Käväisin tässä taanoin verotoimistossa kysäisemässä muutosverokorttia.
Mutta, verottaja ei ollutkaan halukas sellaista antamaan, ajankohta oli kuulemma väärä.
Mokomaan paperinpalaan ei olisi tarvinnut kuin vuosiluvun muuttaa, mutta Ei onnistunut.
Siinä sitten keskustelessa käskikin soittaa Joulukuussa välipäivinä aamulla Klo: 09:00, silloin ei olisi ruuhkaa. Aivan ja kuinkahan monelle sadalle näin on kerrottu; )
Niin, että sitä sitten taas jonotetaan Joulun välipäivänä Verotoimistossa 3- 4 tuntia yhden A4 takia. Jota edelleenkään EI voi tehdä nettiversiona.
Kaksi isoa pytinkiä, joissa ei mikään luonnistu: Verotoimisto ja Kela.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Loimaan+kassalta+kysyin+et+miksi+ansiopäivärahasta+otetaan+25%+veroa+vaikka+se+on+vain+1400+euroa+kuukaudessa.
Käskivät+hakea+muutosverokortin+etuutta+varten.Verotoimistosta+kun+kysyin+että+tarvin+sellaisen.Ei+sellaista+kuulemma+edes+ole.
Voit+kyllä+muuttaa+vuoden+tuloneryymää+omaverosivuilla+tai+käymällä+verotoimistossa.
Jos+on+yli+25%+veroprosentti+vuosituloille+niin+voit+saada+sen+25%+kun+muutat+tulorajaa+työttömyyden+takia.Ansiosifonnaisen+päivärahan+veroprosentti+on+kuitenkin+aina+se+vähinttään+25%+.Sen+alle+et+pääse.
Kelan+maksamasta+peruspäiväraha+Stalin+mitä+se+nyt+on+päivässä+jotain+38+euroa.
Otetaan+20%+veroa.On+nämä+työttömät+sitten+rikasta+porukkaa.Loisijat+sekä+maahanmuuttajatkin+saavat+enemmän.
Mitäs siinä valitatte. Muuttakaa nimeksenne vaikka Mohammed Abdullah Karim Hossein ja hakekaa Suomesta turvapaikkaa niin taivas aukeaa.
viisas+oli+edellinen+kirjoittaja+tai+syntyperäinen+seinäjokinen+koska+vitsinäkin+tuo+oli+huono.kunnon+kirjanpitäjällä+käynti+tietenkin+auttaa+mutta+jos+olet+normi+yli+velkaantunut+palkasaaja+kuten+50%++kaupungissa+on+tee+sille+jotain+itse