Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

USA sulki Turkin odotetusti pois F-35-hävittäjäohjelmasta

Anonyymi

Turkki ilmoitti tuoreeltaan, että Yhdysvaltain ratkaisu on "epäreilu".

Turkki on suljettu virallisesti pois Yhdysvaltain ja Naton F-35-hävittäjäohjelmasta, Valkoinen talo vahvistaa. Turkki jää projektin ulkopuolelle, koska se osti Venäjältä S-400-ohjuspuolustusjärjestelmän.

Yhdysvallat oli varoittanut Turkkia moneen otteeseen siitä, että se ei voi jatkaa F-35-ohjelmassa, jos se hankkii venäläisen asejärjestelmän. Yhdysvallat pelkää, että Venäjä voisi tätä kautta saada arvokasta tietoa F-35-hävittäjistä. Nato-maat eivät yleensä ole ostaneet asejärjestelmiä Venäjältä.

– Ikävä kyllä Turkin päätös ostaa venäläinen S-400-ilmapuolustusjärjestelmä tekee sen mukanaolosta F-35:ssa mahdotonta, Valkoisen talon edustaja Stephanie Grisham sanoi.

Turkin oli tarkoitus ostaa Yhdysvalloilta jopa sata F-35-hävittäjää, joiden osia myös turkkilaisyhtiöt olisivat valmistaneet. Turkkilaislentäjiä oli myös koulutuksessa Yhdysvalloissa, mutta nyt he joutuvat lähtemään.

Yhdysvaltain puolustusministeriö sanoi kuitenkin, että Turkki on yhä tärkeä Nato-liittolainen.

– Me jatkamme yhteistyötä Turkin kanssa harjoituksissa parantaaksemme valmiutta ja yhteentoimivuutta, totesi puolustusministeriön alivaltiosihteeri David Trachtenberg.

Turkki ilmoitti tuoreeltaan, että Yhdysvaltain ratkaisu on epäreilu.

– Tämä yksipuolinen ratkaisu ei ole liittouman hengen mukainen eikä perustu oikeutettuihin syihin, Turkin ulkoministeriö sanoi.

Turkin presidentti Recep Tayyip Erdogan on toistuvasti puolustanut maansa ratkaisua ja sanonut ratkaisun perustuneen siihen, että Venäjän tarjous oli parempi kuin Yhdysvaltojen. Yhdysvallat painotti, että se oli tehnyt useita tarjouksia Turkille omasta Patriot-ohjuspuolustusjärjestelmästään.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ei kritisoinut Turkkia tai Erdogania, vaan sanoi, että tilanne oli hänen edeltäjänsä Barack Obaman aiheuttama. Trumpin mukaan tilanne on hankala sekä Yhdysvalloille että Turkille. Hän harmitteli hävittäjäkaupan peruuntumista ja amerikkalaisyhtiö Lockheed Martinille aiheutuneita tappioita.

- Koska heillä (Turkilla) on Venäjällä tehty ohjusjärjestelmä, he eivät nyt saa ostaa sataa lentokonetta. Sanoisin että Lockheed ei ole kovin iloinen. Siinä meni paljon työpaikkoja, Trump manasi.

56

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      F-35 oli Turkin testattavana, mutta se todettiin niin huonoksi, että Turkki päätti ostaa sen sijaan kunnon ohjusjärjestelmän, jolla ilmaan päässeet kalkkunat ammutaa varmasti alas.

      • Anonyymi

        Paskapuhetta ...........


      • Anonyymi

        Ryssillä ei ole ainuttakaan tulenjohtotutkaa jossa F-35 näkyisi.

        F-35 on hävittäjä jolle ryssä ei mahda kertakaikkiaan yhtään mitään.


    • Anonyymi

      Turkki julistaa tuon päivän kalkkunattomaksi ja sionistittomaksi juhlapäiväksi.

    • Anonyymi

      USA sulki pettyneenä Turkin odotetusti pois F-35-hävittäjäohjelmasta.

      Vin parasta Turkille. Kateus vie kalatkin vedestä, tuumaili Turkin Erdogan.

    • Anonyymi

      Ördögääni pelailee noita ottomaanipelejään ja nyt sotimassa Välimeren alueen maissa ja myös Kaukasuksella rakentaessaan uutta ottomaanien imperiumiaan. Sinänsä hyvä että Ördögääni tekee niinkuin itse päättää aseasioissa mutta alueidensa ja valtapiirinsä laajentaminen sotimalla on uhkapeliä joka voi päättyä miten vain.

    • Anonyymi

      Turkki ja Venäjä ovat oivia kumppaneita noin niinku lasten suojaiän suhteen.

      Venäläiset on suurin turistiryhmä Turkissa.

    • Anonyymi

      Turkki ei halunnut USA:n juoksupojaksi. Jointti hävittäjä ei ole Turkin juttu.

      Ei myöskään Suomelle sopiva.

      • Anonyymi

        F-35 on Suomelle SOPIVIN :)


    • Anonyymi

      Suomi on ehdolla korvaamaan Turkin osuutta. Neuvottelut loppusuoralla.

    • Anonyymi

      Ei haittaa Venäjä myy Turkille SU57t

      • Anonyymi

        No hyvä että myy, mutta eikös niitä pitäisi ensi rakentaakin?
        Huutonaurua!!!!!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No hyvä että myy, mutta eikös niitä pitäisi ensi rakentaakin?
        Huutonaurua!!!!!

        Parhaillaan rakentavat


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Parhaillaan rakentavat

        Niin missä mahtavat rakentaa, eivät ainakaan venäjällä?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin missä mahtavat rakentaa, eivät ainakaan venäjällä?

        Siperialaisessa kokoonpanotehtaassa


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siperialaisessa kokoonpanotehtaassa

        Ilman moottoreita ja tutkaa ja ilman tuotantolinjaa, ja elektroniikalla joka ei kelvannut intialaisille jotka suunnittelivat itselleen paranneltua mallia intilaiaisella elektroniikalla ja paremmalla aseistuksella, mutta luopuivat sitten koko suunnitelmasta kun runkokin osoittautui huonoksi.


    • Anonyymi

      Turkki teki tietoisen valinnan. Se hylkäsi F-35 hankkeen.

    • Anonyymi

      Venäjä on tärkein turistiryhmä Turkissa. Basaarit menisivät konkkaan jos joku ei osta rihkamaa.
      Ja alhainen suojaikä antaa lisää vauhtia venäläisille.

    • Anonyymi

      Turkki valitsi oikein.

    • Anonyymi

      No Biden alkaa sitten hieroa oravannahkoja Reseptin kanssa.

    • Anonyymi

      Suomalaisille on ilouutinen ettei Turkki saa F-35 koneita vaan Sökö-jo-tehtaalta- lähtiessä olevan koottavan ohjussarjan. Ne on viritetty venäläisten hävittäjien taajuudelle.

    • Anonyymi

      Turkki ilmoitti tuoreeltaan, että Yhdysvaltain ratkaisu on "epäreilu".

      Turkki luuli saavansa parasta mutta S-400 ohjuskakkaa alkoi pukkaamaan ovista ja ikkunoista.

      • Tämä on kaikinpuolin hyvä ratkaisu. S-400-ohjuksilla ei rakenneta Ottomaanien valtakuntaa.


      • Anonyymi
        moloch_horridus kirjoitti:

        Tämä on kaikinpuolin hyvä ratkaisu. S-400-ohjuksilla ei rakenneta Ottomaanien valtakuntaa.

        F-35 kalkkunoillakin Turkki olisi rakentanut vaan suur-israelia.

        Sikäli Turkki valitsi juuri niinkuin pitikin.


      • Anonyymi kirjoitti:

        F-35 kalkkunoillakin Turkki olisi rakentanut vaan suur-israelia.

        Sikäli Turkki valitsi juuri niinkuin pitikin.

        Kaikki ovat tyytyväisiä paitsi Erdogan. Venäjä myi Turkille ohjuskalustoa, Turkki ei saanut parasta hävittäjäkalustoa, jolla se olisi voinut hyökätä naapurimaihinsa laajentamaan ottomaanien valtakuntaansa, länsimaat tietävät, että jos Turkki hyökkää esim. Kreikkaan ja aiheuttaa sodan, Turkin S-400-kalustosta ei ole vastusta F-35:lle jne.


      • Anonyymi
        moloch_horridus kirjoitti:

        Kaikki ovat tyytyväisiä paitsi Erdogan. Venäjä myi Turkille ohjuskalustoa, Turkki ei saanut parasta hävittäjäkalustoa, jolla se olisi voinut hyökätä naapurimaihinsa laajentamaan ottomaanien valtakuntaansa, länsimaat tietävät, että jos Turkki hyökkää esim. Kreikkaan ja aiheuttaa sodan, Turkin S-400-kalustosta ei ole vastusta F-35:lle jne.

        "Venäjän ylivoimainen ilmatorjuntaohjusjärjestelmä aiheuttaa kriisitilanteessa vakavan uhan Suomen ilmapuolustukselle, varoittaa kenraaliluutnantti Matti Ahola, ilmavoimien entinen komentaja."
        http://www.tiruk.fi/kolumni/venaja-kiihdyttaa-uuden-s-500-ohjusjarjestelman-kayttoonottoa-2/


      • Anonyymi kirjoitti:

        F-35 kalkkunoillakin Turkki olisi rakentanut vaan suur-israelia.

        Sikäli Turkki valitsi juuri niinkuin pitikin.

        Älä sekoile, Turkki haaveilee Osmaanien valtakunnasta, johon mm. nykyinen Israel ainakin osittain kuului. Ja todellakin, kaikki muut paitsi Erdogan ovat tyytyväisiä Turkin valintaan.



    • Anonyymi

      "USA sulki Turkin odotetusti pois F-35-hävittäjäohjelmasta"

      Turkkia tuo päätös ei tunnu harmittavan lainkaan. Turkin päätös, että sehankkii kalkkunoiden sijaan maailman parhaan ilmapuolustuksen, oli vakaan harkinan tulos.

      Turkki ei lähtenyt USA:n kätyriksi JOINT fighter kalustolla, vaan päätti puolustaa omaa aluettaan. Varsin järkevä veto.

      Saksa totesi myös F-35 kaluston kelvottomaksi.

    • Anonyymi

      S 400 on optimoitu Sukhoin pudotukseen.

    • Anonyymi

      Se on rakennettu pudottamaan Ukrainan ja Azereiden neukkukoneet.

    • Anonyymi

      Saksa totesi myös F-35 kaluston kelvottomaksi ja on hankkimassa S-400 it-kalustoa.

      Sitä se tulee tarvitsemaankin, kun häätää USA:n pois alueeltaan, erotessaan Natosta.

      • Anonyymi

        Paskapuhetta ..........


    • Anonyymi

      Turkki näytti fingeriä USA:lle. USA:lta kosto tulossa.

    • Anonyymi

      Joo, vähän sama kuin vasemmistohallitus sulkee pois F-35 sen. Näitä sattuu.

      • Anonyymi

        "Joo, vähän sama kuin vasemmistohallitus sulkee pois F-35"
        Se olisikin vasemmistohallituksen fiksuin teko toistaiseksi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Joo, vähän sama kuin vasemmistohallitus sulkee pois F-35"
        Se olisikin vasemmistohallituksen fiksuin teko toistaiseksi.

        drooneja tilalle


    • Anonyymi

      "Saksa totesi myös F-35 kaluston kelvottomaksi ja on hankkimassa S-400 it-kalustoa.
      Sitä se tulee tarvitsemaankin, kun häätää USA:n pois alueeltaan, erotessaan Natosta."

      Taas on rysäpöksy sekaisin kuin Stalinin vasen kulkunen joka jäi Hitlerin kannikkaan.

      Saksa osti 90 Eurofighters konetta joka on sen oma kone yhteistyössä eurooppalaisten NATO maiden kanssa sekä USA:n 30kpl F/A-18E/F Super Hornetteja ja 15kpl EA-18G Growlersseja.

      Kaikki NATO koneita ja Hornetit kantaa ysinaseet. Ne toimitetaan tarpeen vaatiessa Putten kämppään.

      Ennemmin Venäjä liittyy NATOon vallankumouksen myötä kuin Saksa irtaantuu siitä. eheheheeeeee

      • Anonyymi

        Saksa haluaa eroon alueilleen sijoitetuista USA:n ydinaseista, eikä tarvitse USA:n väkisin lahjoittamia Hornetteja enää.

        Saksa ei kanniskele USA:n ydinaseita, eikä Turkki, eikä Suomi, eikä Ruotsi, Eikä Sveitsi, Eikä Itävalta.

        Eli läntiset sivistysmaat eivät osallistu USA:n ydinsota hankkeisiin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Saksa haluaa eroon alueilleen sijoitetuista USA:n ydinaseista, eikä tarvitse USA:n väkisin lahjoittamia Hornetteja enää.

        Saksa ei kanniskele USA:n ydinaseita, eikä Turkki, eikä Suomi, eikä Ruotsi, Eikä Sveitsi, Eikä Itävalta.

        Eli läntiset sivistysmaat eivät osallistu USA:n ydinsota hankkeisiin.

        Milloin pääset kotihoitoon, vai onko paikka niinku ikuinen?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Milloin pääset kotihoitoon, vai onko paikka niinku ikuinen?

        Hyvää jatkoa sinne M-T hoitolaitokseen. Hanki joku muu mielikuvitus vihollinen.


    • Anonyymi

      Turkki rajasi USA:n asehankintojensa ulkopuolelle.

      "Turkki näytti fingeriä USA:lle. "

    • Anonyymi

      Turkki sopii oikein hyvin Venäjän kaveriksi.
      Lisäksi se on sama vaikka hommaisivat Armatat samaan syssyyn koska Turkki tarvitsee asevoimiaan vain omia vähemmistöryhmiään varten.

      Ongelmia vähemmistökansalaisten kanssa?
      Liity Venäjään!
      Suomi poika, meiltä aseet saamelaisten kaatoon. SU-57, porojen kauhu nyt halvalla!

    • Anonyymi

      "F-35 oli Turkin testattavana, mutta se todettiin niin huonoksi, että Turkki päätti ostaa sen sijaan kunnon ohjusjärjestelmän, jolla ilmaan päässeet kalkkunat ammutaa varmasti alas."

      Nuo ovat tärkeitä valintoja. Yhdysvalloista on tullut epävarma liittolainen ja suunta on Euroopassa muuttumassa Euraasian suuntaan.

      Hyvästi Atlantin Transut!

    • Anonyymi

      Vuonna 1960 ilmavoimat vastaanotti ensimmäiset Lockheed F-104 Starfighter -hävittäjät, jotka olivat palveluksessa kylmän sodan päättymiseen saakka viimeisen poistuessa palveluksesta 1991. Kaikkiaan koneita vastaanotettiin 916 kappaletta, joista 292 tuhoutui lento-onnettomuuksissa. Onnettomuuksissa sai surmansa kaikkiaan 116 lentäjää. Onnettomuudet, joita oli tapahtunut vuonna 1965 27 ja 17 lentäjää oli saanut surmansa, aiheuttivat vuonna 1966 kriisin.

      Saksan ilmavoimat eivät halua toista 'lentävää ruumisarkkua', joksi tuo Starfigter nimettiin.

    • Anonyymi

      Jopas rysäpöksy veti vanhan kortin mutta katsotaanpa mikä oli syynä.
      Konehan oli erinomainen, teki nopeusennätykset ja oli turvallinen oikeassa käytössä.


      Konetyypillä saavutettiin sekä nopeuslennon että toimintakorkeuden maailmanennätykset, joita F-104 piti hallussaan samanaikaisesti. Majuri Howard C. Johnson saavutti korkeuden 27 830 metriä. Tämä tapahtui 7. toukokuuta 1958. Saman kuukauden 16. päivänä saavutti kapteeni Walter W. Irwin enimmäisnopeuden 2 259,3 kilometriä tunnissa. 14. joulukuuta vuonna 1959 ylittyi maaginen 100 000 jalan eli yli 30 000 metrin raja. Uusi korkeuslennon maailmanennätys oli 31 534 metriä, mikä saavutettiin C-muunnoksella.[4]

      https://fi.wikipedia.org/wiki/Lockheed_F-104_Starfighter

      • Anonyymi

        Saksalaiset käyttivät sitä rynnäkköversiona johon tehtävään se soveltui huonosti.


    • Anonyymi

      Tämä kone oli Saabin esikuva ilmeisesti rysäpöksyn mielestä 50-luvulla....
      Pietarin trollit vetoavat jo että siihen että vuonna 1455 putosi kuumailmapallo joten F-35 ei lennä...buahahahaaaaa

    • Anonyymi

      Turkki on tiedustellut Venäjälrä sen halukkuutta myydä 100 SU-57 hävittäjää Turkille.

    • Anonyymi

      USA sulki Turkin odotetusti pois F-35-hävittäjäohjelmasta

      Turkki tuulettaa voittajan elkein ja ihan aiheestakin.

    • Anonyymi

      Turkki on onnellinen koska venäläiset ovat kansoittaneet turistirannat.
      Suojaikää aiotaan laskea entisestään jotta köyhtyvät venäläiset pystyisivät olemaan siellä.

    • Anonyymi

      Se on Turkin onni että USA sulki sen pois f35 hankinnoista

      • Anonyymi

        Ainoastaan nyrjähtäneen mieles sopukoissa


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ainoastaan nyrjähtäneen mieles sopukoissa

        USA:n mielestä Turkin sulkeminen pois f35 kaupasta piti olla epäreilu toimenpide, mutta Turkki oli kisan nettovoittaja.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        USA:n mielestä Turkin sulkeminen pois f35 kaupasta piti olla epäreilu toimenpide, mutta Turkki oli kisan nettovoittaja.

        Tuuuuuuskimpa


    • Anonyymi

      Turkin WIN WIN.

    Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      70
      2307
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2103
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      78
      1718
    4. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1526
    5. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      41
      1520
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      10
      1437
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      31
      1409
    8. 52
      1288
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      64
      1226
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      30
      1209
    Aihe