai ylinopeussakon

      Saiko sakkoa Porsche-merkkisellä autolla?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      152
      424
    8. Missähän pöytäkirja viipyy, taas?

      Hallituksen kokouksessa oli eilen mielenkiintoisia asioita käsiteltävänä. Pöytäkirja on ollut yleensä saman iltana luett
      Kemijärvi
      40
      408
    9. Hyvästi feikit hiustenpidennykset - Kerttu Rissanen hurmaa uudella hiustyylillä

      Kerttu Rissanen ihastuttaa uudella hiustyylillään ja lookillaan. Rissasella on totuttu näkemään pitkät hiukset ja hiust
      Suomalaiset julkkikset
      6
      394
    10. Mikä on kaivattusi ikä?

      100v. On mun....
      Ikävä
      20
      371
    Aihe