...joka päättyi hyvin, lopulta.
Nainen alkoi nimittelemään miestä (pieruksi jne.) ja pörräämään ympärillä häiriten miehen hommaa.
Mies otti lankunpätkän ja uhkaili naista (omien sanojensa mukaan, että lähtisi pois siitä häiritsemästä ja haukkumasta).
Nainen tuli hysteeriseksi (ilmeisesti aidosta pelosta) ja läppäisi miestä seuraavan sopivan tilaisuuden tullen (kun tämä oli laskenut lankun käsistään).
Mies löi huomattavasti kovemmin naista vatsaan, kun hän lopulta raivostui naisen provokaatioihin (ts. hän otti tuon läpsimisen sitten esim. nimittelyn jatkeena - mies tunnusti jälkeenpäin, että malttihan siinä meni).
Nainen teki ilmoituksen asiasta esivallalle. Mies sai ensin nuhteet, kunnes asian selvittely paljasti, että naisen provosointi oli asian takana.
Toissapäivänä olin mukana selvittelemässä tällaista tapahtumaa. Naapurin tyttö on 6-vuotias ja poikani, joka oli tuo vastaava osapuoli, on 7-vuotias.
Homma päättyi molemminpuoliseen anteeksipyyntöön, poika teki tytölle piirustuksenkin. Tytölle kerrottiin, että toista ei saa mennä nimittelemään ja härnäämään ilman syytä tuosta vain, jos toista ei hänen seuransa kiinnosta (oma tyttöni, joka on naapurin tytön ystävä, vahvisti, että tyttö meni poikaa kiusaamaan oma-aloitteisesti).
Pojalle kerrottiin, että edes suuttumus ei saa olla syy siihen, että lyö (vaan että asiasta, kun maltti meinaa mennä, jos härnätään, ainakin nyt toistaiseksi voi tulla sanomaan heti isälle tai äidille - ennen kuin nyrkki heilahtaa). (Pojalta kysyessä, tunsiko hän itsensä uhatuksi tytön taholta, hän sanoi ei... hän kertoi lyöneensä takaisin siksi, kun tytön käytös todella suututti häntä niin paljon). Pojalle kerrottiin, että toiseen saa käydä käsiksi vain itsepuolustukseksi.
Pidin sattunutta konfliktia hyvänä (naapurin äidin kanssa vähän hymyilimme jälkeenpäin, kun koko kuvio selvisi), koska oli mahdollista nyt sekä tytön että pojan oppia asiasta jotain.
Mielestäni on jännää, että ilmeisesti tämäntyyppisiä juttuja sattuu myös parisuhteissa... ja silloin hommat tahtovat ummehtua vakavammiksi, koska puolueeton "esivalta" tilanteesta puuttuu, jonka kanssa saisin näitä tunnemyrskyjä käytyä lävitse - puhallettua pilliin. (Esim. oregonilainen taannoin linkkaamani kriisikeskus viittasi tämmöiseen patterniin joissakin väkivaltatapauksissa).
Nainen alkoi nimittelemään miestä (pieruksi jne.) ja pörräämään ympärillä häiriten miehen hommaa.
Mies otti lankunpätkän ja uhkaili naista (omien sanojensa mukaan, että lähtisi pois siitä häiritsemästä ja haukkumasta).
Nainen tuli hysteeriseksi (ilmeisesti aidosta pelosta) ja läppäisi miestä seuraavan sopivan tilaisuuden tullen (kun tämä oli laskenut lankun käsistään).
Mies löi huomattavasti kovemmin naista vatsaan, kun hän lopulta raivostui naisen provokaatioihin (ts. hän otti tuon läpsimisen sitten esim. nimittelyn jatkeena - mies tunnusti jälkeenpäin, että malttihan siinä meni).
Nainen teki ilmoituksen asiasta esivallalle. Mies sai ensin nuhteet, kunnes asian selvittely paljasti, että naisen provosointi oli asian takana.
Toissapäivänä olin mukana selvittelemässä tällaista tapahtumaa. Naapurin tyttö on 6-vuotias ja poikani, joka oli tuo vastaava osapuoli, on 7-vuotias.
Homma päättyi molemminpuoliseen anteeksipyyntöön, poika teki tytölle piirustuksenkin. Tytölle kerrottiin, että toista ei saa mennä nimittelemään ja härnäämään ilman syytä tuosta vain, jos toista ei hänen seuransa kiinnosta (oma tyttöni, joka on naapurin tytön ystävä, vahvisti, että tyttö meni poikaa kiusaamaan oma-aloitteisesti).
Pojalle kerrottiin, että edes suuttumus ei saa olla syy siihen, että lyö (vaan että asiasta, kun maltti meinaa mennä, jos härnätään, ainakin nyt toistaiseksi voi tulla sanomaan heti isälle tai äidille - ennen kuin nyrkki heilahtaa). (Pojalta kysyessä, tunsiko hän itsensä uhatuksi tytön taholta, hän sanoi ei... hän kertoi lyöneensä takaisin siksi, kun tytön käytös todella suututti häntä niin paljon). Pojalle kerrottiin, että toiseen saa käydä käsiksi vain itsepuolustukseksi.
Pidin sattunutta konfliktia hyvänä (naapurin äidin kanssa vähän hymyilimme jälkeenpäin, kun koko kuvio selvisi), koska oli mahdollista nyt sekä tytön että pojan oppia asiasta jotain.
Mielestäni on jännää, että ilmeisesti tämäntyyppisiä juttuja sattuu myös parisuhteissa... ja silloin hommat tahtovat ummehtua vakavammiksi, koska puolueeton "esivalta" tilanteesta puuttuu, jonka kanssa saisin näitä tunnemyrskyjä käytyä lävitse - puhallettua pilliin. (Esim. oregonilainen taannoin linkkaamani kriisikeskus viittasi tämmöiseen patterniin joissakin väkivaltatapauksissa).
Vastaukset 29
Vanhimmat
Ei naisiin kohdistuva väkivalta katoa sillä, että yrität sitä esimerkkeinesi pistää naisen provokaation syyksi.
Tutkimusten mukaan suurimpina syinä olivat:
"miehen alkoholin humalakäyttö lisäsi väkivallan riskiä yli kaksinkertaiseksi. Myös miehen lapsuuden kodissa nähty väkivaltainen malli lisäsi riskin lähes kaksinkertaiseksi. Suurimman parisuhdeväkivallan riskin kuitenkin muodosti miehen vallan ja kontrollin käyttö, joka lisäsi riskiä yli yhdeksänkertaisesti. Miehen vallan ja kontrollin käyttöä kuvasivat tutkimuksessa miehen mustasukkaisuus, naisen ystävien ja sukulaisten tapaamisten rajoittaminen sekä nimittely ja lannistaminen."
Lukemista:
http://www.amnesty.fi/jokuraja/kysymykset.php
http://www.vaasanturvakoti.fi/raportti/loppuraportti.doc
...ja uskon, että voimme olla asenteissamme lähempänä toisiamme, kuin luuletkaan.
48000 naista, jotka kokevat väkivallan uhkaa parisuhteissaan vuosittain on liikaa. Se on 4% parisuhteista, joissa tämmöistä tapahtuu.
Jokunen tuhat miestä (ilmeisesti 4-5000) kokenevat samaa sitten osaltaan, jos tuo 10% sääntö aiheeseen otetaan huomioon.
Miten muuten naisen mustasukkaisuus, nimittely jne... pidätkö sitä vähäisempänä vai yleisempänä ilmiönä mieheen nähden? (kun kerrot, että se on vallan ja kontrollin käyttöä). (Nämä esimerkkisihän koskevat naiseen kohdistuvaa väkivaltaa... minä kerroin esimerkin, jossa tyttö alkoi nimitellä poikaa [joka vain ei ollut hänen seurastaan kiinnostunut, touhuili omiaan], ja se johtikin siihen, että poika uhkaili ja lopulta tyttö löi ensin ja poika lopulta kovemmin, jotta ilmoituskynnys ylittyi).
...eli et tuonut näillä lainauksillasi minun ajatteluuni mitään uutta. Minä toin nyt esiin erään tarinan... Meidän lapsia on opetettu pienestä pitäen, että toisille ei mennä aukomaan edes päätä... Siksi en suoraan niellyt selitystä, että poikani olisi ihan ilman syytä mennyt pikkutyttöä muksauttamaan... (kun hänellä ei ole ilmennyt kolmeen vuoteen ko. käytöstä...).
"Viimeksi kuluneen vuoden aikana 90 000 naista eli 7 prosenttia parisuhteessa elävistä naisista on kokenut miehensä tekemää väkivaltaa. Vielä yleisempää väkivalta on ollut jo päättyneissä suhteissa. Entisen avio- tai avopuolisonsa väkivallan kohteeksi liiton aikana on joutunut puolet naisista. "
Nyt on siis syytä muistaa, että tässä kysyttiin nimenomaan perheväkivallasta poissulkien muut väkivallan ja sen uhkan vaikuttimet.
Voivathan nämä samat syyt olla myös naisen väkivaltaisen käytöksen takana. Eivät toki kaikki mustasukkaiset/kontrolloivat/humalaiset ect. ole väkivaltaisia puolisojaan kohtaan.
...on sitten tyypillistä muksauttaa vaikkapa pikkusiskoa (tai isoveljeä) siksi, kun haluaa häneltä lelun... Tämmöinen käytös jäi kaikilta lapsilta pois reilun kolmen ikävuoden jälkeen.
(Eli väkivaltainen ryöstäjä on noin yleensä mielestäni henkisesti alle kolmivuotiaan tasolla, kun taas sitten toisia provosoiva / nimittelevä nainen näyttäisi olevan 6-vuotiaan tasolla ja tuosta uhkailuun provosoituva mies noin 7-vuotiaan tasolla... oletan, että vastedes poikani osaa hakea apua, kun tunteet meinaavat kuohahtaa).
Kaikilla ei kehitys sitten etene näistä lapsuusvuosista, vaan viranomaisia tarvitaan.
Tuolle luvulle 90 000 sitten väkivallan kriteerit.
Tuo uhritutkimushan toi esille luvun 48000 ja heitto on jo niin merkittävä, että kriteereissä on oltava eroa.
Voit niitä lukua tuolta aiemmasta aloituksestasi.
Tai hae kuukkelista esille tietoa.
Lue myös uudelleen mitä itse turvallisuustutkimuksessa sanottiin samoin lue kohta jossa selitettiin erojen synnystä.
Onneksi se mies on kuiteskin siellä ylemmällä tasolla :)
...mutta kummasti viitsit tuoda sitten niitä isompia lukuja ilman taustakriteerejä :-)
Selvä homma.
Kysehän on siitä, että ilmeisesti jo tuon luvun 90000 takana on tuota "symbolista väkivaltaa" huomattavasti enemmän - samalla, kun muistit tuoda miesten kokeman väkivallan esille aiemmin nimenomaan kansallisen uhritutkimuksen kautta, jossa kriteerit sille ovat huomattavasti kovemmat.
Kaksinaismoralismisi haisee.
...nyt oli kyse, että jostain syystä tyttö alkoi räkyttämään, ja jopa läpsimään.
Eli hän aloitti sekä "symbolisen" että "ei-symbolisen" väkivallan käytön.
Pojan vastaus oli sitten kertaluokkaa kovempi. Mikä on väärin...
Feministisessä maailmassa ilmeisesti oikeastikin on vanhempien varsinkin pojille opetettava tarve olla naisia henkisesti ylempänä, koska esim. feministit (ml. cisma) korostavat ahkerasti erilaisia kriteerejä tuomitessaan miehen ja naisen symbolista ja "oikeaa" väkivaltaa - etenkin parisuhteessa.
Hannu Raittila on myös käsitellyt tätä asiaa... Kun naisella on "lupa" tehdä henkisestikin mitä tahansa nykyisin, on miehen ainut alue, jossa hän voi olla hyvä, semmoinen "pidättäytyminen" ja "korkea moraali".
Eli kyllähän feministinen väkivaltakeskustelu yrittää viedä homman siihen suuntaan, että syitä ei tutkita ja mies on aina syypää.
Se on totta, että mies on huomattavasti useamminkin syypää ainakin vammojen tuottamiseen. Sitä ei kukaan kiistä. Samoin uskon esim. miesten juoppouden aiheuttamien ongelmien väkivaltaisuudenkin suhteen (jota mies ei voi puolustella) olevan yleisempiä kuin naisilla.
Feministinen "norsu posliinikaupassa" -debatti vain sitten syljettää.
Tämä kun on niin monta kertaa käyty läpi, tosin et ole viitsinyt löperyydessäsi viestejä lukea (tosin olet minua kritisoinut samasta aiheesta) joten mietipäs kenekä kaksinaismoralismi nyt haiskahtaa ja pahasti :)
Mistä olet saanut päähäsi, että UHT-tutkimuksessa käsitellään symbolista väkivaltaa?
Mitkä olivat kansallisen uhritutkimuksen kriteerit?
Ps. Onkohan tilastokeskus kaksinaismoralistinen, haiseeko se?
http://www.stat.fi/tup/tiedotteet/v98/l137hes.html
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=1500000000000140&posting=22000000007678521
Symbolinen väkivalta on eri asia kuin henkinen väkivalta.
...perustuu pitkälti ilmeisestikin mm. Strausin kehittämiin kriteereihin siitä, mikä tulkitaan väkivaltaisuudeksi (joiden tutkimusten teko aloitettiin USAssa 1980-luvulla...)
Nuo uhkailuthan ovat asiassa mukana. Samoin esim. "esineellä heitot" jne.
Se, mikä sitten jää mainitsematta, että noiden kriteerien mukaan muissa maissa on saatu naiselle korkeammat väkivaltaisuuslukemat, mitä miehelle - kun tutkitaan, kuka aloittaa väkivallan käytön (jolloin se vastapuoli sitten "kokee").
Mielestäni kansallinen uhritutkimus kysyessään: "mieti, onko näin myös parisuhteessasi"... ja toistaessaan nuo kriteerit saavuttaa jo ainakin riittävän "tietoisuuden" tason. Mikäli ihminen kokee väkivallan uhkaa, niin takuulla hän sen mainitsee.
Ilmeisesti myös UTH-vastausprosentti on voinut aiheuttaa selektiivisyyttä - ts. ne, jotka ovat kokeneet väkivaltaa, ovat vastanneet kyselyyn, ja iso osa on jäänyt vastaamatta? (Nyt en muista, että mikä on "response rate" tuolla uhritutkimuksella)... Tähän muistaakseni viittasi taannoin ... olikohan nyt Ramon, joka oli penkonut tuota metodologiaa tilaston taustalla?
Ei tilastokeskus ole kaksinaismoralistinen... Eihän sitä voi syyttää siitä, miten feministit "valottavat" eri asioita.
Kyllä feministit ovat ihan itse vastuussa omasta kaksinaismoralistisuudestaan, jota on syytä tuoda esiin silloin tällöin, ettei totuus pääse unohtumaan.
...ei kyllä nyt tuonut esiin noita metodologisia eroja, ts. eroja kriteereissä väkivallalle...
Silti onnellisesti tuossa aiemmassakin viestissä vertaat tilannetta esim. tuon "kolmen viimeisimmän" ja "eliniän mittaisen" jutun mukaan.
Vaikka mitä ilmeisimmin näille edes kriteerit eivät ole samat.
Edelleenkin, pointsi on se, että feministit korostavat "joka viides" , "20% (naisista)" jne. -lukuja pohjautuen löysempiin väkivaltakriteereihin, ja sitten samoissa lauseissa asioita, joissa naiset ovat vammautuneet jne.
Samalla, kun vaietaan esim. siitä asiasta, että mitä todennäköisimmin noilla "joka viides" kriteereillä "enemmän kuin joka viides" mies on "kokenut" väkivaltaa.
Uhritutkimuksen luvut ovat uskottavammat - etenkin sen osalta, että miesten "kokemukset" väkivallan suhteen puolisonsa taholta ovat niinkin alhaiset.
Samoilla kriteereillä sitten naisen kokemus kutistuu 4%:iin parisuhteista vuoden sisällä (voinemme ajatella, että jos vuoteen ei koe väkivallan uhkaa, kyse ei ole ainakaan nyt äärimmäisen väkivaltaisesta parisuhteesta... tietty, jos ei sitten ole ollut äijä vankilassa..).
Eli se POINTTI (johon et ole osannut vieläkään vastata - päin vastoin yrittänyt minua syyttää eri kriteerien vertailusta on):
- FEMINISTIT juuri sotkevat noita eri kriteerein tehtyjä tutkimuksia löperössä retoriikassaan... hassua, että sitten syyttelet siitä muita?
- ...kun näitä lukuja pannaan sitten rinnan, huomaten lopulta, että niitä tulee eri kriteerein tehdyistä tutkimuksista (joista jotkut oikein korostavat, etteivät ne ole vertailukelpoisia), juuri FEMINISTIT ovat sanomassa, että eihän niin voi tehdä, että niitä vertailisi.
Siis jos tilastokeskus sanoo sanatarkasti näin:
"Joka viidennessä suomalaisessa parisuhteessa mies on ollut joskus suhteen aikana väkivaltainen puolisoaan kohtaan. Viimeksi kuluneen vuoden aikana 90 000 naista eli 7 prosenttia parisuhteessa elävistä naisista on kokenut miehensä tekemää väkivaltaa. Vielä yleisempää väkivalta on ollut jo päättyneissä suhteissa. Entisen avio- tai avopuolisonsa väkivallan kohteeksi liiton aikana on joutunut puolet naisista. "
Se ei ole kaksinaismoralistinen eikä haise, mutta jos joku jonka lasket feministiksi sanoo saman asian samoilla sanoilla on hän kaksinaismoralistinen ja haisee :)
Tämä muuten on kaksinaismoralismia ja se haisee
Mistä olet varma, että UTH-tutkimus on tehty nimenomaan Strausin kehittämänä? Näitä tutkimustapoja on kuules monia? (aiemmin laittamassani liitteessä niitä esiteltiin)
No eikös nyt ole hyvinkin eri asia koko parisuhteen aikana ja viimeisen 12 kk:n aikana? Sinä nyt vain pyristelet turhaan, etkä kehtaa myöntää olleesi väärässä näitä prosenttilukuja keskenään vertaillessasi (haukut vain muita löperyydestä, mikä taas on kaksinaismoralismia)
"FEMINISTIT juuri sotkevat noita eri kriteerein tehtyjä tutkimuksia löperössä retoriikassaan"
- Heh, etkös se juuri sinä näin tehnyt? Vertailit kahta eri tavoin tehtyä tutkimusta keskenään ja vedit esiin prosenttiluvut, jotka eivät kuvaa edes samaa ajanjaksoa ja tämän jälkeen sanot kaksinaismoralistisesti, että feministit sotkevat tutkimuksia keskenään, mikäköhän taas haisee?
Tämähän käy jo huvittavaksi :)
"Ensiksikin henkilökohtaisilla haastatteluilla saadaan naisten kokemaa väkivaltaa esille useammin kuin naisten itsekseen täyttämillä kyselylomakkeilla (McFarlane ym. 1991; Gazmararian ym.1996). Englannissa vuonna 2001 julkaistu tutkimus (Mezey ym.) osoitti, että väkivallan tunnistaminen nousee 6,5 -
kertaiseksi, jos naisilta kysytään väkivallasta käyttäen erillisiä seulontakysymyksiä
verrattuna siihen, että he itse oma-aloitteisesti kertovat siitä.
http://www.stm.fi/Resource.phx/publishing/store/2004/12/pr1104480484516/passthru.pdf
...lisäanalyysia:
http://www.om.fi/haaste/29085.htm
UTH:n populaatio oli ollut 7000 naista, jolle kysely oli lähetetty.
Vastaajia oli 5000
Parisuhteessa heistä eli 3500 (70%).
Parisuhteessa eläneistä vastaajista 456 oli kokenut määritelmien mukaan fyysistä väkivaltaa (muistaakseni esim. esineellä heittäminen jne. esim. STrausin asialle pitämät kriteerit olivat mukana).
39% tapauksista väkivalta oli ollut kertaluonteista, ei aiheuttanut "vakavampia" vammoja, eikä henkisiä vaurioita. Viittaisi esim. tuommoiseen potkaisuun, läpsäytykseen, tönäisyyn, esineellä heittoon jne. jonkun riidan yhteydessä. Näillä kriteereillä, jotka ottavat nämä läpsinnät jne. huomioon sitten on saatu naisille miehiä isompia väkivaltaisuuslukuja niissä maissa, joissa asiaa on tutkittu.
Eli sitten oikeasti väkivaltaa kokeneiden naisten (jotka ilmeisesti tavoitetaan myös uhritutkimuksella) määrä vastanneista olisi 278.
Prosentuaalisesti tämä on edelleen 278/3500, eli 7,9 %, eli aika paljon.
Näistä huomattava osa oli sitten parisuhteissa, joissa mm. alkoholi näyttelee huomattavaa osuutta.
Jonkin verran voinemme olettaa, että esim. tuo 2000 vastaajan vastaamatta jättämättömyys vaikuttaa asiaan... ts. yleensähän semmoisiin kyselyihin vastataan, joiden aihe on itselle ajankohtainen.
Joka tapauksessa... 8% on liikaa, mutta yhäti se on eri asia, kuin "joka viides" parisuhde jne.
Miksikähän feministit korostavat noita isoja lukuja aina, tutkimatta taustoja?
(Vrt. palkkakeskustelu: miehen euro on naisen 80 senttiä... )
Käsittääkseni uhritutkimus on tehty sitten ilmeisesti paremmalla vastausprosentilla - ts. on pyritty oikaisemaan tuo, että osa jättää vastaamatta kyselyihin... Siinä mielessä pidän edelleen tuota 4% lukemaa naisista, jotka siinä tutkimuksessa kokevat parisuhdeväkivallan omana ongelmanaan, oikeampana -samoin sitä pientä lukua miehistä (jota feministit ovatkin ehättäneet korostamaan sinä "oikeampana" miesten osalta... verrattuna esim. UTH-kriteereihin).
...tämän asian esille.
Tieteessä ja tutkimuksissahan on aina ollut selvää, että ns. johdattelevilla kysymyksillä saadaan erilaisia tuloksia kuin esim. neutraaleilla.
Ei ole vaikea kuvitella, että feministinen väkivaltatutkija kyselee, että " no eikö nyt mitään ole sitten tosiaankaan..."
Eli mielestäni sitä aitoa kokemusta, kuinka väkivaltainen/uhkaava parisuhde on, mittaavat ei-johdattelevin instrumentein tehdyt jutut.
Varmasti myös minulta, kun olisi kysytty: "onko vaimosi potkaissut sinua liittonne aikana", ja olisin vastannut "itse asiassa on!" (vaikka aiemmin en olisi "tunnistanutkaan" asiaa), olisi saatu minustakin yksi lisä näihin tilastoihin.
Sama mm. "tönäisyt" (muistaakseni joskus hän on tönäissytkin minua, ja minä häntä jne., silloin, kun suhde oli vielä "kuumempi").
Tämä valaisee asiaa taas huomattavasti.
...eri asia... samoin kuin noiden ajanjaksojen lisäksi mitä ilmeisimmin käytetyt eri kriteerit (jotka itse unohdit mainita ajanjaksoja vertaillessasi)
Eli kerrataan taas pointit:
a) FEMINISTIT viittailevat lukuihin "joka viides" jne. samalla kun samassa kappaleessa sitten esim. vammautumistilastoihin jne. (antaen kuvan lopulta, nopealle lukijalle, että joka viides nainen saa noin yleensä turpiinsa parisuhteessaan)
...kumpaa pidät "viattomampana"
Esim. toisen sanomista "paskaksi" vai nyrkin lyömistä pöytään?
Esim. minä pidin kertomassani esimerkkitapauksessa ymmärrettävänä (joskaan en hyväksyttävänä) pojan reaktiota uhkailla kiusaaja pois kimpustaan... Kiusaajahan tuossa tapauksessa ei voinut tietää, ettei poika aikonut huitaista lankulla, ja meni tolaltaan...
Pahoja asioita molemmat.
Esim. vaikkapa miestä tai naista kohtaan todella epäkunnioittava käytös ja halveksunta etenkin lasten nähden on henkistä väkivaltaa, joka voi olla paljon "symbolista" väkivaltaa tuhoisampaa.
Yleensä en ymmärrä lässytystä, kun näyttää siltä että naisen suorittamana henkiselle, symboliselle, ja jopa fyysiselle väkivallalle löytyy feministeistä kovastikin "ymmärtäjiä" ja syitä ollaan heti tarjoamassa. Miesten osalta syistä ja kokemuksista ei olla edes kiinnostuneita (vaikka noin yleensä maalaisjärki sanoo, että parisuhteissa ENIMMÄKSEEN on kyseessä ns. "kahden kauppa" - eli esimerkkini tapaan on syytä sekä sepässä että sysessäkin).
... muistio suomen hallitukselle
http://www.amnesty.fi/jokuraja/Joku%20raja%20suositukset.pdf
(jostain syystä noita prosentteja tuli, löytyy kuitenkin tuon amnestyn linkintakaa).
Esim. osasto: naisten kokeman väkivallan tila suomessa...
ensin viitataan sujuvasti tuohon "joka viides" on kokenut väkivaltaa (jossa väkivallalle on löyhät kriteerit).
Sitten pari kappaletta alempana puhutaan, "niin ja niin moni uhreista" on hakenut apua... ja sitten "vain 6% väkivaltaisista miehistä" on hakenut apua.
Ts. ei tule mainittua, että todennäköisesti valtaosa "väkivaltaisista" miehistä luvun "joka viides" mukaan ei edes tarvitse apua, eikä suuri osa "joka viides" luvun naisista koe väkivaltaa niin suurena uhkana, että olisi "uhri". jne.
Kuitenkin onnellisesti näitä eri tutkimusten juttuja pistetään sikin sokin - pontimena sinänsä rahan hankinta hyvään tarkoitukseen, sivutuotoksena rajujen yleistysten ja vaikutelmien antaminen siitä, miten "väkivaltaisia" miehet ovat.
Tyypillistä on myös, että toisaalta sitten esim. työväkivallan osalta korostetaan lukuja 60000 naista on kokenut väkivaltaa työssään... silloin luku tuntuu isommalta (kuin esim. se, että uhritutkimuksen mukaan 48000 naista on kokenut väkivaltaa kotonaan... ts. työssä naistenkin kokema väkivalta on paljon "joka viides mies hakkaa" aseteltua ongelmaa ongelmallisempi).
Kun sulla näkyy menevän nämä tutkimukset ja tutkimukset hiukan sekasin, niin kerrataans.
1) UTH-tutkimus
"UTH:n mukaan 40 % naisista oli joutunut 15 vuotta täytettyään miehen tekemän fyysisen tai seksuaalisen väkivallan tai sillä uhkaamisen kohteeksi. Viimeksi kuluneen vuoden aikana miehen tekemän väkivallan tai väkivallalla uhkaamisen kohteeksi joutuneita oli 14 %. Fyysisen väkivallan kohteeksi oli joskus elämänsä aikana joutunut lähes kolmannes naisista, viimeisen vuoden aikana 7 %. Puolet naisista, jotka olivat eronneet, olivat joutuneet aikaisemman parisuhteensa aikana puolisonsa tekemän fyysisen tai seksuaalisen väkivallan tai väkivallalla uhkaamisen kohteeksi. Enemmistö, mutta vain niukka enemmistö, heistä ei kokenut entisen kumppaninsa väkivaltaa eron jälkeen. Runsas kolmannes tekijöistä käyttäytyi väkivaltaisesti myös eron jälkeen. Lisäksi 4 % eronneista joutui eron jälkeen ensi kertaa entisen kumppaninsa väkivallan tai uhkailun kohteeksi.
Joskus elämänsä aikana parisuhteessa olleista naisista kolmannes oli kokenut parisuhdeväkivaltaa. Vakavin parisuhdeväkivallan tapaus johti vammaan 244 657 naisen kohdalla. Tämä on 13,3 % kaikista naisista, jotka olivat avo- tai avioliitossa (1 837 598). Yli puolessa näistä tapauksista (133 065) vamma oli niin lievä että uhri ei ollut hakenut apua terveydenhuollosta. 105 097 naista eli 5,7 % kaikista kyselyn kohderyhmästä oli joko hakenut apua terveydenhuollosta tai ei ollut hakenut mutta katsoi, että olisi pitänyt hakea. Yleisimmät vammat olivat mustelmat ja ruhjeet. Niistä naisista, jotka olivat kokeneet parisuhdeväkivaltaa, vakavin teko oli aiheuttanut luunmurtumia 2,1 %:lle, keskenmenon 0,5 %:lla, aivotärähdyksen 1,3 %:lle ja hammasvamman 1,2 %:lle. (Osuudet kaikista parisuhteessa olleista naisista ovat kolmasosa näistä luvuista.)
Vain 10 % naisista ilmoitti vakavimman parisuhdeväkivallan poliisille. Väkivallan uhreista 12 % haki apua parisuhdeväkivaltaan. Väkivaltaisista miehistä 6 % haki apua väkivaltaisuuteensa."
Pitkään jatkuneista vakavia vammoja aiheuttaneista tapauksista (esim luunmurtumia)
"Mutta todellisuudessa ryhmä on todennäköisesti suurempi, sillä sen kohteeksi joutuneita naisia ei tavoiteta kyselytutkimuksella riittävän hyvin. He voivat olla väliaikaisesti turvakodissa, väkivaltainen mies voi estää heidän osallistumisensa tutkimukseen tai kokemukset ovat niin sekasortoisina heidän mielessään, etteivät he pysty siirtämään niitä kyselylomakkeelle."
Mikseivät he sitten lähde väikivaltaisesta suhteesta pois?
Tähän ryhmään kuuluvat: työttömiä, eläkkeellä tai kotona hoitamassa lapsia, ansaitsivat vähän tai he saivat toimeentulonsa erilaisista sosiaalituista -> riippuvuus miehen tuloista.
"Taloudellinen riippuvaisuus miehestä tarkoittaa sitä, että näiden naisten on vaikeampi lähteä väkivaltaisista parisuhteistaan, koska heillä on vähän vaihtoehtoja elämänsä hallintaan. "
Konrollista:
"Miehen kontrolli ja naisen elintilan rajoittaminen olivat silmiinpistäviä pitkään jatkuneessa parisuhdeväkivallassa. Mies käytti myös muunlaisia kontrollin keinoja, kuten nimittelyä, nöyryyttämistä (41 %), sosiaalisen elämän rajoittamista esimerkiksi estämällä naista tapaamasta ystäviään tai sukulaisiaan (30 %) ja oli mustasukkainen (28 %). Näille miehille muista väkivaltaisista miehistä poiketen oli tyypillistä myös se, että he tuhosivat perheen yhteistä omaisuutta (26 %), rajoittivat naisen taloudellista määräämisoikeutta (26 %) ja uhkasivat vahingoittaa itseään, jos nainen jättäisi miehen (24 %). "
"Amerikkalainen sosiologi Michael P. Johnson nimesi tämän tyyppisen parisuhdeväkivallan muodon omassa artikkelissaan patriarkaaliseksi terrorismiksi. Sillä Johnson tarkoittaa miehen harjoittamaa terrorinomaista kontrollia vaimosta. Kontrolli sisältää systemaattista vallankäyttöä, ei vain fyysistä väkivaltaa vaan taloudellista alistamista, uhkailua, eristämistä ja muita kontrollin keinoja. Väkivaltaa mies käyttää patriarkaalisen kontrollin välineenä. "
Syistä yleisemmin:
Piispa (2000) tarkasteli Tilastokeskuksen tutkimuksen (Heiskanen ja Piispa 1998) tuloksia etsien vastauksia kysymyksiin: miksi näennäisestä tasa-arvosta huolimatta väkivalta on niin yleistä Suomessa ja miksi se kohdistuu erityisesti nuoriin naisiin, joiden voisi olettaa olevan tasa-arvoisia ja moderneja? Joutuvatko nuoret naiset väkivallan kohteiksi elämäntilanteensa takia, sillä tähän elämänvaiheeseen liittyvät läheisesti pienet lapset ja/tai lasten hoito kotona?
Hänen analyysinsä tulos oli kuitenkin, että nuorten naisten (18-29-vuotiaat) elämäntilanteeseen liittyvät tekijät selittivät vain murto-osan väkivallasta (5 %) ja naisten elämäntapaan liittyvillä tekijöillä (kuten alkoholin käyttö) ei ollut merkitystä. Sen sijaan miehen alkoholin humalakäyttö lisäsi väkivallan riskiä yli kaksinkertaiseksi. Myös miehen lapsuuden kodissa nähty väkivaltainen malli lisäsi riskin lähes kaksinkertaiseksi. Suurimman parisuhdeväkivallan riskin kuitenkin
muodosti miehen vallan ja kontrollin käyttö, joka lisäsi riskiä yli yhdeksänkertaisesti. Miehen vallan ja kontrollin käyttöä kuvasivat tutkimuksessa miehen mustasukkaisuus, naisen ystävien ja sukulaisten tapaamisten rajoittaminen sekä nimittely ja lannistaminen."
Kyseessä on siis yksi tutkimus, ei mitään päällekkäisiä tutkimuksia, vaikka jostakin kumman syystä niin luuletkin.
http://www.rikoksentorjunta.fi/uploads/tdsgj5kto31cu8.PDF
http://www.om.fi/haaste/29085.htm
2) KANSALLINEN UHRITUTKIMUS
Tehty ensimmäisen kerran jo vuonna 1980 miehille ja naisille (vaikka oletkin täällä itsepäisesti useaan otteeseen väittänyt, ettei mitään samanlaista tutkimusta Suoemessa miehille ja naisille olisi tehty)
Kansallinen uhritutkimuksen mukaan parisuhdeväkivallan uhreina naisia on 90%.
"Vammaan johtaneet perheväkivaltatilanteet ovat vähentyneet johdonmukaisesti joka tutkimuskierroksella vuoden 1980 lähes 30 000:sta uusimman tutkimuksen noin 8 000:een. Myös naisiin kohdistuneet pienryhmä- ja katuväkivaltatapaukset ovat vuoden 1980 jälkeen vähentyneet, etenkin kun tarkastellaan vamman aiheuttaneita tapauksia. Samalla kuitenkin on
naisten kokema väkivalta työpaikoilla ja "muualla" lisääntynyt. Työpaikkatapaukset ovat lisääntyneet johdonmukaisesti kierros kierrokselta— kaikki työpaikkatapaukset runsaasta 30 000:sta yli 140 000:een ja vamman aiheuttaneet tapaukset noin 4000:sta noin 21 000:een. "
"Vuoden 2003 kyselyssä on kuitenkin lisäkysymys, joka vähentää piiloon jäämistä: "Miettikää seuraavaa kysymystä aivan rauhassa. Väkivallassa ja uhkailussa, josta äsken oli puhe, tekijä voi olla myös puoliso, perheenjäsen tai läheinen ystävä. Siis äsken kysyttyjen tapausten lisäksi onko joku jonka tunnette viimeksi kuluneiden 12 kuukauden aikana käyttäytynyt väkivaltaisesti tai uhannut teitä väkivallalla?" Tämä kysymys tuotti naisten kohdalla lähes 50% lisää vamman aiheuttaneita perheväkivaltatapahtumia, eli tällaisten tapahtumien määrä nousi noin 8 000:sta lähes 12 000:een (Reino Sirén 16.6.2004). Naisten kokemien kaikkien perheväkivaltatapahtumien kohdalla täydennyskysymyksen tuottama lisäys on 8 200 (eli luku kasvaa noin 20%:lla noin 48 000:een). "
http://www.om.fi/optula/uploads/paluf0gyx.pdf
SELVITYS UTH-TUTKIMUKSEN JA UHRITUTKIMUKSEN EROISTA (ja miksi niitä ei reikäpäisesti voi toisiinsa verrata)
"Näitä lukuja tulkittaessa on kuitenkin otettava huomioon eräät tutkimusmenetelmän rajat. Ensinnäkin kyselyssä tiedustellaan vain kolmea viimeistä väkivalta- tai uhkailutapahtumaa. Tämä sulkee jo loogisesti pois osan väkivaltatapahtumia niiden henkilöiden vastauksista, joilla on kokemuksia useammasta kuin kolmesta.Turvallisuustutkimuksessa kysytään kuluneen vuoden kolmea viimeistä väkivaltatapausta; jos niitä on, sen jälkeen kysytään niiden piirteistä. Naisuhritutkimuksessa taas kysyttiin erikseen aviopuolison, ex-puolison ja muiden miesten tekemistä teoista ja vielä erikseen jokaista tekotyyppiä uhkailusta vakavaan väkivaltaan (ja lisäksi sekä kaikkia 15 ikävuoden jälkeisiä että viimeisimmän vuoden aikaisia). Toiseksi kysymysten yleisluonteen ja kontekstin tiedetään muutenkin vaikuttavan siihen, miten ja millä tavoin vastaajat muistavat tapahtumia, jotka periaatteessa kuuluisivat kysymyksen alaan. Kansallisessa uhrikyselyssä käytetty kysymystekniikka on omiaan muutenkin tuottamaan vähemmän tapauksia kuin menetelmä, jossa kysytään erikseen useita mahdollisia tekotavan ja mahdollisen tekijän yhdistelmiä, kuten naisuhritutkimuksessa (ja perinteisessä CTS-perheväkivaltatutkimuksessa). Suurin osa eroista yleisen turvallisuustutkimuksen ja naisuhritutkimuksen syntynee kuitenkin siitä, että naisuhritutkimus tavoittaa paljon laajemman lievien tekojen uhrien joukon. Tämä merkitsisi myös sitä, että tutkimusten väliset erot vakavan väkivallan mittauksessa eivät olisi yhtä suuria. Markku Heiskanen, Reino Sirén, ja Kauko Aromaa
Uhritutkimuksessa mainittua:
"Väestöhaastatteluissa saadut uhriksi joutumisen yleisyyttä kuvaavat luvut riippuvat olennaisesti tutkimuksen toteuttamistavasta. Siksi muiden tutkimusten, kuten vuonna 1997 tehdyn naisuhritutkimuksen ja poliisin syksyllä 2003 tekemän läänien turvallisuustutkimuksen tuloksia ei voida suoraan verrata tämän tutkimuksen tuloksiin. Esimerkiksi Suomessa
tehty naisuhritutkimus tuotti korkeammat parisuhdeväkivallan kohteeksi joutumista koskevat luvut kuin käsillä oleva tutkimus. Tässä raportoitavan tutkimussarjan keskeisenä tavoitteena on mitata turvallisuuden kehitystä."
3) NAISIIN KOHDISTUVA PARISUHDEVÄKIVALTA JA SEN SEULONTA ÄITIYS- JA LASTENNEUVOLASSA
(liittyy myös kohtaan 1)
"Tulosten mukaan äitiys- ja lastenneuvoloiden asiakkaana olevista naisista 18 prosenttia oli kokenut joskus nykyisessä parisuhteessaan väkivaltaa vuonna 2000. Väkivallan riskiryhmiä olivat 18-24 -vuotiaat ja avoliitossa olevat naiset, joilla
oli alle 7-vuotiaita lapsia. Vuonna 2002 naisista 11 prosenttia oli ollut väkivallan kohteena joskus raskauden aikana ja 11 prosenttia joskus synnytyksen jälkeen lapsen ollessa alle vuoden ikäinen. "
Miehen kontrolloiva käyttäytyminen nosti naisen riskiä joutua fyysisen tai seksuaalisen väkivallan tai väkivallalla uhkaamisen kohteeksi 2,6-10,7 -kertaiseksi verrattuna naisiin, joiden puolison käyttäytymisessä ei ollut ilmennyt näitä piirteitä"
Syiksi väkivaltaisuuten vastaajat ilmoittivat esim:
"Naisten raskauden aikana kokema väkivalta oli useimmiten fyysistä väkivaltaa. Naiset liittivät väkivallan alkamiseen raskauden aikana mm. riitelyn, miehen mustasukkaisuuden, miehen päihtymyksen tai oman käyttäytymisen, kuten ”Arvostelin miestä”, ”En huomioinut häntä tarpeeksi”, ”Mies jäi taka-alalle”. Vastaajat liittivät väkivaltaan myös miehen vaikeutta hyväksyä raskaus: ”Mies ei halunnut lapsia”.
http://www.stm.fi/Resource.phx/publishing/store/2004/12/pr1104480484516/passthru.pdf
4) POLISIIEN TILASTOISTA:
a) perheväkivallasta
Parisuhdeväkivallan uhrien osuudesta miesten osuus n. 10 %. Perheväkivallasta miesten osuus n 20 %.
Perheväkivalta on yleensä miesten naisiin kohdistamaa väkivaltaa. Toiseksi yleisimpiä ovat miehen mieheen kohdistamat teot.
b) Parisuhdesurmista
Vaikka naisten parisuhdesurmat ovat mahdollisesti hieman vähentyneet 1990-luvun puolivälistä, pitkällä aikavälillä kuva on synkempi. Martti Lehden (2002, s. 100) mukaan puolisoiden ja seurustelukumppanien surmia on nykyään väestöön suhteutettuna kolme ja puoli kertaa enemmän kuin 1900-luvun alussa. Samalla naisten koko henkirikoskuolleisuus on kaksi ja puoli kertaa korkeampi kuin sata vuotta sitten.
(1995-2001) kuluessa lähisuhdeväkivaltaan kuoli kaikkiaan 291 uhria. Näistä naisia oli 204. Vuosittain keskimäärin 29 naista kuoli siis nykyisen tai entisen puolison tai kumppanin taikka oman vanhemman, lapsen tai sisaruksen tai muun hyvin läheisen henkilön väkivallan seurauksena. Neljä viidesosaa näistä naisista surmasi nykyinen tai entinen puoliso tai miesystävä. 80 tapauksessa mies surmasi vaimonsa ja 70 tapauksessa avovaimonsa, kihlattunsa tai naisystävänsä. Lisäksi 13 tapauksessa mies surmasi entisen puolisonsa tai naisystävänsä. Siten tämän aineiston mukaan naisia kuoli vuosina 1995-2001 parisuhdesurmissa vuosittain keskimäärin 23,3. Naisten tekemien parisuhdesurman uhrina kuoli 26 miestä Siten heteroparisurmien uhreissa naisia oli yli kuusi kertaa enemmän kuin miehiä.
Parisuhdesurmien motiiveista:
Miesten teoissa korostuu mustasukkaisuus. Suuri osa surmista liittyy tilanteeseen, jossa nainen on jättänyt tai jättämässä miehen tai jossa mies epäilee naisella olevan muita seksuaalisuhteita. Naiset sen sijaan surmaavat usein tilanteessa, jossa puoliso on pitkään pahoinpidellyt ja pyrkinyt rajoittamaan heidän vapauttaan. Hyvin harvoin naiset surmaavat miehiä, joista ovat päässeet eroon. Vain yksi nainen tappoi entisen miehensä.
Surmaajista miehistä oli päihteiden vaikutuksen alaisina nykyisin noin 70-80 % , naisuhreista teon tapahtuessa n 60 %
_________________________________________________
Se taas mikä miesten osuus on perhe- ja parisuhdeväkivallan uhreista ei yhtään vähennä sitä kuinka paljon naiset kärsivät perhe- ja parisuhdeväkivallasta
Tutkimuksia voi tehdä vaikka siitäkin, kuinka moni alle 15-vuotias on väkivaltainen vanhempiinsa nähden, mutta ei tämäkään poissulje tai vähennä sitä, että vanhemmat ovat väkivaltaisia lapsiaan kohtaan.
Tai miten olisi tutkimus siitä haukkuuko koira enemmän ihmistä vai ihminen koiraa.
No minähän olen kovastikin yrittänyt saada sinua ymmärtämään, että kyseessä on kaksi eri tutkimusta, jotka on tehty eri metodein, eri kysymyset esittäen ja itse turvallisuustutkimuksessakin mainitaan, ettei se ole verrattavissa (kuten sinä löperösti teit) esim UTH-tutkimukseen. Kaiken lisäksi vertailit viimeisen 12 kk:n tapahtumia (joissa tutkittiin myös muita väkivallan muotoja, jotka siis poissulkevat osan tapahtumista, kuten monen monituista kertaa on selitetty; ensimmäisen kerran jo nimelläni tehdyssä aloituksessa. Se on löperöä, kun ei viitsi lukea aiemmin annettuja vastineita, vaan kyselee ja jankkaa samoja asioita uudelleen.
"FEMINISTIT viittailevat lukuihin "joka viides" jne."
- Feministit, kuten esim. tilastokeskus ja Amnesty - Jaajaa mitens olikaan sen marginaali-ilmiön kanssa? Muistahan nyt kuitenkin että joka viides parisuhteessa elävä, ei siis joka viides nainen.
"jonka jälkeen esim. FEMINISTI (eli cisma tässä tapauksessa) kritisoi, kun minä vertailen noita tutkimuksia, muistuttaen, että ne on tehty eri kriteereillä - juuri siksi, ettei olisi syytä esitellä tuommoisia lukuja harhaanjohtavasti samoissa lauseissa "
a) mistä tiedät että olen feministi?
b) sinä reikäpäisesti vertailit kahta täysin erilaista tutkimusta samoissa lauseissa, joissa jopa ajanjaksot eivät mitenkään täsmää, jonka jälkeen väität kaksinaismoralistisesti, että feministit näin tekisivät, eli sanos nyt kuka/ketkä feministit vertailevat eri tutkimuksia samassa lauseessa, ketkä näin tekevät? (sinä kyllä olet näin tehnyt)
Olemme siis keskustelleet:
1.Poliisin tietoon tulleista tapauksista, joissa 90 % parisuhdeväkivallan uhreista on naisia.
2. kansallisesta uhri- eli turvallisuustutkimuksesta, jonka mukaan parisuhdeväkivallan ja väkivallal uhkailun uhreista 90 % on naisia.
3. UTH-tutkimuksesta, jonka mukaan joka viides parisuhteessa elävä nainen on kohdannut väkivaltaa ja sillä uhkailua (myös lievä väkivalta on väkivaltaa)
Aiemmin kirjoittamaasi:
"Eli... näillä alkaa olla eroa... 48000/1200000 on noin 4 %... kun taas feministit mainostavat itse väkivaltatutkimuksia, joiden mukaan jopa 20% naisista olisi kokenut väkivaltaa."
- Tämä jos mikä on reikäpäistä löperyyttä :) Suoraa vertailua eri tutkimuksista, jopa eri ajanjaksoista. Huomaatkos edes itse?
_________________________________________________________________
Kun olet toistuvasti puhunut tästä strausista, niin lienee aika selventää hänenkin osuuttaan.
Strausin tutkimusmetodeista (ei siis sama kuin UTH-tutkimus, CTS-tutkimus antaa huomattavasti korkeammat luvut ja mittaa vain viimeisen vuoden tapahtumia)
CTS (the Conflict Tactics
Scale). Straus 1979; Gelles
1988; O’Campo ym. 1994;
McFarlane ym. 1992
Mittaa konfliktin aikana tapahtuneiden väkivaltaisten toimintojen lukumäärää viimeisen vuoden aikana. Sisältää neljä osiota: sanallinen ei-aggressiivinen ongelmanratkaisu (esim.keskustelu, sovittelu), sanallinen aggressio (esim. uhkailu), lievä väkivalta (esim. tönäisy, läimäisy) ja vakava väkivalta (esim. potkiminen, lyöminen,aseellinen väkivalta). Osiot sisältävät yhteensä 18 väkivallan muotoa.Useimmiten käytetty mittari tutkittaessa väkivaltaa perheessä. CTS:n kykyä mitata sukupuolen merkitystä väkivallan tulkinnassa on pidetty kapeana. Se ei myöskään huomioi väkivaltaisten tekojen vaikutuksia. (Marshall 1992). Mittarin yleisyys rajoittaa sen hyödyllisyyttä naisiin kohdistuvan väkivallan tutkimuksessa (Tolman 1989).
1990-luvun alun jälkeen on eräissä maissa, kuten Kanadassa, Yhdysvalloissa, Suomessa (“Usko,toivo ja hakkaus” , UTH) ja Ruotsissa on tehty erityisiä naisiin kohdistuvaa väkivaltaa mittaavia kyselytutkimuksia. Nämä tutkimukset ovat käyttäneet väkivaltakuvauksiltaan konfliktitaktiikkaasteikkoon (CTS) perustuvaa mutta monin tavoin täydennettyä kysymyslomaketta. Näissä tutkimuksissa parisuhdeväkivallan yleisyyttä kuvaavat tulokset ovat asettuneet puhtaiden konfliktitaktiikka-asteikkoa käyttävien tutkimusten ja perinteisten rikosuhrikyselyjen välimaastoon. Suomen tutkimuksessa yhdeksän prosenttia avio- tai avoliitossa olevista naisista oli kokenut vuoden aikana kumppaninsa väkivaltaa tai uhkailua (vastaava osuus perinteisissä CTS-tutkimuksissa on tyypillisesti kaksinkertainen, 15-20 %). -joskus nykyisen puolisonsa väkivallan tai uhkailun kohteeksi oli joutunut 22 prosenttia naisista (perinteisissä CTS-tutkimuksissa ei vastaavaa tietoa ole, koska niissä kysyttiin vain viimeisen vuoden tapahtumista). Muiden maiden vastaavien tutkimusten tulokset ovat karkeasti ottaen samanlaisia.
Naisuhritutkimuksissa on kysytty myös muiden miesten kuin puolison tai kumppanin väkivallasta.UTH:n mukaan 40 % naisista oli joutunut 15 vuotta täytettyään miehen tekemän fyysisen tai seksuaalisen väkivallan tai sillä uhkaamisen kohteeksi. Viimeksi kuluneen vuoden aikana miehen tekemän väkivallan tai väkivallalla uhkaamisen kohteeksi joutuneita oli 14 %. Fyysisen väkivallan kohteeksi oli joskus elämänsä aikana joutunut lähes kolmannes naisista, viimeisen vuoden aikana 7 %.Puolet naisista, jotka olivat eronneet, olivat joutuneet aikaisemman parisuhteensa aikana puolisonsa tekemän fyysisen tai seksuaalisen väkivallan tai väkivallalla uhkaamisen kohteeksi. Enemmistö, mutta vain niukka enemmistö, heistä ei kokenut entisen kumppaninsa väkivaltaa eron jälkeen. Runsas kolmannes tekijöistä käyttäytyi väkivaltaisesti myös eron jälkeen. Lisäksi 4 % eronneista joutui eron jälkeen ensi kertaa entisen kumppaninsa väkivallan tai uhkailun kohteeksi.Joskus elämänsä aikana parisuhteessa olleista naisista kolmannes oli kokenut parisuhdeväkivaltaa.
http://www.rikoksentorjunta.fi/uploads/tdsgj5kto31cu8.PDF
.. että olet kyllä seonnut.
-Sinä haluat luoda kuvan,että naiset ovat väkivaltaisia, eikä miehet (ei totta)
-Et kestä feministisiä vitsejä, mutta sovinistisista vitseistä pidät kovastikin
-Otat esille esimerkkejä, joissa naiset arvioivat miesten ulkonäköä,esim. periä, ja nautit siitä, että saat nolattua tällaisen naisen. Vaikka tätäkin ilmenee, kuitenkin tosiasiassa miehet arvioivat naisten ulkonäköä enemmän kuin toisinpäin, mutta siihenkään et halua kiinnittää mitään huomiota, kun se on niinpäin
ja mitä kaikkea muuta...
muoriska ihmettelee, miten hän (herra näre siis) saattaa pitää itseään "puolueettoman esivallan" edustajana omaa poikaansa koskevassa asiassa??
Herra säre siis
...varmistettiin tässä tapauksessa siten, että naapurin tytön äiti kysäisi omalta tytöltään sitten kerran siinä, miten asia menikään, ja meidän poika selitti asian minulle.
Heidän kertomuksensa olivat yhtäpitävät, jolloin yhteistuumin totesimme, että molemmilla tenavilla on anteeksipyyntö paikallaan.
Eli tässä tapauksessa käytimme ns. triangulaatiota menetelmänä - useampaa tietolähdettä.
...kysymyksesi herätti todellakin pohtimaan, että voiko kukaan, joka ottaa vain yhden osapuolen kertomuksen "todesta", olla puolueeton esim. väkivaltatapauksissa ja niiden selvittelyssä?